Valmistuin personal traineriksi vuonna 1998. Taisi olla jo seuraava vuosi, kun Mattiesko Hytönen innostui aiheesta ja kirjoitti terävään tyyliinsä kolumnin Helsingin Sanomiin, otsikolla Personal training on perseestä. Siitä lähtien aihe on ollut pinnalla vuosi toisensa jälkeen. Mattieskosta sen sijaan en ole kuullut pitkään aikaan.

Aluksi kirjoittelu ja median kyseenalainen huomio aiheutti minussa hämmennystä ja jopa ärtyneisyyttä. Myöhemmin kuitenkin opin ymmärtämään, että media keskittää huomionsa ainoastaan sellaisiin asioihin, joissa on potentiaalia, mielipiteiden ristiriitaa sekä riittävän laajaa kiinnostusta kansan syvissä riveissä.

Olen saanut toimia personal trainingin parissa tasan kaksikymmentä vuotta. Ilon aiheita ja positiivisia kokemuksia on mahtunut matkalle uskomattoman paljon. Kirjoitukset mediassakin ovat olleet pääosin positiivisia asiantuntija-artikkeleita sekä seurantakertomuksia onnistuneista asiakassuhteista. Seuraavat kymmenen asiaa nousivat päällimmäisiksi mieleeni, kun pysähdyin hetkeksi pohtimaan omaa matkaa ja pt-alan kehitystä. Olen personal trainer – ja ylpeä siitä!

#1: Personal trainingista on tullut koko kansan valmennusta

Tänä päivänä joka kolmas suomalainen on kiinnostunut personal trainer –palveluiden hankkimisesta, eikä asuinpaikkakunnalla tai perheen yhteenlasketuilla tuloilla ole juurikaan vaikutusta pt –palveluiden käyttämiseen. Personal trainer –palveluista ollaan valmiit maksamaan keskimäärin 600-1800 euroa vuodessa, joten alan markkinapotentiaali on valtava. Näin raportoi Taloustutkimus Oy haastateltuaan 1006 satunnaisotannalla valittua 15-79 –vuotiasta suomalaista. Lue aiheesta lisää.

#2: Personal training kestomenestyjä suosituimpien liikuntatrendien listalla

Personal training komeilee tänäkin vuonna (kuten jokaisena 20 vuonna, jotka olen alalla vaikuttanut) ACSM:n (American College of Sport Medicine) liikuntatrendilistan top kympissä (sijalla 8), kun Small Group Personal training on kivunnut jo listan toiselle sijalle. IHRSA:n raportin mukaan joka neljäs kuntokeskusasiakas USAssa osallistuu pienryhmävalmennuksiin, kun personal trainerin yksilövalmennusta hyödyntää siellä nykyisin joka kahdeksas kuntokeskusasiakas. Lue lisää ACSM raportista.

#3: Tupla-auktorisointi korkean laadun takeena

Trainer4You Personal trainer -koulutuksella on ollut vuodesta 2013 lähtien Europe Activen EQF Level 4 –tason auktorisointi. Vuonna 2017 meille myönnettiin myös suomalainen, SKY ry:n auktorisointi. Tämä tarkoittaa sitä, että personal trainer -koulutuksemme täyttää niin eurooppalaisen kuin suomalaisen liikunta-alan kattojärjestön asettamat standardit, joita pidetään myös maailmanlaajuisesti esimerkillisinä. Lue lisää auktorisoinneista.

Trainer4You personal trainer, etkö ole vielä APT rekisterissä? Liity siihen tästä!

#4: Yli 4000 tyytyväistä personal trainer –koulutusasiakasta

Olemme kouluttaneet vuodesta 2005 lähtien yhteensä yli 4000 personal traineria eri puolille Suomea. Viimeisen neljän vuoden keskiarvo on ollut noin 500 valmistunutta personal traineria vuodessa. Tänä vuonna koulutamme Trainer4You personal trainereita, Ravintovalmentajia, Elintapavalmentajia, Voimavalmentajia sekä Psyykkisiä valmentajia kymmenellä eri paikkakunnalla, noin 1200 koulutusvuorokauden vuosivolyymillä. Haluamme kehittää koulutuksiamme edelleen, joten pyydämme jokaisesta koulutustapahtumastamme kirjallisen palautteen ja julkaisemme ne avoimesti nettisivuillamme. Lue vuosien saatossa saamamme palautteet.

#5: 20 vuotta unelmaduunin parissa

Kouluttauduin personal traineriksi vuonna 1998 ja heittäydyin alan vietäväksi heti valmistuttuani. Olenkin ylpeä ja onnellinen siitä, että olen saanut työllistää itseni ja itselleni tärkeitä ihmisiä ympäriltäni jo 20 vuoden ajan. Erityisen ylpeä olen myös siitä, että nyt meitä Aaltoja on kentällä jo kahdessa polvessa, kun poikani Eetu tekee unelmaduuniaan Fressi trainerina ja isänsä jalanjäljissä myös Trainer4Youn kouluttajatiimissä. Kato video Rikun unelmaduunista.

#6: Liikuntalääketiedettä yhteistyössä Itä-Suomen Yliopiston kanssa

Lähes joka toisella personal trainerin asiakkaalla on tänä päivänä jokin elintapasairaus tai kohonnut riski sairastumiseen, on pt:n hallittava yhä paremmin liikunnan ja terveyden välisiä yhteyksiä sekä terveys- ja elintapamuutoslähtöistä valmentamista. Trainer4You tarjoaakin yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa mahdollisuuden yhdistää Personal trainer -koulutukseen myös liikuntalääketieteen opintoja. Liikuntalääketieteen opintojen suorittamisen mahdollisuus sekä yhteistyö Itä-Suomen yliopiston kanssa on erittäin tervetullut lisä koulutuksemme ja koko alan kehityksen näkökulmista. Lue aiheesta lisää.

#7: Personal trainingia apteekin hyllystä

Apteekkiala on ottanut personal trainingin omakseen. YTA –apteekit kouluttavat henkilökuntaansa Trainer4You Hyvinvointivalmentajiksi ja edelläkävijäapteekit, kuten Oulun III Hansa-apteekki ja Salossa sijaitseva Myllyn apteekki ovat kouluttaneet henkiökuntaansa personal trainereiksi, ravintovalmentajiksi ja psyykkisiksi valmentajiksi. Ne tarjoavatkin asiakkailleen matalan kynnyksen elintapaneuvonta-, mittaus- ja pienryhmävalmennuspalveluita pelkän lääkekonsultaation sijaan. Lue lisää YTA apteekkien  koulutuksesta.

#8: Liikussa jopa 300 uuden pt:n rekrytointitarve

Oululaislähtöinen Liikku –kuntokeskusketju kasvaa ja komistuu. Johanna ja Heikki Riihijärven luotsaama Liikku sai muskelia kasvuun Cor Groupin lähtiessä mukaan sen omistajaksi. Ketju kasvaakin jopa 12 uuden keskuksen vuosivauhdilla ja on ilmoittanut avaavansa tulevan viiden vuoden aikana jopa 60 uutta kuntokeskusta. Toimitusjohtaja Johanna Riihijärven mukaan tämä mahdollistaisi jopa 300 uuden personal trainerin rekrytoinnin ketjun eri keskuksiin. Sama trendi on nähtävissä myös muissa kuntokeskuksissa ja –ketjuissa. Teemmekin rekrytointiyhteistyötä muun muassa EasyFit –ketjun kanssa, jonne kauttamme on työllistynyt kymmeniä personal trainereita.

#9: Kustannamme itse omat koulutusoppaamme

Trainer4Youn tytäryhtiö Fitra on perustettu tuottamaan kirjat ja oppaat koulutuksiimme. Kustannammekin keskimäärin kaksi uutta liikunta- ja hyvinvointiaiheista kirjaa joka kuukausi. Asiantuntijoina koulutusoppaissamme ovat toimineet muun muassa Lihastohtori Juha Hulmi, liikuntalääkäri Pippa Laukka, liikuntafysiologi/ personal trainer Timo Haikarainen, ravitsemusterapeutit Timo Kettunen ja Jonna Heinonen, pt alan uranuurtaja Riku Aalto sekä useat omat kouluttajamme, kuten MDT/OMI fysioterapeutti/pt Ari-Pekka Lindberg, mentaali- ja kestävyysvalmentaja/ pt Lasse Seppänen, holistiseen valmentamiseen erikoistunut personal trainer Mikko Paunonen sekä kamppailuvalmentaja/pt Mikael Witick. Lue lisää!

#10: Sata tarinaa unelmaduunista!

Personal trainer ala kasvaa ja kumoistaa. Siitä erinomaisina esimerkkeinä toimivat seuraavat 100 onnistumistarinaa personal trainereista. Ne osoittavat hyvin, miten monipuolisesta alasta personal trainingissa on kyse ja miten monenlaisissa ympäristöissä ja erilaisten asiakasryhmien kanssa pt:t voivat työskennellä. Lue kaikki 100 tarinaa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here