Kumpi kertoo personal trainerin osaamisesta, kokemus vai koulutus?

Amerikkalaistutkimuksen mukaan personal trainerin koulutus kertoo paremmin tietotaidosta kuin kokemus.Personal trainer -koulutuksesta puhuttiin tänään Kalevassa (27.1). Artikkelissa haastateltu ravinto- ja fysiikkavalmentaja arvioi, etteivät personal trainerin lisenssit ja sertifikaatit ”kerro mitään käytännön osaamisesta”."Kuntosaleilla näkee valitettavan usein, että valmentajien osaaminen fysiologian tai liikkeiden suoritustekniikoiden osalta on todella heikkoa", toimittajalle kerrottiin.Mutta kumpi on todella personal trainerin valinnassa tärkeämpää, personal trainerin kokemus vai koulutus? Sitä selvitettiin UCLA:n tutkimuksessa vuonna 2002.Tutkimukseen osallistui 115 liikunta-alan ammattilaista Los Angelesista. Suurin osa heistä toimi personal trainerin ammatissa. Tutkittavien ikähaarukka oli 20–54 vuotta. Osanottajien kokemus alalla vaihteli alle puolesta vuodesta noin 20 vuoteen. Keskimäärin personal trainer oli toiminut alalla 3 vuoden ajan.Osanottajat vastasivat 8-sivuiseen kyselyyn, joka oli laadittu amerikkalaisten personal trainer -koulutusten oppimateriaalien pohjalta. Kysymykset käsittelivät yleistietoa liikunnasta, ravitsemusta, erilaisia mittauksia ja testejä, kansallisia liikuntasuosituksia sekä väestön erityisryhmien liikuntaohjausta.Tutkimuksen tulokset olivat seuraavanlaiset.Valmentajan koulutus kertoi selvästi paremmin osaamisesta kuin kokemus. Sillä, kuinka kauan personal trainer oli toiminut alalla, ei näyttänyt olevan mitään tekemistä ammatillisen tietotaidon kanssa. Esimerkiksi niillä, jotka olivat toimineet alalla yli viisi vuotta, ei ollut yhtään sen syvällisempää ymmärrystä ravitsemuksesta tai liikunnasta kuin niillä, jotka olivat toimineet alalla alle viisi vuotta.Päinvastoin ne, joilla oli vähintään alempi korkeakoulututkinto, pärjäsivät testissä merkitsevästi paremmin kuin vähemmän koulutetut.Parhaiten menestyivät kuitenkin ne, joilla oli joko National Strength and Conditioning Associationin (NSCA) tai American College of Sports Medicinen (ASCM) sertifioima koulutus. NSCA ja ASCM ovat Yhdysvalloissa liikunta-alan kattojärjestöjä, jotka muun muassa valvovat personal trainer -koulutusten laatua, samaan tapaan kuin EuropeActive toimii Euroopassa."Monet liikunta-alalla uskovat, että käytännön kokemus on avain osaamiseen, mutta tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että koulutus on huomattavasti parempi personal trainerin tietotaidon ennuste kuin kokemusvuodet kentällä", tutkimusta johtanut Moh Malek ja kollegat toteavat.UCLA:n tutkijoiden mukaan valmentajalta kannattaisikin ensimmäisenä kysyä koulutusta. Tässä tutkimuksessa personal trainer, jolla oli vähintään alempi korkeakoulututkinto sekä NSCA:n tai ACSM:n sertifikaatti, vastasi oikein keskimäärin 85 prosenttiin kysymyksistä. Mikäli sertifikaatti ja koulutus puuttuivat, vastasi personal trainer oikein vain 36 prosenttiin kysymyksistä. Jos hallussa oli sertifikaatista ja korkeakoulutuksesta jompi kumpi, asettui tulos välimaastoon.Vaikka tutkimustulos on painava, on syytä kuitenkin huomioida, että tässä tutkimuksessa – aivan kuten tieteessä on tapana – etsittiin säännönmukaisuutta väestöryhmässä. Valmentajissa on yksilöllisiä eroja, ja toisinaan kokenut ja kouluttamaton voi olla koulutettua pätevämpi.Tutkimuksen julkaisi Journal of Strength and Conditioning Research.


LähteetKaleva. (2014). Personal trainerien koulutus kaipaa kuria. Kirjoittanut Tero Malinen. Julkaistu 27.1.2014.Malek MH, Nalbone DP, Berger DE, et al. (2002). Importance of health science education for personal fitness trainers. Journal of Strength and Conditioning Research. Feb;16(1):19-24.

Edellinen
Edellinen

Minna kertoo Trainer4You Ravintovalmentaja -koulutuksesta

Seuraava
Seuraava

Kevytlimsan hyöty painonhallinnassa puhuttaa jälleen