Artikkelin kirjoittaja on Trainer4You-kouluttaja Liina Sievers, jonka tausta on toimintaterapian, erityispedagokiikan ja kasvatustieteiden parissa.

Rakastan työtäni. Teen sitä sydämestäni. Kaikilla ajatuksillani. Koko kehollani. Jopa unissani. Tämä on se, mikä olen. Tähän olen kasvanut.

Kouluttajan työtä voisi oikeastaan verrata ihmisen koko liikuntakoneistoon. Luustoon, lihaksistoon, jänteisiin, nivelsiteisiin ja hermostoon. On tiedostettava rakenteiden erityispiirteet, hahmotettava kokonaisuuksia ja osattava yhdistää yksittäisiä toimintoja laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Hiottava ja hitsattava.

Täytyy löytää ymmärrys ja empatia itsestään, osattava valita sanansa.

Kouluttajana sitä tarkkailee ympäristöään jatkuvasti. Lukee opiskelijoiden silmistä, kehosta ja äänestä sitä kohtaa, missä mennään. Mikä on vaikeaa, saatiinko ajatuksesta kiinni. On löydettävä se punainen lanka ja ketään tuomitsematta lähdettävä kerimään.

Ihmiset asettavat liian usein itse itselleen turhia esteitä ja rajoja.

”En pysty, en voi, en uskalla. Olen liian vanha, en ole koskaan käynyt kuntosalilla, en näytä urheilijalta.”

So what? Jokainen aloittaa joskus jostain. Ikä ei ole este, eikä välttämättä edes hidaste. Jokainen oppii asioita omalla tavallaan, omalla tempollaan. Mennään hitaasti alas ja tullaan nopeasti ylös. Välillä jäädään hetkeksi paikoilleen tai mennään muutama askel taaksepäin. Hämmennytään, tuskastutaan, vaivutaan epätoivoon ja taas herätään. Maitohapot painavat ja lihaksia särkee.

Niin sen kuuluu ollakin. Ikään, kokoon tai muotoon katsomatta jokaisella meillä on kasapäin vahvuuksia. Lähdetään niistä liikkeelle.

Ryhmäliikunnanohjaajat osaavat ottaa skenen haltuun ryhmävalmennuksissa. He ovat tottuneet miettimään sanansa lyhyesti ja ytimekkäästi, laskemaan tempoa ja puhumaan yhtä aikaa menemättä sekaisin.

Yksilöohjauksia tehneet osaavat mennä iholle, ottavat kiinni ja ohjaavat oikeisiin asentoihin. He muodostavat kuplan – he ovat kupla itsensä ja asiakkaansa ympärillä.

Keski-ikäisten ja hieman vanhempien asiakkaiden voi olla helpompi ottaa ohjausta vastaan oman ikäiseltään, elämänkokemusta omaavalta valmentajalta. Ulkoista lihasmassaa tärkeämpää on usein se sisäinen hehku, energia, vakaus ja varmuus, mikä käytännön ohjaustilanteisiin heijastuu ja millaisia tuloksia valmennuksen aikana syntyy.

Kuntosalivalmentaja-näyttökokeissa näen huikeita kympin arvoisia ohjaussuorituksia. Olen varma, että tällä tyypillä on vuosien kokemusta ohjaamisesta niin ovat otteet varmoja, ääni tasainen ja läsnäolo käsinkoskelteltavaa. Palautteenannossa kuulen että tämä oli ensimmäisiä ohjauskertoja ikinä. Seuraavassa näytössä joudun antamaan hylätyn jo useamman vuoden ohjanneelle opiskelijalle. Koskaan ei voi etukäteen tietää eikä ketään arvottaa taustojen perusteella.

Vanha totuus on, että ohjaamaan oppii vain ohjaamalla. Jokainen meistä tekee virheitä, eikä kukaan ole täydellinen. Mitä paremmin osaa puhua, sitä vakuuttavammalta kuulostaa. Joskus on parempi olla hiljaa ja antaa kehon kertoa omaa kieltään.

Liina
Artikkelin kirjoittaja on Trainer4You-kouluttaja Liina Sievers.

Mikä tekee hyvän valmentajan? Läsnäolo. Arvostus. Nöyryys. Halu oppia ja opettaa. Valmius ja motivaatio tehdä töitä tavoitteidensa eteen. Mestari Ari-Pekka Lindbergin sanoin: ”Sinä päivänä, kun kuvittelee tietävänsä tästä alasta kaiken, on aika vaihtaa alaa.”

Be humble.

Kuva: Lisa Marris

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here