Terveydenhuollon ruokavalio-ohjaus usein puutteellista

Terveydenhuoltohenkilöstön ruokavalio-ohjaus on usein riittämätöntä. Ravitsemusterapeutti Mikko Rinta peräänkuuluttaa toimia tilanteen parantamiseksi.

Anni, 64, (nimi muutettu) sairastui tyypin 2 diabetekseen kahdeksan vuotta sitten. Kiloja oli kertynyt ja maksan oli todettu rasvoittuneen.

Lääkitys aloitettiin vuonna 2010, kun pitkäsokeri näytti prosenttilukemaa 8 – se kertoo lisääntyneestä riskistä saada diabeteksen lisäsairauksia.

Liukastuminen toissa talvena ja sitä seurannut leikkaus sekä leikkaushaavojen pitkittynyt paraneminen eivät helpottaneet elämäntilannetta.

Anni on viettänyt aikaa sairaalassa, nähnyt lääkäreitä ja hoitajia, mutta ei ole saanut lähetettä ravitsemusterapeutille, eikä sen kummemmin selkeitä ohjeita ruokavalion parantamiseksi.

Sokeria on kehotettu välttämään, samoin suolaa. Laihtumaankin on kehotettu. Mutta miten?

Entä pitäisikö ruoanlaitossa ottaa huomioon sepelvaltimotauti, jota Annin aviomies sairastaa? Ruokaa kun tehdään kotona koko perheelle, ei vain itselle.

Terveydenhuolto tarjosi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Alkuvuodesta 2014 Anni pyysi apua ravintovalmentaja-personal trainer Kirsi Vaulamolta.

Vaulamo päätyi alunperin liikunta-alalle alan vaihdoksen kautta. Aiemmin hän oli toiminut pelialalla mutta halusi olla liikunnallisempi esikuva lapsilleen.

“Luotin siihen, että pärjään uudella maaperällä. Kuten tähänkin asti”, Vaulamo kommentoi alanvaihdostaan.

kirsi-vaulamo
Kirsi Vaulamo on kouluttautunut personal traineriksi ja ravintovalmentajaksi Trainer4Youssa.

Ensimmäisen yrityksensä 37-vuotias nainen perusti jo lukioiässä. Myynninedistykseen ja markkinointin suuntautunut yritys työllisti parhaimmillaan 50 henkeä.

Tällä hetkellä Vaulamo työllistää itsensä pääkaupunkiseudulla ja kotiseuduillaan Nurmijärvellä. Hän vetää sekä yksilö- että ryhmävalmennuksia mm. Klaukkalassa.

Anni saikin Kirsi Vaulamosta itselleen asiallensa omistautuneen valmentajan.

Alkukartoituksen jälkeen päätettiin yhdessä, että ensisijaisena tavoitteena olisi liikapainon karistaminen sekä sairauden etenemisen pysäyttäminen.

Ruokavaliota säädettiin kuntoon asia kerrallaan, käytiin kauppalistoja läpi, oltiin läsnä ja touhuttiin. Toteutettiin sitä, mitä elintapaohjaus on.

Kolme kuukautta kului.

Annin tilanne eteni silminnähden parempaan suuntaan. Paino oli pudonnut lähes 10 kiloa ja painoindeksi pienentynyt reilulla 3:lla yksiköllä.

Vyötäröltä oli lähtenyt 13 cm ja pitkäsokeri oli pudonnut 8:sta 6,3:een eli hoidon tavoitetasolle. Verenpaine oli ennen valmennusta 142/83 ja kolme kuukautta myöhemmin 118/72.

“Tämä on vasta alkua!” Anni iloitsee tuloksiaan.

Valmennuksellisuutta ruokavalio-ohjaukseen

Anni ei ole poikkeustapaus. Terveydenhuoltohenkilöstön elintapaneuvonta on todettu pinnallisiksi ja epätarkaksi. Asiaa on tutkittu tyypin 2 diabeetikoiden ravitsemusneuvonnan ja erityisesti ravintorasvoihin kohdentuneen neuvonnan osalta (Poskiparta ym. 2006; 2007).

Ravitsemusterapeutti Mikko Rinta tiedostaa ongelman. “Terveydenhuollon ruokavalio-ohjaus on neuvontapainotteista, ’vältä tätä, syö sitä’ -tyyppisiä lippuja ja lappuja.”

Rinnan mielestä ruokavalio-ohjausta tulisi toteuttaa hyvien valmennusperiaatteiden hengessä: Ihminen tulisi kohdata yksilönä, kuunnella, välittää, ymmärtää ja tukea. Asiakkaan tilanne tulisi kartoittaa, asettaa tavoitteet, laatia toimenpiteet ja seurata edistystä.

Valitettavasti tämä toteutuu terveydenhuollossa liian harvoin. Syitä on monia, mutta tilanne on tunnustettava, Rinta sanoo.

Kun asianmukaista apua ei tarjota, ihminen etsii sitä jostain muualta. Se voi olla arpapeliä.

“Näissä tapauksissa kaikennäköinen humpuuki pääse rehottamaan.”

Mikko Rinta vastaa ravintovalmentajien koulutuksesta Trainer4Youssa. Hän pyrkii luomaan kentälle ruokavalio-ohjaamisen osaajia, joiden toiminta olisi vastuullista sekä lääke-, terveys- ja käyttäytymistieteeseen pohjautuvaa. Sellaista ohjaustoimintaa, jossa hyvän valmennuksen periaatteet ja opit ovat keskiössä.

Mitä Annille kuuluu nykyään? (28.11.2016)

Kirjoittanut Kirsi Vaulamo

Elintapamuutosten tavoitteena on pysyvät muutokset. Muutoksia tehdään pikkuhiljaa, jotta niistä muodostuu tapa, eikä motivaatio lopahda liian nopean aikataulun vuoksi. Asiakkaan ikä sanelee myös sen, ettei laihdutusta tehdä lihasmassan kustannuksella, vaan paino pitää pudota nimenomaan rasvamassasta.

Anni aloitti valmennuksessa kuntosaliharrastuksen, joka on säilynyt edelleen. Alussa salilla käytiin kerran viikossa, sekä lisättiin maltillista aerobista liikettä, kuten sauvakävelyä ja uintia. Myöhemmin lajivalikoima laajeni mm. vesijuoksuun ja kuntosalilla edistyttiin haastavampiin, tasapainoa vaativiin sekä koordinaatiota parantaviin liikkeisiin, sekä voimatasot paranivat silmissä! Nykyään Anni käy salilla 2–3 kertaa viikossa sekä arki on duracellpupumaista puuhaa täynnä.

Paino tippui kaikkiaan 17 kg, ja vaa’an lukemat ovat tipahtaneet kahdesti seuraavalle, alemmalle kymmenluvulle. Kaikki te, jotka olette suurempia lukemia tiputelleet, tiedätte kuinka hieno fiilis se on! Pitkäsokeri tippui 6:een, ja siellä pysyy. Annille jäi tavaksi kirjata ruokapäiväkirjaa itselleen, jota selaan läpi aina tavatessamme, vaikkei varsinaista ravintovalmennusta enää olla jatkettu, vaan päivitetään vain kuntosaliohjelmaa silloin tällöin. Ja kyllä se varsin mallikelpoiselta ruokapäiväkirjalta näyttääkin!

Annin havaintoja muutoksestaan oli mm. se, että sokerin ”himo” muuttui matkan varrella – hän havahtui kerran kauppareissulla karkkihyllyn ohittaessaan, että miten ihmeessä olen koskaan noita halunnut syödä? Mitään ei olla totaalisesti kielletty tai orjallisesti noudatettu, vaan perusrungon ollessa hyvällä tolalla, voi silloin tällöin herkkujakin syödä. Mielummin kuitenkin ruoan päälle, jotta verensokeri ei heilahtaisi niin rajusti. Anni on taitava leipuri ja kokki, ja onkin nykyään haka muuttamaan lempireseptejään terveellisempään suuntaan aineksia vaihtamalla ja vähän tuunaamalla. Hän osaa tehdä fiksuja valintoja kaupassa ja lukee tuoteselosteita kuin vanha konkari.

Annin tapauksessa noudatettiin ravitsemussuosituksia, huomoiden diabeetikon ravitsemussuositukset mm. proteiinin määrän suhteen. Annin liikuntamäärät huomioitiin ruokavaliota suunniteltaessa, ja ruokavaliota päivitettiin sitä mukaa kun paino tippui ja liikunnan määrä ja laatu muuttui. Painon tippuessa ja terveyden kohentuessa arvoja seurattiin lääkärin ja minun (ravintovalmentajan/personal trainerin) yhteistyöllä. Olin joillakin kerroilla mukana myös diabeteshoitajan luona, ja terveydenhuollon kanssa saatiin hyvä yhteistyö aikaiseksi.


Lähteenä käytetty mm.

Poskiparta M, Kasila K, Kiuru P. (2006). Dietary and physical activity counselling on type 2 diabetes and impaired glucose tolerance by physicians and nurses in primary healthcare in Finland. Scand J Prim Health Care. 2006 Dec;24(4):206-10.

Poskiparta M, Kasila K, Vähäsarja K, et al. (2007). Diabetesta sairastavien ravintorasvojen käytön neuvonta perusterveydenhuollossa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2007: 44 20–28.

9 vastausta artikkeliin ”Terveydenhuollon ruokavalio-ohjaus usein puutteellista”

  1. Ydinongelma terveydenhuoltohenkilöstön ruokavalio-ohjauksen puutteellisuuteen on ravitsemusosaamisen puute. Sairaanhoitajien ja lääkärien koulutuksessa ravitsemusta on äärimmäisen vähän. Jo tämän vuoksi terveydenhuollossa tarvittaisiin huomattavasti nykyistä enemmän ravitsemusterapeutteja mm. kouluttamaan ja konsultoimaan terveydenhuoltohenkilöstöä sekä mahdollistamaan ravitsemusterapeutin antama, vaativamman tason ravitsemusohjaus sitä tarvitseville potilaille.

  2. Palautteemme tulee reippasti blogikirjoituksen ilmestymisen jälkeen, lähinnä sen takia, että blogikirjoituksen sanoma on mietityttänyt paljon ja herättänyt keskustelua. Kirjoitus on saanut paljon tykkääjiä, mutta ei kommentteja. Haluaisimme tuoda esille kuitenkin muutaman hieman kriittisen pointin.

    Ensinnäkin, otsikosta olemme täysin samaa mieltä. Ruokavalio-ohjauksen laatuun ja saatavuuteen terveydenhuollossa pitäisi akuutisti puuttua. Teksti herätti meissä muutamia kysymyksiä:

    – Aiotteko tosissanne ehdottaa, että julkisen terveydenhuollon heikkoutta paikkamaan pitää saada yksityisen puolen, yksityisen tahon, kouluttamia pt:tä? Oliko se tämän jutun pointti vai kuvittelemmeko vain?

    – Miksi ihminen, joka on valmis maksamaan tällaisista palveluista, maksaa ihmiselle, joka vielä vuosi sitten oli pelialalla eikä esimerkiksi laillistetulle ravitsemusterapeutille tai syömisasioihin perehtyneelle psykologille? Tällä vertauksella emme halua kyseenalaistaa kyseisen jutun pt:n intoa ja ammattitaitoa, vaan tämä on ihan rehellinen matter of fact -kysymys. (Jonka itse asiassa esitti kolmas osapuoli (ei ravitsemusterapeutti), joka myös oli jutun lukenut.)

    – Miksi pt-alaan ei päde samat logiikat kuin moniin muihin palveluammatteihin? Emme itse ottaisi vaikkapa remontoimaan henkilöä, joka on vuosi sitten alkanut tilitoimistossa pohtimaan, että “hmmm…. haluan tehdä työkseni jotain konkreettista ja näyttää lapsilleni, millaista on oikea työnteko!”

    Eniten ihmetystä herättää kuitenkin ravitsemusterapeutti Mikko Rinnan kommentit.
    ”Terveydenhuollon ruokavalio-ohjaus on neuvontapainotteista, ’vältä tätä, syö sitä’ -tyyppisiä lippuja ja lappuja.” Keneen tällä kommentilla viitataan: ravitsemusterapeuttehin, sairaanhoitajiin, terveydenhoitajiin, lääkäreihin vai kaikkiin heistä? Leena on toiminut mm. työterveyshuollossa, jossa tiimityö hoitajien ja lääkärin kanssa oli saumatonta ja sujuvaa. Lippuja ja lappuja jaettiin, jos oli tarve. Pääpaino oli kuitenkin ratkaisukeskeisyydessä: siinä, että ammattihenkilöt tukevat potilasta elämäntapamuutoksissa.

    Kyllä, julkisen sektorin terveydenhuollossa on rajalliset resurssit, etenkin ajan suhteen. Toisaalta teksissä kuvataan tyypillistä ravitsemusterapeutin lähtökohtaa omaan työhönsä: ihminen kohdataan yksilönä, häntä kuunnellaan, hänestä välitettään ja häntä tuetaan. Yhdessä pohditaan tavoitteet, laaditaan toimenpiteet ja hoidetaan seuranta. Tämä ei siis suinkaan ole sellainen lähestymistapa, joka on jotenkin harvinaista ja ennaltakuulumatonta ammattiryhmämme (tai varmasti monen muun hoitotyötä tekevän muun ammattiryhmän) sisällä. Harmi, että Mikko Rinta ei itse tätä ravitsemusterapeuttina tuonut jutussa esille. Varmasti ammatikuntaamme mahtuu niitäkin, jotka jakavat niitä lippuja ja lappuja, mutta niin kuuluu myös pt:n ammatiryhmään, joka on säätelemätöntä ja osittain sitä parjattua humpuukkia, jonka rehottamisesta Rintakin on huolissaan. Tämä on tullut vastaan ihan omassa työssä, sillä asiakkaat ovat hakeutuneet vastaanotolle sen takia, että pt ei yksinkertaisesti ole osannut heitä ravitsemuskysymyksissä auttaa.

    Se on hieno juttu, että tekstissä kuvatut henkilöt ovat saaneet apua ja toivotamme niin ohjaajalle kuin ohjatulle kaikkea hyvää. Olemme myös tavanneet monia todella ammattitaitoisia ravintovalmentajia, jotka tsemppaavat asiakkaita muutoksen tiellä. Sen sijaan se, että tästä porukasta haettaisiin ratkaisua terveydenhuollon ravitsemuspulmiin, ei mielestämme ole ratkaisu. Tosin se nyt jäi pikkaisen auki, haettiinko tällä tekstillä todella tätä visiota.

    Olisi hienoa, jos malttaisitte selventää noita kysymyksiä tänne blogin jatkoksi! :) Ehkä hokasemme sen jälkeen paremmin, mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli.

    Terkuin Leena Putkonen ja Katri Mikkilä, laillistetut ravitsemusterapeutit, TtM

    1. Kiitos kommentista, Leena ja Katri. Suurin ongelma tässä näyttää nyt olleen se, ettei viesti ole kulkenut hyvin. Artikkelin toimittajana se on minun vastuullani. Opettelen viestintää joka päivä, ja lupaan pyrkiä jatkossa parempaan.

      Jutun tarkoitus ei ole ehdottaa, että “julkisen terveydenhuollon heikkoutta paikkamaan pitää saada yksityisen puolen, yksityisen tahon, kouluttamia pt:tä”.

      Jutun idea on kahtiajakoinen: Ensinnäkin se nostaa esiin terveydenhuollon elintapaohjauksessa ilmeneviä mahdollisia puutteita. Tarina “Annista” on tätä viestiä siivittämässä (ja tosiaan, yksi mainituista puutteista on se, ettei häntä missään vaiheessa ohjattu ravitsemusterapeutille). Toisaalta jutun idea on pohjustaa sitä keskustelua, jota mm. näissä kirjoituksissa on käyty – ravintovalmennusosaamisesta on hyötyä useissa ammattiryhmissä. Niin kauan kuin julkisessa terveydenhuollossa työskentelee vain 130 ravitsemusterapeuttia, on hyvä, että vastuullista perustason ruokavalio-ohjausta voitaisi tarjota myös muualla, esimerkiksi juuri personal trainer -valmennuksen yhteydessä.

      Toteatte, että myös personal training -alaan liittyy laatuongelmia, teitä lainatakseni ala on “säätelemätöntä ja osittain sitä parjattua humpuukkia”. Se on valitettavan totta, mutta sen asian käsittely ei ollut tämän kirjoituksen aihe. Sen sijaan sitä aihetta on käsitelty tässä kirjoituksessa, jossa on viitattu Mari Aallon ja Milja Nurmisen yliopistotutkielmiin, jotka käsittelevät personal trainereiden ruokavalio-ohjausta. Aihetta sivusi myös tammikuussa julkaistu uutisartikkeli, joka nosti esiin UCLA:n tutkimuksen personal trainereiden ammattitietämyksestä. Nämä asiat ovat hyvin tiedossamme, mutta yhteen tai kahteen kirjoitukseen vain harvoin mahtuu kaikki sanottava.

      Mainittakoon, että olen kanssanne samaa mieltä siitä, että terveydenhuoltoon tarvitaan lisää ravitsemusterapeutteja (viittaus toiseen kommenttiinne). Senkään asian käsittely ei kuitenkaan ollut tämän jutun aihe.

      Huomautatte asiakkaista, jotka ovat hakeutuneet vastaanotollenne, koska pt ei ole osannut heitä auttaa. Hieno juttu. Tämähän tarkoittaa sitä, että systeemi toimii. Trainer4Youssa personal trainereita koulutetaan ravintoasioissa osin juuri sen vuoksi, että ne tilanteet olisivat tunnistettavissa, joissa pt:n omat rahkeet eivät riitä ja asiakas tulee ohjata terveydenhuollon piiriin (ts. ravitsemusterapeutin vastaanotolle).

      Lopuksi vielä kommentoinnista yleisesti. Kommentissanne on pilkahdus alentavaa sävyä pt-ammattikuntaa kohtaan. Muistuttaisin, että asianmukaisella personal training -valmennuksella on todellisia terveydellisiä hyötyjä.

      Me olemme Trainer4Youssa keränneet tietoa personal trainer -koulutettaviemme harjoitusasiakassuhteista, jonka jokainen koulutettava aloittaa koulutuksen toisella lähijaksolla. Asiakkaat, joiden painoindeksi oli lähtötilanteessa yli 25 (vähintään lievä ylipaino), laihtuivat valmennussuhteen aikana keskimäärin 5,8 prosenttia, mikä vastasi keskimäärin kahden painoindeksiyksikön laskua. Kuten tiedätte, tällä muutoksella on merkittävä vaikutus lihavuuden liitännäissairauksien ennaltaehkäisyssä. Vertailun vuoksi esimerkiksi suomalaisessa diabeteksen ehkäisytutkimuksessa tehostettua elintapaohjausta saaneet henkilöt laihtuivat keskimäärin 5 prosenttia ja heidän diabetesriskinsä pieneni 58 prosenttia verrattuna niiden riskiin, jotka eivät saaneet ohjausta.

    2. Moikka Leena ja Katri!

      Jussi ehtikin jo vastata, mutta jatkan vielä lyhyesti omalta osaltani.

      En todellakaan väitä, että terveydenhuollossa ohjaaminen olisi pelkästään lippua ja lappua. Kuten tekstin loppupuolella totean, terveydenhuollossa valmennuksellisuus toteutuu liian harvoin. Olen toki itsekin tehnyt ravitsemusterapeutin työtä terveydenhuollossa ja tehnyt yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Tämän tekstin tarkoitus ei ollut kuvata ravitsemusterapeutin työtä. Leenalta muistaakseni löytyy jokin vieraskirjoitus Pronutritionistin sivulla aiheesta, ja olette tainneet omassakin blogissanne asiaan paneutua. Hyvä niin.

      Ei ole tavoitteellista, että terveydenhuollon työ siirtyisi personal trainereille. Mutta kun terveydenhuollosta ei aina saa asianmukaista hoitoa, myös ammattitaitoinen pt voi ohjata ravitsemuksen peruskysymyksissä asiakasta. Kouluttamiemme personal trainereiden ja ravintovalmentajien oppimistavoitteisiin kuuluu mm. seuraavat asiat: Opiskelija ymmärtää oman ammattitaidon rajat ja miten toteutetaan vastuullista ravintovalmentamista. Opiskelija tietää milloin asiakas tulee ohjata terveydenhuoltoon saamaan ravitsemushoitoa.

      Yksi kommenteistanne on mielestäni tarpeeton ja ehkä loukkaavakin. Kirsi Vaulamo tekee vastuullisesti ravintovalmennusta. Meidän kouluttamat pt:t käyvät läpi koulutuksen, joka on EuropeActiven (ent. EHFA) standardoima.

      Aurinkoista kesän jatkoa teille molemmille!

  3. Kiitos kommenteista ja pahoittelemme vastauksemme viivästymistä.

    Edellisestä kommentistamme lainattua: ”Tällä vertauksella emme halua kyseenalaistaa kyseisen jutun pt:n intoa ja ammattitaitoa, vaan tämä on ihan rehellinen matter of fact -kysymys.” ”Olemme myös tavanneet monia todella ammattitaitoisia ravintovalmentajia, jotka tsemppaavat asiakkaita muutoksen tiellä.” Toisin sanoen yritimme alleviivata, ettemme ole tässä dissaamassa personal trainereiden ammattiryhmää tai kyseistä personal traineria. Kommenttiamme ei pitäisi voida mitenkään tulkita alentavaksi tai loukkaavaksi.

    Personal trainereiden työn tuloksena saavutettuja terveydellisiä hyötyjä ei käy kiistäminen – niin kauan kun terveydellisiä hyötyjä mitataan yksinomaan laihtumistulosten, painoindeksien ja muiden numeeristen mittareiden avulla. Meidän käsityksemme terveydestä, hyvinvoinnista ja etenkin terveestä syömisestä käsittää kuitenkin paljon muutakin kuin vaa’an lukeman. Laihtumistuloksen kanssa vähintään yhtä tärkeätä on normaali ja terve syömiskäyttäytyminen sekä realistisesti ja terveesti omaan kehoonsa suhtautuva asiakas.

    Trainer4youn Ravintovalmentaja-koulutus sisältää 9 lähiopetuspäivää, ja kokonaisuudessaan sen laajuus on 170 tuntia. Ravitsemusterapeutin opinnot ovat laajuudeltaan 300 op, joka puolestaan vastaa 8100 tunnin työpanosta. Ihmetyttää, miten kouluttajat uskaltavat luottaa, että tällä 2 % koulutustasolla todella voidaan toteuttaa laadukasta ravitsemusohjausta.

    Itse näemme, että personal trainerit ja ravintovalmentajat tuottavat hyvinvointipalveluja, jotka tukevat yksilön hyvinvointia. Ihmiset haluavat voida paremmin ja ovat valmiita maksamaan siitä. Se on siis varsin varteenotettava ja hyvä palvelu. Ravitsemusterapeutit taas koulutetaan työskentelemään terveydenhuollon laillistettuina ammattihenkilöinä. Palvelut eivät siis ole maksukyvystä kiinni. Vastuut ja eettiset kysymykset ovat myös näillä ammattikunnilla aika lailla eri luokkaa. Vastuu onkin se tärkein asia, joka taitaa erottaa ravintovalmentajat ravitsemusterapeuteista. Jos ravitsemusterapeutti aiheuttaa haittaa potilailleen, hänellä voi lähteä lupa harjoittaa ammattiaan.

    Harmi, että osaan kysymyksistämme jäi vielä vastaukset auki, mutta ehkä ne ovat sen verran kinkkisiä, että niitä pitää sulatella? ;)

    T: Leena ja Katri

    1. Leena ja Katri, jos kyse on siitä, miksi artikkelissa mainittu “Anni” valitsi avukseen ravintovalmentajan eikä yksityistä ravitsemusterapeuttia, täytyy minun varmistaa häneltä itseltään, mitä voin vastata hänen puolestaan. Nimenomaan hän teki tuon päätöksen, en minä. Henkilökohtaisesti minulla ei ole tuohon asiaan kommentoitavaa.

      Sivuutin kysymyksen “Miksi pt-alaan ei päde samat logiikat kuin moniin muihin palveluammatteihin?”, koska kuvasitte tässä kohtaa vain omia ennakkokäsityksiänne ja omaa “logiikkaanne”. Kirjoititte: “Emme itse ottaisi vaikkapa remontoimaan henkilöä, joka on vuosi sitten alkanut tilitoimistossa pohtimaan, että ‘hmmm…. haluan tehdä työkseni jotain konkreettista ja näyttää lapsilleni, millaista on oikea työnteko!'”

      En ole innostunut keskustelemaan tästä mielikuvitushahmosta tai siitä, millä perusteella te arvioitte remonttipalveluita. Artikkelissa ei puhuta “oikeasta työnteosta” tai remonttireiskoista. Pidetään keskustelu maan pinnalla ja todellisissa tapahtumissa/henkilöissä. Jos pidätte Kirsi Vaulamoa epäpätevänä ammatissaan, voitte sanoa sen suoraan.

      (Kommenttiketjua lukevalle tiedoksi, tämä keskustelu jatkui Facebookissa.)

  4. Hei Leena ja Katri,
    palautteeni palautteestanne tulee myöskin hyvin viiveellä, en ole tätä aiemmin käynyt lukemassa!
    Omasta ja asiakkaani näkökulmasta palautteenne oli kyllä melkoisen alentava. Miksi asiakkaani valitsi minut auttamaan elämäntapamuutoksessaan psykologin tai ravitsemusterapeutin sijaan? Ehkäpä siksi, että oli apua useasti pyytänyt, muttei sitä ollut saanut. Mitä hän oli saanut, oli niitä aiemmin mainittuja lippuja ja lappuja, mutta se tärkein, minkä keskusteluissamme huomioin, oli se, että joku välittää. Valvoo ruokapäiväkirjaa, ohjeistaa, opastaa pakkausmerkinnöissä, laskee grammalleen esimerkkiruokavalioita, jotka koostetaan niistä aineksista, mitä sydän- ja verisuonisairauksista ja kihdistä kärsivä aviomieskin saa syödä. Perheissä kun mieluummin syödään samaa ruokaa kuin muutkin perheenjäsenet.

    Ravintovalmentaja ei ole korvaamassa terveydenhuoltoa, mutta yhteistyö on suotavaa. Annin tapauksessa valmennuksesta kerrottiin hoitavalle lääkärille ja lääkitystä alettiin seuraamaan projektin edetessä. Tällä hetkellä sokeriarvot, kolesteroliarvot ja verenpaine ovat terveen ihmisen lukemissa, sekä rasvamaksa parantunut terveen lukuihin. Lähes kaikki lääkkeet ovat poistettu.

    Tässä maassa on niin paljon ihmisiä, joiden terveyteen voidaan vaikuttaa ruokavalion muutoksella ja liikunnalla. Jo sairastuneiden kohdalla kysyn aina asiakkaalta tietääkö hän oikeudestaan päästä ravitsemusterapeutin pakeille. Kuten personal trainerina, en lähtisi ohjaamaan ketään, jonka huomaan tarvitsevan lääkärin tai fysioterapeutin arviota. Vaikka alaa ei ole sidottu – riskit ovat aivan liian suuret sekä asiakkaan että oman urankin suhteen.

    Mitä tulee taustaani – alanvaihdon hyvä puoli on perspektiivi. Mitä tulee terveyden ja ravinnon parissa työskentelyyn, on uskomatonta mikä määrä energiaa hukataan toisten aliarvioimiseen tai oman mielipiteen tai näkökulman oikeaksi todistamiseen. Tehtäisiin sekin aika niitä oikeita töitä. Kuten välittämistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.