Istutko mukavasti? Ehkei kannattaisi, inaktiivisuuden tutkija Audrey Bergouignan kertoo miksi.

Tiedelehti American Journal of Clinical Nutrition julkaisi hiljattain tutkimuksen, jossa selvitettiin  inaktiivisuuden vaikutusta ravinnon rasvojen aineenvaihduntaan.

Tutkimuksessa kymmenen tervettä mutta fyysisesti passiivista mieshenkilöä pantiin kahdeksi kuukaudeksi kunto-ohjelmalle. Ohjelmaan kuului kolme tunnin mittaista valvottua harjoitusta viikossa, sekä yksi omatoiminen harjoitus. Kaikki harjoitukset tehtiin kuntopyörällä, 50 prosentin teholla maksimaalisesta hapenottokyvystä.

Samaan aikaan yhdeksän urheilullista miestä pantiin kahdeksi kuukaudeksi niin sanotulle detraining-jaksolle, jonka aikana heitä kehotettiin välttämään kaikenlaista liikuntaa aina urheilusta portaiden kävelyyn.

Tutkimuksen tulokset olivat painavia. Detraining-jaksolla veren paastosokeri ja insuliinitaso kohosivat merkitsevästi – tämä muutos ilmenee tyypillisesti liikapainoisilla ja aikuistyypin diabeetikoilla. Lisäksi ravinnon rasvojen (tarkemmin rasvahappojen) käyttö energiaksi heikkeni jopa kolmanneksella.

Hyvät uutiset: passiivisilla miehillä liikunta päinvastoin paransi veriarvoja, ja rasvojen poltto energiaksi kiihtyi 20–27 prosentilla.

Elintavat olivat tiukasti kontrolloituja. Liikunnan määrää ja kuuliaisuutta seurattiin kiihtyvyysanturilla. Ravitsemusterapeutti oli laatinut ruokavaliot niin, että miesten kehonpaino pysyi koko tutkimuksen ajan muuttumattomana. Näin aktiivisuustason itsenäinen vaikutus saatiin esiin.

Jos jo kahden kuukauden liikkumattomuus häiritsee energia-aineenvaihduntaa, hormoneita ja veren sokeritasapainoa, mitä ehtii tapahtua vuosien saatossa?

Coloradon yliopiston tutkijatohtori Audrey Bergouignan on tehnyt kattavaa työtä asian selvittämiseksi. Kuunnellaan, mitä hänellä on sanottavanaan.

Avaruustutkimuksesta arkeen

Äärimmäisen inaktiivisuuden vaikutuksia elimistössä on selvitetty niin kutsutuissa vuodelepotutkimuksissa. Niissä vapaaehtoisia on pantu pedin pohjalle aina päivästä kuukausien ajaksi.

Inaktiivisuuden tutkimus pohjautuu avaruustutkimukseen. Alunperin haluttiin selvittää, miten painottomuus ja liikkumattomuus avaruuslennon aikana vaikuttaa astronauttien terveyteen. Näin terveysongelmia voitaisi ehkäistä ennakkoon.

Myöhemmin havahduttiin siihen, että tällä mallillahan voidaan tutkia myös kansantautien syntyperiä. Hälyttävää kyllä, länsimaisen nykyihmisen aktiivisuustaso kun ei suuresti eroa vuoteessa pötköttelystä.

Jatkuvan passiivisen makoilun vaikutukset ovat konkreettisesti mitattavissa. Veri kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

– Aineenvaihdunnalliset muutokset vuodelevossa ovat hyvin samankaltaisia kuin mitä nähdään liikapainoisilla ja aikuistyypin diabeetikoilla, Bergouignan sanoo.

Näillä muutoksilla tarkoitetaan sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriintymistä, lihassoluissa tapahtuvia muutoksia, insuliiniresistenssiä, sekä rasvan kertymistä kudoksiin, jonne se ei kuulu. Jopa veri kyllästyy rasvasta.

Eräässä vuodelepotutkimuksessaan Bergouignan osoitti, että hormoni insuliinin toiminta alkaa oikutella jo kolmantena päivänä pedissä.

Insuliini on elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa keskeisesti säätelevät hormoni. Insuliinin erittyminen on elintärkeää, mutta sen ylituotannosta seuraa ongelmia. Silloin kudokset kehittyvät resistenteiksi insuliinille, eikä hormonin ja kudosten välinen kommunikaatio enää toimi. Tähän perustuu insuliiniresistenssi, joka voi johtaa tyypin 2 diabeteksen puhkeamiseen.

Vaikka vuodelepotutkimukset tarjoavat tärkeää tietoa passiivisuuden suorista vaikutuksista, ei vuodelepo ole sama asia kuin arkielämän passiivisuus.

– Inaktiivisen arkielämän vaikutuksista elimistössä ei vielä tiedetä kovin paljoa, ja nimenomaan niitä yritämme selvittää, Bergouignan sanoo.

Tällä hetkellä hän tekee tutkimusta Kölnissä, Saksassa.

Inaktiivisuuden pulma

Bergouignan on vakuuttunut siitä, että inaktiivisuuden torjumisella on keskeinen rooli kansantautien ehkäisyssä.

– Liikunnan merkitys lihavuuden ja metabolisen oireyhtymän ehkäisyssä on kriittinen!

Bergouignanin mukaan inaktiivisuus ja heikkolaatuinen ruokavalio ovat toiseksi yleisin kuolinsyy Yhdysvalloissa, maailmanlaajuisesti ne ovat sijalla neljä.

– Tiedeyhteisössä aletaan vihdoin ymmärtää, millainen vaikutus inaktiivisuudella on kansanterveyteen, Bergouignan sanoo.

Kun puhumme inaktiivisuudesta, lienee tarpeellista avata, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Tavallisesti inaktiivisuudella on kuvattu sellaista aktiivisuuden tasoa, joka ei täytä suositusten mukaista määrää liikuntaa. (Suositus on 2,5 tuntia liikuntaa viikossa.)

Ristiriita syntyy kuitenkin silloin, kun ihminen liikkuu suositusten mukaisen määrän, mutta on silti passiivinen kaiken muun ajan. Kysymys kuuluu: onko hän silloin aktiivinen vai passiivinen?

– Suositusten mukaisen liikuntamäärän voi saavuttaa ja olla silti passiivinen – kutsumme heitä aktiivisiksi sohvaperunoiksi. Alati kasvava aineisto tutkimustietoa viittaa siihen, että inaktiivisuudella, kuten istumisella, on itsenäinen vaikutus terveyteen, urheilukerroista riippumatta. Jokainen päivittäin istuen vietetty tunti kasvattaa ennenaikaisen kuoleman riskiä viidellä prosentilla, sydän- ja verisuonitautien vaaraa kahdeksalla prosentilla, ja syöpäriskiä kuudella prosentilla, Bergouignan listaa.

Toimistotyöntekijöiden on arvioitu istuvan 80 000 tuntia työpaikalla työuransa aikana. Työpäivän aikana toimistotyöntekijän lihakset ovat passiivisena keskimäärin 67 prosenttia ja pahimmillaan jopa 90 prosenttia ajasta. Istumistilastoissa me suomalaiset olemme Euroopan kärjessä.

Bergouignanin sanoista syntyy mielikuva: Ikään kuin elimistöllä olisi sisäänrakennettu tarve liikkua. Ja nyt ympäristömme sotii tuota tarvetta vastaan. Ajatus on jokaiselle tuttu maalaisjärjen oppitunnilta, mutta tutkimusta asiasta on vasta vähän.

Tutkijatohtorilla on kuitenkin teoria siitä, miksi inaktiivisuus on elimistölle niin haitallista.

– Jos ajattelemme asiaa ihmisen evoluution kautta, ei säännönmukainen liikunta ole niinkään vähentynyt, vaan kevyt arkiliikunta. On arvioitu, että 150 vuotta sitten ihmiset liikkuivat jopa kaksinkertaisen määrän nykyiseen verrattuna. Se vastaa 16 kilometrin kävelyä päivittäin, Bergouignan sanoo.

Tätä käsitystä tukevat myös tilastot. Vuosien 1980 ja 2000 välillä istuminen on lisääntynyt 8 prosenttia. Istumme nykyään enemmän kuin koskaan historiamme aikana, yli 9 tuntia päivässä, jopa enemmän kuin nukumme. Viimeisen vuosikymmenen aikana television katsominen on lisääntynyt Suomessa 46 minuuttia päivässä. Samalla tietokoneen käyttö on lisääntynyt 200 prosentilla.

Toisaalta tutkimusten tulkintaa vaikeuttaa virheraportointi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa noin 65 prosenttia ihmisistä raportoi harrastavansa liikuntaa suositusten mukaisesti, mutta kun aktiivisuus mitattiin vyötäröllä pidettävillä mittareilla, vain viisi prosenttia ihmisistä täytti suositusten minimimäärän.

Bergouignanin mukaan arkinen aktiivisuus on tärkeää, koska se ylläpitää elimistön ”metabolista joustavuutta”. Tällä hän viittaa elimistön kykyyn ottaa koppia ympäristön haasteista. Metabolinen joustavuus on ikään kuin jousitus elämän töyssyjen varalle.

Tätä joustavuutta elimistössä pitää yllä liikunta – ennen kaikkea arkiliikunta. Kun ihminen jämähtää paikalleen, alkavat pienetki systeemiä ravistelevat tekijät käydä liian raskaaksi. Silloin aineiden tasapainoon perustava järjestelmä elimistössä alkaa järkkyä.

Tämä näkyy esimerkiksi ravitsemuksessa, ja siitä saatiin viitteitä Bergouignanin tutkijaryhmän uusimmassa tutkimuksessa. Jo kahden kuukauden passiivisuus heikensi ravinnon rasvojen käyttöä energiaksi.

– Liikunnallinen ihminen voi syödä paljon ja rasvaista ruokaa, ja olla silti terve. Inaktiivisen ihmisen kohdalla tilanne on toinen, Bergouignan sanoo.

Passiivisuuden vastustajat

Audrey Bergouignan huomauttaa, ettei hän käy taistoa passiivisuutta vastaan yksin. Se on totta. Esimerkiksi Suomessa samalla tiellä on Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettava Arto Pesola.

Pesola tutkii lihasaktiivisuutta arkielämässä ja sen vaikutuksia terveyteen. Hän on vastikään kirjoittanut aiheesta myös kirjan, Luomuliikunnan vallankumous – sohvan pohjalta taisteluvoittoon.

– Istumisfysiologian tutkijat ovat alkaneet valaisemaan tarinaa passiivisuuspaatoksen taustalla. Istumisfysiologia on tuonut uuden ajattelutavan liikunnallisen elämäntavan tavoitteluun. Useiden väestötason tutkimusten mukaan istuminen on itsenäinen terveysriski huolimatta kuntoliikunnan määrästä, Pesola sanoo.

Elinympäristömme ruokkii passiivisuutta. Pesolan mukaan istuminen oli ennen lepohetki raskaan päivän keskellä. Nyt ensimmäistä kertaa, istuminen ei ole enää lepäämistä varten. Se on toiminto, jota teemme kaikkialla. Kotona, koulussa, opiskeluissa, työmatkoilla, töissä ja vapaa-ajalla meidän ei tarvitse enää muuta kuin tukeutua tuolin kannateltavaksi, sillä pakottavaa tarvetta lihastyölle ei enää ole.

Pesola ja Bergouignan jakavatkin ajatuksen siitä, mistä liikuntakasvatuksessa olisi hyvä lähteä liikkeelle.

– Koska istumisfysiologian tulokset ovat kertoneet jo pienimpienkin aktiivisuuksien olevan tärkeitä terveytemme kannalta, kuuluu liikuntareseptin ensimmäinen ja tärkein sääntö seuraavasti: nouse tuolista ylös!


Lähteet ja lukemista

Bergouignan A, Momken I, Lefai E, Antoun E, et al. (2013). Activity energy expenditure is a major determinant of dietary fat oxidation and trafficking, but the deleterious effect of detraining is more marked than the beneficial effect of training at current recommendations. American Journal of Clinical Nutrition. Sep 98(3):648-58.

Bergouignan A, Rudwill F, Simon C, Blanc S. (2011). Physical inactivity as the culprit of metabolic inflexibility: evidence from bed-rest studies. Journal of Applied Physiology. Oct 111(4):1201-10.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here