Aihearkisto: Erityisasiakkaat

Sepelvaltimotauti ja liikuntaohjeet

Liikunta kuuluu olennaisena osana sepelvaltimotaudin ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen, ellei siihen ole erityisiä vasta-aiheita. Kasvanut verisuoni- ja aineenvaihduntariski korostaa entisestään liikunnan tärkeyttä, etenkin ikääntyneillä sepelvaltimotautia sairastavilla henkilöillä. Säännöllinen liikunnan harrastaminen pienentääkin sepelvaltimotaudin riskiä kohtalaisesti liikkuvilla henkilöillä noin 20 % ja runsaasti liikkuvilla noin 30-50 % verrattuna hyvin vähän tai ei ollenkaan liikkuviin henkilöihin. Jatka lukemista Sepelvaltimotauti ja liikuntaohjeet

Diabetes ja liikunta

Liikunta vaikuttaa positiivisesti sekä diabetekseen sairautena että moneen sen riskitekijään: kudosten sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan, kohonneeseen verenpaineeseen, veren hyytymistekijöihin, painonhallintaan ja mielialaan. Liikunta vähentää myös jatkuvaa matala-asteista tulehdustilaa, jollainen on usein diabetesta sairastavilla ja varsinkin niillä, joilla on valtimosairaus. Jatka lukemista Diabetes ja liikunta

Diabetes – taudinkuva ja yleisyys Suomessa

Diabetes on aineenvaihdunnan häiriö, joka ilmenee veren glukoosipitoisuuden (verensokerin) kohoamisena. Verensokerin kohoaminen johtuu joko insuliinin vaikutuksen heikkenemisestä tai haiman insuliinia tuottavien beetasolujen tuhoutumisesta, jolloin insuliinia ei erity lainkaan.

Diabetes jaetaan kolmeen eri päämuotoon: tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetekseen, tyypin 2 eli aikuistyypin diabetekseen ja raskausdiabetekseen. On myös joukko muita diabeteksen muotoja, joista suurin osa on hyvin harvinaisia. Diabetes voi syntyä myös muiden sairauksien seurauksena ja tiloista, jotka vaikuttavat insuliinineritykseen tai insuliiniherkkyyteen. Jatka lukemista Diabetes – taudinkuva ja yleisyys Suomessa

Liikunta raskausaikana – liikunnan edut ja milloin ei voi liikkua?

21Raskausajan liikuntaan liittyy edelleen paljon myyttejä ja uskomuksia ja monien mielestä raskausaikana ei tulisi harrastaa juuri minkäänlaista liikuntaa. Onneksi tämän kaltaiset uskomukset ovat kuitenkin nykyisin harvassa ja moni odottava äiti tiedostaa liikunnan suotuisat vaikutukset myös raskausaikana.

Tässä artikkelissa fysioterapeutti ja liikuntafysiologi Mari Stenman kertoo liikunnan eduista raskausaikana sekä koska tulee jättää liikkumatta. Artikkeli on poiminta Stenmanin uunituoreesta kirjasta Liikkuvan äidin hyvinvointi. Jatka lukemista Liikunta raskausaikana – liikunnan edut ja milloin ei voi liikkua?

Liikkujan kasvisruokavalio

Uusi Liikkujan kasvisruokavalio -artikkelisarja valottaa liikkujan kasvisruokavalion teoriaa ja käytäntöä.

Kasvissyönnin suosio on kasvussa Suomessa ja muualla maailmassa. Tammikuun Vegaanihaaste veti mukaansa ennätysmäärän osallistujia. Yli 5000 haasteen vastaanottajaa kokeili kasviperäistä ruokavaliota kuukauden ajan. Viime vuonna osallistujia oli 3000 ja sitä edeltävänä 700, kertoo Oikeutta eläimille -yhdistys, toinen haastekampanjan toteuttajista.

Nyt voit hankkia tietoa kasvisruokavaliosta myös Trainer4You-tietopankista. Uusi Liikkujan kasvisruokavalio -artikkelisarja tarjoaa hyödyllistä ravitsemustietoa kasvissyöjille, kasvisruokavaliosta kiinnostuneille sekä ravintovalmentajille, joiden asiakkaana on kasvisruokavaliota noudattavia asiakkaita.

Artikkelisarja valottaa kasvissyönnin terveysvaikutuksia sekä tarjoaa neuvoja ruokavalion koostamiseen. Materiaali sopii tiedonlähteeksi myös urheilijoille ja tavoitteellisesti treenaavilla.

Artikkelisarjasta löydät vastauksia kysymyksiin, kuten:

  • miten koostaa täysipainoinen kasvisruokavalio?
  • mistä vegaani saa proteiinia?
  • saako kasvisruoasta riittävästi kalsiumia?
  • johtaako vegaaniruokavalio ravintoaineiden puutostiloihin?
  • onko soija haitallista terveydelle?
  • tuoko kasvissyönti terveyshyötyjä?

Liikkujan kasvisruokavalio -artikkelisarjan pääset lukemaan kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen Trainer4You-tietopankkiin.

(Mikä ihmeen Trainer4You-tietopankki? Lue lisää tästä.)

Liike on lääke – lääkkeetön kivunhoito korostuu uudessa Käypä hoito -suosituksessa

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim julkaisi joulukuun alussa ensimmäisen Käypä hoito -suosituksen kivun hoidosta. Terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu suositus pyrkii edistämään kivun tehokasta ja turvallista hoitoa. Uudessa Käypä hoito -suosituksessa lääkkeetön hoito nousee selvästi aiempaa tärkeämpään rooliin.

”Tähän mennessä kipuongelmia on käytännössä hoidettu niin, että isolle osalle on annettu lääkkeellistä hoitoa. Nyt lääkkeettömästä hoidosta on aiempaa enemmän tieteellistä näyttöä. Uuden suosituksen mukaan lääkkeetön hoito on ensisijainen tapa hoitaa kipua”, sanoo yleislääketieteen professori Pekka Mäntyselkä, joka toimi suositustyöryhmän puheenjohtajana.

Jatka lukemista Liike on lääke – lääkkeetön kivunhoito korostuu uudessa Käypä hoito -suosituksessa

Raskaanaolevan ja imettävän ravitsemus

Uusi Raskaanaolevan ja imettävän ravitsemus -artikkelisarja tarjoaa tuhdin tietopaketin niin valmentajille kuin äideillekin.

Raskauden aikana hyvän ravitsemuksen tavoitteena on turvata sikiön kasvu ja kehitys, ehkäistä keskenmenoja ja kehityshäiriöitä sekä turvata äidin terveys ja hyvinvointi. Hyvä ravitsemustila auttaa myös palautumaan synnytyksestä sekä tukee imetystä. Mutta mistä äidin hyvä ravitsemus oikein rakentuu?

Trainer4You-kouluttaja ja ravitsemusterapeutti Petra Rautakallio pureutuu 5-osaisessa artikkelisarjassaan odottavan ja vastasynnyttäneen äidin ravitsemukseen. Artikkelisarjassa käydään läpi ruokavalion perusteia, huomiokohtia, erilaisten ravintoaineiden puutteellisen ja liiallisen saannin riskejä sekä raskauteen/imetykseen liittyviä erityishuomoita.

Raskaanaolevan ja imettävän ravitsemus -artikkelisarja soveltuu jatko-opiskelumateriaaliksi personal trainereille ja ravintovalmentajille sekä tiedonlähteeksi odottaville äideille, synnyttäneille tai raskautta suunnitteleville.

Artikkelisarjan pääset lukemaan maksutta Trainer4You-tietopankista – kirjaudu sisään tästä. Kirjoitussarjojen ja oppimateriaalien lisäksi tietopankki tarjoilee yli 200 videota harjoittelusta ja ravitsemuksesta.

Hyppää mukaan Liikunta synnytyksen jälkeen -verkkokurssille

Uudella Liikunta synnytyksen jälkeen -verkkokurssilla opiskellaan vastasynnyttäneen äidin liikunnan ja valmentamisen avainasioita.

Suomessa syntyy vuosittain 50 000 – 60 000 lasta. Raskaanaolevat ja vastasynnyttäneet äidit kuuluvatkin lähes jokaisen personal trainerin asiakaskuntaan jossakin vaiheessa. Mitä personal trainerin olisi hyvä tietää ennen kuin ottaa valmennukseensa vastasynnyttäneen äidin?

Jatka lukemista Hyppää mukaan Liikunta synnytyksen jälkeen -verkkokurssille

Opi raskausajan liikunnan avainasiat verkkokurssilla

Fysioterapeutti Sofia Vesan vetämällä Raskausajan liikunta -verkkokurssilla opitaan avainasiat odottavan äidin liikunnasta ja liikunnan ohjaamisesta.

Raskaana olevat ovat laaja erityisryhmä harjoittelun piirissä. Suomessa syntyy vuosittain 50 000 – 60 000 lasta ja todennäköisesti jokaisen personal trainerin asiakaskuntaan kuuluu jossain vaiheessa raskaana oleva tai jo synnyttänyt nainen.

Mitä personal trainerin tulisi tietää raskaana olevan asiakkaan valmentamisesta?

“Raskausajan liikunta on tärkeää, sillä se edistää äidin fyysistä ja psyykkistäkin jaksamista raskausaikana. Liikunnan harrastamisen ja tämän myötä hyvän kunnon on todettu helpottavan synnytystä mm. lyhentämällä sen kestoa”, valottaa Trainer4You-kouluttaja ja fysioterapeutti Sofia Vesa, joka toimii kouluttajana uudella Raskausajan liikunta -verkkokurssilla.

Jatka lukemista Opi raskausajan liikunnan avainasiat verkkokurssilla

Asiakkaan lääkitys harvoin haittaa valmennusta

Asiakkaan lääkitys on aina hyvä käydä läpi terveydentilan kartoituksen yhteydessä. Jos asiakkaalla on lääkärin määräämä lääkitys, jota hän käyttää oikein, on harjoittelu yleisesti ottaen turvallista.

Korkea kolesteroli, sydän- ja verisuonisairaus, astma, reuma, masennus, kilpirauhasongelma… Personal trainerin asiakkaalla on usein sairaus, johon on määrätty säännöllinen lääkitys. Miten lääkitys vaikuttaa valmennukseen ja uskaltaako asiakasta ohjata turvallisesti?

Apteekkari ja farmasian tohtori Janne Leinon mielestä on tärkeä muistaa, että lääkitys harvemmin rajoittaa harjoittelua merkittävästi.

Jatka lukemista Asiakkaan lääkitys harvoin haittaa valmennusta