Rasvaprosentti voidaan mitata eri tavoin, mutta miten eri mittaustekniikat eroavat toisistaan, ja mitä personal trainerin olisi hyvä tietää niistä?

IPhone värähtää herätysäänen säestämänä. Kello näyttää 7.00. Nousen ylös, puen päälleni, haahuilen keittiöön ja lataan rutiininomaisesti kahvinkeittimen.

Hetkinen, eipäs hötkyillä. Näyttää uhkaavasti siltä, että tänään jää aamukahvit juomatta, sillä kalenteri kertoo, että aamupäivän ohjelmassa on liuita kehonkoostumusmittauksia. Klo 8.30 on tiedossa bioimpedanssimittaukset. Laitteina on kaksi eri Tanitan laitetta, MC-980MA ja MC-780MA, sekä kaksi InBodyä, 230 ja 720, sekä Omronin BF500 -henkilövaaka. Klo 10.00 tapaan tohtorikoulutettava Arto Pesolan Jyväskylän yliopistolla ja jatkan liikuntatieteiden laitokselle DXA-mittaukseen. Aamupäivän päätteeksi vuorossa on Timo Haikaraisen, tutummin PT-Timpan, tekemä pihtimittaus.

Mittauspäivän pyrkimyksenä on selvittää, miten eri mittausmenetelmät eroavat rasvaprosentin mittauksessa toisistaan ja mikä mittaus osuu lähimmäs totuutta – totuus on tässä tapauksessa tulkinnanvarainen käsite, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ennen kuin jatkamme tuloksiin, lienee syytä tutustua lyhyesti eri kehonkoostumuksen mittaustekniikoihin.

Bioimpedanssi (Tanita, InBody ja Omron)

Bioimpedanssi, lyhyesti BIA, mittaa sähkönjohtavuutta kehossa. Mittaus perustuu heikkoon sähkövirtaan – joko yksi taajuiseen tai monitaajuiseen, riippuen laitteesta – jota laite kierrättää kehon läpi testiä tehtäessä. Käytännössä BIA mittaa nesteen määrää kehossa, ja taustatietojen, sähkövirran kiertonopeuden ja erilaisten laskentakaavojen perusteella laite arvioi lopulta kehon rasvaprosentin.

Bioimpedanssi on helppokäyttöinen ja nopea tapa mitata rasvaprosentti. Osa laitteista, kuten Tanita ja InBody, mitaavat sähkönjohtavuutta koko kehosta, osa taas joko ylä- tai alavartalosta, riippuen onko kyseessä henkilövaaka vai kädessä pidettävä mittauslaite.

Koska BIA-mittaus perustuu kehon nestetasapainoon, on testiin valmistautuminen tärkeää vakioida ravinnon, nesteen ja liikunnan suhteen. Virtsarakon tulee olla tyhjä. Liikunta voi joko lisätä nestettä kehossa tai vähentää sitä, joten suositeltavaa on, että mittausta edeltävän vuorokauden aikana ei harrasteta kuntoliikuntaa. Mittaus olisi hyvä suorittaa aina samana viikonpäivänä. Naisilla mittauksessa tulee huomioida myös kuukaudenaika, sillä kuukautiskierto vaikuttaa nestetasapainoon.

Kaksienerginen röntgensädeabsorptiometria, DXA

Kaksienerginen röntgensädeabsorptiometria eli DXA on luuntiheyden mittauksiin tarkoitettu mittaustekniikka, jota pidetään myös eräänlaisena kehonkoostumusmittauksen standardimenetelmänä. DXA mittaa kehon kudosten, kuten luun ja rasvan massaa määriteltynä poikkipinta-alaa kohden (g/cm2).

DXA-laitteiden toiminta perustuu kahden spektriltään erilaisen röntgensäteilyn tuottamiseen ja niiden vaimenemisen mittaamiseen röntgensäteilyn lävistäessä mittauskohteen. DXA-mittauksen aiheuttama sädeannos vastaa noin yhden viikon luonnosta saatavaa taustasäteilyä. Koska kyseessä on sädetutkimus, siihen tarvitaan aina lääkärin lähete.

Vaikka mittaustekniikka eroaa selvästi bioimpedanssista, tulee myös DXA:n mittausolosuhteet vakioida ravinnon, nesteen ja liikunnan suhteen. Edeltävä päivä olisi hyvä viettää levossa, ja virtsarakon tulisi olla tyhjä. Vaikka DXA kertoo rasvaprosentin melko tarkasti, on jopa samanmerkkisten laitteiden välillä eroja. Siksi mittaus tulisi aina tehdä samalla laitteella.

Pihtimittaus

Pihtimittaus suoritetaan mittaamalla ihopoimujen paksuus eri kehonosista. Tavallisesti mittauspaikkoja on neljä, hauis, ojentaja, lapaluun alakulma ja suoliluun harju, joista kustakin kohdasta otetaan kolme mittausta ja lasketaan näiden mittausten keskiarvo. Mittaukset tehdään aina ”dominoivalta puolelta” eli oikeakätisillä oikealta puolelta. Arvio kehon rasvaprosentista saadaan, kun lasketaan jokaisen mittauskohdan keskiarvotulos yhteen ja katsotaan millimetrejä vastaava prosenttitulos oman sukupuolen ja iän kohdalta viitearvotaulukosta.

Toisin kuin bioimpedanssissa, ihopoimumittauksessa luotettavuus on pääosin riippuvainen testaajan ammattitaidosta. Menetelmän etu on nimenomaan se, että esimerkiksi kehon nestetasapaino ei merkitsevästi vaikuta ihopoimuihin.

Ihopoimumittausta suositellaan aktiivisille liikkujille sekä urheilijoille, joilla kehon rasvaprosentti on suositusarvojen raameissa (miehet 15–25 prosenttia, naiset 20–30 prosenttia) tai niiden alle. Mitä suuremmaksi rasvan osuus kehonpainosta kasvaa suoritusarvoista sitä suuremmaksi kasvaa pihtimittauksen virhemarginaali.

Tulokset

Pieniä poikkeuksia lukuunottomatta mittauspäivä sujui mukavasti. Kaikilla laitteilla otettiin vähintään kaksi mittausta ja kaikki mittaukset suoritettiin noin puolen tunnin sisällä. Tulokset olivat seuraavanlaiset.

  • Tanita MC-780 -laitteella otettiin kaksi mittausta, joista molemmat antoivat rasvaprosentiksi 6,3.
  • Tanita MC-980 -laitteella otimme neljä peräkkäistä mittausta, joista ensimmäiset kolme antoivat rasvaprosentiksi 6,3 ja viimeinen 6,4. Käytimme mittauksessa Tanitan urheilijoille tarkoitettua kaavaa. Eriskummallista oli, että tulosteen mukaan rasvaton massa väheni ensimmäisen ja viimeisen testin välillä 100 grammaa. Tanitan edustaja Mia Kaukonen kommentoi asiaa: ”100 gramman painoero testien 1 ja 4 välillä on solun ulkoisen nesteen määrässä, 39,9 ja 40,0. Tämän vuoksi rasvamassa on koko ajan 4,5 kiloa, mutta rasvaton massa 100 grammaa pienempi ja lihasmassa 100 g pienempi viimeisessä testissä. Eli lihaksista siirtyi nestettä solun ulkoiseen tilaan hieman. Tämä lienee normaalia. Todellisuudessa ero voi olla vaikkapa 5–25 grammaa, mutta sadan gramman mittaustarkkuuden vuoksi tämän tarkempaan emme pääse.”
  • InBody 230 -laitteella otimme kaksi mittausta, joista ensimmäinen antoi rasvaprosentiksi 10,8 ja jälkimmäinen 10,9. Tässäkin ero johtui siitä, että kehon nesteistä näytti haihtuneen 100 grammaa. Koska bioimpedanssimittari laskee rasvaprosentin kehon nesteiden perusteella, rasvan osuus kehossa suureni.
  • InBody 720 -laitteella suoritettiin neljä mittausta, joissa vaihteluväli oli kaikista mittalaitteista suurin. Tämä herätti kysymyksen laitteen kunnosta. Rasvaprosentti oli mittausjärjestyksessä 6,7; 8,7; 9,7 ja 8,1. Otin asiasta yhteyttä InBody:n tuotepäällikkö Antti Pajuseen. Lokitiedoston perusteella kävi ilmi, että ko. laitteessa oli kalibrointivika, ja niin laite päätyi huoltoon. Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että mittalaitteiden kunto on silloin tällöin syytä tarkistuttaa peräkkäisillä mittauksilla.
  • Omronin BF500 -henkilövaaka kertoi kahdessa mittauksessa rasvaprosentin olevan 14.
  • DXA antoi rasvaprosentiksi 12,1. Mittaus tehtiin vain kerran.
  • Pihtimittaus taas antoi rasvaprosentiksi 10,4.

Miten Tanitan ja InBodyn tulokset tulkitaan? Katso ilmainen videosarja Kehonkoostumusmittausten tulkinta tietopankista!

 

Koska DXA:n tulos on lähimpänä absoluuttista rasvaprosenttia, muista mittausmenetelmistä tarkimmat olivat tässä tapauksessa pihtimittaus, InBody 230 ja yllättävää kyllä Omron BF500.

Tulokset vastasivat jotakuinkin oletuksia. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa Elina Sillanpään johdolla tehdyssä selvityksessä bioimpedanssimittaus antoi suuremman arvion kehon rasvattoman massan määrästä (naisilla 2,9 kg ja miehillä 1,6 kg) ja pienemmän arvion kehon rasvamassasta (3,1 kg ja 4,7 kg) sekä rasvaprosentista (4,7 ja 3,1 %) DXA-mittaukseen verrattuna. Tutkijat kirjoittavat:

– Erot kehon koostumusarvioissa metodien välillä havaittiin kaikissa ikäryhmissä lukuun ottamatta yli 70-vuotiaiden miesten ryhmää, jonka rasvamassan ja rasvattoman massan määrä oli samanlainen riippumatta menetelmästä.

Sillanpää ja kollegat huomauttavat, että kehon koostumuksen mittauslaitteiden rajoitusten tunteminen on tärkeää paitsi tutkijoille, myös kliinisessä työssä ja esimerkiksi urheilukeskuksissa työskenteleville henkilöille, jotka käyttävät kyseisiä laitteita arkityössään.

Summa summarun, kaikki kehonkoostumusmittaukset ovat enemmän tai vähemmän arvioita. Yksikään mittausmenetelmä ei absoluuttisesti mittaa rasvan määrää määrää kehossa, vaan tulos perustuu aina arvioon.

Timo Haikaraisen mukaan personal trainerin kannattaa valita yksi menetelmä ja hyödyntää sitä työssään.

– Kehonkoostumusta kannattaa ehdottomasti mitata, jos se on vähäänkään asiakkaan tavoitetta tukevaa. Usein esimerkiksi puhutaan siitä, että muutoksia tapahtuu, mutta ne eivät näy vaa’lla. Voi olla niin, mutta jos asiaa ei jotenkin seuraa, voidaan jämähtää tilanteeseen, jossa mitään ei oikeasti tapahdu. Pidetään käsiä ristissä, että kyllä se kehon koostumus varmaankin muuttuu. Parempi vaihtoehto on saada tieto siitä, missä oikeasti mennään, jotta treeniä tai ruokavaliota voi muokata tarpeen mukaan. Kuten testauksessa yleensä, myös motivaatiotekijä on tärkeä: muutoksen osoittaminen konkreettisesti innostaa asiakasta jatkamaan. On äärimmäisen tärkeää tehdä seuranta samalla menetelmällä, samalla laitteella ja vakioidusti. Näin muutosta voi seurata jo kohtalaisen luotettavasti, Haikarainen toteaa.


Lähteinä käytetty mm.

Sillanpää E, Cheng S, Häkkinen K, et al. (2014). Body composition in 18- to 88-year-old adults–comparison of multifrequency bioimpedance and dual-energy X-ray absorptiometry. Obesity (Silver Spring). 2014 Jan;22(1):101-9.

5 KOMMENTIT

  1. Käytän itse Withingsin WLAN-vaakaa, joka mittaa painon lisäksi rasvaprosenttia, bioimpedanssilla jaloista.

    Mittaan joka aamu vessassa käynnin jälkeen, joten lähtökohtaisesti olosuhteet ovat niin vakiot kuin mahdollista.

    Olen nyt käyttänyt vaakaa n. 2 vuotta ja kai tämä antaa jotain suuntaa, vaikka onkin mielestäni yläkanttiin aika reilusti…

  2. InBody720:n rasvaprosentissa keskihajonta on korkeintaan yksi prosenttiyksikkö kolmella peräkkäisellä mittauksella. Yllä kuvatussa vaihtelu oli suurempaa, jonka vuoksi laite kalibroitiin.

    Mittausasetelman on oltava oikeanlainen, jotta mittauksessa päästään vähintään luvattuun tarkkuuteen. Yllä mainittujen taustatekijöiden lisäksi on hyvä huomioida asennon vaikutus nestetasapainoon. Kehon nesteissä tapahtuu verraten nopeita muutoksia henkilön noustessa makuulta tai istumasta seisaalleen. Siksi suositellaan, että mitattava seisoo rentona noin 10 minuuttia ennen InBody-mittausta. Jos mitattava siirtyy esim. makuultaan tehtävästä DXA-mittauksesta InBody-laitteelle, voi hajontaa syntyä ensimmäisten noin 10 minuutin aikana. Sen jälkeen nesteet (ja siten mittaustulokset) normalisoituvat. Lisäksi InBody-mittauksessa kannattaa varmistaa hyvä ihokontakti esim. käyttämällä erityisiä elektrolyyttipyyhkeitä.

    Mittausasetelma korostuu InBody-mittauksessa, koska laitteen tulos perustuu vain sillä hetkellä mitattuun impedanssiin. Näin saavutetaan hyvä validiteetti, jota tavoitellaan ammattikäytössä. Samalla tämä tarkoittaa suurempaa herkkyyttä mittausasetelman muutoksiin.

    Bioimpedanssimittauksen toistettavuutta parannetaan usein validiteetin kustannuksella. Käytännössä se tarkoittaa sukupuolen, iän tai muiden mittaajan syöttämien tietojen käyttöä osana tulosta. Tällainen kompromissi on yleinen esim. rasvaprosentin ilmoittavissa kotivaa’oissa, jolloin tulokset tuntuvat peräkkäisillä mittauksilla olevan hyvin linjassaan. Tämä kertookin hyvästä toistettavuudesta, mutta ei siitä onko mittaus validi.

  3. Kysyisinkin, miten luotettava on tulos jos henkilöllä on esimerkiksi tekoniveliä tai metallia (ruuveja ja levyjä) kehossa?

  4. Niin ja tähän edelliseen vielä lisäten, mihin kategoriaan nämä ylimääräiset osat luetaan näillä mittareilla, onko tietoa?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here