Eat Eat Eat and Repeat – syöminen juhlapyhinä

Heräät aattoaamuna. Tallustelet keittiöön ja riipaiset leivän päällä ison siivun sianpersausta ja sinappia. Sitten päivällä vähän konvehteja pöydästä ja kinkkua siellä täällä. Päivällä piparit ja joulutortut uuniin. Napostellaan niitä sitten päivän mittaan. Muutama vihreä kuula siinä sitten välissä myös. Päivällä iso kinkkuvoileipä joulutortun kanssa. Siitä saunaan ja muutama jouluolut napaan. Iltapäivällä perhe saapuu kylään ja joulupöytä on katettu. Se notkuu joulun perinteisiä ruokia. Syödään pitkään ja hartaasti. Vatsa on jo aivan täpösen täynnä mutta jälkiruokaa kyllä uppoaa. Muutama tiukka snapsikin aperitiiviksi. Illalla konvehteja ja pipareita tasaiseen tahtiin ja sitkeimmät käy vielä pienellä yöpalalla.

Suomalaisessa kalenterissa on n. 13 juhlapyhää, tämä nyt hieman riippuu, kuka laskee minkä ja mihinkä. Sitten kun tuohon vielä lasketaan niitä ympäröivät päivät, käytetään vaikka esimerkkinä juhannusta. Juhannusta yleensä vietetään siis kyseisen viikonlopun ajan (ainakin jos mökille lähtee).

Perinteisesti juhlapyhät ovat nimensä mukaisesti jonkin asian juhlistamista varten. Perinteeseen kuuluu, että juhlana laitetaan päälle jotain parempaa, kokoonnutaan yhteen, syödään sekä juodaan jotain parempaa - ja useimmiten myös normaalia enemmän. Juhlapyhien syömisestä on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Topiikkina tämä alkaa olemaan aika kulunut mutta kenties voin tuoda tähän hieman uutta näkökulmaa.

Kenelle juhlapyhinä (ylen)syöminen on ongelma?

Aloitetaan hieman siitä, että miksi tämä juhlapyhinä syöminen on ongelma? Jokaiselle personal trainerille ja ravintovalmentajalle tämä on retorinen kysymys. Aikoinaan personal trainerina sekä ravintovalmentaja olen itsekin joitain kertoja jännittänyt, mitä asiakkaiden vaaka näyttää vaikkapa joulunpyhien jälkeen. Yleisesti ottaen juhlapyhinä siis ihmiset syövät enemmän kuin normaalisti ja kaloreita tulee herkkujen sekä alkoholin myötä myös selvästi tavallista arkea enemmän. Juhlapyhiä on kuitenkin vuoden aikana suhteellisen vähän. Ongelmaksi nämä kalorit muodostuvat vain niille, kenen ruokavalio sekä kaloreiden saanti ei ole yleisesti ottaen tasapainossa. Mikäli ihminen taistelee painonsa kanssa jo arkitasolla, varmastikin nämä juhlapyhien aikana saadut extra kalorit jäävät vyötärölle.

Vuosien varrella minun asiakkaani ovat kuitenkin yleensä olleet selvästi minua enemmän huolissaan lähestyvistä juhlapyhistä. Minua on puolestaan aina enemmän kiinnostanut se arkisyöminen. Tämän saman asian takana seison edelleenkin.


Syömisessä, ei minusta kannata tavoitella täydellisyyttä. Kannattaa keskittyä siihen, että 80 % tekemisestä on linjassa omien tavoitteiden kanssa ja sitten nauttia vapaasti siitä 20 %.


Juhlapyhät eivät luonnollisestikaan kata läheskään 20 % vuoden päivistä. Mikäli ihmisen arkisyöminen on kohdallaan, ei juhlapyhinä syödyt extra herkut ole ongelma. Niille kenellä on haasteita painonhallinnan ja arkisyömisen kanssa, on syytä kiinnittää huomiota pyhien ruokailutottumuksiin.

Kalori on kalori, vaikka välillä toisin väitetäänkin. Olkoonkin niin, myönnän sen, että totta kai sillä on jonkin verran väliä mitä syöt. Mitä enemmän keho joutuu tehdä töitä sulattaakseen ruokaa ja repiäkseen ravinteet irti siitä, sitä vähemmän nettokaloreita jää elimistöön, koska ruuansulatus on myös energiaa kuluttava prosessi. Se universaali totuus pitää kuitenkin paikkansa, että mikäli et halua lihota, tulee sinun energian kulutuksen olla balanssissa energian saantisi kanssa. Mikäli haluat laihtua, tulee sinun olla kalorivajeessa.

jouluruokaa pöydällä

Vinkkejä järkevään syömiseen juhlapyhinä

On olemassa tiettyjä kultaisia syömiseen liittyviä ohjenuoria, mitä on hyvä käyttää niin arjessa kuin juhlinakin. Ruokakaupassa älä osta herkkuja ja ruokaa ylitarpeen. Ruokaa tai herkkuja ei pidä heittää roskiin, joten mitoita ostosi vierasmäärän mukaan. Osta kaupasta aterioita varten hyviä lisukkeita kuten marjoja ja kasviksia. Käytä siis aikaa aterioiden suunnitteluun ja sisällytä niihin myös paljon terveellisiä vähän energiaa sisältäviä ainesosia. Älä syö herkkuja nälkääsi edes pyhinä. Tätä samaa ohjetta kannattaa soveltaa arjessakin. Suunnittele päivän ateriointi ja välipalat sillä tavalla, että sinun ei nälässä tule otettua tarjolla olevia herkkuja. Pyri tekemään syömisestä sosiaalinen tapahtuma. Älä ota kerralla suuhusi niin isoja paloja, että et pysty nopeasti osallistumaan keskusteluun. Tällä yksinkertaisella vinkillä hidastat syömistäsi, jolloin kylläisyyden tunne kerkeää tulla. Syöt rauhallisemmin sekä pienempiä paloja kerrallaan.

Näillä vinkeillä saat parannettu sekä tasapainotettua omaa syömistäsi niin arkena kuin juhlinakin.

Edellinen
Edellinen

Treenaaja (ja muutkin) – muistitko Magnesiumisi?

Seuraava
Seuraava

Pyhät, Viina ja Treeni