Terveys on yksi elämän tavoitelluimmista arvoista ja asioista, mutta mistä oikein on kyse? Mitä terveys on ja milloin ihminen luokitellaan sairaaksi? Onko kyse yksiselitteisistä diagnooseista sekä laboratoriotutkimustuloksista ja onko subjektiivisella kokemuksella mitään virkaa medikalisoituvassa maailmassamme?

Täydellisen hyvinvoinnin tila?

Maailman terveysjärjestön WHO:n aikaisemman määritelmän mukaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Määritelmän pienoisena ongelmana oli vain se, ettei kyseisen tilan saavuttaminen ole kenellekään mahdollista. Osin leikkisästi ja osin vakavalla naamalla voikin todeta, että kyseisen määritelmän mukaiset terveen paperit voisi saavuttaa ainoastaan henkilö, joka ei ole elänyt ja jota ei olla riittävästi tutkittu.

WHO on saamansa arvostelun ja palautteen kannustamana muokannut terveyden määritelmää korostamaan enemmän terveyden muuntautuvuutta ja kokemuksellisuutta. Nykyinen määritelmä kuuluukin seuraavasti: Terveys on koko ajan muuttuva tila, johon vaikuttavat sairaudet ja fyysinen sekä sosiaalinen elinympäristö, mutta ennen kaikkea ihmisen omat kokemukset ja hänen arvonsa sekä asenteensa. Jokainen ihminen voi siis määrittää terveytensä tuntemallaan tavalla ja oma kokemus saattaa poiketa hyvinkin paljon muiden ihmisten sekä lääkärin näkemyksestä.

Voiko subjektiiviseen kokemukseen luottaa?

Ihminen voi siis tuntea itsensä terveeksi, vaikka hänellä olisi useitakin vaivoja ja sairauksia. Näin ollen terveys ei tarkoitakaan vaivojen ja sairauksien puuttumista, vaan toimintakykyä niistä huolimatta. Vaikka henkilöllä olisi vakaviakin terveyshaittoja, mutta hän pystyy liikkumaan, harrastamaan ja elämään täysipainoista elämää, voi henkilö hyvin perustein tuntea itsensä terveeksi. Jos sen sijaan henkilö on välttynyt varsinaisilta sairauksilta ja diagnooseilta, mutta hänen elämänsä on rajoittunutta huonon toiminta- ja suorituskyvyn vuoksi, on vaikeaa päättää kumpaan joukkoon, terveiden vai sairaiden, hänet sijoittaisi.

Se vaan on fakta, että jokaiselle meistä tulee ennen pitkää erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön jomotuksia, kolotuksia ja kansansairauksiakin. Joillain pelkkä sukurasite on niin korkea, että sairastumisen todennäköisyys on lähes ilmeinen. Kolotuksilta ja sairastumisilta emme siis voi täysin välttyä, mutta se ei olekaan se juttu, vaan terveys on toimintakykyä vaivoista huolimatta. Siis sitä, että pystyt pelaamaan harrastejääkiekkoa, vaikka olkapää oikkuilee, pystyt käymään jumpissa, vaikka selkää kolottaa, selviydyt pienestä Karhunkierroksesta diabeteksesta huolimatta ja pystyt osallistumaan ja tekemään sitä, mitä kulloinkin itse haluat, vaikka vaivoja vähän olisikin.

Mikä sitten on sairauden määritelmä?

No mutta mitä sitten on sairaus? Ja milloin henkilö voidaan diagnosoida sairaaksi? Yksiselitteinen ei ole tämäkään määritelmä: Sairaus on normaalista poikkeava, tunnistettava häiriö elimistön toiminnassa.

“Ihmiset odottavatkin lääketieteen ratkaisevan kaikki terveyteen, hyvinvointiin ja eliniän pidentymiseen liittyvät ongelmat: Uniongelmia hoidetaan nukahtamislääkkeillä, haluttomuutta potenssilääkkeillä ja liikkumattomuus sekä terveellinen ravitsemus korvataan verenpaine- ja kolesterolilääkkeillä.”

Herääkin kysymys, mitä tarkoittaa normaali ja milloin ihminen voidaan määritellä normaalista poikkeavaksi? Ja milloin esimerkiksi verenpaine, kolesteroli tai verensokeripitoisuus on normaali ja mikä on raja-arvo, jonka jälkeen henkilö luokitellaan sairaaksi? Mikä sitten on lihavuuden kohtalo? Jos lihavuus on sairautta, niin mikä on ylipainon raja-arvo ja minkä muuttujien mukaan (paino, BMI, rasva-%) lihavuus määritellään?

Normaalin ja epänormaalin erottaminen toisistaan on yksi lääketieteen ikuisuuskysymyksistä. Raja onkin harvoin, jos koskaan, yksiselitteinen ja jokaiselta ihmiseltä löydetään takuulla joitain epänormaaleja arvoja, kunhan häntä vain tutkitaan tarpeeksi paljon. Normaalin ja epänormaalin välistä rajapyykkiä hämärtää myös se, että sairaudet syntyvät lähes aina useamman muuttujan yhteisvaikutuksesta. Esimerkiksi mahdollisuus sairastua sepelvaltimotautiin on sitä suurempi, mitä useampia riskitekijöitä (esim. sukurasite, ylipaino, vuorotyö, tupakointi, liikkumattomuus, huonot ravitsemustottumukset) henkilöllä on rasitteenaan. Edelliset tekijät lisäävät siis toistensa kerrannaisvaikutusta.

Ratkaiseeko lääketiede kaikki ongelmamme?

Lääketiede kehittyy jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Se tuottaa koko ajan uutta tietoa sairauksista, niiden riskitekijöistä ja lääkitsemismahdollisuuksista. Maailma medikalisoituu ja lähes kaikelle löytyy lääketieteellisiä syitä ja selityksiä. Ihmiset odottavatkin lääketieteen ratkaisevan kaikki terveyteen, hyvinvointiin ja eliniän pidentymiseen liittyvät ongelmat: Uniongelmia hoidetaan nukahtamislääkkeillä, haluttomuutta potenssilääkkeillä ja liikkumattomuus sekä terveellinen ravitsemus korvataan verenpaine- ja kolesterolilääkkeillä. Yhä pienemmät ja vähäpätöisemmät ongelmat koetaan sairauksiksi ja niiden hoitamiseksi määrätään lääkkeitä sekä muita lääketieteellisiä hoitomuotoja. Ongelma onkin helppoa ulkoistaa, sillä puheeksi ottaminen koetaan usein tungettelevaksi ja liikuntaan sekä ruokavalioon kajoaminen ihmisen yksityisyyden loukkaamiseksi ja reviirille tunkemiseksi. Pillerin ottaminen on helppoa ohjeistaa, kun sen sijaan liikunnan annostelu ja ruokavaliomuutosten ohjeistaminen vaativat jo näkemystä sekä ammattitaitoa.

Hyvä uutinen: Tulevaisuuden terveys on omissa käsissäsi

Terveys voidaan määritellä myös hyvän elämän resurssiksi, jota voidaan kasvattaa tai menettää omilla valinnoillamme. Jokainen suupala ja valinta sohvan sekä aktivoitumisen välillä kerryttää tai kuluttaa terveyspääomaa koko elinkaaren ajan. Ikääntymisen tutkijoiden mukaan terveyspääoma on suurimmillaan 20-30 –ikävuoden tietämissä, jonka jälkeen sitä kuluu enemmän kuin kertyy.

“Pelkällä teholiikunnalla ei peitota edes istumisen aiheuttamia terveysongelmia, jos arki on muuten passiivista.”

Liike voi olla lääke, mutta vain silloin, kun sen laatu ja annostelu ovat kunnossa. Riuhtominen, repiminen ja liiallinen treenaaminen kuluttavat kehoamme jopa huomattavasti liikkumattomuutta nopeammassa tahdissa. Monet tämän päivän trendilajeista, kuten HIIT ja erikoistekniikoita ylikorostava kuntosaliharjoittelu, voivat terveyspääoman kerryttämisen sijaan nopeuttaa elimistömme rapautumista. Juuri siitä syystä liikkeiden ja liikkumisen suoritustekniikkaan sekä liikunnan sopivaan annosteluun kannattaa kiinnittää paljon huomiota ja hyödyntää ohjelmoinnissa ammattilaisten apua.

Istumatyö tai arjen nopea passivoituminen kaipaavat vastapainokseen lempeää liikettä sekä pieniä aktivoitumistekoja. Pelkällä teholiikunnalla ei peitota edes istumisen aiheuttamia terveysongelmia, jos arki on muuten passiivista. Sen vuoksi prioriteettijärjestyksen tulisikin olla seuraava: Tärkeimpänä istumisen tauottaminen ja arjessa aktivoituminen, sitten matalatehoinen sekä palauttava peruskestävyysliikunta ja vasta myöhemmin, kunnon noustua, suorituskykyä kehittävä teholiikunta.

Riku Aalto on Trainer4Youn perustajajäsen sekä personal trainingin uranuurtaja Suomessa.

Tämän päivän terveys sekä toimintakyky ovat tulosta aikaisemmista valinnoistamme, ja tämän päivän päätöksillä vaikutamme tulevien vuosien terveyteemme. Sijoittamalla säännöllisesti, pitkäjänteisesti ja nousujohteisesti liikuntaminuutteja sekä terveyttä edistäviä valintoja terveystilillemme, kerrytämme itsellemme terveyspääomaa, joka mahdollistaa itsenäisen selviytymisen jopa 20-30 –vuotta pidempään, passiiviseen elämäntyyliin verrattuna. Älä siis annan vaivojen ja sairauksien rajoittaa liikaa elämääsi, vaan pohdi mieluummin, mitä kaikkea kivaa voin harrastaa kolotuksista ja sairauksista huolimatta.

Lähde: Lääkärikirja Duodecim. Mitä terveys on? Professori, sisätautien erikoislääkäri Jussi Huttunen, 26.1.2018.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here