Avainsana-arkisto: Putkirullaus

Rullailun käyttö osana harjoittelua

Erilaisten itsehoitovälineiden käyttöön liittyy samanlaista maalaisjärjen käyttöä kuin liikunnassa ja urheilussa, sekä oman terveytensä hoitamisessa. Välineiden käyttämiseen liittyy paljon uskomuksia ja mielipiteitä löytyy laidasta laitaan. Perustelut välineiden käyttämiselle pohjautuvat anatomiaan, biomekaniikkaan ja manuaalisen terapian menetelmiin, mitkä kohdistuvat sidekudoksiin eli faskioihin. Tässä osiossa käytän välineiden käytöstä termiä rullailu, vaikka välineitä voidaan käyttää erilaisilla tekniikoilla.

Artikkeli on poiminta Juha Parikan kirjasta Putkirullaus.

Tutkimusten perusteella näyttäisi olevan hyödyllistä käyttää rullia tai vastaavia välineitä alkulämmittelyn aikana, koska näin voimme lyhytaikaisesti parantaa liikkuvuutta, eikä meidän tarvitse tehdä pitkäkestoisia venytyksiä liikkuvuuden parantamiseksi. Pitkäkestoisten yli 30 sekuntia kestävien venytysten tekemisellä on todettu olevan haitallisia vaikutuksia ennen urheilusuoritusta. Erityisesti kimmoisuuteen, nopeuteen ja räjähtävään voimantuottokykyyn. Nämä haittavaikutukset saattavat joillain kestää yli vuorokauden. Nämä tutkimukset eivät ole kovin laajoja eikä mukana ollut kunnon vertailuryhmiä. Samaa voidaan sanoa tässä yhteydessä myös rullailun tutkimuksista. Tutkimukset ovat pieniä ja suppeita, eikä vertailuryhmiä ole. Eli voimme sanoa rullailun olevan hyödyllistä, mutta emme voi sanoa sen olevan parempaa kuin joku toinen menetelmä. Jatka lukemista Rullailun käyttö osana harjoittelua

Putkirullaus – rullailutekniikat

Artikkeli on poiminta Juha Parikan kirjasta Putkirullaus.

Seuraavaksi käydään läpi erilaiset rullailutekniikat, jotka olen itse kokenut hyviksi. Ne pohjautuvat manuaalisen terapian eri hoitotekniikoihin. Missään nimessä nämä eivät korvaa käsin tehtäviä hoitoja, joilla on oma paikkansa terveyttä hoidettaessa. Monelle liikkujalle tai urheilijalle rullailu voi olla keino vähentää tarvetta manuaaliselle hoitamiselle, ja he pystyvät itse vaikuttamaan tehokkaammin kehon optimaaliseen suorituskykyyn oikeanlaisen harjoittelun lisänä.

Mitään ehdottomuuksia ei ole tiettyjen välineiden käytölle, vaan jokainen löytää itselleen sopivan ja käytännöllisimmän välineen. Olemme kaikki eri kokoisia, anatomiamme on erilainen ja kehomme tuntemukset ovat erilaiset. Seuraavassa osiossa käyn läpi erilaisia vaihtoehtoja, joista jokainen voi löytää itsellensä parhaan välineen ja tavan käyttää sitä. Jatka lukemista Putkirullaus – rullailutekniikat

Tom Myers: Foam rolling ja faskian omatoiminen vapautus

Putkirullaus ei korvaa manuaalista käsittelyä, mutta oikein sovellettuna siitä voi olla hyötyä kehonhuollossa, sanoo Anatomy Trains -guru Tom Myers.

Rullata vai eikö rullata, kas siinä pulma. Mitä kaikkea kehossa tapahtuu, kun myofaskian omatoimiseen avaamiseen käytetään putkirullaa tai eri tyyppisiä palloja tai muita välineitä?

Ensinnäkin, faskiaa yksinään ei voi rullata. Myös kaikki muut solut ja kudokset, kuten hermo-, lihas- ja epiteelikudokset saavat samalla käsittelyn. Kun paine kasvaa epiteeli- ja lihaskudoksissa, nestettä puristuu ulos kudoksesta. Kun paine alueelta väistyy, neste imeytyy takaisin. Aivan kuin puristaisi pesusienen kuivaksi ja antaisi sen täyttyä uudelleen. Yleisesti ottaen tämä on hyvä asia. Kuten vanha beduiini-viisaus sanoo: ”Seisova vesi, myrkky! Liikkuva vesi, elämä!” Tai kuten kuuluisa fyysikko Paracelcus 1700-luvulla totesi: ”On vain yksi sairaus ja sen nimi on kongestio.”

Jatka lukemista Tom Myers: Foam rolling ja faskian omatoiminen vapautus