Trainer4You

View Original

Asiakas määrää tahdin ja ratkaisee muutoksensa esteet itse

Personal trainer yrittäjä ja Trainer4You ravinto- ja terveysvalmentaja Annette Evokari valmentaa asiakkaitaan kokonaisvaltaisella elämäntapamuutosotteella. Valmennuksissa ei tuijoteta vaa’an lukuja vaan keskitytään pysyvään muutokseen sekä taustalta löytyviin ongelmakohtiin. Elämäntapamuutos vaatii reilusti aikaa ja kärsivällisyyttä. Valmennukseen hakeutuessaan asiakkailla on monesti takanaan epäonnistuneita painonpudotusyrityksiä. Siksi Annettella onkin käytössään kokemuksen tuoma laaja työkalupakki, jonka avulla onnistumisen tunteet on taattu! Valmennuksissani asiakas määrää tahdin ja ratkaisee muutoksensa esteet itse. Valmentajana ohjaan ja katson, että asiakas menee hänelle turvalliseen suuntaan. Kannustan asiakkaitani miettimään, mikä on muutosta jarruttavan ongelman ydin. Oleellista on ymmärtää, miksi elämäntapamuutos on koettu aikaisemmin haastavaksi, jotta asiakas oppii priorisoimaan itsensä etusijalle ja keskittymään muutoksessaan olennaiseen sekä näkemään itsensä kokonaisuutena. Esimerkiksi jos asiakas ei koe haasteita nukahtamisen ja unen kanssa, ei ole tarpeellista puhua jatkuvasti levon merkityksestä, vaan siirrytään kehittämään muita arjen osa-alueita, kuten ajanhallintaa sekä suhtautumista omaan ruokailuun ja liikuntaan. Alueita, missä tulipalot eskaloituvat herkimmin ja hyviä valintoja on hankalampi tehdä.Itsensä huolehtimisen pitäisi olla pääpiirteittäin positiivista ja se tulee aina aloittaa asiakkaalle sopivalta tasolta, jotta asiakas kokee alusta asti onnistumisen tunteita sekä pääsee toteuttamaan tekoja, joita hän jatkaa valmennuksen jälkeenkin. Helppoa se ei kuitenkaan aina ole.

Hävitä vaaka

Elämäntapamuutoksessa on usein tavoitteena painonpudotus. Pelkästään painokeskeiset tavoitteet jättävät kuitenkin hyvin vähän tilaa oppimiselle. Monesti asiakkaalla on lähtöajatus, että onnellisuus saavutettavan 20 pudotetun painokilon päästä. Näin asia harvoin kuitenkaan on.Tämän vuoksi en lähtökohtaisesti punnitse asiakkaitani ja kannustan heitä myös ottamaan patterit pois kotivaa’asta. Kun muutos on käyty läpi ajatuksen tasolla, yksikään vaaka ei määrittele asiakkaan onnistumista. En halua, että asiakkaani joutuvat siihen melko yleiseen tilanteeseen, jossa vaa’an lukemaa tuijotetaan sokeana ja valmennuksen muut tavoitteet unohdetaan. Elämäntapamuutokseen liittyy valtavasti muitakin, paljon merkityksellisempiä saavutuksia – olo on energisempi, jaksaminen parempaa ja ennen vaivanneet selkäkivutkin ovat poissa. Siitä huolimatta, painokeskeinen tavoite vie huomion näiltä onnistumisilta. Etenkin, jos kehonkoostumus ei ole muuttunut tai paino jäi muutaman kilon alle tavoitteen.

Itsensä hyväksyminen mahdollistaa muutoksen

Elämäntapavalmennuksessa on oleellista antaa asiakkaalle tilaa oppia sekä hyväksyä itsensä ja tapahtuva muutos. Useissa tapauksissa paino on noussut äkillisesti jonkin elämänmuutoksen jälkeen. Aktiivinen urheilu on saatettu lopettaa työkiireiden vuoksi tai raskauden aikaiseen painonnousuun ei riittänyt resursseja puuttua. On siis hyvin ymmärrettävää, että asiakas on hämmentynyt olomuodostaan ja ei osaa hyväksyä sitä. Asiakkaalla on enemmän kokemusta itsestään erinäköisenä, joten uusi ulkomuoto voi tuntua vieraalta. Itsevarmuus on laskenut ja elämänlaatu kärsii joka osa-alueella, samalla kun itsensä kanssa käydään jyrkkää keskustelua siitä, miten saattoikaan päästää itsensä siihen kuntoon.

Itsensä syyllistäminen ei johda mihinkään

Valmentajana pyrin aina muistuttamaan asiakasta hänen inhimillisyydestään ja siitä, että väkipakolla mikään kilo ei lähde pois. Jos pinta väreilee liikaa, on hyvin vaikeaa nähdä pohjalle. Pinta, eli se tämänhetkinen ajatus itsestä ja sen lisäämät tunteet, ahdistus ja itseinho, tulee saada rauhoitettua. Vasta tämän jälkeen voidaan keskittyä tekoihin, jotka toteutuvat positiivisessa ilmapiirissä. Painonnousu on aina kuitenkin seuraus jostain. Jos valmennus keskittyy ainoastaan nopeaan painonpudotukseen, konkreettinen syy painonnousun taustalla ei välttämättä selviäkään. Tämän takia paino nousee yleensä korkojen kanssa takaisin.Aina painonpudotukseen ei liity mitään niinkään dramaattista, vaan kyse voi olla vain itselle epäterveellisistä elämäntavoista. Ehkäpä motivaatio ruoanlaittoon on vähäinen tai arki todella kiireinen. Tärkeää on toteuttaa valmennus huomioiden asiakas kokonaisuutena.Valmennukseni kestävät yleensä noin vuoden. Tyypillisesti ensimmäisen puolen vuoden aikana kehitetään pohja muutokselle ja keskitytään arjen tapoihin. Toisella puoliskolla muutoksen kulmakivet ovat tiedossa ja asiakas osaa priorisoida itsensä ja hyvinvointinsa etusijalle, jolloin on hyvin hedelmällistä asettaa vähän lisää vastusta. Harjoittelun määrää lisätään ja kokonaisuutta viedään eteenpäin kohti uusia ulottuvuuksia. Valmennusten jälkeenkin muistutan asiakkaille, että minulle saa aina soittaa, jos siltä tuntuu. Valmennussuhteen loputtua, kun vuoden aikana ollaan yhdessä koettu suuria onnistumisen tunteita, on minusta ihanaa kuulla asiakkaideni kuulumisia.Kiinnostuitko valmennuksesta?Painonhallintaryhmä starttaa 31.8. ja mukaan mahtuu vielä kolme osallistujaa. Kaikki yksilövalmennuspaikkani ovat täynnä aina maaliskuuhun 2018 saakka, joten jos koet kaipaavasi apua elämäntapamuutokseen, kannattaa toimia nyt.Ota yhteyttä, niin varataan sinulle aika veloituksettomaan konsultaatioon!Soita 0405085249 tai katso lisätietoja: https://www.annann.fi/palvelut/Ihanaa viikonalkua!-Annette