Miten motivoida työntekijöitä liikkumaan?

Yle uutisoi viime syksynä, että vaikka työnantajat käyttävät henkilöstöliikuntaan noin 400 miljoonaa euroa vuodessa, ainoastaan puolet työntekijöistä hyödyntää palveluita säännöllisesti. Miksi ihmisiä on niin vaikeaa saada liikkumaan, vaikka työnantaja tarjoaa siihen tukea ja usein jopa työaikaa sekä monipuolisia palveluja? Ja miksi työpaikan virkistys- ja työhyvinvointitapahtumiin osallistuvat aina aktiivisimmat henkilöt, niiden jäädessä pois, jotka erityisesti tukea ja aktivointia tarvitsisivat?

Vaikka liikunnan hyödyt ovat kiistattomat, niin silti niiden suomalaisten osuus, jotka eivät liiku juuri ollenkaan on THL:n mukaan kasvanut jo yli 25 prosenttiin. Kerran tai kaksi viikossa liikkuviin kuuluu puolet kansasta, joten suositusten mukaan liikkuu vain alle kolmasosa suomalaisista.

Mitkä tekijät vaikuttavat liikkumattomuuteen?

Perintötekijöiden lisäksi lapsen liikunnallisuuteen vaikuttaa voimakkaasti ympäristö eli jo lapsuudessa opitut tavat, vanhemmilta sekä muilta läheisiltä saatu tuki ja kannustus sekä kertyneet kokemukset ja tottumukset. Liikunnallisuus ei kuitenkaan ole ainoastaan peritty ominaisuus, vaan pikemminkin omaksuttu tapa, jonka voi oppia onneksi myös vanhemmalla iällä.

Ajanpuute on yleisin selitys liikkumattomuudelle. Se paljastaa kuitenkin yhden tärkeän epäkohdan ihmisten suhteesta liikuntaan. Liikunnaksi lasketaan vain erillinen treenaaminen ja suorituskeskeinen ponnistelu.

Liikkumattomuus voi olla myös seurausta aikaisemmista huonoista kokemuksista. Jos henkilöllä on niitä esimerkiksi koululiikunnasta, armeijan hiihtovaelluksista tai työpaikan virkistyspäiväjumpasta, voi kynnys liikunnan harrastamiseen nousta entistäkin korkeammaksi. Myös sairaudet, vaivat ja niihin liittyvä, usein liiallinen varovaisuus voi myös koitua kynnykseksi liikunnan harrastamiselle. Onkin tärkeää tiedostaa, että oikein annosteltu ja fiksusti suunniteltu liikuntaohjelma toimii lääkkeen kaltaisena hoitona lähes jokaisen sairauden ja vaivan kohdalla. Ilman negatiivisia sivuvaikutuksia.

Ajanpuute on yleisin selitys liikkumattomuudelle. Se paljastaa kuitenkin yhden tärkeän epäkohdan ihmisten suhteesta liikuntaan. Liikunnaksi lasketaan vain erillinen treenaaminen ja suorituskeskeinen ponnistelu. Pienet aktiiviset teot ja siirtymiset kävellen tai pyöräillen eivät täytä monenkaan mielessä
liikunnan kriteerejä.

Miksi vähän tai ei ollenkaan liikkuvat eivät innostu työnantajien tarjoamista eduista?

Häpeän tunne on yksi suurimmista esteistä työpaikkaliikuntaan osallistumiselle. Ongelmana onkin se, että tyhy -toimintana tarjottavat liikuntapalvelut ovat useimmiten ”liikuntapataan pudonneiden” henkilöiden tuotteistamia palveluja liikunnasta innostuneille henkilöille. Ne saavat aktiivisen porukan innostumaan ja tarjoavat heille soveltuvia haasteita, mutta ovat motorisesti ja tehollisesti aivan liian vaikeita liikunnan suhteen passiivisille henkilöille.

Pystyvyyden tunne on autonomian lisäksi yksi psykologista perustarpeista. Jos henkilö ei voi vaikuttaa siihen, millaiseen ryhmään tai palveluun hän ottaa osaa, eikä pysy muun porukan perässä, on jo kahta perustarvetta loukattu. Työpaikan hyvä porukka ja tiimihenki voivat parhaimmillaan pelastaa tilanteen, muttei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuotteistamisessa on usein isoja ongelmia.

Millä tavoin olette saaneet ei-aktiivisia ihmisiä liikkumaan?

Kynnyksen madaltaminen on ainoa keino ei-aktiivisten ihmisten aktivoimiseksi. Se, ettei liikkeelle lähdetä liikunta, vaan voimavaroja lisäävä uni, palautuminen ja ravitsemus edellä, voi hyvin herättää mielenkiinnon. Tämän jälkeen voidaan ottaa pelisilmää käyttäen puheeksi myös arkiaktiivisuus ja liikunta, mutta ihan ensimmäiseksi kannattaa kuitenkin pysäyttää henkilö omien arvojensa äärelle.

Mikä on sinulle tärkeää ja millaisena ihmisenä haluaisit sinut muistettavan –kysymykset pysäyttävät parhaimmillaan henkilön pohtimaan omia arvojaan. Vaikka terveys, liikunta ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen eivät olisikaan arvoasteikon kärkisijoilla, voi esimerkiksi terveen sekä liikunnallisen vanhemman tai esimiehen mallin tarjoaminen omille lapsille tai alaisille antaa sitouttavan syyn omaan hyvinvointiinsa panostamiseen.

Mitkä keinot ovat osoittautuneet toimiviksi ja mitä kokemustenne mukaan kannattaisi välttää?

Mielestäni oleellista on henkilön itsensä hyvinvointiosaamisen lisääminen. Ilman riittävää tieto-oppimäärää ei henkilö kykene tekemään fiksuja, terveyttä edistäviä valintoja arjen haasteiden edessä. Ja ilman riittäviä taitoja sekä työkaluja ihminen on aseeton passivoivien houkutusten ja nopeiden nautintojen edessä. Kestävä muutos edellyttää kuitenkin joustavaa suhtautumista, jäykän ja fanaattisen asennoitumisen sijaan.

Henkilö tarvitsee siis onnistuakseen tietoa ja taitoja, mutta myös tukea ja pystyvyyden tunnetta. Onnistuminen ei edellytä jatkuvaa itsekurin varassa pinnistelyä, vaan pieniä ja aktiivisia valintoja, joista riittävän usein toistuttuaan muodostuu henkilön uusi tasapainotila ja uudet voittavat rutiinit. Onkin erityisen tärkeää, että henkilö löytää oman, itseään motivoivan tavan toteuttaa liikunnallisuuttaan.

Lisäksi on tärkeää, että asiakasyrityksen avainhenkilöt sitoutuvat mukaan hankkeeseen ja ovat palvelun tuottajan ”puolella”, eivätkä tätä vastaan. Onnistumista ei siis voi ulkoistaa, vaan sen eteen on ponnisteltava yhdessä – niin henkilöstön, palvelun tuottajien kuin myös yrityksen johdon sekä muiden avainhenkilöiden.

Mitä hyötyä henkilökohtainen mittaustieto tuottaa niin aktiiviselle kuin vähän liikkuvalle ihmiselle?

Erilaiset testit ja mittaukset ovat hyvä renki, mutta huono isäntä. Ne kertovat auton katsastuksen tapaan, onko henkilö kunnossa vai ”romuna”. Jos mittaustapahtuma jää siihen, ei kyseinen tieto anna työkaluja asian korjaamiseksi. Oleellisimpia ovatkin ne toimenpiteet, jotka toteutuvat testitapahtuman jälkeen. Siksi innostavaan, kansankieliseen ja kannustavaan palautteen antamiseen sekä käytännön työkaluja tarjoavaan liikunta- ja ravitsemusneuvontaan kannattaa pistää paljon paukkuja. Se on hetki, joka tekee mittauksesta joko lähes turhan tai erinomaisen vaikuttavan palvelun, niin yksilön kuin organisaationkin hyvinvoinnin kehittämisen näkökulmista.

Liikkeelle ei voi lähteä sieltä missä on joskus ollut tai missä haluaisi olla, vaan sieltä, missä on juuri nyt. Erilaiset testit ja mittaukset tarjoavatkin mahdollisuuden nykytilanteen kartoittamiseen, kehityksen seurantaan ja työhyvinvointihankkeen vaikuttavuuden arvioimiseen. Pelkkien sairauspoissaolojen tuijottamisen sijaan on hyvä pystyä osoittamaan myös muita mitattuja sekä subjektiiviseen tuntemukseen perustuvia tuloksia osallistujien fyysisessä ja henkisessä kunnossa sekä voimavaroissa. Tulokset ratkaisevatkin sen, onko toiminnalla jatkuvuutta organisaatiossa.

Lue myös: LähiTapiola Pohjoinen lataa henkilöstöönsä lisää energiaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.