Liikuttavaa väline- ja lajitestausta


Outdoor Gym, Waterbird, Fitness Bag, Zumba, Girya, Runner´s Gym, Power Wheels, Gymboss, Chair Gym, Avimotion… Mistä oikein on kyse?

Markkinoille tulvii uusia ja innovatiivisia kuntoiluvälineitä sekä liikuntamuotoja. Liikuttavan väline- ja lajitestauksen tavoitteena on antaa Sinulle puolueettomat asiantuntijakommentit lajien ja välineiden toimivuudesta, tehokkuudesta, hinta-laatusuhteesta sekä saatavuudesta. Kirjoitan ainoastaan sellaisista välineistä ja lajeista, jotka koen potentiaalisiksi ja joista löydän iloa, hyötyä sekä uutuusarvoa. Hauskaa on siis luvassa:)

Nyt vähän jännittää – pian on taas Kehon iän päivityksen aika!


Taas on kolme kuukautta kulunut edellisestä Kehon ikä -kuntokartoituksesta. Vähän ylikin. Edellinen testikaverini Finlandia sijoituspalveluyhtiön Mike Peltola otti ja muutti Helsinkiin. Nyt sain huokutelluksi mukaan uuden kaverin ja ensi viikon keskiviikkona olisi taas seurantamittauksen aika. Mike jatkaa kartoituksia ja kuntoilua Helsingin toimisteemme (Porkkalankatu 1) ohjeistamana. Tsemppiä sinne!

Tulostrendini on ollut laskeva. Siis positiivisessa mielessä. Lähdin liikkeelle 34 -vuotiaasta kropasta ja viimeksi ikää oli karissut lahkeista 2 vuoden verran. Eli 32 -vuotiaaksi olin itseni tsemppaillut. Toisaalta en kyllä kokenut luopuneeni mistään tai liikkuneeni enemmän. Noudatin vain Lasselta (Seppänen) saamiani neuvoja ja liikuin hieman tehokkaammin lenkkeillessäni. Käytönnössä tein intervalleja silloin tällöin ja pelasin harvakseltaan pallopelejä.
Nyt pian 39 -vuotta täyttävänä tavoitteeni on saavuttaa kolmikymppisen kroppa ja suorituskyky 40 -vuotissynttäreihini mennessä. Se vaatii varmasti pientä pinnistelyä. Suunnitelma on kuitenkin jo olemassa: Aion hiihtää hieman aikaisempaa enemmän tänä talvena, kaivaa fillarin esille työmatkataivalta varten viimeistään huhtikuun lopuilla, pelata säännöllisesti pappalätkää (kerran viikossa) ja käydä salillakin vähintään 1-2 kertaa viikossa. Katsotaan kuinka äijän käy:)
Olen (pian) kolmikymppinen, kolmikymppinen…

Huolien määrä on vakio – asenne ratkaisee elämänilon!?


Olen tässä pohtinut miten vaikeudet, harmit ja murheet tuntuvat kasautuvat tietyille ihmisille. Toiset taas tuntuvat paistattelevan Rouva Fortunan suosiossa ja elämä hymyilee päivästä sekä vuodesta toiseen. Miten se saattaakin mennä niin? Miksi toisia siunataan jatkuvalla onnella ja toisilla kurjuutta riittää?

Töissä on kiirettä ja kurjuutta, kotona ahdistaa, mitään ei ehdi eikä pysty harrastamaan (lapsetkin ovat niin pieniä, ettei
niiden kanssa voi tehdä mitään), ystävillä ja sukulaisilla on monenmoisia sairauksia ja itselläkin selkää jumittaa. Vikaa ja vaivaa tuntuu olevan jokaisessa asiassa, nivelessä ja ehdotuksessa. Kaikki on niin pielessä, kertakaikkisen pielessä!
Toisilla sen sijaan vaikeuksia ja ongelmia ei tunnu olevan ollenkaan. Haasteita ja hidasteita korkeintaan. Positiiviset ja iloiset asiat ottavat selkävoiton kaikista negaatioista. Kertakaikkisen kaikista!
Taitaapa kuitenkin olla niin, että toiset ovat “kuikkia ja toiset kaakkureita”: Toisilla positiivisuus ja elämänilo on perusluonteessa ja toiset suhtautuvat kaikkeen hieman (tai enemmänkin) negatiivisesti sekä varauksellisesti. Toiset säteilevät energiaa ympärilleen ja toiset tuntuvat imevän sen tyhjäksi koko lähiympäristöltään.
En tarkoita sitä, että kaikkien täytyisi olla perusluonteeltaan positiivareita. Enkä si-

tä, ettei empatiaa tulisi tuntea sukulaisten ja naapureiden sairasteluista. Elämä on kuitenkin melko lailla valoisampaa kun suhtautuu asioihin positiivisesti! Jokaisen meistä elämänpolkuun mahtuu paljon menetyksiä, luopumisia ja pieniä sekä suurempiakin murheita. Ratkaisevaa on, miten niihin asennoituu, ja kuinka niistä pääsee yli. Kun koettaa löytää kaikkialta ympäriltään positiivisia asioita ja keskittyy niihin negatiivisten sijaan, on elämä huomattavasti hauskempaa ja helpompaa!
Vuorovaikutuskin toisten ihmisten kanssa on kaksisuuntainen tie. Saat peilin lailla takaisin sen, minkä annat toisen kohdatessasi. Hymyilevä, iloinen ja toiset huomioonottava henkilö saa vastineeksi positiivista sekä huomioivaa kohtelua. Murjottava ja vaikeroiva yksilö saa vastaavasti osakseen surkuttelua sekä ruikutusta. Päätä itse kumman polun valitset: Voit nimittäin itse vaikuttaa ja paljon!
Positiivista viikonloppua!

Alaston totuus hyvinvoinnistani: Firsbeat hyvinvointianalyysi ei armahda!


Kolmen päivän kuormittuneisuusmittaus oli hetkessä ohi. Kokemus oli sinänsä miellyttävä, että elektrodeja ja mittauslaitetta rinnasssa ei juuri edes huomannut. Kunhan muisti ottaa lätykät ja laitteen pois suihkuun ja saunaan mennessään sekä vaihtaa tarralätkät uusiin peseytymisen jälkeen, oli kaikki vaivannäkö oikeastaan siinä. Kun riipasin paidan päältä kuntokeskuksen pukuhuoneessa, katsoivat ihmiset rintaani hieman kulmiensa alta, luullen laitetta ilmeistä päätellen sydämen tahdistimeksi tai joksikin vastaavaksi.

Mittausraportti, jonka analyysistä sain oli kattava ja tyylikäs värimonistekansio. Se paljasti selkeinä graafeina, diagrammeina ja janoina niin työn kuin vapaa-ajankin kuormituksen, palautumisen, terveysliikunta-annoksen kuin levon ja unen aikaisen palautumisenkin. Omat tulokseni olivat seuraavanlaisia:
1) Työ
Kyseiset kolme päivää olivat harvinaisen levollisia. Ja se näkyi mittausraportista. Voimavarani eivät juuri huvenneet työpäivän aikana. Edes suhteellisen haastava luento asiakasyrityksen “kriisipalaverin” yhteydessä ei miestä paljoa henkisesti hetkauttanut. Työni kuormittavuus ja tasapainoisuus lienee sittenkin hyvällä tolalla? Välillä saa ja pitääkin olla stressaantunut, etenkin jos tällaisia päiviä mahtuu viikkoon useampia?
Pisin palautumisjakso työpäivän aikana oli 8 minuuttia. Edes kahvi- tai ruokatauolla ei siis tullut palauduttua sen pidempään. Lyhyitä mikrotaukoja mahtui päivään useita melko säännöllisin väliajoin. Hyvä näin! Vire säilyi hyvänä aamusta pitkälle iltapäivään. Silloinhan tehdään töitä kun ollaan työpaikalla, eikö vain?
2) Vapaa-aika
Näin jälkeenpäin ajateltuna ei ole ihme, että päivän stressaavin hetki oli kyseisinä päivinä töistä kotiutuminen. Työt olivat vielä mielessä ja puhelin korvalla, kun saavuin kotiin raivaamaan eteistä lasten vaatteista ja laittamaan pikaisesti ruokaa ennen treenikuskauskierrokselle lähtöä. Lasten hoputtaminen ulkoa sisälle, ruokapöytään ja treenikamppeiden pukemiseen sai stressitasot pompsahtamaan. Varsinkin kuin samalla vastailin viimeisiin meileihin, siivosin ruokapöytää ja koetin pakata itsellenikin liikuntakamppeita treenireppuun. Stressikäyrän nousu ajoittui järjestäen arkisin samaan ajankohtaan. Jotain täytyisi siis tehdä toisin voimavarojen säästämiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi! Pisin yhtäjaksoinen palauttava ajanjakso arkena oli 8 minuuttia, joten varsin aktiivista arkea eletään. Toisaalta voimavarat eivät juuri huvenneet, joten ei syytä huoleen. Mielummin vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin puuduttavaa joutenoloa ilman virikkeitä:)
3) Terveysliikunta
Kävin kyseisinä päivinä poikkeuksellisen paljon kuntosalilla. Siksi kuormittuneisuuskäyrä ei paljoa värähdellyt eivätkä terveysliikuntapisteet karttuneet. Perustuuhan mittaus sykevälivaihtelun ja “moottorin” toiminnan analysointiin. Vireyden, jaksamisen ja palautumiskyvyn kehittymisen vuoksi sykeliikunnan lisääminen olisikin allekirjoittaneella paikallaan. Sen mittaus osoitti varsin selvästi! Fyysiset ponniteluni jäivät ainoastaan varsinaisiin treeneihin, eikä arjesta löytynyt muita terveyttä ja kuntoa ylläpitäviä ponnistuksia hyötyliikunnan, siirtymisten ja arkiaskareiden muodossa.
4) Uni
Nukkumaanmeno venyi varsinkin viikonloppuna varsin myöhille. Siksi sikein ja palauttavin uniaika siirtyi varsin lähelle heräämistä. Liiankin lähelle. Aikaisemmin siis petiin! Siitä voi olla muutakin iloa, kuin pelkkä palautumisen edistäminen?
5) Alkoholi
Kaksi olutta ei hetkauttanut eikä vaikuttanut palautumiseen perjantai-iltana. Runsaampi annos olisi takuulla vaikuttanut. Tissuttelu tai runsaampi ryystäminen ei siis missään nimessä palauta, päinvastoin! Onpa tullut nähtyä niitäkin raportteja, joissa to illaan ja ti nukkumaanmenon välistä ei löytynyt yhtään ainutta palautumishetkeä. Siinä siis ainoastaan torstaista alkaneen viininmaistajaiset.
6) Seksi
Se ei kuulu Sinulle. Jotain rajaa sentään:)

7) Mitä analyysistä jäi käteen? Ja mitä aion tehdä hyvinvointini edistämiseksi?
Teen jatkossa työpäivän purkkiin ennen kotiutumista. Vakka töissä menisi vähän pidempäänkin! Näin työvire jää työpaikalle, enkä kanna sitä stressinä kotipesään.
Lisään sykeliikuntaa sekä arkiaktiivisuutta päivään hyödyntämällä työmatkoja sekä muita siirtymisiä. Pienetkin ponnistukset ovat näköjään hyödyksi! Niin kun en olisi sitä aiemmin tiedostanut:)
Menen jatkossa aikaisemmin petiin. Aikainen kana jyvän löytää: Aamun tunnit ovat mielestäni aina parhaita – kunhan pääsen hereille. Edesautan sitä menemällä nukkumaan viimeistään klo 23:00.
Ja nuo kaksi oluttakin olisin hyvin voinut korvata vaikkapa kylmällä, kuplivalla kivennäisvedellä.

Vuoden Liikuntatuote 2010: Kahvakuulamies?


Osallistuimme tänään Kuortane Testing Labin järjestämään Vuoden liikuntatuote 2010 – kilpailuun. Tuotteemme poikkeaa varmasti kovasti muiden kilpailijoiden tuotteista. Tai mistäs sitä tietää. Voihan kaikkien muidenkin osallistujien tuote olla kaksi metriä ja 120 -kiloa
hymyilevää lihasmassaa? Seuravassa hakemuksemme pääpiirteittäin:


Trainer4You Kahvakuulamies – Tuomo Kilpeläinen

Kahvakuulaharjoittelu on in! Harjoittelu kahvakuulalla on tehokasta, toiminnallista ja tuloksekasta – jos kuulaa osaa käyttää oikein! Valitettavasti harjoittelu kahvakuulalla voi olla pahimmillaan myös hallitsematonta ja hajoittavaa – jos henkilö ei saa tarvittavaa perehdytystä treenaamiseen!

Trainer4You tuotteisti asiaan ratkaisun: Kahvakuulamiehen. Ja miehen ympärille Kahvakuulalla kuntoon -kirjan, Kahvakuulaohjaajan perus- ja jatkokoulutuksen sekä yrityksille suunnatut ideapäivät kuulailuun. Kuulat ja muut oheistarvikkeet kahvakuulalla treenaamiseen löytyvät verkkokauppamme 4Storen pienestä Kahvakuulapuodista. Sieltä löytyvät myösi lmaiset vinkit, videot sekä ohjelmatkin. Turvallista ja tehokasta treeniä toivottaen: Trainer4You Kahvakuulamies – Tuomo Kilpeläinen.

Kahvakuulamies on erityinen, koska:

– Hän on konkreettinen esimerkki kahvakuulaharjoittelun tuloksista

– Mies ja kuula kohtaavat: Yhdennäköisyys on ilmeinen ja mies tuoksuukin raudalta!

– Tuomo on guru: Katu-uskottavuus on vankka. Tuomo syökin kahvakuulia välipalaksi.

– Rauta on kylmää, kahvakuulamies on lämmin ja välittävä: Kiinnostunut asiakkaistaan ja halukas auttamaan

– Kaikki tuntevat Remonttireiskan. Kohta kaikki tuntevat myös Kahvakuulamiehen!

Tuotteen uutuusarvo?

Tunnetteko ennestään yhtään kahvakuulamiestä?

– Kahvakuulaohjaajan lisenssikoulutukset lanseerattiin helmikuussa 2010: Pyörivät nyt non stoppina kahdeksalla paikkakunnalla. Kauttamme koulutettuja ohjaajia on kentällä noin 250 henkilöä, joista lisenssiohjaajiksi on valmistunut toistaiseksi noin 60 henkilöä.

– Kahvakuulalla kuntoon -kirja julkaistiin toukokuussa 2010: Myytyjä kappaleita pian 4000!

– Viikottaisia yritystunteja pyörii eri paikkakunnilla

Miksi meidän tulisi menestyä?

Kahvakuulamies on oivallinen valinta, sillä liikunta-ala kaipaa enemmän kasvoja sekä henkilöbrändejä. Kahvakuulamies on uskalias, hauska sekä vahvan auktoriteetin omaava tuoteidea. Se selättää helposti monet varsinaiset välineet tai ohjelmistot. Kokeilkaa vaikka: Kaksi metriä ja 120 kiloa hymyilevää lihasmassaa ei jätä ketään kylmäksi!

Kilpailuonnea – Meille ja Teille!






Into ja energia – mihin ne karisevat iän myötä?


Katselen 3 -vuotiasta tytärtäni sohvalla kyljellään maaten. Vauhtia piisaa ja puheripuli on taukoamaton. Askelmittaria ei tarvita. Se olisi räjähtänyt jo aikaa sitten. Ei olisi kierrokset riittäneet.

Vaihdan selinmakuulle ja koetan ummistaa silmäni. Kylläpä ramaisee. Samalla hetkellä jymähtää. Kolmivuotias makaa vatsani päällä, naama sentin päässä omastani. Hymyilen väkinäisesti. Samalla alkaa pomppushow. Vatsani toimii kuin toimiikin trampoliinina. Ainakin tytön mielestä.
Hyppely loppuu vihdoinkin. Duracel -pupu säntää omaan huoneeseensa. Vihdoin hetki omaa rauhaa. Käännyn taas 90 astetta. Siis pituusakselini ympäri. Ihan riittävä ponnistus pienten päiväunien eteen. Takaraivossa tomähtää. Barbi, toinen ja kolmaskin saapuva kaaressa kanssani sohvalle…. ja Elle nanosekunnin niiden perässä.
Annan periksi. En unelle, vaan Ellelle. Samalla kun antaudun iloiseen ja energiseen leikkiin pohdin, mistä kaikki tuo energia ja into on peräisin. Ei ainakaan ruoasta….
Hyvää ja energistä Isänpäivää kaikille!

Muutoksen neljä T-kirjainta!


Perustamani yritys Trainer4You on nykyisin valtakunnallinen hyvinvointivalmennustalo. Toiminta on kasvanut yhden miehen yrityksestä n. 25 henkilöä työllistäväksi ja 10 paikkakunnalla toimivaksi liikunta-alan ohjaajakoulutuksia sekä yritysten työhyvinvointia edistäviä ratkaisuja tarjoavaksi firmaksi. Valmennamme myös yksilöasiakkaita personal training –otteella ja siitähän on kyse yrityscaseissakin: Yksilöllisestä ja asiakaslähtöisestä valmennuksesta ryhmässä!

Valmennusfilosofiamme on yksinkertainen, mutta jäätävän tehokas. Saamme poikkeuksetta asiakkaidemme innostuksen sytytetyksi ja yltymään roihuksi. Emme siis tyydy asiakkaidemme innostamiseen, sillä se on liian helppoa. Tavoitteena on asiakkaidemme innostuksen ylläpitäminen sekä todelliset muutokset liikunta- ja terveystottumuksissa. Sitähän meiltä halutaankin ostaa: Vaikuttavuutta sairauspoissaoloihin, henkilöstötuottavuuteen sekä yksilöiden työvireyteen sekä ryhmän tiimihenkeen. Filosofiamme kulminoituu neljään T-kirjaimella alkavaan taikasanaan, jotka ovat: Tieto – Toiminta – Tuki ja Tulokset!

Näistä muutosta tukevista työkaluista pidämme kiinni aina, oli kyseessä sitten yksittäinen luento tai vuoden kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus! Näin mahdollistamme innon jalostumisen osaamiseksi ja teoiksi, jotka ovat kestävän muutoksen peruspilarit!

1) TIETO

Tieto ei lisää tuskaa. Päinvastoin! Epätietoisuus se vasta tuskastuttaa. Oikein jalostettu tieto pysäyttää ajattelemaan ja motivoi kuulijaa. Muutoksen edellytyksenä usein oleva kriisi voidaan parhaimmillaan välttää merkityksellisellä ja innostavalla tiedolla.

2) TOIMINTA

Aika ei muuta asioita – tekeminen muuttaa! Vain säännöllisillä, pitkäjänteisillä ja suunnitelmallisilla teoilla on muutosvaikutuksia. Tarkoituksenamme onkin viedä aina teoriatieto pikavauhtia toimintaan liikunnallisen tekemisen muodossa ja konkretisoida luennolla opitut asiat käytännössä. Tavoitteena on synnyttää iloiset oivallukset: Onpa mukavaa! Ei sen tämän ihmeellisempää tarvitse olla!

3) TUKI

Asiat tuppaavat unohtua arjen kiireiden keskellä. Siksi ryhmän ja valmentajan tuki sekä pieni positiivinen painostus on hyväksi. Kukaan ei paranna kuntoaan yksittäisen hyvinvointipäivän tai valmennustapaamisen aikana. Oleellista ovatkin teot päivien väleissä. Siksi annamme aina asiakkaillemme kättä pidempää omaharjoittelun sekä muutoksen tueksi. Tuki voi konkretisoitua toiminnallisena tietona, kunto-ohjelmina, valmennusta tukevana oppaana tai treenivälineenä. Pääasia on, ettei asiakkaamme voi sanoa valmennuksesta kotiuduttuaan: ”En osaa, enkä tiedä miten usein, pitkään ja millä teholla minun pitäisi liikkua!”. Varmasti tiedät ja takuulla osaat. Eikä mikään voi estää Sinua onnistumasta, jos vain itse haluat ja koet muutoksen merkitykselliseksi!

4) TULOKSET

Tulosten takana on siis neljä T –kirjaimella alkavaa taikasanaa: Tieto + Toiminta + Tuki = Tulokset! Siksi yrityksemme nimen voikin perustellusti lyhentää seuraavasti: T4U

– Parempaa elämää pidempään!

Avaimet todelliseen muutokseen?!


Valmennusduuni on tullut tutuksi. Aktiivisia vuosia urheilu- ja hyvinvointikentällä on kertynyt pian parikymmentä. Ura alkoi jääpallokentän laidalta 90 -luvun alkupuolelta ja jalostui eri lajien kilpaurheilijoiden fysiikkavalmennukseksi. Lajikirjo kattoi joukkuepalloilulajit jääkiekosta, jääpalloon sekä kaukalopalloon ja budolajeista kilpa-aerobiciin sekä kestävyyslajeihin. Valmentamani urheilijat saavuttivat useita SM- sekä joitakin EM- ja MM-mitaleitakin. Taitaapa jokunen tahkota edelleen ammattilaissarjoja sekä pelata A-maajoukkuetasollakin.

Asiakassegmentti vaihtui pian urheilijoista kuntoilijoihin sekä tavallisiin lottokansalaisiin. Aluksi profiili oli melko “keholähtöinen”: Oli mallia, missiä ja fitness-urheilijaakin. Lähes kaikkia asiakkaita yhdisti se, että keho oli heille työväline – tai se oli muuten korkealla henkilön arvoasteikossa. Toinen asiakasryhmä olivat kiireiset yritysjohtajat sekä hektisen työuran tehneet, varakkaat ihmiset.
Hiljalleen asiakasprofiili on muuttunut terveystavoitteisemmaksi ja liikunnan suhteen noviisimmaksi. Valtaosalla asiakkaista on jokin liikuntaa rajoittava tai ohjelmaa laadittaessa huomioitava sairaus, haitta taikka vaiva. Lisäksi moni asiakas ei ole lähtökohtaisesti innostunut asiasta: Liikunta ja terveet elämäntavat eivät kuulu henkilön mukavuusalueelle ja aloittamisia on kertynyt elämänpolulle tasan yhtä monta kertaa kuin lopettamisiakin. Henkilö siis tarvitsee muutoksen tueksi niin tietoa, taitoa kuin tukeakin! Ilman niitä ei tule pysyviä tuloksia.
Olen nähnyt matkan varrella monia onnistumisia. Ja itsensä ylittämisiä. Kumma kyllä, ne eivät osu koskaan samalle henkilölle?! Kun kysyn roimasti kuntoaan parantaneelta tai toista kymmentä kiloa painoaan pudottaneelta onnistumisen salaisuutta, on vastaus lähes aina seuraava: “En edes huomaa tehneeni suurta muutosta tai pinnistelleeni erityisesti saati, että olisin luopunut isommin mistään.” Kun taas esitän vastaavan kysymyksen projektissaan epäonnistuneelle, on vastaus useimmiten seuraava: “En tajua miksen onnistunut? Liikuin paljon enemmän kuin ohjelmassani vaadittiin (nimenomaa vaadittiin!), treenasin aina täysillä ja söin vain pupunruokaa. Lopetin nautinnot ja kierin kurjuudessa. Silti mitään ei tapahtunut?”
Niinpä niin. Maltti vai mullistus. Kumpi kuulostaa paremmalta? Kumpaan olisit itse valmis sitoutumaan muutokseen vaadittavaksi ajaksi? Eli lopuksi elämääsi!
Muutos vaatii malttia, ymmärrystä, taitoa ja toimintaa – joskus silloinkin kun väsyttää, ei huvita tai keli olisi kehno. Muutos kunnossa, painossa tai terveydessä edellyttää sitoutumista pitkäjänteiseen elämäntapamuutokseen. Siksi kannattaa olla armollinen itselleen. Notkahduksia tulee vastaan takuulla. Lipsahduksetkin ovat elämää, joskus repsahduksetkin. Tärkeintä on päästä pian takaisin oikealle polulle ja antaa itselleen anteeksi. Suunnitelmallisuus auttaa tällaisissa tilanteissa. Karkeakin treenisuunnitelma vapauttaa mieltä, sillä siitä on helppo napata kiinni otteen hetkeksi kirvottua.

Onnistuminen voi vaatia oman asenteen ja suhtautumisen täydellistä muutosta liikuntaa kohtaan. Suorittamisen kulttuurista ja itsensä, saati toisten kanssa kilpailusta kannattaa pyrkiä kohti kohtuullistamista. Liikunnasta saa nauttia ja kannattaakin jatkaa etsimistä, jos et ole vielä löytänyt omaa liikunnallista intohimon kohdettasi. On muistettavaa myös levon sekä ravitsemuksen balanssi fyysisen kuormituksen rinnalla. Toinen työ on toisesta lomaa, joten monipuolinen kestävyyttä, lihaskuntoa ja liikkuvuutta kehittävä ohjelma tuottaa parhaat tulokset.

Nämä eväät nielaisemalla ja niitä hieman pureksimalla uskon Sinunkin saavuttavan paremman fyysisen kunnon sekä tasapainoisemman elämän, ilman turhaa stressiä liikunnasta. Hauskaa sen olla pitää!



Junioriurheilun nykytila ja tulevaisuus?

Mielipiteiden kokemustaustaa

Meillä on varsin liikunnallinen perhe: Vaimoni Pirjo on entinen pika-aituri. Maaotteluedustusten lisäksi hän saavutti urallaan muutamia SM-mitaleja. Aktiiviuransa lopetettuaan hän harrasti salibandyä ja valmensi junioriyleisurheilijoita. Nyttemmin Pirjo on kuntoliikunnan suurkuluttaja ja päivittäisliikkuja.

Minä taasen harrastin useampaa palloilulajia eri ikäluokkien pääsarjatasolla. Tuli pelatuksi kiekkoa, futista, jääpalloa ja kaukalopalloa SM-tasolla sekä salibandyäkin, tosin viimeksimainittua II-divarissa. Joitain kalottimaaottelujakin tuli tahkotuksi reikäpalloa. Fysioterapeutin opintojen jälkeen täydensin osaamistani ammattivalmentajan tutkinnolla, josta valmistuin fysiikkaharjoitteluun erikoistuen. Parin vuoden ajan elätin perheemme eri lajien urheilijoita kuntovalmentaen.

Puusta putoilevia lapsia?
Lapsemme eivät ole kauas puusta pudonneet. Liikuntaharrastukset ovat kuuluneet arkeen ja juhlaan penestä pitäen. Poikamme Eetu on pelannut isän tapaan palloilulajeja 5-6 -vuotiaasta lähtien jalkapallo sekä jääkiekko päälajeinaan. Lumilautailuunkin on riittänyt 40-45 rinnevuorokauden verran aikaa edellisten treenien lisäksi.
Tyttömme Oona aloitti liikuntataipaleensa telinevoikasta ja tanssitreeneistä. Rakkaimmiksi harrastuksiksi ovat kuitenkin muodostuneet muodotelmaluistelu sekä ratsastus, joista ensiksi mainittua harrastetaan jo pienestä pitäen varsin ammattimaisesti sekä määrällisesti paljon.

Junioriurheilu – ammattimaisempaa kuin ammattiurheilu?
Tein jo lastemme ollessa pieniä päätöksen, että koetan olla puuttumatta heidän valmennukseensa, jollen itse joskus sekaannu siihen sitoutumalla valmentajaksi. Vielä en ole sitoutunut ja edelleen olen koettanut olla sekaantumatta. Joskus se on haastavaa, lähes raastavan haastavaa!
Jo varsin varhain juniorien harrastuksissa tulee eteen paljon lieveilmiöitä. Ja mielestäni koko junioriurheilun syvin olemus sekä idea on unohdettu ja kadotettu: Yksi lieveilmiöistä on ohjatun harjoittelun valtava määrä jo vaahtosammutimen kokoisena. 7-8 -vuotiaat naperot treenaavat lajiharjoittelun merkeissä 5-6 -kertaa viikossa ja pelit/kisatapahtumat päälle. Tapahtumia saattaa kertyä viikkoon valtava määrä ja kerrallaan hallilla tai kentällä vietetään aikaa matkoineen 2-3 tuntia. Jos kaveri harrastaa toistakin liikuntamuotoa, voi harjoituksia jo tuossa iässä kertyä viikkoon toistakymmentä kappaletta!
Toistot tekevät mestarin!
Eikö junioriurheilun tärkein tehtävä olekaan antaa lapsille liike- ja toimintamalleja, joita he voivat toistaa innostuspäissään kymmeniä ja satoja kertoja vapaa-ajallaan? Ohjatuissa harjoituksissa toteutettujen toistojen määrä jää olemattomaksi vapaa-ajan tahkomiseen verrattuna, vaikka treenit olisi organioitu kuinka ammattimaisesti hyvänsä. Kaiken lisäksi pihapelien ja -leikkien varjolla kehittyy myös luovuus, joka valvovan silmän alla, kontrolloiduissa sekä palautekylläisissä harjoitusolosuhteissa jää minimaaliseen asemaan. Tekeehän lapsi töitä käskettyä vieläpä pahimmillaan virheen ja epäonnistumisen pelko pelipuserossaan! Toistoja toistoja, niitä peräänkuulutan: Tarvitaan noin 10 000 toistoa uuden taidon omaksumiseen ja 10 000 harjoitustuntia Olympiamitalin saavuttamiseen:)
Kärsiikö kakaroita karsia?
Toinen epäkohta on mielestäni sairaan varhaiset tasoryhmät. Lasten karsiminen ja try out -toiminta aloitetaan jo melkein vaippaiässä. Tehdään Talent -ryhmiä, lisäharjoitusporukoita sekä dream teameja. Lapset siis luokitellaan lahjakkaiksi ja lahjattomiksi. Kumpaan ryhmään uskot omien lastesi kuuluvan?
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että tärkein lahjakkuustekijä on into ja halu harjoitella. Tutkimusten mukaan aikuisiän menestyksen taustalla ei ole suinkaan lapsitähteys, vaan riittävä määrä toistoja, harjoitustunteja sekä halua viettää aikaa oman lajinsa parissa. Miksi siis karsia harrastajamassaa lapsuusiän “lahjakkuuden” varjolla. Ja miksi tuottaa varhaisia epäonnistumisen tunteita karsimisella sekä kastiluokituksella.
Kaikki pelaa – vai pelaako mikään?
Kolmas epäkohta liittyy edelliseen eli liittyy peluuttamiseen ja vastuun jakamiseen. Juniorivalmentajat ovat mielestäni useassa tapauksessa käsittäneet valmentajan tehtävät väärin. Käsittämättömän väärin! Juniorivalmentajan tärkein tehtävä ei mielestäni tulisi olla tulosten tehtailu toisia pelaajista istuttamalla ja lahjakkuuksia ylipeluuttamalla. Onhan voittaminen keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen, mutta tuskin silloin jos oma rooli on ollut imeskellä tuppia penkin päädyssä.
Itse olen aina mieltänyt valmentajan henkilöksi, jonka tärkein tehtävä on erilaisten yksilöiden roolittaminen parhaille pelipaikoilleen. Tavoitteena on siis löytää kunkin yksilön vahvuudet ja hyödyntää ne optimaalisesti tiimin menestymiseksi. Ei välttämättä aina voittamiseksi, vaan kehittyäksemme joukkueena. Ketjun muiden pelaajien heikkouksia paikataan toisten vahvuuksilla ja hyvillä roolituksilla tähdet saadaan tuikkimaan ja hieman lahjattomammatkin kaverit saadaan merkityksellisiin rooleihin joukkueen yhteiseksi hyödyksi. Kun jokainen pelaaja kokee oman roolinsa sekä kavereiden roolin tärkeäksi, on tiimikemia kohdallaan. Siitä rakentuu hyvä joukkuehenki!
Jos taas lapset opetetaan jo pienestä pitäen siihen, että osa junnareista on hyviä sekä arvokkaita, toisten ollessa kahden A:n kansalaisia, on kuppikuntaisuus, koppikiusaaminen ja kehityssabotointi aloitettu jo ennen kun edes sammakkomies olisi voinut ennustaa, kenestä tulee mitäkin.
Harrastukset vievät aikaa – mihin aika käytetään?
On huolestuttavaa, että yli puolet seuroissakaan harrastavista lapsista ei saa viikon aikana kasaan edes terveyden ylläpidon ja normaalin kehityksen vaatimaa terveysliikunta-annosta! Silti aikaa hallilla, kentällä tai salissa kuluu matkoineen ja oheistouhuineen enemmän kuin tarpeeksi. Laskin poikamme Eetun kohdalta treenikuskauksiin kuluvan kokonaisvuosiannoksen, joka oli n. 400 tuntia autossa istumista! Itse asiassa määrä on suurempi kuin silloisten kahden lajin jääkiekon ja jalkapallon harjoitus- ja ottelumäärät yhteensä!
Eetu päätti lopettaa jääkiekon vastikään. En enää vastustellut, vaikka entisenä hoki-miehenä se kyllä vähän kirpaisi – myönnettäköön. Syynä olivat jokailtaiset 3-tuntiset treenit – siis kaikkine oheistouhuineen. Sekä jääkiekkoliiton ja seurojen kadottama kyky tarjota lapsille mukavaa sekä turvallista harrastusta. Henkilökohtaisesti juniorikiekolla ei mielestäni ole mitään tekemistä liiton mainostaman taitokiekkoilun kanssa. Härkätaistelua se pikemminkin on! Pojat painavat täysillä joka paikkaan. Treeneissä alkulämmittelyt vedetään täysillä, kierrot painetaan pää punaisena ja loppuverkaksi vedetään viivat – täysillä. Välissä tietenkin pelataan: Niin täysillä, että näyttää kuin jäällä olisi ryhmä lobotomialeikattuja gladiaattoreita. Tosipelit ovat astetta pahempia. Pelataanhan usein aluesarjaa vuotta-kahta vanhempia maakuntajoukkueita vastaan, joilla ei välillä tunnu olevan voittamisen lisäksi muuta kuin vahingoittamistarkoitus mielessään. No, karkasipa vähän lapasesta… Silti tarkoitusperäni tuli varmaan selville?
Niin, Eetu lopetti lätkän. Muutaman viikon paussin jälkeen poika on pihalla jatkuvasti kiekko- tai sabämaila kädessään. Pihapelit pyörivät naapurin kavereiden kanssa tuntitolkulla jokikinen päivä! Miten oli laita kiekkouran aikana? Silloin pihapeleistä ei ollut tietoakaan. Eikä edes voinut olla. Aikahan kului autossa, koppipalavereissa, varusteiden pukemisessa sekä omaa vuoroa jonossa odottaessa…
Intoa, halua, luovuutta ja toistoja: Hauskaa sen olla pitää!
HUOM! Edellä mainitut mielipiteet sekä asianilmaisut edustavat allekirjoittaneen henkilökohtaista arvomaailmaa ja mielipiteitä, eivätkä ne millään tapaa ole yhdistettävissä kyseisen henkilön edustamaan yritykseen, perheeseen tai jälkikasvuun:)

Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään!


Poden tällä hetkellä voimakasta riittämättömyyden tunnetta. Se turhauttaa! Fiilis siitä, etten ole saanut enkä saa mitään aikaiseksi kalvaa mieltä. J. Karjalaisen laulun sanoin koen aika ajoin olevani mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Pohdin ankarasti sitä, mistä tunne on peräisin. Johtuuko se laiskuudesta ja saamattomuudesta? Vai kiireen tuomasta sekasorrosta sekä lukuisista keskeneräisistä projekteista? Vai onko riittämättömyyden taustalla voimakkaat odotukset sekä paineet, joita ympäristö ja henkilökohtaisestikin itselleni asetan?

Olenko sitten onneton ja tyytymätön elämääni? En todellakaan. Asiat ympärilläni eivät voisi olla juurikaan paremmin. Koti ja perhe-elämä ovat onneni turvakaukalo. Työ ja työkaverit tuovat elämääni sisältöä, haasteita ja onnistumisen tunteita. Harrastaakin ehdin ihan riittävästi ja tapaan samanhenkisiä lajitovereita liikunnallisissa merkeissä. Onnellisuudesta tai sen puuttumisesta riittämättömyys ei siis johdu. Mistä sitten kiikastaa?

Pitkään asiaa pohdittuani, koen riittämättömyyden tunteen taustalla olevan ennen kaikkea kirkkaiden tavoitteiden sekä systemaattisuuden puuttumisen niin työelämästä kuin henkilökohtaisestakin elämästä. Kilpaurheilutaustaisena palloilijana ovat tavoitteet ja systemaattinen harjoittelu kuuluneet aina vahvasti elämääni – pienestä pitäen. Yrittäjän urallakin tavoitteet ja haaveet johdattivat askeliani aina viimeisiin vuosiin saakka.

Navigointia saavutusten maantiekartalla

En ole asettanut itselleni pitkään aikaan itselleni työhön ja harrastuksiin liittyviä henkilökohtaisia tavoitteita. Aika on mennyt liian vahvasti rutiinien pyörittämiseen. Siksi viime aikaiset saavutuksetkin ovat jääneet vähäisiksi. Ilman tavoitteita on vaikeaa kasvaa, kehittyä ja saavuttaa jotakin. Jos vaikka haluan päästä Oulusta autolla Helsinkiin, pääsen perille helposti ohjelmoimalla navigaattoriin päämääräksi Helsingin. Välietapit ja kahvitauot voivat osua vaikkapa Pihtiputaalle, Jyväskylään ja Heinolaan ennen lopullista päämäärää. Suunnitelma ja systemaattisuus helpottavat huomattavasti perille pääsyä. Jos lähden konkoilemaan ilman päämäärää jonnekin, päädynkin jonnekin. Jos taas päämäärä on selvillä, mutta suunnitelma jää puuttumaan, saattaa turhaa ajoa ja päällystämätöntä tienpätkää sattua matkalle enemmän kuin tarpeeksi.

Aika ei ratkaise mitään, teot ratkaisevat!

Niin kauan kun minulla oli pläkkiselvä suunnitelma työuralleni sujui kaikki käsikirjoituksen mukaan. Asiat vain tapahtuivat, kuin itsekseen. Ilman suunnitelmaa näin ei olisi käynyt.

Jossain vaiheessa, kun yrityksemme toiminta kasvoi ja pääsimme ”välipysäkille”, suunnitelma hämärtyi. Odotin asioiden edelleen vain tapahtuvan. Ja ajan korjaavan keskeneräiset sekä ongelmalliset asiat. Vaan aika ei niitä korjannut. Vei aikaa tajuta, että aika ei korjaa mitään – teot korjaavat. On siis tekojen aika! Ja sitä ennen suunnitelman kirkastamisen!!

Kuollutkin lahna kelluu virran mukana…

Liikunta- ja hyvinvointiala kasvaa koko ajan rajusti! Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä on maailman kasvavin liiketoiminta-ala. Kehitystä ja kasvua tuntuu tapahtuvan, vaikka kelluisi kuolleen lahnan lailla virran mukana. Alan kasvu viimeisen parin – kolmen vuoden aikana on ollut huimaa: Esimerkiksi yritysten panostus henkilöstön hyvinvointipalveluihin on kymmenkertaistunut tuolla ajanjaksolla.

Mies, jolle taas sattuu ja tapahtuu?

Kelluntavauhti ei minua miellytä. Enkä halua jäädä kroolaajien jalkoihin. Kaiken lisäksi huomaan, että nautin kuormituksen, rasituksen ja itseni piiskaamisen tunteesta perinteistä nautiskelua enemmän. Olen kait stressi- ja rasitushakuinen yksilö?

Teinkin vastikään päätöksen: Käytän enemmän aikaa tavoitteiden asetteluun, suunnitteluun sekä oman itseni analysointiin. Ilman itselle sopivaa systeemiä ja suunnitelmaa kovinkaan raataminen ja riehuminen ei tuota tuloksia. Systemaattisuus taas takaa tulokset ja onnistumisen ennemmin tai myöhemmin. Olenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että ihmiset joilla on realistinen tavoite ja suunnitelma sen toteuttamiseksi, saavuttavat aina haluamansa!

En nauti jouten olosta! Itse asiassa olen sitä mieltä, että nautinnot ilman ponnistelua ovat fuulaa. Tavoitteellinen, suunnitelmallinen sekä pitkäjänteinen tsemppaaminen merkityksellisen asian eteen tuottaa hyvät fiilikset jo matkalla: Miksi siis kiirehtiä perille, kun voi nauttia matkasta!

Onnea, päämääriä ja suunnitelmallisuutta itse kullekin valitsemallanne tiellä!