Trainer4You

View Original

KHL-fysiikkavalmentaja kertoo kokemuksistaan

Millaista on toimia fysiikkavalmentajana KHL:ssä? Trainer4You-kouluttaja Samppa Jaakkola kertoo.Trainer4You-kouluttaja Samppa Jaakola sai vuosi sitten maaliskuussa mieluisan puhelun. KHL-joukkue HK Neftehimik Nižhnekamsk tarvitsi kovan luokan fysiikkavalmentajaa ja Samppa olisi pestiin omiaan.Puhelun toisessa päässä oli suomalainen jääkiekkovalmentajaguru Kari Heikkilä, joka oli vakuuttunut Sampan osaamisesta. Samppa toimi tuolloin Kärppien A-junioreiden valmennustiimissä.Heikkilä pyysi Samppaa harkitsemaan pestiä ja palaamaan asiaan. Vaikka puhelu merkitsi Sampalle suuren unelman toteutumista, painoi hän tietoisesti asian pois mielestään ja keskittyi täysillä pudotuspeleihin Kärppänuorten peräsimessä.Poikien kausi päättyi SM-hopeaan, muttei finaalisarjatappio Espoon Bluesille jättänyt mitään hampaankoloon – joskus vastustaja on parempi ja sen voi myöntää rinta rottingilla. Finaalisarjan aikana unelma KHL-pestistä vahvistui. Niinpä Samppa soitti takaisin Heikkilälle ja he sopivat viikon tutustumiskeikasta Venäjälle huhtikuun alussa.

KHL-seura Neftehimikin mies

Heti maanantaina perille saavuttuaan Samppa kiidätettiin urheilukeskukseen, jossa hän esittäytyi joukkueelle. Tiistaiaamusta eteenpäin Sampan vastuulla olikin jo kaikkien fyysisten harjoitusten vetäminen sekä tulevan omaharjoitusjakson treeniohjelmien suunnittelu.”Toki esittäytyminen uudelle joukkueelle sekä ensimmäisten treenien vetäminen jännitti, mutta se oli sellaista mukavaa kutinaa. Erinomainen tulkki, joka käänsi puheeni englannista venäjäksi sujuvoitti tekemistä ja homma saatiin hienosti käyntiin”, Samppa muistelee ensitunnelmiaan Neftehimikissä.”Varmaan siellä oli totuttu sellaisiin luulot pois -treeneihin uuden valmentajan saapuessa, mutta me keskityimme lähinnä lantion hallinta- ja liikkuvuusharjoitteisiin sekä liiketekniikan parantamiseen esimerkiksi yhden jalan kyykyissä. Se oli monelle täysin uusi lähestymistapa ja pelaajat tekivät harjoitteet hyvällä asenteella”, Samppa kehaisee porukan tekemisen tasoa.Viikon tutustumisjakson jälkeen joukkue siirtyi kesälomille Sampan laatimat omaharjoitusohjelmat mukanaan. Samppakin palasi Ouluun jatkamaan koulutus- ja valmennustöitään Trainer4Youlla, mutta sai jo tehdyksi niin hyvän vaikutuksen päävalmentajaan, seurajohtoon sekä pelaajiin että tulevan kauden fysiikkavalmentajapestistä sovittiin suullisesti. Sopimuksen yksityiskohdat neuvoteltiin kuntoon seuraavien viikkojen aikana, joten Sampasta tuli KHL-seura Neftehimikin mies 1.7. lähtien.

Muutto Nižhnekamskiin

Aika nopeasti, noin kaksi viikkoa Venäjälle paluun jälkeen, Samppa pystyi jo vetämään harjoitukset ilman tulkkia. Parin intensiivisen treeniviikon jälkeen joukkue suuntasi leireilemään ensin Sveitsiin ja sieltä Italiaan, jossa se pelasi kolme harjoituspeliä muita KHL-joukkueita vastaan. Pelit alkoivat lupaavasti kun Lada Toljatti sekä NK Metallurg kaatuivat tiukan taistelun jälkeen.Harjoitusolosuhteet Nižhnekamskissa olivat erinomaiset. Jäähallin yhteydessä olevat kunto- ja liikuntasalit sekä muut puitteet olivat viimeisen päälle. Seurakin suhtautui harjoitteluun erittäin ammattimaisesti. Kun Samppa ilmoitti tarvitsevansa pelaajille yhdeksän uutta kuntopyörää ryhmäharjoittelua varten, hankittiin pyydetyt välineet viipymättä.Myös basa eli leirikeskus, jossa pelaajat viettivät ottelua edeltävän vuorokauden, oli viihtyisä, siisti ja lämminhenkinen paikka 10–15 minuutin ajomatkan päässä kaupungin laidalla.”Ravitsemukselliset asiat olivat sikäli huipputasolla, että pääruoat olivat monipuolisia, terveellistä ja maittavia”, Samppa kehaisee. ”Ainoastaan välipalojen ja iltapalojen merkitystä ei ymmärretty lainkaan. Pelimatkalle saatettiin antaa evääksi paperipussi, jossa oli vaalea höttöleipä sekä suklaapatukka”, Samppa pyörittelee päätään.”Ravitsemus oli joukkueen lääkärin vastuulla, jonka päätä oli harmillisen hidasta saada kääntymään vankoista perusteluista huolimatta.”samppajaakkola-01 

Miestä moneen lähtöön

Kausi käynnistyi muutenkin mukavasti. Hankaluuksia oli yllättävän vähän, eikä kurinpidollisia ongelmia ollut yhtä pientä selkkausta huolimatta. Sekin selätettiin istuttamalla porukka alas ja muistuttamalla siitä, että kyse on huippu-urheilusta, jossa jokaisella on vastuu omasta tekemisestään ja valmentajan rooli on tukea sekä auttaa menestymään.”Keskustelemaan ja antamaan palautetta voi tulla koska vain, mutta homma ei toimi niin, että joku keksii omassa päässään jättää asioita puolitiehen”, Samppa painottaa.Pelaajien laaja kirjo asetti valmentamiselle omat haasteensa. Osalla pelaajista sisäinen motivaatio ja oma-aloitteisuus olivat kiitettävällä tasolla, mutta osa pyrki menemään sieltä mistä aita on matalin.Yhden kokeneen venäläisen pelaajan kysyessä saako harjoituspainoja vaihtaa itselleen sopivammiksi, selvisi Sampalle pelaajien ymmärryksen, oma-aloitteisuuden ja osaamisen taso. ”Minusta se kertoi, ettei itsenäistä ajattelua ja oma-aloitteisuutta oltu nähtävästi kovinkaan paljon tuettu missään vaiheessa urheilijan uraa”, Samppa kertoo kokemuksistaan.

KHL-kausi käyntiin mollivoittoisesti

Vaikka kauteen valmistava treenaaminen sekä harjoitusottelut menivät mukavasti, alkoi KHL-kausi silti mollivoittoisesti. Kun pelattuja kierroksia oli takana kymmenkunta, sai päävalmentaja Heikkilä tehdä tilaa joukkueen general managerille Rafik Jakuboville.Yhden tai kahden maalin tappiokierteen jatkuessa myös hän joutui väistymään ja päävalmentajan vastuut sai harteilleen joukkueen apuvalmentaja. Se pesti kesti vain pari viikkoa, jonka jälkeen joukkueen peräsimeen palkattiin kokenut venäläisvalmentaja Vladimir Krikunov, joka oli itse asiassa jo kertaalleen saanut potkut joukkueesta.”Kun Heikkilä oli pyrkinyt modernisoimaan seuran toimintaa, oli venäläisvalmentajan palkkaaminen päävalmentajaksi kuin paluu kivikaudelle”, kommentoi eräs joukkueen pelaaja uutta tilannetta.Päävalmentajan vaihdos vaikutti merkittävästi myös Sampan asemaan joukkueen fysiikkavalmentajana.”Kun Heikkilän aikana teimme tiiviisti töitä yhdessä, keskustelimme päivittäin ja minulla oli vapaudet oman valmennustapani noudattamiseen ja osaamiseni täysimääräiseen hyödyntämiseen, niin hänen potkujensa jälkeen saneli päävalmentaja usein tekemisen meiningin. Harjoittelun suunnittelu muuttui hankalaksi, sillä aamulla hallille mentäessä ei tiennyt tulevasta päivästä oikeastaan yhtään mitään”, Samppa harmittelee.”Hävityn pelin jälkeen saatettiin tehdä voimaharjoitus niin suurilla painoilla tai kovalla intensiteetillä, että oli vaikea katsella vierestä. Ilmeisesti päävalmentaja halusi näyttää kaapin paikan sekä sen, että jos jäällä ei anneta kaikkeaan, niin sitten energia puretaan salille pelin jälkeisissä treeneissä."Tietysti ymmärrän, että vain tulos ratkaisee tällä tasolla, mutta toimintatapa soti kieltämättä omia arvojani vastaan jo pelkästään siitä syystä, että riski loukkaantumisille oli todella suuri. Minut palkattiin auttamaan joukkuetta sekä pelaajia voittamaan, enkä nähnyt tekemisellä yhteyttä parempien menestysedellytysten kanssa. Jos asiaa tarkastelee vaikka siltä kannalta, että joukkueen paras pistemies loukkaantuu, niin eikö se heikennä joukkuetta, puhumattakaan pelaajan henkilökohtaisesta urasta”, Jaakola painottaa.

Koko paletti uusiksi

Vaikka Samppa oli saavuttanut erinomaisen luottamuksen pelaajien sekä seuran keskuudessa, pisti kauden neljännen päävalmentajan pestin vastaanottanut Krikunov silti lähes koko paletin uusiksi.Sen lisäksi, että puolet kolmen ensimmäisen ketjun pelaajista korvattiin uusilla hankinnoilla, toi Krikunov myös omat luottomiehensä apuvalmentajien rooleihin. Se merkitsi myös Sampan kauden ennenaikaista päättymistä itäisen konferenssin Harlamov-liigassa pelaavan HK Neftehimik Nižhnekamskin joukkueessa.”Vaikka kausi päättyi hieman ennenaikaisesti, oli kokemus upea ja erittäin kasvattava. KHL on KHL ja siellä voi tapahtua aikalailla mitä vain, milloin vain”, Samppa virnistää.”Tulos ratkaisee ja paineet ovat jatkuvasti läsnä, etenkin jos voitot ovat tiukassa. Sen tuntee kaikesta: kädenpuristuksesta, ilmeistä, eleistä, silmiin katsomisesta ja yleisestä suhtautumisesta. Kokemus vahvistin omaa paineensietokykyäni ja nosti pinnalle niitä arvoja, joista kannattaa pitää kiinni myös tulevissa haasteissa. Kaikki kokemukset, mukaan lukien vaikeat tilanteet ja ne jolloin menestyt, ovat hyviä oppimisen ja kasvun näkökulmasta”, Samppa kiteyttää.”Kausi KHL:ssä laajensi näkemystäni erilaisista kulttuureista tulevin pelaajien yksilöllisistä eroista. Kun joukkueessa oli venäläisiä, valkovenäläisiä, jenkkejä ja suomalaisia, opin ymmärtämään miten voin auttaa itseohjautuvia eurooppalaisia ja jenkkejä sekä enemmän tukea tarvitsevia venäläisiä pelaajia kehittymään sekä saamaan kentällä parhaan potentiaalinsa käyttöönsä."Se on ihan päivänselvää, että olen pettynyt, ettemme saaneet kauden alkuun riittävästi voittoja. Aina voitetaan tai hävitään yhdessä ja jokainen tiimin jäsen on näissä tapahtumissa mukana omalla panoksellaan. Siihen täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että saimme pelaajat pelaamaan aktiivista kiekkoa ja meillä oli mahdollisuus voittaa miltei joka pelissä. Joukkueessa ei myöskään ollut rasitusperäisiä ongelmia. Joten kestävyysominaisuudet sekä lihashuolto olivat nähtävästi riittävällä tasolla”, Samppa painottaa.

Kohti uusia haasteita

Paluu Suomeen ja Ouluun ajoittui tammikuun loppuun. Kauaa ei Sampan tarvinnut toimettomana odotella, sillä loppukaudeksi hän tekee paluun Kärppien A-junioreiden valmentajatiimin sekä Trainer4Youn kouluttajakaartiin.”Pieni etäisyyden otto kirkasti minulle oman työyhteisön arvon. Olen suunnattoman onnellinen ja koen olevani etuoikeutettu saadessani työskennellä Trainer4Youn ja Kärppien upeissa organisaatioissa”, Samppa leiskuttaa.[avatar user="Riku Aalto" size="thumbnail" align="right" link="http://www.trainer4you.fi/blogi/author/riku-aalto/" target="_blank"]Artikkelin kirjoittaja on Riku Aalto, Trainer4Youn perustajajäsen ja personal trainingin uranuurtaja Suomessa.[/avatar]Seuraavalle kaudellekin Sampalla on jo suunnitelmat sekä sopimusneuvottelut pitkällä, tällä kertaa eurooppalaiseen huippukiekkojoukkueeseen. Niitä Samppa ei kuitenkaan lähde sen enempää vielä kommentoimaan.”Nyt keskitytään täysillä auttamaan Kärppänuoria sekä uusia personal trainereita menestymään”, Samppa toteaa tekemisen palo silmissään.


Kuva: HK Neftehimik