Personal trainer –koulutus antoi uuden suunnan elämälleni

Kaupassa hyllyjen välissä kuuluu kuiskaus; ’’Hei kato, tossa on PT Peippo!’’ ja seuraavaksi joku koputtaa olkapäälle ja kysyy, että voidaanko ottaa selfie?  Miten tässä näin kävi? Miten minusta tuli valtakunnallisesti tunnettu PT Peippo? 

On kulunut aika lailla neljä vuotta siitä, kun istuin autossa matkalla kohti Oulua tietämättä, että mihin se viikonloppu minut veisi ja mitä kaikkea se tulisi tuomaan omaan elämääni. Se viikonloppu antoi oikean suunnan elämälleni ja se antoi viimeisen sysäyksen sille tielle, mille halusin siinä vaiheessa elämää mennä. Se oli ensimmäinen askel kohti personal trainerin uraa. Se oli ensimmäinen koulutusviikonloppu kohti unelmaduunia. 

Päätin vuonna 2013, että en tee enää päivääkään sellaista työtä, jota en rakastaisi. En tekisi enää koskaan sellaista työtä, jossa ei olisi intohimoa, joten päätös liikunta-alalle lähdöstä oli hyvin selkeä. Vuonna 2013 olin palanut täysin loppuun edellisessä työssäni ja se pysäytti miettimään, mitä oikeasti haluan tehdä elämälläni ja haluanko tehdä sellaista työtä, jolla olisi jokin tarkoitus ja jolla voisin myös auttaa muita voimaan paremmin. Haaveilin liikunta-alalla työskentelystä.

Kun olin irtisanonut itseni edellisestä työstä, soitin saman tien silloiselle Levi Wellness Clubin omistajalle Leenalle. “En ole päiväkään tehnyt liikunta-alalla töitä, minulla ei ole mitään koulutusta, mutta halu on kova ja olen nopea oppimaan.” Leenan kanssa juteltuani, sovimme, että kokeillaan aluksi niin, että ohjaan kahvakuulatunnin ja katsotaan, miten se lähtee sujumaan. Ja huonostihan se sujui. Se oli varmasti surkein ryhmäliikuntatunti, mitä Suomessa on koskaan pidetty: Selkä ohjattaviin päin, kahvakuulat lensi käsistä, unohdin liikkeet, joka toinen sana taisi olla ’’ eikun ’’ tai ’’ oho ’’, mutta se tunti sisuunnutti ja sai minut tekemään päätöksen siitä, että tämän haluan oppia paremmin. Vaikka tunti meni penkin alle, niin totesin, että tämä on se duuni mitä haluan tehdä.

Kahvakuulatunnin jälkeen istuin koneelle ja aloin selvittämään erilaisia koulutuksia Suomessa ja yritin löytää sitä, mikä sopisi itselle parhaiten. Olikin hyvin selvää, että halusin henkilökohtaiseksi valmentajaksi, johon halusin mahdollisimman kattavan ja monipuolisen koulutuksen. Useiden suosituksien kautta päädyin valitsemaan Trainer4Youn koulutuksen ja sitä päätöstä en ole katunut päivääkään.

Hyvin nopeasti koulutuksen aloituksen jälkeen otin ensimmäisiä harjoitusasiakkaita ja jo ensimmäisten harjoitusasiakkaiden jälkeen seuraavia asiakkaita alkoi vain ilmestyä kuin sieniä sateella. Yhtäkkiä huomasin, että päiväni täyttyivät pelkästään valmennustyöstä ja olin siinä tilanteessa, että osalle oli jo sanottava, että valitettavasti en voi ottaa enempää ohjattavia. Tämähän oli hyvin positiivinen ongelma ja tietysti kertoi siitä, että olin vihdoin löytänyt alan, jota rakastan koko sydämestäni ja sen, että olen hyvä siinä mitä teen.

Se ensimmäinen viikonloppu Trainer4Youn-koulutuksessa sinetöi sen mitä olen tänään, mitä haluan olla huomenna ja mitä haluan tehdä elämässäni. Se antoi minulle täysin uuden alun kaikelle. Paljon on tapahtunut 2013 vuoden, ensimmäisten asiakkaiden ja ensimmäisten koulutusten jälkeen, mutta mitään näistä asioista ei olisi tapahtunut, jos en olisi uskaltanut hypätä kohti uutta ja tuntematonta.

Oman valmentajaidentiteetin kanssa painin paljon jo alkuvaiheessa. Se oli kuin uusi murrosikä tunteiden ja kysymysten myllerryksineen: Kuka minä olen ja millainen juuri minä haluan olla? Alkuun tuntui, että minähän voin tietysti tehdä mitä vaan ja voin olla hyvä kaikilla tavoin, kunnes valmentajan puberteettini oli ohi. Tuolloin oli jo hyvin selkeää, millainen valmentaja haluan olla ja olen. Ja juuri se oman jutun ja tyylin löytyminen on vienyt minut tähän pisteeseen, jossa nyt olen.

En olisi neljä vuotta sitten uskonut, että tänään olisin yksi Suomen tunnetuimmista valmentajista. En olisi uskonut sitä, kuinka pitkälle elämässä voikaan päästä sillä, että uskoo itseensä, omaan tekemiseensä ja omiin unelmiinsa. Sitä en voi kuitenkaan kieltää, etteikö kaiken tämän eteen olisi pitänyt tehdä töitä. Mikään ei ole tullut kuin Manulle illallinen, vaan onnistumiset ovat tulleet kovan oppimisen ja tekemisen kautta. On pitänyt kokeilla paljon, että on löytänyt sen oman juttunsa. On vaatinut paljon taistelutahtoa, että ei ole tiukassa paikassa luovuttanut ja jättänyt leikkiä kesken.

Olen luja, mutta lempeä. Olen vaativa, mutta kannustava. Olen tiukka, mutta hauska.

Opinko koskaan?

Kun istahdin Trainer4Youn koulutustiloissa ensimmäistä kertaa oppilaan paikalle, niin en tiennyt miten isot saappaat minulla on täytettävänä, kun minusta tulee valmentaja. En olisi voinut koskaan kuvitella miten isoja asioita tällä alalla tehdään ja miten isoja asioita asiakkaiden kanssa käydään läpi. En olisi koskaan voinut kuvitella miten paljon asiakkaat luottavat valmentajaansa ja kuinka paljon heiltä saa omaan elämään sisältöä.

Muistan, kun menin ensimmäiselle luokalle ala-asteella ja saimme ensimmäisiä koulukirjoja ja kotiin kävellessä aloin itkemään, koska olin varma, etten koskaan voi oppia lukemaan, koska se olisi niin vaikeaa. Täysin sama tunne tuli, kun ensimmäisen kerran ohjasin asiakasta, että miten minä koskaan voin osata tämän ja niin vain olen oppinut.

Nyt vuonna 2017 omistan Levi Wellness Club Oy:n, jossa työskentelystä vuonna 2013 haaveilin ja joita on nyt jopa kaksi.  Samalla, kun pyöritän kuntosalejani, olen myös yksi Suomen tunnetuimmista hyvinvointibloggareista ja somevaikuttajista.  Blogia ei olisi, jos en olisi päättänyt muuttaa suuntaa elämässäni liikunta-alalle, koska siitä minusta tuntuu, että minulla on niin paljon sanottavaa.

Se, että olen uskonut omaan tyyliini ja tapaani toimia, on juuri tuonut minut tähän hetkeen. Se on vienyt minut ohjaamaan bootcamppejä Espanjasta Ivaloon. Se on vienyt minut jopa aina Utista Saksaan vetämään treenejä. Se, että olen juuri tällainen, on tuonut minut siihen pisteeseen, että yritykset haluavat minua puhumaan henkilöstölleen hyvinvoinnin merkityksestä ja yritysjohtajat tulevat Leville asti puheilleni hakemaan apua oman elämänsä kaaoksen hallintaan. Se on tuonut minut siihen, että minut valittiin vastikään Suomen Iloisimmaksi yrittäjäksi!

Saan toteuttaa tänään asioita, joista olen aina haaveillut. Saan järjestää juuri sellaisia tapahtumia, joista olen voinut vain unelmoida ennen. Saan olla sopivalla tavalla hullu. Saan olla PT Peippo, josta supistaan kaupan hyllyjen välissä.

Tätä työtä tehdään rakkaudesta lajiin ja minä olen löytänyt oman lajini.

Oletko valmis menemään äärirajoille?

Miltä kuulostaisi suossa rämpiminen, tunturien valloitus, esteiden ylitys ja etenkin omien äärirajojen löytäminen? Tätä kaikkea on luvassa, kun maailman pohjoisin estejuoksutapahtuma starttaa kolmannen kerran 22.7.2017 Levillä! Arctic Challengessä etsitään omat äärirajat huiputtaen tuntureita henkeä salpaavissa Levin maisemissa. Suot on tehty ylitettäväksi ja kivet kannettavaksi!  Arctic Challenge haasteet vievät sinut ja parisi tunturin armoille, kiviharkkojen, suon ja kelotukkien keskelle. Arctic Challenge on armoton kokemus, jossa rapa roiskuu ja suo on tehty ylitystä varten. 10 km juoksua ja 18 haastetta.

Nyt juuri sinulla olisi huikea mahdollisuus lähteä etsimään Leville omia äärirajojasi ja osallistumismaksukaan ei päätä huimaa.
Lisätietoja tapahtumasta ja ilmoittautuminen: www.arcticchallenge.fi

This Is The Real Shit – Aitoa Asiaa Hyvinvoinnista

Levi Wellness Club järjestää elokuun lopussa Leville täysin uuden tapahtuman, jonne kokoontuu Suomen huiput liikunnan ja hyvinvoinnin maailmasta.

26-27.8.2017 Levillä treenataan, pulikoidaan, inspiroidutaan, haetaan uusia ajatuksia, energisoidutaan ja etenkin pidetään hauskaa.

Terveys, hyvinvointi ja monipuolinen liikunta ovat meille kaikille äärimmäisen tärkeitä asioita. Olemme koonneet sinulle täydellisen viikonlopun, jossa juuri näitä arvoja vaalitaan ja annetaan eväät yhä täysipainoisempaan elämään. Olitpa sitten himotreenaaja, liikunta-alan ammattilainen, tai vasta motivaatiota hakeva taatelin tallaaja, löydät tapahtumasta varmasti juuri sinulle sopivaa ja sinua kiinnostavaa tekemistä.

Tapahtumassa puhumassa ja treenejä vetämässä Pekka Hyysalo, Pippa Laukka, Jaakko Halmetoja, Hatsolo, Mikko Paunonen, Joosua Visuri, Tomi Kokko, Timo Kettunen, Lasse Seppänen, Reetta Vanhanen, PT Peippo ja vaikka ketä!

Lisätietoja tapahtumasta ja tarkempi ohjelma: www.thisistherealshit.fi

Ammattina personal trainer

Oletko kiinnostunut personal trainerin ammatista? Ammattina personal trainer -oppaassa pohditaan muun muassa, mitä personal training on nyt ja lähitulevaisuudessa, millaisia taitoja personal trainerilta vaaditaan, ja miten personal traineriksi kouluttaudutaan.

Lataa opas tietopankista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.