Junioriurheilun nykytila ja tulevaisuus?

Mielipiteiden kokemustaustaa

Meillä on varsin liikunnallinen perhe: Vaimoni Pirjo on entinen pika-aituri. Maaotteluedustusten lisäksi hän saavutti urallaan muutamia SM-mitaleja. Aktiiviuransa lopetettuaan hän harrasti salibandyä ja valmensi junioriyleisurheilijoita. Nyttemmin Pirjo on kuntoliikunnan suurkuluttaja ja päivittäisliikkuja.

Minä taasen harrastin useampaa palloilulajia eri ikäluokkien pääsarjatasolla. Tuli pelatuksi kiekkoa, futista, jääpalloa ja kaukalopalloa SM-tasolla sekä salibandyäkin, tosin viimeksimainittua II-divarissa. Joitain kalottimaaottelujakin tuli tahkotuksi reikäpalloa. Fysioterapeutin opintojen jälkeen täydensin osaamistani ammattivalmentajan tutkinnolla, josta valmistuin fysiikkaharjoitteluun erikoistuen. Parin vuoden ajan elätin perheemme eri lajien urheilijoita kuntovalmentaen.

Puusta putoilevia lapsia?
Lapsemme eivät ole kauas puusta pudonneet. Liikuntaharrastukset ovat kuuluneet arkeen ja juhlaan penestä pitäen. Poikamme Eetu on pelannut isän tapaan palloilulajeja 5-6 -vuotiaasta lähtien jalkapallo sekä jääkiekko päälajeinaan. Lumilautailuunkin on riittänyt 40-45 rinnevuorokauden verran aikaa edellisten treenien lisäksi.
Tyttömme Oona aloitti liikuntataipaleensa telinevoikasta ja tanssitreeneistä. Rakkaimmiksi harrastuksiksi ovat kuitenkin muodostuneet muodotelmaluistelu sekä ratsastus, joista ensiksi mainittua harrastetaan jo pienestä pitäen varsin ammattimaisesti sekä määrällisesti paljon.

Junioriurheilu – ammattimaisempaa kuin ammattiurheilu?
Tein jo lastemme ollessa pieniä päätöksen, että koetan olla puuttumatta heidän valmennukseensa, jollen itse joskus sekaannu siihen sitoutumalla valmentajaksi. Vielä en ole sitoutunut ja edelleen olen koettanut olla sekaantumatta. Joskus se on haastavaa, lähes raastavan haastavaa!
Jo varsin varhain juniorien harrastuksissa tulee eteen paljon lieveilmiöitä. Ja mielestäni koko junioriurheilun syvin olemus sekä idea on unohdettu ja kadotettu: Yksi lieveilmiöistä on ohjatun harjoittelun valtava määrä jo vaahtosammutimen kokoisena. 7-8 -vuotiaat naperot treenaavat lajiharjoittelun merkeissä 5-6 -kertaa viikossa ja pelit/kisatapahtumat päälle. Tapahtumia saattaa kertyä viikkoon valtava määrä ja kerrallaan hallilla tai kentällä vietetään aikaa matkoineen 2-3 tuntia. Jos kaveri harrastaa toistakin liikuntamuotoa, voi harjoituksia jo tuossa iässä kertyä viikkoon toistakymmentä kappaletta!
Toistot tekevät mestarin!
Eikö junioriurheilun tärkein tehtävä olekaan antaa lapsille liike- ja toimintamalleja, joita he voivat toistaa innostuspäissään kymmeniä ja satoja kertoja vapaa-ajallaan? Ohjatuissa harjoituksissa toteutettujen toistojen määrä jää olemattomaksi vapaa-ajan tahkomiseen verrattuna, vaikka treenit olisi organioitu kuinka ammattimaisesti hyvänsä. Kaiken lisäksi pihapelien ja -leikkien varjolla kehittyy myös luovuus, joka valvovan silmän alla, kontrolloiduissa sekä palautekylläisissä harjoitusolosuhteissa jää minimaaliseen asemaan. Tekeehän lapsi töitä käskettyä vieläpä pahimmillaan virheen ja epäonnistumisen pelko pelipuserossaan! Toistoja toistoja, niitä peräänkuulutan: Tarvitaan noin 10 000 toistoa uuden taidon omaksumiseen ja 10 000 harjoitustuntia Olympiamitalin saavuttamiseen:)
Kärsiikö kakaroita karsia?
Toinen epäkohta on mielestäni sairaan varhaiset tasoryhmät. Lasten karsiminen ja try out -toiminta aloitetaan jo melkein vaippaiässä. Tehdään Talent -ryhmiä, lisäharjoitusporukoita sekä dream teameja. Lapset siis luokitellaan lahjakkaiksi ja lahjattomiksi. Kumpaan ryhmään uskot omien lastesi kuuluvan?
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että tärkein lahjakkuustekijä on into ja halu harjoitella. Tutkimusten mukaan aikuisiän menestyksen taustalla ei ole suinkaan lapsitähteys, vaan riittävä määrä toistoja, harjoitustunteja sekä halua viettää aikaa oman lajinsa parissa. Miksi siis karsia harrastajamassaa lapsuusiän “lahjakkuuden” varjolla. Ja miksi tuottaa varhaisia epäonnistumisen tunteita karsimisella sekä kastiluokituksella.
Kaikki pelaa – vai pelaako mikään?
Kolmas epäkohta liittyy edelliseen eli liittyy peluuttamiseen ja vastuun jakamiseen. Juniorivalmentajat ovat mielestäni useassa tapauksessa käsittäneet valmentajan tehtävät väärin. Käsittämättömän väärin! Juniorivalmentajan tärkein tehtävä ei mielestäni tulisi olla tulosten tehtailu toisia pelaajista istuttamalla ja lahjakkuuksia ylipeluuttamalla. Onhan voittaminen keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen, mutta tuskin silloin jos oma rooli on ollut imeskellä tuppia penkin päädyssä.
Itse olen aina mieltänyt valmentajan henkilöksi, jonka tärkein tehtävä on erilaisten yksilöiden roolittaminen parhaille pelipaikoilleen. Tavoitteena on siis löytää kunkin yksilön vahvuudet ja hyödyntää ne optimaalisesti tiimin menestymiseksi. Ei välttämättä aina voittamiseksi, vaan kehittyäksemme joukkueena. Ketjun muiden pelaajien heikkouksia paikataan toisten vahvuuksilla ja hyvillä roolituksilla tähdet saadaan tuikkimaan ja hieman lahjattomammatkin kaverit saadaan merkityksellisiin rooleihin joukkueen yhteiseksi hyödyksi. Kun jokainen pelaaja kokee oman roolinsa sekä kavereiden roolin tärkeäksi, on tiimikemia kohdallaan. Siitä rakentuu hyvä joukkuehenki!
Jos taas lapset opetetaan jo pienestä pitäen siihen, että osa junnareista on hyviä sekä arvokkaita, toisten ollessa kahden A:n kansalaisia, on kuppikuntaisuus, koppikiusaaminen ja kehityssabotointi aloitettu jo ennen kun edes sammakkomies olisi voinut ennustaa, kenestä tulee mitäkin.
Harrastukset vievät aikaa – mihin aika käytetään?
On huolestuttavaa, että yli puolet seuroissakaan harrastavista lapsista ei saa viikon aikana kasaan edes terveyden ylläpidon ja normaalin kehityksen vaatimaa terveysliikunta-annosta! Silti aikaa hallilla, kentällä tai salissa kuluu matkoineen ja oheistouhuineen enemmän kuin tarpeeksi. Laskin poikamme Eetun kohdalta treenikuskauksiin kuluvan kokonaisvuosiannoksen, joka oli n. 400 tuntia autossa istumista! Itse asiassa määrä on suurempi kuin silloisten kahden lajin jääkiekon ja jalkapallon harjoitus- ja ottelumäärät yhteensä!
Eetu päätti lopettaa jääkiekon vastikään. En enää vastustellut, vaikka entisenä hoki-miehenä se kyllä vähän kirpaisi – myönnettäköön. Syynä olivat jokailtaiset 3-tuntiset treenit – siis kaikkine oheistouhuineen. Sekä jääkiekkoliiton ja seurojen kadottama kyky tarjota lapsille mukavaa sekä turvallista harrastusta. Henkilökohtaisesti juniorikiekolla ei mielestäni ole mitään tekemistä liiton mainostaman taitokiekkoilun kanssa. Härkätaistelua se pikemminkin on! Pojat painavat täysillä joka paikkaan. Treeneissä alkulämmittelyt vedetään täysillä, kierrot painetaan pää punaisena ja loppuverkaksi vedetään viivat – täysillä. Välissä tietenkin pelataan: Niin täysillä, että näyttää kuin jäällä olisi ryhmä lobotomialeikattuja gladiaattoreita. Tosipelit ovat astetta pahempia. Pelataanhan usein aluesarjaa vuotta-kahta vanhempia maakuntajoukkueita vastaan, joilla ei välillä tunnu olevan voittamisen lisäksi muuta kuin vahingoittamistarkoitus mielessään. No, karkasipa vähän lapasesta… Silti tarkoitusperäni tuli varmaan selville?
Niin, Eetu lopetti lätkän. Muutaman viikon paussin jälkeen poika on pihalla jatkuvasti kiekko- tai sabämaila kädessään. Pihapelit pyörivät naapurin kavereiden kanssa tuntitolkulla jokikinen päivä! Miten oli laita kiekkouran aikana? Silloin pihapeleistä ei ollut tietoakaan. Eikä edes voinut olla. Aikahan kului autossa, koppipalavereissa, varusteiden pukemisessa sekä omaa vuoroa jonossa odottaessa…
Intoa, halua, luovuutta ja toistoja: Hauskaa sen olla pitää!
HUOM! Edellä mainitut mielipiteet sekä asianilmaisut edustavat allekirjoittaneen henkilökohtaista arvomaailmaa ja mielipiteitä, eivätkä ne millään tapaa ole yhdistettävissä kyseisen henkilön edustamaan yritykseen, perheeseen tai jälkikasvuun:)

Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään!


Poden tällä hetkellä voimakasta riittämättömyyden tunnetta. Se turhauttaa! Fiilis siitä, etten ole saanut enkä saa mitään aikaiseksi kalvaa mieltä. J. Karjalaisen laulun sanoin koen aika ajoin olevani mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Pohdin ankarasti sitä, mistä tunne on peräisin. Johtuuko se laiskuudesta ja saamattomuudesta? Vai kiireen tuomasta sekasorrosta sekä lukuisista keskeneräisistä projekteista? Vai onko riittämättömyyden taustalla voimakkaat odotukset sekä paineet, joita ympäristö ja henkilökohtaisestikin itselleni asetan?

Olenko sitten onneton ja tyytymätön elämääni? En todellakaan. Asiat ympärilläni eivät voisi olla juurikaan paremmin. Koti ja perhe-elämä ovat onneni turvakaukalo. Työ ja työkaverit tuovat elämääni sisältöä, haasteita ja onnistumisen tunteita. Harrastaakin ehdin ihan riittävästi ja tapaan samanhenkisiä lajitovereita liikunnallisissa merkeissä. Onnellisuudesta tai sen puuttumisesta riittämättömyys ei siis johdu. Mistä sitten kiikastaa?

Pitkään asiaa pohdittuani, koen riittämättömyyden tunteen taustalla olevan ennen kaikkea kirkkaiden tavoitteiden sekä systemaattisuuden puuttumisen niin työelämästä kuin henkilökohtaisestakin elämästä. Kilpaurheilutaustaisena palloilijana ovat tavoitteet ja systemaattinen harjoittelu kuuluneet aina vahvasti elämääni – pienestä pitäen. Yrittäjän urallakin tavoitteet ja haaveet johdattivat askeliani aina viimeisiin vuosiin saakka.

Navigointia saavutusten maantiekartalla

En ole asettanut itselleni pitkään aikaan itselleni työhön ja harrastuksiin liittyviä henkilökohtaisia tavoitteita. Aika on mennyt liian vahvasti rutiinien pyörittämiseen. Siksi viime aikaiset saavutuksetkin ovat jääneet vähäisiksi. Ilman tavoitteita on vaikeaa kasvaa, kehittyä ja saavuttaa jotakin. Jos vaikka haluan päästä Oulusta autolla Helsinkiin, pääsen perille helposti ohjelmoimalla navigaattoriin päämääräksi Helsingin. Välietapit ja kahvitauot voivat osua vaikkapa Pihtiputaalle, Jyväskylään ja Heinolaan ennen lopullista päämäärää. Suunnitelma ja systemaattisuus helpottavat huomattavasti perille pääsyä. Jos lähden konkoilemaan ilman päämäärää jonnekin, päädynkin jonnekin. Jos taas päämäärä on selvillä, mutta suunnitelma jää puuttumaan, saattaa turhaa ajoa ja päällystämätöntä tienpätkää sattua matkalle enemmän kuin tarpeeksi.

Aika ei ratkaise mitään, teot ratkaisevat!

Niin kauan kun minulla oli pläkkiselvä suunnitelma työuralleni sujui kaikki käsikirjoituksen mukaan. Asiat vain tapahtuivat, kuin itsekseen. Ilman suunnitelmaa näin ei olisi käynyt.

Jossain vaiheessa, kun yrityksemme toiminta kasvoi ja pääsimme ”välipysäkille”, suunnitelma hämärtyi. Odotin asioiden edelleen vain tapahtuvan. Ja ajan korjaavan keskeneräiset sekä ongelmalliset asiat. Vaan aika ei niitä korjannut. Vei aikaa tajuta, että aika ei korjaa mitään – teot korjaavat. On siis tekojen aika! Ja sitä ennen suunnitelman kirkastamisen!!

Kuollutkin lahna kelluu virran mukana…

Liikunta- ja hyvinvointiala kasvaa koko ajan rajusti! Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä on maailman kasvavin liiketoiminta-ala. Kehitystä ja kasvua tuntuu tapahtuvan, vaikka kelluisi kuolleen lahnan lailla virran mukana. Alan kasvu viimeisen parin – kolmen vuoden aikana on ollut huimaa: Esimerkiksi yritysten panostus henkilöstön hyvinvointipalveluihin on kymmenkertaistunut tuolla ajanjaksolla.

Mies, jolle taas sattuu ja tapahtuu?

Kelluntavauhti ei minua miellytä. Enkä halua jäädä kroolaajien jalkoihin. Kaiken lisäksi huomaan, että nautin kuormituksen, rasituksen ja itseni piiskaamisen tunteesta perinteistä nautiskelua enemmän. Olen kait stressi- ja rasitushakuinen yksilö?

Teinkin vastikään päätöksen: Käytän enemmän aikaa tavoitteiden asetteluun, suunnitteluun sekä oman itseni analysointiin. Ilman itselle sopivaa systeemiä ja suunnitelmaa kovinkaan raataminen ja riehuminen ei tuota tuloksia. Systemaattisuus taas takaa tulokset ja onnistumisen ennemmin tai myöhemmin. Olenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ihmiset joilla on realistinen tavoite ja suunnitelma sen toteuttamiseksi, saavuttavat aina haluamansa!

En nauti jouten olosta! Itse asiassa olen sitä mieltä, että nautinnot ilman ponnistelua ovat fuulaa. Tavoitteellinen, suunnitelmallinen sekä pitkäjänteinen tsemppaaminen merkityksellisen asian eteen tuottaa hyvät fiilikset jo matkalla: Miksi siis kiirehtiä perille, kun voi nauttia matkasta!

Onnea, päämääriä ja suunnitelmallisuutta itse kullekin valitsemallanne tiellä!

Aikuisliikunnan nykytila ja tulevaisuus?


70 % suomalaisista ilmoittaa liikkuvansa kuntoilumielessä ainakin 1-2 kertaa viikossa. Kuulostaa hyvältä, mutta ei valitettavasti riitä! Jo pelkästään terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen tarvitaan selvästi suurempi annos aktiivisuutta. Yli 60 % suomalaisista ei pääse aktiivisuuspanostuksessaan edes terveyttä ja kuntoa ylläpitävälle tasolle, saati toiminta- ja suorituskykyä edistävään määrään liikuntaa.

Kansallisessa liikuntapolitiikassa korostuukin tulevaisuudessa vähemmän liikkuvien ja liikkumattomien aktivoiminen liikunnan ja urheilun piiriin. Ikääntymiseen ja elintapasairauksiin liittyvät haasteet kasvattavat odotuksia liikunnan vaikuttavuuden suhteen entisestään.

Ikä on uusi Nokia!?

Seuraavan kymmenen vuoden aikana eläkkeelle siirtyy noin 350 000 suomalaista. Talouselämä –lehdessä todettiin vastikään, iän olevan uusi Nokia. Artikkelin mukaan suomalaisille yrityksille avautuu monia mahdollisuuksia kun suuret ikäluokat aktivoituvat ja alkavat hemmotella itseään. He ovat näet aktiivisia, terveitä (ei estettä liikunnan aloittamiselle/ tehostamiselle) ja varsin vauraita. Lisäksi heillä on aikaa ja halua nauttia elämästään. Heillä on myös varaa maksaa siitä. Kenties jopa enemmän kuin tulevilla sukupolvilla.

Hyvinvointi on in!

Hyvinvointialalla näyttäisi siis olevan imua sekä mahdollisuuksia. Talouselämä –lehden mukaan tulevaisuudessa erilaisten hyvinvointipalveluiden kysyntä kasvaa eniten. Tulevaisuuden megatrendejä ovat etenkin painonhallintaan liittyvät palvelut, sillä 60 % työikäisistä suomalaisista on ylipainoisia. Samoin ravitsemusneuvontaan ja –valmennukseen tähtäävien palveluiden kysynnän odotetaan kasvavan voimakkaasti, onhan niin yli- kuin alipainoisillakin kansalaisilla havaittu olevan runsaasti puutteita ravitsemuksessaan. Ravitsemuksen ”mediaseksikkyys” ja alan asiantuntijoiden aiheuttama informaatiosekasorto lisäävät palveluiden tarvetta sekä kysyntää entisestään.

Myös kuntoilun aloittamiseen sekä ohjelmointiin tunnutaan tarvittavan neuvontaa sekä apua, sillä huonokuntoisuuden tiedetään olevan monien sairauksien sekä ennenaikaisen menehtymisen suurin riskitekijä. Suomalaisten arvioidaan (Matti Heikkilä, testauspäällikkö Suomen Urheiluopisto/ Vierumäki) olevan ”n. 6 tunnin toimistotyökunnossa”. Toisin sanottuna työn kuormittavuuden arvioidaan olevan siitä suoriutumiseen tarvittavaa kuntopääomaa suurempi. Illat eivätkä viikonloput riitä työkuormasta palautumiseen, joten kuntoreserviä olisi kasvatettava keinolla millä hyvänsä.

Ikääntyneiden liikuttamiseen kaivataan myös kipeästi uusia, personoituja ja hyvin tuotteistettuja palveluita. Terveys- ja hyvinvointimatkailu on jo kolminkertaistanut volyyminsa tällä vuosikymmenellä, ja sen odotetaan kasvattavan markkinaosuuttaan edelleen voimakkaasti. Hyvinvointimatkoilla halutaan oppia uutta ja saada vahvistusta elämäntapamuutokseen.

Kaiken kaikkiaan liikunta- ja hyvinvointialalla on voimakas uusien palveluiden sekä innovaatioiden ja verkostoitumisen tarve! Kynnyskysymys liiketoiminnassa ja täten myös alan kehityksessä onkin saadaanko kutsumusalan leima karistetuksi ja päästäänkö eroon näpertelystä sekä pienesti ajattelusta? Toivottavasti, sillä nyt jos joskus olosuhteet ovat suotuisat!

Liikunta- ja hyvinvointialan toimiala-analyysi

Vahvuudet

  • Maailman kasvavin liiketoiminta-ala
  • Aina ajankohtainen
  • Mediakiinnostus
  • Valtio tukee liikuntaa verokäytännöillä

Heikkoudet

  • Tuotteistamisen puute
  • Talkookulttuuri/ kutsumusala
  • Rönsyily
  • Kunnallisen/ kaupallisen toiminnan rajapinnattomuus

Mahdollisuudet

  • Megatrendi
  • Nuori ala – tuotteistamaton
  • Vaurastuminen
  • Palveluihin satsaaminen materian sijaan
  • Ennaltaehkäisyyn panostaminen (Kela?)

Uhat

  • Taantuma/ lama
  • Tukieurojen leikkaaminen
  • Mustasukkaisuus
  • Pienesti ajattelu

Firstbeat hyvinvointianalyysi – paljastava kokemus?


Vaimoni Pirjo kävi työnsä puolesta Firsbeatin Hyvinvointianalyysi -koulutuksen. Pääsin koekaniiniksi. Rintaani asennettiin elektrodiläpyskät: Toinen solisluun päälle ja toinen vastakkaiselle puolelle rinnan alle. Niihin kiinnitettiin itse analyysilaite. Muovinen, pyyhekumin kokoinen kuutio, josta lähtevät piuhat kiinnitettiin neppareilla elektrodiläpysköihin. Viiden sekunnin painallus laitteen starttipainikkeesta ja homma oli selvä. Analyysi oli käynnissä ja kolmen päivän “alastoman totuuden” siirtoyhteys kehoni reaktioihin oli avattu.


Hyvinvointianalyysin ideana on kerätä tietoa elimistöni tilasta ja reaktioista sykevälivaihteluun perustuen: Se taltioi dataa työn kuormittavuudesta ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi fyysisen kuormittavuuden arviointiin, yksittäisten työtehtävien analyysiin, erilaisten työmuotojen vertailuun, eri tehoisten ja kestoisten työtehtävien vertailuun sekä pidemmällä aikavälillä tapahtuvien muutosten seurantaan ja fyysisestä kuormituksesta palautumisen havainnointiin. Toisin sanottuna kolmen päivän analyysi paljastaa stressaannunko töissä enemmän kuin kotosalla, elvyttääkö liikunta kehoani vai lisääkö se stressin määrää kehossani, palauttaako yöuni vai onko yöt yhtä sängyssä pyörimistä, millaiset työtehtävät saavat stressitasot nousemaan ja millaiset tehtävät sujuvat rutiinilla tai tuottavat positiivisia fiiliksiä…

Viimeinen analyysipäivä on siis jo menossa. Pian saan analyysin ja paljastan kaunistelemattoman totuuden. Jännityksellä tuomiota odotellen…

Lyhyt ja jypäkkä treeni – teki gutaa!


Lihakset sopivasti arat, ryhdikäs fiilis ja sellainen olo, että omistan pakarat. Tuli treenatuksi eilen salilla. Lyhyt ja jypäkkä treeni teki tehtävänsä. Into on tallella, olo on energinen ja kroppa tuntuu olevan elossa!

Näin treenasin:
Lämmittelyksi: Reippaasta kävelystä, kevyeeseen hölkkään ja juoksuaskeliinkin juoksumatolla, lopuksi vauhtia hidastaen, 7-8 min.
Salilla:
1. Jumppapallolla vuorosarjoin vatsarutistus kiertäen sekä selän ojennus
– molempia liikkeitä 3 x 15-20 toistoa ilman sen kummempaa taukoilua
2. Jalkaprässi + pystypunnerrus käsipainoilla
– yhtäaikainen jalkojen ojennus + pystypunnerrusliike 4 x 12-15
– palautuksen aikana pohjeliike samoilla limpuilla x 15
– Eka sarja kahdella jalalla, seuraavat yhden jalan prässinä (6-8 toistoa per jalka)
3. Yli veto -liike + jalkojen nosto tasapenkillä
– yhtäaikainen yli veto -liike ja jalkojen nosto -liike 3 x 15
– ideana siis ojentautua suoraksi (kädet ja jalat vartalon jatkeena) ja vetää itsensä kippuraan yläraajoilla yli vetoa ja jaloilla jalkojen nosto -liikettä tehden
4. Ristikkäistaljapunnerrus ja Ristiveto taljassa vuorosarjoin
– molempia 3 x 10-15 toistoa limppuja kasvattaen ja sarjoja lyhentäen
5. Ojentajapunnerrus narukahvalla, hauiskääntö taljatangolla ja vatsarutistus taljassa (narukahvalla) minikuntopiirinä
– ideana siis vaihtaa liikkeestä toiseen ilman palautuksia
– miten? Ristikkäistaljan puolikas haltuun. Ekaksi ojentajapunnerrus narukahvalla, sitten taljatanko alarissasta matkaan ja hauiskääntöä ja sitten taas käsiksi ylärissassa roikkuvaan narukahvaan, polvilleen ja kyynärpäitä kenttään polvien ulkosivujen tuntumaan.
– jokaista liikettä 2-3 x 12-15 toistoa
Kesto: 35 min. Fiilis: Energinen, jopa uhoava:)
Lopuksi: Fillarointia 5 min ja kevyet venyttely
YHTEENVETO:
– Aikaa meni lämmittelyineen ja loppuverkkoineen 45 min
– Liikkeitä tuli tehtyä 12 (kun laskee kaikki liikkeet yhteen), kutakin 3 sarjaa
– Suosittelen!
Treenikuva: JP Moilanen

Mistä aikaa liikunnalle?



Kiirettä pukkaa! Hektinen päivä vie mehut, eikä illalla raski lähteä treenaamaan. Perhekin kaipaa oman aikansa ja jäi vielä vähän duunihommiakin illaksi. Ja aamulla nukuttaa niin törkeesti, ettei meinaa jaksaa nousta edes töihin – saati sitten salille.

Aika – mikä ihana tekosyy
Viikossa oin 168 tuntia. Jos harrastat kuntoiluhenkistä liikuntaa kolmesti viikossa, 45 min kerrallaan, kulutat kokonaistuntiannoksesta vaivaiset 2 h 15 min eli 1,3 %! Vieläkö menet kiireen taakse piiloon selittelemään laiskuuttasi?
Sitku – aloittaahan ehtii myöhemminkin!

Usko jo, ei se lykkäämällä parane. Jos työnnät aloittamista aina vain edemmäksi, kasvaa kynnys aina vain korkeammaksi. Laske rimaa, lähde liikkeelle ja pysy liikkeessä! Pienikin on suurta, kun toistat sen tarpeeksi usein!
Mistä kaivan ajan liikunnalle?
  • Aamusta – Voitko millään kuvitella herääväsi 30 min aikaisemmin? Usko pois saat virtaa, voimia ja vireyttä päivään – ja se kestää iltaan saakka!
  • Työmatkoista – Miten olisi fillarointi, reipas kävely tai vaikkapa rullaluistelulenkki työpaikalle? Jos ei työpaikalle, niin edes bussipysäkille? Toiseen tai molempiin suuntiin? Liikuntaminuutteja kertyy viikossa mieletön määrä, ihan huomaamatta:)
  • Lounastreeni – Onko työpaikkasi lähellä kuntosali? Lounasjumppamahdollisuus? Ihan omat liikuntatilat? Jos ei, niin löytyykö vaikkapa pururataa? Tai edes hiekka- ja asfalttitietä? Älä juksaa – varmasti löytyy. Lounastreeni voi olla ytimekäs kuntosalipuristus, leppeä lenkki tai vaikkapa kehoa hellivä jumppa…
  • Lasten harratukset – Mahtavaa, että lapsesi osallistuu ohjattuun liikuntatoimintaan. Sillä on jo pelkästään erinomaiset kansanterveydelliset vaikutukset, jos hänestä ei ihan huippu-urheilijaa tule. Tuplaa kansanterveysvaikutus ja lähde liikkumaan treenien ajaksi. Itse asiassa lapsesi voi jopa pelata tai treenata paremmin kun iskä/ äiskä ei kyttää jokaista suoritusta:)
  • Ilta-aika – Pieni pyrähdys ulkosalla tai kuntokeskuksessa vaikkapa työmatkan varrella ei vie kallista aikaasi kuin tunteroisen – jos edes sitä. Puolituntiakin piisaa. Treenin jälkeen olet hyväntuulisempi, energisempi ja läsnäolevampi. Usko pois puolisosi ja lapsesi saattavat tykätä aktiivisemmasta Sinusta jopa enemmän!
  • Treenaa vaikka kotona – Niin ja voithan vaikkapa polkea kuntofillaria, crossaria tai soutaa TV:tä katsellessasi tai jumpata olohuoneen matolla lastensi kiipeillessä päälläsi lisäpainoina ja osallistuessa innolla mukaan treeniin. Näin liikunnallinen elämäntapa iskostuu kodin perintönä lapsillesi. Se on, jos ei ihan parasta, niin arvokasta kasvatusta, eikö niin?

Pidä huolta itsestäsi – Olet sen arvoinen!
Lähde: Kuntoon kotona (R. Aalto, DocendoSport, 2006)
Kuvat: Tunturi

Mitä on todellinen lahjakkuus?


Puhutaan paljon lahjakkuudesta. Lahjakkuuksien seulonta aloitetaan jo varhain niin junioriurheilussa, musiikin sekä muiden taiteenlajien parissa. Kun lahjakkuudet on erotettu valtamassasta aloitetaan tasoryhmien mukainen harjoittaminen. Parhaat yksilöt saavat parhaat koutsit, parhaat vuorot ja määrältään eniten harjoittelua. Hyvät yksilöt saavat kohtuulliset valmentajat, kohtuulliset vuorot ja määrältää kohtuullisesti treeniä. Fyysisessä kehityksessä “jälkeenjääneet” yksilöt saavat kouluttamattomat valmentajat, lepakkovuorot ja vähiten harjoitusaikaa. Päätös on siis tehty kaikkien puolesta jo valmiiksi: Edustuskelpoisille on annettu mahdollisuus, muille ei!

Tutkimusten mukaan edustuskelpoiset (esim. All Star -joukkueet, ikäkausimaajoukkueet jne) yksilöt ovat 70 %:sesti alkuvuoden lapsia (tammi-huhtikuu), jos lajin ikäluokan vaihtuma-aika on vuoden vaihde (31.12). Alkuvuoden lapset ovat luonnollisesti kooltaan suurempia, kehitykseltään edellä ja täten myös itseluottamukseltaan pienempiään paremmin varusteltuja. Kun tasoryhmävalinnat tehdään sen hetkisen fyysisen kehityksen ja osaltaan myös koon perusteella, rajataan kehityskelpoisten yksilöiden joukosta yli puolet yksilöistä pois – heille ei siis anneta koskaan mahdollisuutta kehittyä ja menestyä. Onko todella niin, että huhti-joulukuussa ei synny yhtään lahjakasta yksilöä?
Mitä on mielestäni todellinen lahjakkuus? Ja mistä on mestarit tehty? Todellinen lahjakkuus on intoa, tahtoa ja halua. Se on palavaa halua harjoitella sekä viettää aikaa harrastuksensa parissa. Oli kyseessä laji tai taito mikä hyvänsä, yhdistää kaikkia menestyjiä noin 10 000 tuntia määrätietoista ja intohimoista harjoittelua. Siis toistoja, toistoja ja toistoja…
Tutkimusten mukaan myöhemmin kehittyvien, pienikokoisten yksilöiden “herkkyyskausi” eli nopean oppimisen kausi kestää selvästi aikaisin kehittyneitä kavereitaan pidempään. Harjoitusvaste on siis parempi pidemmän ajanjakson aikana. Jos treenimäärä jää kuitenkin selvästi edustusryhmää pienemmäksi, ei etumatkaa kyetä kuromaan umpeen, vaan lahjat jäävät hyödyntämättä ja huomaamatta. Yksi ratkaisu olisi luoda ikäluokkien sisälle pienryhmiä syntymäajan petusteella: Esimerkiksi niin, että tammi-huhtikuussa syntyneet lapset treenaisivat omassa ryhmässään, touko-elokuun lapset omassaan sekä syys-joukukuun lapset muodostaisivat oman ryhmänsä. Jos kaikille ryhmille tarjottaisiin saman tasoiset valmentajat esim. valmentajia pienryhmissä kierrättämällä ja treeniaikaa tarjoutuisi kaikille ryhmille saman verran, saataisiin koko ikäluokan potentiaali käyttöön todellisten lahjakkuuksien seulontaa varten.
Mitä siis on lahjakkuus, kuka menestyy ja miksi? Lahjakkuuden taustalla piilee intohimo, hyvät olosuhteet sekä ympäristön suosio. Sekä tietenkin riittävä määrä treeniä, duunia ja toistoja. Keskimäärin tuon 10 000 tunnin verran. Ei kun treenaamaan!

Blogiteksti pohjautuu Riku Aallon, Lasse Seppäsen sekä Harri Tapion kirjaan Nuoren urheilijan fyysinen harjoittelu.

Terveysliikunnallako tuloksia?


Kävin tänään HealthEx -nimisellä kuntosalilla. Tai oikeastaan ei se ollut kuntosali, vaan terveysliikuntakeskus. Moni varmaan tietämättään mieltää HealthExin perinteiseksi kuntosaliksi, sillä sellaisiahan ne valtaosa ovat.

HealthEx -konsepti poikkeaa perinteisestä ajatusmallista kovastikin. Ideana on tarjota terveyttä edistävät puitteet matalan kynnyksen harjoittelulle. Segmentointikin on onnistunut vallan mainiosti. HealthExin asiakaskuntaa ovat tavalliset “lottokansalaiset”, jotka eivät ole hetkeen tai koskaan liikkuneet säännöllisesti. Siis henkilöt, joille tunnin kovatehoinen jumppa tai kylmään rautaan tarttuminen eivät innosta tai onnistu.
Itse harjoitusmetodi on yksinkertainen. Ja sellainenhan on kaunista: Treenituokio kestää lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen 30 minuuttia ja se toteutetaan Hur -merkkisillä älylaitteilla. Ne tunnistavat harjoittelijan, säätyvät automaattisesti harjoittelijalle sopiviksi vastuksia myöten ja rekisteröivät treenaajan kehityksen sekä muun treenidatan. Tehtyäsi esimerkiksi kaksi toistoa kunto-ohjelman edellyttämää toistomäärää enemmän, vaatii harjoituslaite seuraavalla treenikerralla Sinulta enemmän: Laitteisto pitää siis huolen progressiivisesta eli nousujohteisesta kehityksestä!
Voidaanko puolessa tunnissa sitten saada aikaan tuloksia? Heittäisin Sinulle kysymyksen: Jos treenaat kyseisen konseptin mukaisesti lihaskuntoa kaksi-kolme kertaa viikossa vuoden ajan, niin olenko oikeassa, että treenejä kertyy yhteensä reilut 100-150 tuntia? Kuinka säännöllisesti olet treenannut lihaskuntoasi aiemmin? Vähemmänkö? Jos näin on ollut, on kehitys väistämätöntä. Jos taas olet treenannut enemmän, ei mikään estä Sinua käymästä treenaamassa useammin tai hakeutumaan muualle “kylmän raudan” pariin. Hienoa, että vaihtoehtoja löytyy meille kaikille!!

Parempaa elämää pidempään!


Tiesitkö, että tutkimusten mukaan säännöllisesti liikuntaa harrastava henkilö kykenee selviytymään omatoimisena keskimäärin 10-20 vuotta passiivista ikätoveriaan pidempään? Etenkin lihaskuntoharjottelulla on todettu olevan valtava vaikutus toimintakyvyn ylläpitämisen näkökulmasta! Tutkimuksissa on todettu säännöllisesti lihaskuntotreeniä totuttaneilla vanhuksilla olevan morfologisesti (rakenteellisesti) “nuorekkaat lihakset”: Lihasmassa ei siis ollut korvautunut side- ja rasvakudoksella, jolloin aineenvaihduntakin oli säilynyt vilkkaampana. Siinäpä siis syitä marssia salille ja pysyä liikkeessä! Liikkumalla saatkin lisää vuosia elämään ja lisää elämää vuosiin!

Ketteryys on katovaista – joustavuusko joutava ominaisuus?

Olimme tyttäreni Ellen kanssa HopLopissa. Ihan kahdestaan. Kun sovittiin lähdöstä himassa, alkoi vimmattu alkulämmittely. Elle (3 v) juoksi ympyrää, hyppi paikoillaan ja kiskoi minua kädestä kohti ulko-ovea.

Ennakkokäsitykseni sisäleikkipuistosta ei ollut kovin korkea. Ajattelin pienten, pulleiden ja hidasliikkeisten lasten juovan kokista ja syövän poppareita. Sekä iskien ja äiskien istuvan iltapäivälehteä lukien. Viimeksi mainittu piti paikkansa. Edellämainittu ei.
Ovesta sisälle päästyämme Elle kirmasi kiipeilytelineeseen. Ja minä seurasin perässä. Portaita ylös, läpi tunneleiden, esteitä väistellen ja liukumäistä laskien. Kyllä ketteryys on katoavaista! Täytyy todeta. Ja polvilumpiot hajoavaiset. Senkin huomasi aika äkkiä.
Olen tiennyt oikein hyvin, että fyysinen kunto alkaa rapistua 20-30 -ikävuosien paikkeilla. Vaikka Kehon ikä -kuntokartoitus osoitti minun elelevän 32 -vuotiaassa kropassa, ei rapistumismuutoksia voinut olla havaitsematta. Kyllä olin kömpelö! Ellen takapuoli katosi horisonttiin kun koetin kontata perässä. “Patellaputkessa” eli muovisessa tunnelissa polvilumpiot huusivat hoosiannaa, esteiden ylitys kävi kuin norsulta ja liukumäessäkin kropan hallinta oli kuin uittotukilla. Lapset vilahtivat aika ajoin kainalon alta, välillä jalkojen välistä ja joskus melkein yli kiiveten. Jos tämä tällaisena jatkuu, ei kymmenen vuoden päästä paljoa naurata. Metsässä kävelykin on silloin extreme -harrastus ja kössissä löydän tuskin ulos pelikopista…
Päätin tänään ja vastedes panostaa hieman myös kehonhallinnan, tasapainon sekä koordinaation harjoittamiseen. Siihen minulta löytyy kavereita ihan himasta. Tytön taitoluisteluharrastus ja pojan palloilulajit sekä lumilautailu tarjoavat siihen hyvän mahdollisuuden. Jos muksut vielä huolivat iskän mukaan treenaamaan ja pelailemaan? Toiminnalliset treeniliikkeet sisältyvät taas hetken tauon jälkeen kuntosaliohjelmaani. Enää en väännä hauista tai pumppaa hartiota. Ainakaan pelkästään, ilman muita motiiveja!
KankiKaikkosen ja Jethron kanssi hieman nauratti sitä katsoessa. Eipä naurata enää. Kyllä ketteryys on katoavaista, koordinaatio kuolevaista ja tasapaino taantuvaa lajia. Ellei asialle tee jotain! Siispä kaikki isät ja äidit mukaan kiipeilemään, pelailemaan ja osallistumaan. Niin se aikakin kuluu paljon paremmin ja mukavammissa merkeissä:).