Hieroja ja kuntosalivalmentaja

Mitä hieroja hyötyy kuntosalivalmentaja -koulutuksesta?

Suomen Hierojakoulut Oy ja Trainer4You solmivat vuosi sitten yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on hierojaopiskelijoiden valmennusosaamisen kehittäminen. Suomen Hierojakoulujen opiskelijoilla onkin ollut viime keväästä saakka mahdollisuus opiskella hierojakoulutuksen ja urheiluhierojaopintojen rinnalla myös Trainer4Youn toteuttama Kuntosalivalmentajakoulutus. Syksyllä 2017 Kuntosalivalmentajakoulutus toteutui neljällä paikkakunnalla, jotka olivat pääkaupunkiseutu, Seinäjoki, Jyväskylä ja Kuopio. Miksi hierojaopiskelijan kannattaa opiskella myös Kuntosalivalmentajaksi ja mitä hierojan asiakas hyötyy kuntosalivalmentajan pätevyydestä?

Fyysinen aktiivisuus parantaa hoitotyön tuloksia

”Hieroja kohtaa työssään monenlaisia asiakkaita. Huolestuttavinta on se, että kuilu liikkuvien, hyväkuntoisten asiakkaiden sekä liikkumattomien, huonokuntoisten henkilöiden välillä tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Kun aktiiviset liikunnan harrastajat kaipaavat usein hieronnan lisäksi vinkkejä ja neuvoja huoltavien harjoitusten toteuttamiseksi, pitäisi liikunnan suhteen passiiviset saada keinolla tai toisella liikkeelle vaivojen ennaltaehkäisemiseksi ja hoitotyön tulosten parantamiseksi”, kertoo Suomen Hierojakoulujen Jyväskylän yksikön opettajana pian 5 vuotta toiminut fysioterapeutti Esa Niemistö. Ennen hieronnan opettajaksi siirtymistään, viittä vaille valmis terveystieteiden maisteri, Niemistö työskenteli pitkään kuntoutuksen ja hieronnan parissa. Hän pitää mahdollisuutta Kuntosalivalmentajaopintojen suorittamiseen hierojakoulutuksen rinnalla erinomaisena suuntana.

”Huoltavat ja vahvistavat harjoitteet ovat olennainen osa hyvän hierojan työkalupakkia. Ilman asiakkaan aktivoitumista hierontahoitojen välillä, jäävät hieronnan vaikutukset lyhytaikaisiksi, eikä hoidolla päästä vaikuttamaan riittävästi ongelman syyhyn, vaan pikemminkin seurauksiin” Niemistö kertoo. Siksi halusimme tarjota hierojakoulutuksemme yhteydessä mahdollisuuden kouluttautua myös kuntosalivalmentajaksi, vaikka se ei kuulu virallisiin ammattitaitovaatimuksiin. Se luo mielestäni selvästi paremmat edellytykset kehittyä, menestyä ja jaksaa hierojan ammatissa”, hän täydentää. Yhdistelmäopintoja puoltaa myös se, että kuntosalivalmennus ja hieronta ovat molemmat yrittäjäpainotteisia ammatteja, joten ne tukevat ja täydentävät toinen toisiaan.

”Vaikka koulutuksessa parhaillaan olevan ryhmän hierojaopinnot ovat vielä kesken, on moni opiskelija jo ehtinyt kokea lievää turhautumista asiakkaiden fyysistä passiivisuutta kohtaan”, Esa Niemistö kertoo. Kun hän kysyi omalta hierojaopiskelijaryhmältään, kuinka moni oli törmännyt tilanteeseen, jossa asiakas laiminlöi aktiiviset harjoitteet hierontakertojen välillä, nosti joka kolmas opiskelija kätensä pystyyn. ”Kaikki osaaminen, keinot ja työkalut asiakkaiden aktivoimiseksi, liikuttamiseksi ja hoitotyön tulosten parantamiseksi otetaankin meillä avoimesti vastaan”, Niemistö kuvailee Suomen Hierojakoulujen innostunutta ja avointa suhtautumista kuntosalivalmentajakoulutusta kohtaan.

Kuntosalivalmennus lisää ansaintaa ja keventää kuormitusta

Hierojan työ on asiakaspalvelua isolla A:lla. Hierojan ja asiakkaan välille syntyykin usein luottamuksellinen ja avoin keskustelusuhde. Kun luottamus on syntynyt, on hierojalla hyvä mahdollisuus tarjota asiakkaalleen myös muita hyödyllisiksi arvioimiaan palveluksia, kuten kuntosalivalmennuspalveluja.

Tutustu yhdistelmäopintoihin tästä!

Hieroja ja kuntosalivalmentaja

”Kuntosalivalmennuspalvelut ovat erinomainen lisä hierojan työkalupakissa. Jos asiakkaalla on haasteita ryhdin, lihastasapainon, hartia- tai selkävaivojen tai ylipäätään lihaskunnon kanssa, voi hieroja tarjota hieronnan yhteydessä lisäpalveluna mahdollisuutta kuntosaliopastukseen, ohjelman laadintaan tai jatkuvampaan kuntosalivalmennukseen. Hierontatapahtuma onkin mainio suoramarkkinointitilaisuus, jossa hierojan tehtävänä on arvioida, mistä palveluista ja osaamisesta asiakas hyötyisi eniten ja tarjota sitä hieronnan lisäpalveluna”, Niemistö kuvailee.

”Jos hierojalla on kalenterissaan yrityskeikkoja, voi niiden yhteydessä kertoa osaamisestaan sekä markkinoida työhyvinvointipäiviä, kuntosalikursseja, ohjelmapalveluita sekä muita kuntosalivalmentajan osaamisen ympärille tuotteistettuja hyvinvointipalveluja”, Esa kertoo. ”Toinen erittäin potentiaalinen segmentti ovat ikääntyneet henkilöt. Kuntosalivalmennuspalvelut auttavat heitä ylläpitämään ja parantamaan toimintakykyään hierontakäyntien rinnalla”, Niemistö lisää. ”Kuntosalivalmentajan ammattitaito ja osaaminen tarjoavat siis mahdollisuuden tarjota laajempia palveluita ja vähentää fyysisesti suhteellisen raskaan hierontatyön aiheuttamaa kuormittumista”, hän täydentää hymyillen.

Syventävää oppia ja täydentävää osaamista

Hierojaopiskelijoiden palaute kuntosalivalmentajakoulutuksesta on ollut erittäin hyvää. Jyväskylän yksikössä suurin osa opiskelijoista on erikoistunut urheiluhierojaksi, jotka käyvät lisäksi myös Kuntosalivalmentajakoulutuksen. Kun muun muassa kuormitusfysiologiaan, anatomiaan sekä fyysisen harjoittelun perusteisiin tulee oppia jo hierojakoulussa, täydentää ja syventää Kuntosalivalmentajakoulutus oppimista. Moni opiskelija kokee tietämyksensä syventyneen ja laajentuneen, jolla on asiakastyön lisäksi hyötyjä myös omaan harjoitteluun.

Kuntosalivalmentajakoulutus on koettu kaikin puolin käytännönläheisenä ja yksityiskohtaista tietoa tarjoavana koulutuksena, josta opiskelijat kokevat saaneensa paljon työkaluja hierontaa tukevaan valmennustyöhön. Myös tieto palautumisesta, ravitsemuksesta, harjoittelun ohjelmoinnista ja ammattimaisesta ohjaamisesta on koettu erittäin tervetulleeksi. Innokkaimmille itsensä kehittäjille Kuntosalivalmentakoulutus tarjoaa myös väylän Personal trainer –koulutukseen sekä Ravintovalmentaja-, Elintapavalmentaja-, Voimavalmentaja- tai Psyykkinen valmentajakoulukseen.

Toinen työ on toisesta lepoa

Kuntosalivalmentajan työ tuo monipuolistavaa vaihtelua hierontatyöhön ja hieronta hyvää vastapainoa valmennustyölle. Yhdistelmäkoulutuksen käyneen henkilön kalenterissa onkin harvoin tyhjää tilaa, koska treenitunnin voi vaihtaa hierontaan ja hieronnan vastaavasti kuntosaliharjoitukseen.

Kiinnostuitko koulutuksesta? Katso hakuohjeet Suomen Hierojakoulun sivuilta!

3 vastausta artikkeliin ”Mitä hieroja hyötyy kuntosalivalmentaja -koulutuksesta?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.