Ensimmäiset Mind Coachit ovat valmistuneet Stressinhallintavalmentaja-koulutuksesta. 25 henkilön opiskelijajoukkoon mahtui taustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä. Yksi heistä, Kirsi Jurvanen sai koulutuksesta paljon lisäosaamista sekä personal trainerin työhönsä, että kollegoiden ja opiskelijoiden ohjaamiseen ammattikorkeakoulun lehtorina.

Olen Kirsi Jurvanen ja päätyökseni toimin lehtorina ammattikorkeakoulussa. Kymmenien kilojen painonpudotus ja kokonaisvaltainen elämäntapamuutos innostivat lähes viisikymppisenä opiskelemaan personal traineriksi. Teen valmennuksia sivutoimisena yrittäjänä ja Stressinhallintavalmentaja-koulutukseen lähdin hankkimaan lisää työkaluja PT-työni tueksi. Olin oman elämäntapamuutokseni aikana oivaltanut stressinhallinnan merkityksen painonhallinnassa. Halusin oppia siitä lisää, jotta voin auttaa PT-asiakkaitani entistä monipuolisemmin.

Stressinhallinnan perusasiat ovat tulleet kaikille tutuiksi, mikäli yhtään seuraa esimerkiksi lehtikirjoittelua. Stressinhallintavalmentaja-koulutus kuitenkin jäsensi ja syvensi jo aiemmin aiheesta hankkimaani tietämystä. Opin, että stressi aiheuttaa elimistössä reaktion, jonka seurauksena mm. ruoansulatus hidastuu. Stressinhallinnalla siis tosiaan on iso merkitys painonhallinnassa. Lisäksi huomasin kokevani paljon kognitiivista stressiä omassa työssäni. Opettajan työmäärä on suuri, työ on tietotyötä ja vaatii keskittymistä, mutta keskeytyksiä kuitenkin tulee paljon. Opin koulutuksessa lukuisia keinoja, joilla voin auttaa paitsi itseäni myös samojen haasteiden kanssa kamppailevia kollegoitani stressinhallinnassa.

Eikä vain kollegoita! Monet opiskelijani opiskelevat työn ohessa ja ovat hyvin kiireisiä. Nyt osaan sparrata opiskelijaa myös siinä, kuinka jakaa aikaa ansiotyön ja opiskelun välillä. Havahduttavaa olikin huomata, kuinka paljon voimme itse vaikuttaa kokemaamme stressiin. Stressinhallinta on taito, jota voi ja pitääkin harjoitella joka päivä. Ja silläkin on merkitystä, kuinka ajattelemme: keho-mieliyhteys toimii molempiin suuntiin.

Koulutukseen liittyi harjoitusasiakkuus ja se jännitti etukäteen. Olen jo tottunut valmentamaan kuntosalilla tai lenkkipolulla, mutta tällä kertaa istuttiin pöydän ääressä ja keskityttiin aivan erilaisiin asioihin. Aloitimme asiakkaan kanssa tekemällä arvokartan ja pohtimalla stressin aiheuttajia. Jo ensimmäisellä tapaamisella valmensin hengitystekniikoita sekä niiden soveltamista eri tilanteissa. Teimme paljon miellekarttoja ja kävimme läpi hyvinvoinnin esteitä sekä edistäjiä. Keskustelimme energiatasoista: miten esimerkiksi ruoka, liikunta ja lepo vaikuttavat suorituskykyymme. Tapaamiset asiakkaan kanssa sujuivat hyvin, mutta edelleen jännitin, osaisinko auttaa asiakasta oman arkensa haasteissa. Loppu hyvin! Valmennuksen päätteeksi otin nöyränä vastaan asiakkaan palautteen: ”Täysi kymppi!”. Tuellani asiakas rohkaistui tekemään arjessaan suuren muutoksen ja koki lisäksi saaneensa paljon työkaluja stressinhallintaan.

Ilmoittaudu mukaan Stressinhallintavalmentaja-koulutukseen

Koulutuksen antoisinta asiaa on vaikea nimetä, mutta kärkijoukkoon sijoittuu koko koulutukseen osallistunut ryhmä. Erilaisilla taustoilla ja ehkä tavoitteillakin varustautuneesta joukosta kasvoi koulutuksen aikana toisiaan kannustava ja sparraava tiimi, jonka tuki kantaa pitkälle koulutuksen jälkeenkin. Kouluttajien kyvyllä luoda luottamuksellinen ilmapiiri oli suuri merkitys tiimihengen luomisessa! Itselleni oli myös tärkeää se, että kaikki koulutuksessa käsitellyt asiat perustuivat tieteelliseen tutkimustyöhön ja että tutkimusviitteitä oli paljon tarjolla.

Koulutus oli innostava ja intensiivinen matka, jonka kaikkia vaikutuksia ei vielä tässä vaiheessa osaa edes arvioida. Koulutuksen aikana oli mahdollisuus sekä kasvaa itse että oppia valmentamaan muita. On vaikea kuvitella kenelle koulutus ei soveltuisi. Meillä jokaisella tai ainakin jollakin lähipiirissämme on suuria ja pieniä stressin aiheuttajia elämässään. Kukapa ei haluaisi oppia keinoja niiden hallitsemiseen? Mikäli stressinhallinnasta puhuttaessa syttyy siis pienikin kiinnostuksen kipinä, kannattaa tähän koulutukseen tarttua. Omaan arkeeni tarttui kouluttajan lause: ”Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu”. Avaimet ovat tässäkin omissa käsissämme ja keho-mielijärjestelmä omassa ohjauksessamme.

Katso myös Kirsin nettisivut!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here