
Hyvinvoiva esimies -koulutusohjelma antaa osallistujalle valmiuksia oman johtajuuden kehittämiseen, muutoksen onnistuneeseen johtamiseen sekä henkilökohtaisen hyvinvoinnin parantamiseen. Lisäksi koulutus tarjoaa käytännön neuvoja vakuuttavan ja vuorovaikutteisen viestinnän toteuttamiseen. Esimiehen jaksaminen on henkilöstön hyvinvoinnin kannalta ensisijaisen tärkeää. Hyvin työssään jaksava esimies vastaa henkilöstönsä odotuksiin, antaa heille tukensa, rohkaisee hyviin tuloksiin sekä tekee näkyväksi työntekijöidensä asiantuntijuutta. Esimiestyö on nykyään entistä enemmän ihmissuhdetyötä, jossa tarvitaan tunnetaitoja. Työn epävarmuus, kiire, jatkuvat muutokset, henkilöstöresurssien niukkuus ja korkeat taloudelliset tavoitteet asettavat suuria haasteita ihmisläheiselle johtamiselle.
Koulutus toteutetaan Oulussa 18.3.-14.6.2011 välisenä aikana.
Koulutusohjelma koostuu viidestä lähiopetuspäivästä, joissa käsitellään käytännönläheisesti tämän päivän esimiestyön haasteita ja henkilökohtaista hyvinvointia.
Kouluttajina toimivat Maarit Räisänen, Tapio Aaltonen, Juha Taskinen, Jouko Kyllönen, Riku Aalto ja Lasse Seppänen.
Koulutuskokonaisuuden hinta on 500 eur/hlö.
Lisätietoja antavat:
Projektipäällikkö Susanna Juusola, 010 272 2324 tai 050 435 2033, susanna.juusola(at)oamk.fi
Projektisuunnittelija Maria Puotiniemi, 010 272 3932 tai 050 347 7581, maria.puotiniemi(at)oamk.fi
Haku koulutukseen on käynnissä. Mukaan mahtuu kaksikymmentä osallistujaa.
Lue lisää: http://www.oamk.fi/hankkeet/voimaaossaamisesta/paivita_esimiestaitosi/