Sanna Repo on työskennellyt kauneudenhoitoalalla seitsemisen vuotta, joista viimeiset neljä vuotta yrittäjänä. Asiakaskunta on vakiintunut ja valtaosa suhteista on pitkiä sekä läheisiä. Kun keskinäinen luottamus on syntynyt, kokee asiakas pelkästään lisäarvoksi, jos saman katon alta saa monipuolisesti myös muita hyvinvointipalveluja.

Sanna päättikin laajentaa palvelutarjontaansa monipuolisista kauneudenhoitopalveluista myös personal training-  ja ravintovalmennuspalveluiden suuntaan.  Vastaanotto on ollut mitä parhain: Nyt Sannan kalenteri on täpösen täynnä valmennustapaamisia, hoitoja ja hierontaa – kaikkia sulassa sovussa.

Henkilökohtaisesti Sanna kokee työnsä nyt entistäkin mielekkäämmäksi, monipuolisemmaksi ja tuottavammaksi. Myös täysi kalenteri sekä asiakkailta saatu palaute vahvistavat personal traineriksi kouluttautumisen olleen hyvä päätös.

Sannan lapsuus oli liikunnallinen. Vaikkei hän varsinaisesti harrastanutkaan urheilua seurassa ja syttynyt kilpailuhenkisestä liikunnasta, oli liikunta läsnä arjessa leikkien, luonnossa liikkumisen sekä arkiliikunnan muodoissa. Sannan isä otti pikkutytön mukaansa kuntosalille jo seitsemän vanhana. Näin hän omaksui liikunnan luonnollisena osana elämää jo varhain ja aloitti varsinaisen treenaamisen isän opein 14-vuoden iässä. Isä harrasti voimailua ja kehonrakennustakin, joten kehonmuokkaustyyppinen treenaaminen kiinnosti ja jätti vaikutteita Sannan treenaamiseen myöhemmällekin iälle.

Kokonaisvaltainen käsitys hyvinvoinnista

Sannasta on naiivia erottaa toisistaan fyysinen ja henkinen hyvinvointi.

– Kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten mielestäni on luontevaa tarjota kauneudenhoitopalvelujen rinnalla myös fyysistä hyvinvointia edistäviä liikunta- ja ravitsemuspalveluja, Sanna kertoo uudesta aluevaltauksestaan.

Valtaosa Sannan uusista asiakkaista onkin ollut jo olemassa olevia, vanhoja asiakkaita.

– Kehonmuokkaustavoitteiden kuten kiinteytymisen, painonhallinnan sekä linjakkuuden lisäksi moni asiakas hakee personal training -palveluista myös parempaa jaksamista arkeensa, terveyttä sekä tietenkin myös kohentunutta kuntoa, Sanna täsmentää.

Asiakashankinta on Sannan mielestä ollut luontevaa hoitojen yhteydessä, mutta myös treenariasiakkaista moni on löytänyt tiensä hoitoihin ja hierontoihin.

Sannan urapolku – tie jäätävän kovaksi, mutta välittävän asiakaslähtöiseksi personal traineriksi

Sanna on pohjakoulutukseltaan lähihoitaja. Hoitotyö ei kuitenkaan tuntunut Sannasta omimmalta, joten hän kouluttautuikin vuosituhannen vaihteessa hierojaksi. Tie vei pian sen jälkeen Espanjaan meikkikoulun perässä ja kauneudenhoitoalalle heti sieltä valmistumisen jälkeen. Yrittäjähenkinen Sanna pisti oman yrityksensä pystyyn neljä vuotta sitten, sillä hän koki motivoivimmaksi päästä itse päättämään omasta työtahdistaan ja -oloistaan.

Ajatus personal traineriksi kouluttautumisesta muhi ja jalostui Sannan päässä pitkään ennen kun hän rohkaistui ilmoittautumaan mukaan personal trainer -koulutusputkeen. Aktiivisena, maastopyöräilyä, crossfittia, pilatesta, joogaa sekä hiihtoa ja vaellusta harrastavana tyyppinä aihe tuntui luontevalta sekä herätti intohimoista kiinnostusta. Soitto Trainer4You:lle ja sieltä saatu lisäinformaatio vahvisti päätöksen ja pian Sanna huomasi opiskelevansa samanaikaisesti myös Ravintovalmentaja- sekä Kahvakuulakoulutuksia.

Sannan koki koulutusten täyttäneen hänen odotuksensa ja suurelta osin ylittäneenkin sen:

– Kouluttajat olivat huippupäteviä, kukin omalla sektorillaan. Tiedon määrä oli joka jaksolla valtava, mutta innostavassa ja toiminnallisessa muodossa esitettynä sen pystyi omaksumaan mukavasti. Vaikka opiskelu oli työn ohessa rankkaa, kasvoi nälkä syödessä ja siksi ilmoittauduin mukaan myös Ravintovalmentajakoulutukseen sekä Kahvakuulakouluun.

Sanna koki kouluttautumisen toimineen myös hyvänä inspiraation lähteenä, innoittajana sekä uskon vahvistajana.

– Uskon, että hyvinvointiala kehittyy edelleen valtavasti ja haluan olla mukana kehittämässä, verkostoitumassa ja viemässä alaa eteenpäin, Sanna maalailee tulevaisuuttaan.

Harjoitusasiakkuus vahvisti uskoa

Personal trainer -koulutukseen sekä Ravintovalmentajakoulutukseen kuuluu niin sanottu harjoitusasiakkuus, jonka ideana on viedä koulutuksissa opittuja asioita käytäntöön valmennussuhteen muodossa. Sanna valitsi itselleen samaisen asiakkaan molempiin valmennussuhteisiin. Näin ollen asiakas sai kolmen kuukauden personal trainer -asiakassuhteen lisäksi myös yksityiskohtaisen valmennuksen ravitsemusmuutoksen tueksi.

– Tulokset olivat rohkaisevia: 10 kilon painonpudotuksen lisäksi myös kaikki muut kohollaan olevat arvot, kuten rasvaprosentti, vyötärönympärys sekä painoindeksi normalisoituivat. Asiakkaan asennemuutos pelkän painon tarkkailusta hyvän olon sekä terveyden vaalimiseen tuntui silti jopa mittaustuloksia paremmalta saavutukselta. Kaiken kaikkiaan harjoitusasiakkuus oli upea ja antoisa kokemus niin itselleni kuin asiakkaallenikin, Sanna sanoo silmin nähden tyytyväisenä.

Avoimena tuleviin haasteisiin

Sanna ei ole ihminen, joka ajattelee, että hommat toimivat samalla kaavalla vielä viiden vuoden päästäkin:

– Haluan kehittyä, oppia lisää ja verkostoitua, jotta pystyisin tarjoamaan asiakkailleni parempaa sekä enemmän. Siksi Functional trainer- ja NLP -opinnot kiinnostavat.

Pienryhmätoiminta, ravitsemusvalmennuksen kehittäminen ja asiantuntijaverkoston laajentaminen ovat toimintoja, joita Sanna on pyöritellyt mielessään lähitulevaisuuden toimenpiteiksi.

Näen personal trainer- ja ravintovalmennustoiminnan luontevaksi lisäpalveluksi sekä -ansainnaksi kauneudenhoitoalan yrittäjälle, sillä asiakaskunta on jo valmiiksi olemassa. Ainakin omat asiakkaani rohkaisivat minua kouluttautumaan ja ovat ainakin tähän asti työllistäneet minut, joten sen suurempaa markkinointia tai myyntiponnistelua minun ei ole tarvinnut toistaiseksi toteuttaa. Tyytyväinen olemassa oleva asiakas on potentiaalisin uusi asiakas ja äänekkäin puolestapuhuja.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here