Nimi on Riku Aalto. Tituleeraavat usein minua personal trainingin uranuurtajaksi Suomessa. Niin, varmasti olinkin ensimmäisten henkilöiden joukossa, jotka kykenivät työllistämään itsensä henkilökohtaisella kuntovalmennustyöllä. Ja myöhemmin myös useampia ihmisiä ympäriltäni. Tässäpä minun tarinani.
Liikkuva lapsi
Liikunta ja urheilu ovat kuuluneet jo lapsesta saakka elämääni. Kaveriporukka oli liikunnallinen ja ajauduinkin heidän matkassaan pojille perinteisten palloilulajien pariin. Ala-aste iässä jalkapallo oli intohimo, mutta pian mukaan tuli talvilajina myös jääkiekko. Kauden kavereita myöhemmin aloittaneena jouduin starttaamaan Espoon Jäähongan -72 ikäluokan nelosjoukkueesta. Into oli kuitenkin kova ja nousin tasojoukkueen kerrallaan kohti ykkösporukkaa. Ikäluokassa oli kuitenkin toinenkin kova Espoolaisryhmä, EPS eli Espoon Palloseura, johon siirryin vuonna -87. Seuraavana vuonna voitimme C -poikien Suomen Mestaruuden ja pärjäilimme melkein samalla ryhmällä myös jääpallon SM –lopputurnauksessa, jossa jäimme kuitenkin pronssille.
Kiekko vei mennessään
Isän työ vei perheen mennessään Ouluun vuonna 1988. Pääsin vuoden tavallisen lukion puolella oltuani Kastellin Urheilulukioon lajinani jääkiekko ja seuranani Oulun Kärpät, jonka B- ja A-junioreissa pelasin. Jääkiekkouraa jatkui armeija-aikaan saakka, jonka kävin päivähoitomaisesti Hiukkavaarassa, kotini vastarannalla Oulunjoen toisella puolella. Harjoitusvapaat ja pelireissut kuuluivat urheilijanuorukaisen asepalvelusaikaan, jonka suoritin jääkäriprikaatin I komppaniassa. Mitta jääkiekkoa tuli kuitenkin täyteen armeijan aikana ja vaihdoin lajin jääpalloon sekä OLS:n bandyliigamiehistöön, jossa pelasin armeijasta kotiutuessani.
Koulupaikkaa hakiessa mukaan tarttui muutakin
Armeijan jälkeen viljelin hakupapereita useisiin eri oppilaitoksiin. Syydin niitä niin liikunnanohjaajaopinnoista, fysioterapia-alasta, opettajan työstä sekä lastentarhaopettajan duunista haaveillen. Liikunta-ala oli kuitenkin päällimmäisenä mielessä, joten lähdin Kuortaneen Urheiluopistolle neljäksi kuukaudeksi liikunnanohjauksen peruskurssia suorittamaan. Viikot kuluivat opistolla liikunnanohjaustaitoja sekä lajitekniikoita opiskellen ja viikonloput kiersin Suomea pelireissuilla joukkueeni matkassa. LOP –kurssi oli onnistunut valinta. Varmaan jotain opinkin, mutta matkaan tarttui myös Pirjo –vaimo, jonka kanssa ollaan hengailtu, pidetty majaa ja perustettu perhe. Yhteisiä vuosia alkaa olla plakkarissa jo 20! Naimisissakin ollaan oltu jo 15 vuotta.
Takaisin asiaan. Lopin jälkeen ajankohtaiseksi tuli opiskelupaikan hakeminen. Paperit oli viljelty oppilaitoksiin ja saimmekin molemmat Pirjon kanssa kutsun Rovaniemelle liikunnanohjaajan sekä fysioterapeutin pääsykokeisiin. Osallistuimme molemmat molempiin. Pirjo veti huippupisteet LO –pääsykokeista ja minä kämmäsin, arvatkaas missä? No palloilussa tietenkin. Hieman ylimielisellä asenteella vedetty monilajikuljetus päätyi fiaskoon. Ajattelin vetää pohjat, mutta kuljettaessani toisella kädellä sählymailalla palloa ja pomputellessani toisella kädellä koripalloa, onnistuin osumaan pallolla pujoteltavaan keilaan. Haettuani pallon kiersin keilan väärältä puolelta ja se oli siinä. Jäin varasijalle. Sain kuitenkin myöhemmin soiton, että paikka olisi kyllä minullekin, mutta olin jo ehtinyt tehdä päätöksen. Pääsin nimittäin fyssariopintoihin ja otin paikan vastaan. Syitä oli kaksi: Nainen ja Järki. Fysioterapeuttina voisin tehdä töitä liikunnan ja kuntoutuksen parissa.
Ensikosketus valmennusduuniin
Jääpallon pelaaminen jäi Rovaniemelle muuttaessamme. Asunnon saimme osuvasti kuntotieltä. Opinnot olivat motivoivia - ensimmäiset puolitoista vuotta. Oli anatomiaa, fysiologiaa, hierontaa, palpointia, terapeuttista harjoittelua ja muuta mukavaa. Kavereitakin löytyi, lähinnä urheilun parista. Valmentelin muutaman vuoden ROPS:n jääpallojunnuja (taisin saada kolmesti peräkkäin ROPS:n vuoden valmentajapalkinnon, ainakin kiertopalkinto jäi minulle) ja ajauduin taas kilpaurheilun pariin. Aluksi salibandyn paikallisjoukkueeseen Robaan ja myöhemmin kaukisdivaria pelaavaan PVV:hen. Pari kalottimaaottelua tuli salibandyä luudittua, jonka jälkeen innostus kääntyi kaukiksen puolelle. Nousimme mestaruussarjaan ja reissut pitenivät. Fysioterapeutin paperit saimme kouraan vuonna -96, jonka jälkeen muutto takaisin Ouluun oli edessä.
Työ löytyi liikunnan parista
Pirjo työllistyi heti Kylpylähotelli Edeniin, mutta minä sain etsiä duunia hieman kauemmin. Täydensin myös opintojani valmentajan erikoisammattitutkinnolla. Erikoistuin fyysiseen harjoitteluun ja valmistuinkin ensimmäiseksi kyseisen erikoistumisalueen omaavaksi ammattivalmentajaksi. Pelasin samanaikaisesti kaukisliigaa Bandy -84 nimisessä seurassa ja viljelin työhakemuksia sinne sun tänne. Pian tärppäsikin. Sain duunipaikan Oulun kaupungin liikuntavirastolta, kunhan ensin suoritin uinnin B-valmentajatutkinnon. Se tarvittiin ennen kaikkea uinninopetustehtävissä, jotka kuuluivat työnkuvaani liikunnanohjaajana.
Nautin vuosista liikuntavirastolla: Mukava työyhteisö, kiva duuni, positiivinen meininki ja paljon vapaa-aikaa. Ehdin jopa kirjoittaa rungon pariin kirjaan työn lomassa, jotka julkaistiin kyllä vasta vuonna 2005. Ainoa miinuspuoli työssä oli työnkuvan muuttuminen puolivuosittain ja palkan tippuminen samaa vauhtia. Kun aluksi olin fysioterapeutin nimikkeellä ja palkalla työllistämistuen turvin, muuttui nimike liikunnanohjaajaksi ja myöhemmin erityisliikunnanohjaajaksi. Palkkaus laski portaittain, eikä niitä portaita ollut varaa kauaa katsella.
Personal training nivoi palaset yhteen!
Päätin jatkaa opiskelua ja löysin varsin mielenkiintoisen koulutusohjelman Vierumäeltä. Nimittäin personal trainer -opinnot. Ne järjestettiin FAF Finlandin toimesta ja kyseessä oli kautta aikojen toinen toteutuva koulutusohjelma. Lähdin mukaan innolla, joka vaan kasvoi matkan varrella. Koulutukseen osallistuvat henkilöt olivat hengenheimolaisia ja kouluttajat päteviä. Sain valaistuksen: Juuri tätä työtä haluan jatkossa tehdä! Nythän pystyn yhdistämään urheilu-, kuntoutus- ja kuntoilupuolen osaamiseni asiakkaitteni eduksi. Olen löytänyt unelmani!
Opiskelu oli mukavaa. Siitä kiitos mukaville opiskelutovereille sekä kouluttajista myöhemmille työkavereilleni Paakkunaisen Petterille sekä Kilpiän Petrille. Kovia jätkiä molemmat! Valmistumisen jälkeen pääsinkin pian kovien jätkien kerhoon, kun sain soiton ja työtarjouksen kouluttajatehtävistä Vierumäellä
.
Suin päin yrittäjäksi
Sitä ennen kuitenkin päätin jättää työni Oulun kaupungin liikuntavirastolla. Ilmoitin aikeistani ja perustin yrityksen, Oulun Omavalmennuksen. Ryhdyin työllistämään itseni ja perheeni personal training -työllä. Se oli näin jälkeenpäin ajateltuna tosi rohkeaa. Perustin siis toiminimen, hankin tarvittavat työvälineet, teetin esitteet ja käyntikortit sekä ryhdyin hommiin. Tein töitä fyysisesti Kuntopalatsi –nimisen kuntokeskuksen kyljessä. Sainkin sieltä paljon uusia asiakkaita ja pian myös nimeä sekä tunnettavuutta hyvin edistyneiden asiakkaiden ansiosta. Niitä kertyi vuosien varrella satoja, jos ei tuhansia. Muistan silti heidät kaikki. Erityisesti mieleeni juurtui ensimmäiset asiakkaani, jotka mahdollistivat urakehitykseni ja antoivat uskoa työn tarpeellisuudesta.
Asiakkaat urakehityksen takana!
Ekat asiakkaat olivat mukavia, mutta haastavia. Ensimmäinen soitto tuli naiselta, joka ulkoilutti puhellessaan hevosiaan omilla maillaan Oulun kupeessa. Ja niitä maitahan riitti, eikä maallisesta omaisuudesta siinä perheessä ollut pulaa. Asiakas oli mahtava: Sydämellinen ja sitoutuvainen. Treenit tuli tehdyksi millilleen ja ruokavalio pistetyksi uusiksi. Tulokset olivat sen mukaisia. Sain myös mukavia urheilija-asiakkaita; muun muassa kilpa-aerobicin maajoukkuetyttöjä sekä useita fitness –urheilijoita. He menestyivät mainiosti ja fyysinen kehitys oli huimaa. Etenkin yhden fitness -urheilijan dieetin aikainen muodonmuutos sai puhelimeni soimaan ja hihani venymään. Asiakkaita olisi ollut tulossa enemmän kuin ehti valmentelemaan.
Aluksi asiakasprofiili muodostui taloudellisesti hyväosaisista, urheilijoista, joukkueista, fitness –kisaajista sekä misseistä, malleista ja muista kehollaan työtä tekevistä. Myöhemmin suunta on ollut kohti tavallista lottokansalaista sekä terveytensä ja hyvinvointinsa eteen ponnistelevista ihmisistä. Työ on sitä myötä saanut enemmän sisältöä.
Muutto koulutustyön perässä etelään – ja takaisin Ouluun
Sain siis treenariksi valmistuttuani myös työtarjouksen koulutusorganisaatiosta, jossa toimin PT – ja kuntosaliohjaajakouluttajana vuodet 1997-2004. Päätoimisesti otin paikan vastaan vuonna 2001, jolloin muutimme perheen kanssa Kirkkonummelle. Toiminkin vuodet 2001-2004 kyseisen koulutusfirman koulutuspäällikkönä ja samaisen firman yritysliikuntayksikön, Liikuntareseptin, projektipäällikkönä vastaten pääkaupunkiseudun suuryritysten liikuttamisesta. Opiskelin etelässä ollessamme myös Suomen Urheiluopiston liikuntahallintotutkinnon. Niitä kokemuksia rikkaampana muutimme takaisin Ouluun Uuden Vuoden päivänä 2004!
Eteläsuomen vuosilta jäin kaipaamaan etenkin hyviä kouluttajakavereita Murtolan Anssia, Paunosen Mikkoa sekä sittemmin Kuntokompassi –nimisen firman perustaneita Mäkysen Mikkoa ja Bartholdin Jokkea. Kovia jätkiä hekin. Kauaa en kuitenkaan märehtinut, vaan päätin jatkaa yrittäjän uralla. Mitään valmista ei siis Oulussa odottanut. Ei minulla eikä Pirjolla. Uskoimme kuitenkin, että kun jotain jättää taakseen, niin parempaa löytyy edestä päin. Kunhan vaan jaksaa uskoa ja tsempata!
Aikeissa jotain suurempaa
Oulussa keskityin treenarin työhön sekä valmistelevaan uurastukseen. Olin nimittäin päättänyt tehdä jotain suurempaa. Kirjojen runkohan oli jo kasassa Liikuntaviraston vuosiltani, joten päätin jatkaa niidenkin parissa. Työstin kirjat loppuun ja sain ystäväni ja entisen työkaverini Himasen Teijon kautta oven auki Docendolle, josta myöhemmän yritysfuusion kautta tuli nimeltään WSOYpro. Pääsin esittelemään kirjaideani. Esittely meni omasta tarinastani lähtien päin per..ttä! Sain silti kustannussopimukset. Kiitos siitä nykyiselle yhtiökumppanilleni Simolan Harrille. Ilmeisesti ajatus kirjojen hyödyntämisestä koulutusoppaana ja valmennuskäsikirjana sai kuitenkin vastapelurit vakuuttuneiksi?
Kynä sauhuamaan!
Ryhdyin työstämään kirjoja PT -valmennustyön rinnalla. Nyt niitä on kasassa noin 20 kappaletta. Siis eri kirjoja. Sain myös paljon näkyvyyttä liikunta-alan julkaisuista ja niihinkin on tullut työstettyä jo noin 500 asiantuntija-artikkelia. Sillä pohjaduunilla on ollut arvoa tunnettavuuden, asiantuntijaimagon luomisen sekä tietenkin koulutus- ja valmennusmateriaalin synnyttämisen näkökulmista.
Kysyntä luo tarjontaa!
Pian paine koulutusten järjestämiseksi Pohjoissuomessa kävi ylivoimaiseksi. Puhelin soi ja koulutuspyyntöjä ropisi. Vedinkin aluksi yksin, myöhemmin Seppäsen Lassen kanssa, paljon räätälöityjä, yrityskohtaisia valmennuksia sekä salikohtaisia koulutuksia. Loppuvuodesta 2004 päätin kuitenkin käynnistää jo ensimmäisen avoimen koulutusputken, jossa kuntovalmentajan perusosaa (myöhempää Ohjaajan perusosaa, nykyistä Hyvinvointivalmentajakoulutusta) seurasi kuntosalivalmentaja- ja omavalmentajakoulutus. Tämä valmennuksellinen koulutusote on yksi kilpailueduistamme nykyisinkin: Me emme opeta ohjaajia pelkästään ohjaamaan liikuntaa, vaan myös opettamaan elämäntapoja sekä valintoja perustelevalla, innostavalla sekä välittävällä otteella, jossa asiakas on keskipiste! Haaveenani oli koota joskus Vierumäen kouluttajaporukalle vertoja vetävä kouluttajatiimi meillekin. Se haave ylittyi pian moninkertaisesti. Nykyisin jokaisesta oppiaihetta vetää oman alueensa huippuasiantuntija ja minut kelpuutetaan enää pelkästään avaamaan ja klousaamaan koulutusohjelmia.
Tervetuloa alalle!
Kannustankin Sinuakin samalle polulle kanssani! Personal training oli ja on edelleen minulle unelmieni täyttymys: Olen voinut työllistää itseni ja ystäviäni positiivisen sekä merkityksellisen asian parissa ja olen nauttinut jokaisesta haasteesta sekä asiakassuhteesta. Jos olet liikunnallinen, sosiaalinen ja työtä pelkäämätön persoona, uskon Sinunkin nauttivan alastamme. Nähdään koulutuksessa ja törmäillään kentällä!
T: Treenarisi Riku
