Avainsana-arkisto: liiketoiminta

Kuntokeskustoimiala kasvaa kohisten – personal trainereista pian pulaa!

Kuntokeskuksia tuntuu nousevan kuin sieniä sateella. Tutkimusten mukaan keskuksen sijainnilla onkin paljon väliä. Jos sali sijaitsee joko kodin tai työpaikan välittömässä läheisyydessä, on todennäköisyys säännölliseen harjoitteluun huomattavasti todennäköisempi pidempään välimatkaan verrattuna. Suomessa on tällä hetkellä 980 kaupallista kuntokeskusta, joissa kussakin on keskimäärin 750 asiakasta. Kuntosaliharjoittelua harrastaakin suomalaisista 13,4 % eli yhteensä noin 735 000 henkilöä. Silti kuntokeskusliikunnan ja etenkin personal training -valmennuspalveluihin panostamisen ennustetaan kasvavan nopeasti myös tulevina vuosina. Jatka lukemista Kuntokeskustoimiala kasvaa kohisten – personal trainereista pian pulaa!

Personal training markkinan potentiaali 0,5-1,5 miljardia euroa

Personal training -markkina on kasvanut viime vuosina alan pienyritysten sekä kuntokeskusten ulkopuolelle. Uusina pelureina alalle ovat tulleet myös terveydenhuoltoalan toimijat, kuten lääkärikeskukset sekä työterveyspalveluja tarjoavat yritykset. Niiden lisäksi personal training toimintaa tarjotaan kasvavassa määrin myös apteekkien, urheilukauppojen, vakuutusyhtiöiden sekä eläkevakuutusyhtiöiden toimesta.

Perinteinen yksilövalmennus on saanut rinnalleen myös pienryhmävalmennustoimintaa sekä verkon yli tapahtuvaa valmennusta, joka laskee pt –palveluiden kuluttajahintoja ja tekee niiden hankkimisen mahdolliseksi yhä useammalle. Jatka lukemista Personal training markkinan potentiaali 0,5-1,5 miljardia euroa

Erikoistumalla potkua personal training –liiketoimintaan

Personal training –palvelut ovat kysytympiä kuin koskaan. Niiden tarve ja tarjonta kohtaavat edelleen useimmiten kuntokeskusten palvelutiskillä tai nettisivuilla. Valtaosassa kuntokeskuksista työskenteleekin useampia personal trainereita. Sopivimman PT:n valinta voi kuitenkin olla yllättävänkin hankalaa, mikäli personal trainerit tarjoavat palvelujaan kaikkea kaikille –mentaliteetilla. Erikoistuminen oman intohimon kohteisiin sekä omiin vahvuuksiin lisäisi personal trainer –tiimin osaamista, uskottavuutta sekä helpottaisi itselleen sopivimman PT:n löytämistä. Jatka lukemista Erikoistumalla potkua personal training –liiketoimintaan

Onnistuneet valmennuspalvelut vaativat onnistunutta johtamista

Lisää tuottoa kuntokeskuksen PT-palveluista?

Kuntosaliyrittäjä, joudutko painimaan valmennuspalvelujen kanssa? Tuntuuko siltä, että tämä osa-alue ei oikein toimi yrityksessäsi? Ette ehkä saa tarpeeksi asiakkaita valmennuksen pariin tai valmentajat eivät tee hommiaan siten, miten haluaisit? Vai oletko vasta ajatellut valmennuspalvelujen tarjoamista asiakkaillesi?

Valmennuspalvelut ovat oikein tuotettuna mitä loistavin tapa saada tuntuvaa lisätuottoa yrityksellesi. Miltä tuntuisi saada valmennuspalveluista liikevaihtoa 500.000 euroa? Entä miljoona euroa? Yli 30 % nykyisestä kuntokeskuksen liikevaihdosta? Tämä on mahdollista, mikäli tiedät, miten valmennuspalvelut pitäisi toteuttaa, mitä valmentajilta voi odottaa, mitä heillä on oikeus odottaa sinulta ja miten valmennustiimin saa toimimaan. Oleellista on myös tietää, miten valmennusmäärät sekä niiden laatu saadaan mahdollisimman korkealle tasolle. Mutta tiedätkö?

Mitä on valmennuspalveluiden johtaminen kuntokeskuksessa?

Niin, näitä asioita ei ole koskaan opetettu sinulle. Kuntokeskusyrittäjä ei saa Oy:tä perustaessaan tai toimitiloja hankkiessaan ohjeistusta valmennuspalveluiden tuloksekkaaseen toteuttamiseen. Mistä siis voisit tietää. Vaikka saisit rekrytoitua sen parhaimman mahdollisen valmentajan, hänkin voi epäonnistua  vain siksi, että valmennuspalveluilta uupuu toimiva johtaminen.

Miten ihmeessä sinä voisit johtaa – opettaa – työntekijöitäsi valmennuspalvelujen toimivuuteen, kun et itsekään tiedä, miten sitä tulisi hallita ja organisoida? Kyse on kuitenkin varsin yksinkertaisista asioista, mutta et vain ole ajatellut niitä. Sinulla ei ole ollut ehkä aikaa tai halua, vaikka haluaisitkin valmennuspalveluista tuottoa. Mikään ei kuitenkaan onnistu pelkällä halulla tai ajankäytöllä. Ensinnäkin aika pitää käyttää oikeisiin asioihin. Sinulla tuskin on sitä tuhlattavaksi ja siksi et ehdi antamaan täyttä panostusta valmennuspalveluihisi.

Halu, asenne ja päättäväisyys, ne ovat onnistumisen elementtejä, mutta nekään eivät riitä. Eivät yhdessä eikä erikseen. Tieto on se, joka ratkaisee eniten. Kokemus ratkaisee. Taito ratkaisee. Kun niihin lisää vielä edelliset ominaisuudet, onnistuminen on mahdollista.

Personal trainer on palveluammatti

Valmennuspalvelujen kysyntä kasvaa kuntokeskuksissa koko ajan, joissakin paikoissa jopa räjähdysmäisesti, kun tehdään oikeita asioita. Valmentajilta kaivataan entistä enemmän myynti- ja palveluhenkisyyttä, jotta pystytään vastaamaan asiakkaiden vaatimuksiin.

Trainer4Youn pt-koulutuksessa painotetaan personal trainerin myynti- ja asiakaspalveluosaamista. Personal trainerin ammatti on asiakaspalveluammatti. Menestyvät kuntokeskukset ja niiden PT:t myyvät osaamisellaan, läsnäolollaan ja palveluhenkisyydellään. Hyvä personal trainer kiertää asiakkaiden keskuudessa ja innostaa valmennuspalveluiden pariin.

Hyvä PT haluaa auttaa asiakkaittaan. Valmennettavan onnistuminen yhdessä asetetuissa tavoitteissa varmistaa tyytyväisen asiakkaan ja tuo niitä lisää. Pt:n ammatti ei ole vain asiantuntijuutta vaan auttamista, palvelua ja sosiaalisia taitoja.

Trainer4You kehitti PT-koulutustaan vastaamaan kuntokeskusten tarpeita

Trainer4You on uudistanut personal trainer -koulutuksen PT5 lähijakson, joka käsittelee tuotteistusta, markkinointia ja myyntiä. Uudistuksen tarkoituksena on vastata kuntokeskusten tarpeeseen entistä paremmin. PT5 lähijaksosta on tehty entistä käytännönläheisempi, joka palvelee yrittäjiksi tai kuntokeskukseen personal traineriksi aikovia. Koulutusuudistuksen työryhmään kuuluvat Sami Hurme, Terhi Kukkonen ja Eerik Jortikka.

Uudistettu koulutus tuo kuntokeskuksiin entistä paremmin myyntiin ja palveluun orientoituneita valmentajia, jolloin valmennuspalveluiden johtaminen helpottuu. Parhaan mahdollisen tuloksen varmistamiseksi Trainer4You lanseeraa myös yrittäjille ja yritysten avainhenkilöille sekä valmennuksesta vastaaville oman koulutuksen, joka antaa hyvät valmiudet johtaa valmennustoimintaa, oli kyse sitten kuntokeskuksesta, valmennuskeskuksesta tai vaikka itsenäisenä yrittäjänä toimivasta valmentajasta.

Kuntokeskusten valmennuspalveluiden johtamiskoulutus tulossa

Nyt sinulla on mahdollisuus yrittäjänä ja vastuuhenkilönä saada oppia, kuinka valmennuspalvelut tulisi rakentaa ja kuinka niitä tulisi johtaa. Kokemuksen pohjalta saat tietää, kuinka yhdessä kuukaudessa pystyy myymään 5 321 valmennustapaamista. Kuinka parikymmentä valmentajaa ohjaa keskimäärin yli 80 valmennustapaamista joka kuukausi, yhdessä kuntokeskuksessa, jossa on parisentuhatta jäsentä. Kuinka valmentajasi pystyvät myymään 1.000 – 1.200 valmennustapaamista joka vuosi. Kuinka voit saada liikevaihtoosi yli 30 % lisää. Alkoi varmasti kiinnostamaan?

Trainer4Youn valmennuspalvelujen johtamiskoulutus alkaa syksyllä 2017. Tämän koulutuksen tarkoitus on antaa valmiudet minkä tahansa valmennuspalveluorganisaation tulokselliseen johtamiseen. Yhden päivän koulutuksen pitää Sami Hurme, jolla on pitkä kokemus kuntokeskuksen johtamisesta ja valmennuspalvelujen tuottamisesta, joista molemmista voi lukea myös kirjasta Kunnon liiketoimintaa – Hyvinvoinnista bisnestä. Koulutuksessa käydään läpi mm. johtajan merkitystä, ajankäyttöä, tunnuslukuja, kohderyhmän valintaa, hinnoittelua, myyntiä, jne.

Johtajille tarkoitetut koulutukset julkaistaan Trainer4Youn toimesta syyskuussa.

Aikaa vai aikaansaannoksia?

Kävin vastikään parturissa. Keräsin nipun lehtiä käsiini ja istahdin alas ajatuksenani syventyä seuraavaksi puoleksi tunniksi tekniikan, autojen sekä juorujen maailmaan. Suunnitelmani murenivat kuitenkin kohteliaaseen ”Ole hyvä” –kommenttiin jo viiden minuutin kuluttua, sillä parturini oli tehnyt hiuksistani selvää jälkeä alta aikayksikön. Maksaessani tavanomaista 28 euron maksua kassalle, kävin samanaikaisesti pääni sisällä kovaa kamppailua siitä, tulisiko minun reklamoida vai kiittää kampaajaani aikani säästämisestä.

Vilkaistessani kassan takana olevaan peiliin, en löytänyt kuontalostani mitään huomauttamisen sijaa. Hiukset olivat yhtä lailla siistit sekä huolitellut kuin puolen tunnin parturoinnin jälkeenkin. Väri ja hymy levisivätkin hiljalleen kasvoilleni. Päätin olla tyytyväinen ja kiittää parturiani. Tarkemmin ajatellen, olisin ollut valmis maksamaan nopeammasta hiustenleikkuusta jopa hieman verkkaista saksimista enemmän. Jatka lukemista Aikaa vai aikaansaannoksia?

Mitä jos pt:n asiakas maksaisikin vain tuloksista?

Voisiko personal training –palveluiden hinnoittelun rakentaa puhtaasti tai osin vaikuttavuuden eli valmennuksen avulla saavutettujen tulosten varaan? Mielestäni voisi, ja itse asiassa pitäisikin. Ohessa hieman pohdintaa asian tiimoilta.

Personal training –palveluiden tuotteistamisessa on vielä paljon toivomisen varaan. Perinteisesti palvelut on paketoitu pt:n ja asiakkaan yhteisten tapaamiskertojen tai paketin sisältämien toimenpiteiden varaan. Asiakas haluaa kuitenkin ostaa tuloksia: Kevyempää olemusta, parempaa jaksamista, kohonnutta kestävyyskuntoa, kohentunutta ryhtiä, parantuneita voimatasoja ja parempaa sekä pidempää elämää. Jatka lukemista Mitä jos pt:n asiakas maksaisikin vain tuloksista?

Liikunta-alan yrittäjän 80/20 -sääntö

Tietopankkilaisille Tietopankkilaisille

Pareton -periaatteessa missä tahansa ilmiössä 80 prosenttia seurauksista johtuu 20 prosentista syitä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että 20 % tekemisestämme ja valinnoistamme vaikuttavat 80 prosenttiin tuloksesta. Omasta toiminnastaan ja liiketoiminnastaan täytyy löytää tuo 20 prosenttia, jotta saavutetaan mahdollisimman hyvä tulos ja asiakaskokemus. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että vähemmän on enemmän, kun keskitytään olennaiseen. Ei kannata tavoitella 100 %, kun vähemmälläkin pääsee samaan tulokseen. Itse asiassa, kun ymmärtää oman toiminnan tärkeimmän 20 %, pääsee kaikkein todennäköisimmin hyvään tulokseen.

Pareton periaate, 80/20-sääntö ymmärretään helposti väärin. Täytyy muistaa, että suhde ei ole juuri koskaan tasan 80/20. Suurissa tuotevalikoimissa suhde on usein lähempänä lukuja 80/10, eli jo 10 % tuotteista riittää tuottamaan 80 % myynnistä. Periaate on siis enemmän ideologinen kuin numeraalinen. Olennaista on ymmärtää ydinliiketoiminnan merkitys ja panostaa suurin osa energiasta ja resursseista siihen. Muun merkitys on niin vähäinen kokonaisuuteen, että sen ei saa antaa viedä voimavaroja. Joka tapauksessa 80 % asiakkaista käyttää vain 20 % palveluistasi, tiloistasi ja tuotteistasi, eli kaikesta mitä tarjoat heille.

Olemme varanneet tämän sisällön Trainer4You tietopankin käyttäjille. 

Luo oma ja ilmainen tunnuksesi tietopankkiin alta.

Luo ilmainen tunnus Kirjaudu sisään

Liity tietopankin käyttäjäksi, niin pääset hyödyntämään kaikkien artikkeleiden lisäksi myös lukuisat muut tietopankin materiaalit, esimerkiksi:

Palautuminen ja liikkuvuusharjoittelu -videosarja pureutuu Samppa Jaakolan johdolla tärkeään, mutta usein laiminlyötyyn kehittävän harjoittelun osa-alueeseen: palautumiseen.

Ammattina personal trainer -oppaassa pohditaan muun muassa, mitä personal training on nyt ja lähitulevaisuudessa, millaisia taitoja personal trainerilta vaaditaan, ja miten personal traineriksi kouluttaudutaan.

Etu jokaiselle liittyvälle! Jokainen tietopankkiin liittynyt saa Juoksijan oheisharjoittelu -verkkokurssin veloituksetta käyttöönsä.

Jokainen suupala voi olla joko kunnianosoitus tai mielenosoitus kehollesi. Liikkujan ravitsemus -videosarja tarjoilee liikkujan ravitsemuksen ydinasiat pähkinänkuoressa.
dutaan.