Joonas Hakala – Elämäntapana elämäntapavalmennus

Joonas tiesi sen jo kymmenen vanhana: Jonain päivänä hän urheilisi työkseen. Vaikkei miehestä koskaan tullutkaan ammattiurheilijaa, on urheilullinen elämäntapa hänen työnsä keskiössä. Joonaksesta tuli personal trainer, joka elää kuten opettaa ja opettaa asiakkailleen terveyttä sekä hyvinvointia edistäviä elämäntapoja.

Joonas harrasti kilpaurheilua koko lapsuus- ja nuoruusikänsä. Jalkapallo loppui 15 vanhana, kun lahjakkaan nuoren piti tehdä lajivalinta kahden itselleen rakkaan lajin välillä. Voiton vei silloin hiihto, jota Joonas jatkoi nuorten SM-tasolla armeijaikään saakka. Liikunta oli kuitenkin jo juurtunut niin syvälle Joonaksen sydämeen, ettei into sitä kohtaan laimentunut edes säännöllisten lajitreenien jäätyä pois arkirutiineista.

Armeijan jälkeen Joonas pääsi opiskelemaan Rovaniemen AMK:lle liikunnanohjaajaksi. Opintojen aikana hänelle kirkastui entisestään se, että nyt ollaan oikean alan parissa. Varsinainen unelmaduuni eli se, mitä Joonas halusi arjessaan tehdä ja ketä palvella, oli kuitenkin vielä hämärän peitossa.

Valmistumisensa jälkeen Joonas pääsi työskentelemään Iisalmen kunnan liikuntatoimeen liikunnanohjaajan vaganssilla. Tai oikeastaan ensin hän työskenteli 2 vuotta terveysliikuntaprojektissa projektityöntekijänä ja sitten 8 vuotta kunnan liikunnanohjaajana. No, joka tapauksessa työ kunnalla oli monipuolista ja hauskaa. Päivät koostuivat erilaisten jumppien ohjaamisesta sekä kuntosaliohjauksista, ohjelmien rakentamisesta sekä ryhmien ohjaamisesta salilla. ”Harvassa kunnassa on niin aktiivista ja modernia kuntosalitoimintaa”, Joonas muistelee lämmöllä vuosiaan Iisalmen liikuntaviraston palveluksessa.

Vuonna 2010 Joonas päätti jo pidemmän harkinnan jälkeen lähteä mukaan Trainer4Youn personal trainer –koulutusputkeen. Koulutus ja personal training ammattina kolahtivat niin kovaa, että siitä lähtien Joonas tiesi tekevänsä joskus personal trainingia ihan täysipäiväisesti.

Personal trainer –koulutuksessa Joonas tutustui myös kahvakuulaharjoitteluun sekä valtakunnan viralliseen kahvakuulamieheen, Tuomo Kilpeläiseen. Myös se vei miehen mennessään ja Joonas kävi yhteen putkeen Kahvakuulakoulun (peruskoulutus), Kahvakuulaohjaajakoulutuksen (jatko-osa) sekä osallistui Kuulahullu –tapahtumiin Vuokatin vaaroilla. Joonas vinkkasi ohi mennen Tuomolle kiinnostuksestaan personal trainerin hommia kohtaan, jos sellaisia joskus Tuomon omistamassa Voitto –liikuntakeskuksessa joskus tarjoutuisi.

Elettiin kevättalvea 2015, kun Joonaksen puhelin piippasi. Viestin lähettäjä oli Kahvakuulamies Kilpeläinen. Viestikentässä luki: ”Jos olet edelleen kiinnostunut pt:n työstä meillä Voitossa, niin laita cv:tä tulemaan. Terveisin, Tuomo”.

Yhteinen tahtotila löytyi nopeasti ja niin Joonaksen valmennusosaamista ryhdyttiin Voitossa myymään jo kesää vasten, vaikka mies muuttikin Ouluun ja liittyi Voiton personal trainer –tiimiin vasta syksyn 2015 alkaessa. ”Kasassa oli jo 4 pienryhmävalmennusporukkaa sekä joitakin yksilövalmennettavia, joten pääsin heti tekemään sitä, mitä rakastin”, Joonas kertoo kiitollisena luottamuksesta sekä hyvin tehdystä ennakkomarkkinoinnista.

Personal trainer Joonas Hakala

Valmentajana Joonas on ihmisläheinen, helposti lähestyttävä ja yksilön huomioon ottava. Hän ei usko kuriin ja nuhteeseen, vaan haluaa valmentaa hyvällä fiiliksellä; tosissaan, muttei vakavasti. Joonaksen valmennuksessa nopeat ja näyttävät muutokset eivät näyttele keskeistä osaa, vaan tavoitteena on tehdä suuria onnistumisia, pienten muutosten kautta. ”Jos asiakas sanoo, että haluaa pudottaa painoaan 20 –kiloa, kysyn useamman kerran MIKSI?”, Joonas kertoo. ”Pyrimmekin kirkastamaan ensin asiakkaan arvoja ja hakemaan sitä kautta merkityksellisiä tavoitteita, ennen kuin säntäämme suin päin treenien sekä ruokavaliomuutosten kimppuun”, hän täydentää. ”Näin sitoutuminen, motivaatio ja tuloksetkin ovat usein paljon vahvemmalla pohjalla”, mies selventää.

”Työpäivistäni 5-7 tuntia on sitä itseään eli valmennustyötä”, Joonas naurahtaa. ”Pienryhmävalmennukset pyörivät prime time –aikaan eli klo 18-20 maanantai-torstai –akselilla. Kukin pienryhmä, joita Joonaksella on edelleen neljä kappaletta, kokoontuu kahdesti viikossa yhteisten treenien merkeissä. Sen lisäksi valmennuksessani on eri ikäisiä yksilöitä ja duoja, joista monet ovat jo iäkkäämpiä pariskuntia”, Joonas selvittää. ”Valtaosa asiakkaista on valmennuksessani pitkillä, 6-9-12 kuukauden sopimuksilla, joten mahdollisuudet pysyvien elämäntapojen muuttamiseen sekä erinomaisiin tuloksiin, ovat hyvät”, Joonas kertoo hymyillen.

Liikuntakeskus Voiton personal trainer –tiimiin kuuluu 4 personal traineria. Tiimin esimies LitM/personal trainer/Trainer4You -kouluttaja Mikko Törmälehto saa Joonakselta varauksettoman leiskutuksen. ”Meillä ei todellakaan pimitetä tietoa, vaan kaikki oivallukset jaetaan avoimesti. Kun saan imeä joka päivä oppia ja inspiraatiota, en todellakaan voi valittaa. On vain itsestäni kiinni, miten paljon haluan oppia ja edistyä ammatissani”, Joonas kehaisee esimiestään sekä tiimiään.

Joonas pitää suurimpana vahvuutenaan sitä, että kykenee toimimaan hyvinkin erilaisten asiakkaiden personal trainerina. Se pitää myös työn monipuolisena ja mielekkäänä. Yksi vahvuuksista, jonka Joonas mainitsee, on fyysisen harjoittelun kokonaisohjelmointi. ”Kun kestävyyslajit ovat hyvin hallussa jo oman harrastuneisuuden kautta, olen hakenut paljon lisäoppia voimaharjoittelun suunnitteluun ja täydennän parhaillaan osaamistani psyykkisen valmennuksen saralla, pystyn ottamaan asiakkaan huomioon kokonaisvaltaisesti sekä yksilöllisesti”, Joonas mainitsee. ”Ja jos jokin yksityiskohta askarruttaa, niin minulla on hyödynnettävänä muun tiimimme omaa osaamistani täydentävä ammattitaito”, hän myhäilee. ”Näin asiakkaani ei saa pelkästään minua, vaan koko tiimimme tuen valmennusmatkalleen”, Joonas tarkentaa hymyillen.

Joonas HakalaKun kysyn Joonakselta hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä. ”Voitto on loistava paikka kehittyä ja kehittää. Ja Tuomo on sen verran innovatiivinen kaveri, ettei rajat kehittämiselle tule ihan heti vastaan. Uskonkin, että personal training on vasta lasten kengissä ja ala tulee kasvamaan sekä jalostumaan aivan valtavasti. Seuraavat suuret trendit tulevat olemaan tiivis yhteistyö terveydenhuoltoalan kanssa, joka näyttäytyy asiakkaille ennakoivana sekä kuntouttavana elintapavalmennuksena ja erilaiset pienryhmävalmennukset, joilla saadaan personal trainingin kynnystä edelleen madallettua”, Joonas ennustaa alan tulevaisuuden kehityssuuntaa. Tuohon tarinaan ja skenaarioon on helppoa uskoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.