Trainer4You

View Original

Kun terveydestä tulee pakkomielle

Liika on liikaa. Sanonta pätee myös terveelliseen syömiseen ja liikuntaan.

Liikuntaa harrastetaan enemmän ja tavoitteellisemmin kuin koskaan aiemmin. Tavoitteisiin pääsyä tuetaan aiempaa tarkemmin myös ruokavalion keinoin. Vaikka terveelliseen syömiseen panostamista voidaan pitää lähtökohtaisesti suotavana, voi tiukan dieetin noudattaminen kääntyä myös ongelmaksi – pahimmillaan syömishäiriöksi.

Ortoreksia on syömishäiriö, jonka taustalla on pakkomielteinen halu syödä mahdollisimman terveellisesti. Toisin kuin anoreksiaa sairastava henkilö, ortorektikko ei yritä syödä mahdollisimman vähän vaan mahdollisimman ”oikein”.

Syömishäiriöklinikalla työskentelevä ravitsemusterapeutti Katja Mäkelä on tehnyt vuosia töitä syömishäiriöisten parissa. Hänen mukaansa sairaalloista syöminen ja liikkuminen on silloin, kun koko elämä alkaa pyöriä niiden ympärillä. Tällöin mielihyvän sijaan käyttäytymistä ohjaa pakko, toisin toimimisesta seuraa ahdistuneisuutta. Myös muita henkisiä ja/tai fyysisiä oireita voi ilmetä, kuten alakuloisuutta, jaksamattomuutta, sairastelua, rasitusvammoja, vatsavaivoja, ja naisilla kuukautisten poisjääminen.

"Kokonaisuus toki ratkaisee, siinä mielessä tarkkaa rajaa normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen välille ei voi vetää. Ongelmallista on, että asianomainen itse ei välttämättä näe toiminnassaan mitään hälyttävää tai häpeää käyttäytymistään, siksi epäilysten kieltäminen tai selittely on tavanomaista. Tilanteeseen kannattaa aina puuttua ulkopuolisenakin, sen verran vakavasta asiasta on kyse. Joskus ulkopuolisen arvio tilanteesta voi olla herättäväkin", Mäkelä sanoo.

Syömishäiriöt herättävät varmasti monia kysymyksiä, joten nyt kannattaa laittaa korvat hörölle.

Kysymyksiä ortoreksiasta – ravitsemusterapeutti Katja Mäkelä vastaa

Miten yleisestä ongelmasta ortoreksiassa on kyse?

Eri syömishäiriöistä kärsii arviolta noin kaksi prosenttia väestöstä.

"Ortoreksian esiintyvyydestä ei ole tarkkaa tietoa, koska ei ole olemassa selkeää kriteeristöä siihen, milloin henkilö sairastaa ortoreksiaa. Ortoreksia ei siis pidetä tautiluokituksessa itsenäisenä sairautena. Osa ortoreksiasta kärsivistä kuuluu kuitenkin taudinkuvansa perusteella epätyypillisen laihuushäiriön tai muun alkavan syömishäiriön piiriin. Ylipäätään eri syömishäiriöistä kärsii arviolta noin kaksi prosenttia väestöstä."

Mäkelä kertoo, että kaikista syömishäiriöön sairastuneista poikien ja miesten osuuden arvioidaan olevan noin kymmenen prosenttia, hieman syömishäiriötyypistä riippuen.

"Miehillä esiintyy samankaltaisia syömishäiriöitä kuin naisilla, niin anorektista, bulimista, ortorektista kuin epätyypillistä, joista yleisin on BED eli ahmintahäiriö. Siksi niin miestenkin kohdalla ylenpalttiseen liikkumiseen ja rajoittuneeseen syömiseen on tärkeää puuttua."

Miten liikunta-alan ammattilaisen tulisi toimia, kun epäilee asiakkaalla syömishäiriötä?

"Oman huolensa esille tuominen on hyvä tapa avata keskustelu. Keskustelemalla voi kertoa näkemyksensä havainnoistaan samalla kysyen ja kuunnellen toisen osapuolen näkemystä. Empaattisuus mahdollistaa kipeistäkin asioista avautumisen."

Ravitsemusterapeutin mukaan asiantuntijan roolissa on hyvä kertoa tilanteesta riippuen esimerkiksi levon merkityksestä, sopivista ja kehittävistä liikuntamääristä ja -muodoista, sekä arvioida liikkumisen ja syömisen riittävyyttä toisiinsa nähden.

"Todelliset terveysriskit kannattaa myös tuoda esille ja painottaa asian vakavuutta."

Voiko personal trainer kuitenkin jatkaa asiakassuhdetta vai kannattaako syömishäiriötä sairastava ohjata eteenpäin?

"Kierteen katkaisu on tärkeää. Tauon pitäminen valmennussuhteessa tavoitteellisen liikkumisen ja syömisen suhteen on mielestäni hyvä keino osoittaa tilanteen vakavuus ja omalta osaltaan estää pakkomielteen jatkuminen. Riippuen valmennettavan ja personal trainerin suhteesta – siitä kuinka rehellistä ja luottamuksellista se on ja kuinka vakavasta pakkomielteisyydestä on kyse – kohtuullisuuteen voidaan päästä myös madaltamalla tavoitteita ja etenemällä rauhallisemmin."

Tällöin tärkeää on tilanteen seuraaminen ja keskustelun jatkaminen. Personal trainerin tulisi kuitenkin uskaltaa viheltää peli poikki, mikäli oma ammattitaito ei asian ratkaisemiseksi riitä.

"Ammattilaisia näissä asioissa on sitä varten olemassa. Personal trainer voi kertoa vaihtoehtoisista paikoista hakea apua, esimerkiksi oman paikkakunnan terveyskeskus, työterveyshuolto, yksityiset toimijat. Myös Syömishäiriöliiton nettisivuilta (www.syomishairioliitto.fi) saa paljon tietoa, heillä on myös auttava puhelin."

Syömishäiriöön liittyy usein myös liiallinen liikunta

Vaikka syömishäiriötä sairasvat tulevat monenlaisista lähtökohdista, ovat kestävyyslajit, painoluokkalajit, fitnesslajit ja esteettiset lajit ovat sellaisia, joiden harrastajien parissa näitä ongelmia tavataan yleisimmin.

Ravintoasiantuntija ja elintarviketieteiden maisteri Patrik Borg on puhunut pitkään rennon syömisen ja liikkumisen puolesta. Hänen mukaansa ongelmat alkavat, kun kehon kuuntelu loppuu.

Itseään tykätään laittaa koville, treeneissä vedetään mielellään vähän päälle.

"Itseään tykätään laittaa koville, treeneissä vedetään mielellään vähän päälle. Vastaavasti hölläämistä ei tehdä kehon sitä huutaessakaan ja lepopäivien pitämisessä voi olla vaikeuksia. Syöminen on liian kevyttä joko koko ajan tai tilannekohtaisesti – ja usein lihomispelkoinen ajattelu ruokkii tätä. Ruokavalio on myös tarpeeseen nähden usein joko liian vähähiilihydraattinen tai liian vähärasvainen, herkut on lakossa tai lähellä sitä, ja hyvän syömisen käsitys monilta muiltakin osin on liiankin totaalinen, joustamaton ja kieltävä", Borg sanoo.

Turkulainen Jasmine Hri kirjoitti samasta aiheesta kesäkuussa Syömishäiriöliiton lehdessä (Sylillinen, 2/2013).

"Syömishäiriöön sairastuneet liikkuvat usein paljon ja pakonomaisesti. Liikunta on sairastuneelle keino hallita ahdistusta, jonka vääristynyt suhde ruokaan ja omaan kehoon aiheuttavat."

Hrin mukaan asian puheeksi ottaminen on ehdottoman tärkeää. Sairastuneen on hyvä tietää, että hänen käyttäytymisensä ei ole tervettä, ja että hänestä ollaan huolissaan. Paljon on kiinni siinä, miten asia otetaan puheeksi.

Hri itse sairastui anoreksiaan 13-vuotiaana. Sairaus vei hänet laitoshoidon kautta avohoitoon. Nyt hän toimii Syömishäiriöliiton hallituksessa ja on toipunut syömishäiriöstään.

"Sairastuneelle voi ilmaista oman huolensa ja kertoa, että liikunta-alan ammattilaisen näkökulmasta hän liikkuu voimavaroihinsa nähden liikaa. Sairastuneelle voi aluksi suositella rauhallisempaa liikuntaa ja muistuttaa levon tärkeydestä. Mikäli keskustelu ei auta, sairastuneen hyvinvointiin vedoten hänelle voi kertoa, että hän ei saa toistaiseksi käyttää kuntokeskuksen palveluja", Hri jatkaa.

Katja Mäkelä on pääpiirteisesti asiasta yhtä mieltä. Hän kokee, että yleisesti puhutaan liian vähän siitä, mikä on riittävää liikkumista ja syömistä terveyden kannalta.

Kuureja, hikeä ja lihaksia korostetaan hyvän syömisen ja liikkumisen kustannuksella.

"Kuureja, hikeä ja lihaksia korostetaan hyvän syömisen ja liikkumisen kustannuksella. Media ruokkii tyytymättömyyttä. Muun muassa tosi-tv:n mukanaan tuomat askeettiset ruokavaliot ja rankat treenaukset yhdistettynä keskenään luovat osaltaan vaikutelmaa siitä, että vain äärimmäiset suoritukset tai jatkuva salilla käyminen on oikeaoppista ja että sellaiseen kaikkien tulisi pyrkiä. Kaikki ei sovi kaikille ja tarpeet ovat erilaisia, sen korostaminen olisi tärkeää. Vertailulle alttiit ihmiset, joita esimerkiksi syömishäiriöön sairastuneet ovat, voivat syyllistyä lisää median luomasta liikkumisen mallista ja piiskata itseään tekemään entistä enemmän ja kovempaa, vaikka kyseessä olisikin vain viihdettä. Tähän voidaan vaikuttaa, jos niin todella halutaan."

Artikkeli on alunperin julkaistu PT-lehdessä (lokakuu 2013).

Kiinnostaako ravinto ja ravintovalmennus? Haluatko oppia valmentamaan asiakkaitasi monipuolisemmin?