Teresa Välimäki monipuolisti osaamistaan Trainer4You Ravintovalmentaja-koulutuksessa

Ammattikokkina ja ruokaviestijänä tunnettu Teresa Välimäki valmistui hiljattain Trainer4You Ravintovalmentajaksi.

Teresa Välimäki on toiminut pitkään ruoan ja ruokaviestinnän parissa. Pohjakoulutukseltaan hän on ravintolakokki ja monille tuttu tv:n ruokaohjelmista.

Ammattinsa puolesta Teresa taitaa ruoanvalmistuksen menetelmät ja tuntee makujen maailmat, mutta ruoan terveysvaikutukset ovat kokille mutkikkaampi kysymys.

”Kokin koulutuksessa ei juurikaan puhuta ruoan terveysvaikutuksista. Erityisruokavaliot tulevat vain pintapuolisesti tutuksi, mutta eipä muuta.”

Teresa Välimäki halusi edelleen teroittaa osaamistaan ja siitä syttyi kipinä lähteä mukaan Trainer4You Ravintovalmentaja -koulutukseen.

Koulutuksesta uusia eväitä

teresavalimaki-02

Hyvinvointivalmentaja-koulutus toimi Teresalle eräänlaisena alkupalana, kartoituksena Trainer4Youn koulutusten laadusta ja luonteesta. Koulutusjaksosta jäi niin hyvä maku, että Teresa päätti jatkaa opintojaan ravintovalmentajakoulutuksen merkeissä.

”Koulutusviikonloput olivat todella rankkoja”, Teresa myöntää. Uutta tietoa annosteltiin isolla kauhalla, mutta toisaalta ryhmätyöt ja keskustelut katkaisivat sopivasti luentoja.

”Yleisfiilis oli oikein hyvä ja kaikki vetäjät olivat todella osaavia. Minun oli helppo sisällyttää asioita siihen, mitä jo osaan. Minulla oli tavallaan valmis runko, jonka ympärille sain lisää ainesta.”

Kirsikkana kakun päällä olivat erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kokemukset, Teresa jatkaa.

Asiakastyössä hän onkin huomannut, kuinka sulavasti ravintovalmentajan ja kokin osaamisen sointuvat yksiin. Ruokavalio-ohjauksen yhteydessä hän kykenee pureutumaan suoraan ruoan valmistustapoihin, raaka-aineiden valitsemiseen ja käyttöön sekä tietysti makuihin – siis ravinnon konkreettisiin puoliin.

”Monet ihmiset kaipaavat suoria ohjeita. Sitten he kysyvät, että miten, jolloin voin näyttää, että näin”, Teresa toteaa tyytyväisenä.

Hän uskoo, että kykenee nyt myös kokkina entistä paremmin vastaamaan kuluttajien toiveisiin. ”Kun teen esimerkiksi reseptiikkaa, mietin herkkureseptienkin kohdalla miten niistä voi tehdä hieman parempia terveydellisesti, kuitenkaan mausta tinkimättä!”

Monipuolinen kattaus palveluita

Teresa Välimäki pyrkii elämään kuten opettaa. ”Olen aina halunnut syödä hyvin ja nautiskella ruoasta.” Ruoan lisäksi myös liikunta on lähellä hänen sydäntään. Teresa aloitti juoksuharrastuksen kymmenisen vuotta sitten ja juoksee nykyään mm. puolimaratoneja.

Teresalla on kaksi teini-ikäistä lasta, 13-vuotias poika ja 15-vuotias tyttö, aktiivisia urheilijoita molemmat. ”Olen nähnyt, miten urheilulajit muuttuvat nuorilla nopeasti todella vaativiksi, mikä asettaa ravinnollekin omat vaatimuksensa.”

Teresa kokeekin, että hänellä olisi paljon annettavaa etenkin liikunnallisten perheiden vanhemmille sekä junioriurheilijoille.

Tällä hetkellä Teresa tekee yksilö- ja ryhmävalmennuksia yhteistyössä helsinkiläisen kuntosalin kanssa. Useimmilla asiakkaista on pyrkimyksenään painonhallinta tai laihduttaminen.

Teresan mukaan ihmiset ovat kokoajan kiinnostuneempia hyvinvoinnista ja siitä, missä kunnossa ovat. Ravintovalmennusosaamista Teresa aikoo jatkossa hyödyntää myös luennoilla sekä osana muuta palvelutarjontaa. Teresan oma yritys, Helsinki Food Company, on elintarvikealaan erikoistunut suunnittelu- ja tuotantotoimisto. Yritystä Teresa pyörittää yhdessä kollegansa Johanna Lindholmin kanssa.

Tällä hetkellä Teresa Välimäki kypsyttelee jo ajatusta ravitsemusopintojen jatkamisesta yliopistossa. Hänellä on paikkakin odottamassa, pääaineena elintarvike-ekonomia ja sivuaineena ravitsemustiede. Niinhän sitä sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä.

Kuvat: Tuukka Koski / tuukkakoski.com

Luo maksuton Trainer4You-tili ja lue uusi Ravintovalmentajaopas

RAV-ipad

Edellinen
Edellinen

Paremman elämän apteekki

Seuraava
Seuraava

"Elä nyt, älä vasta eläkkeellä"