Trainer4You

View Original

Liiketoimintasuunnitelma - lähtölaukaus toiminimen perustamiseen

Tämä artikkelisarja kertoo minun, Eetu Aallon tarinan yrityksen perustamisen ja pyörittämisen alkutaipaleesta eli liiketoimintasuunnitelman rakentamisesta, toiminimimuotoisen yhtiön ja tilin perustamisesta sekä kirjanpitäjän hankkimisesta, konkreettisen toiminnan käynnistämisestä sekä verkostoitumisen ja hyvien työkalujen merkityksestä. Sarjan ensimmäinen postaus käsittelee perustettavan yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa eli kaavaillun kaupallisen toiminnan hahmottelua. Sen rakentaminen ei ole pakollista, mutta äärimmäisen suositeltavaa.

”Kutsumus on siellä, missä intohimo kohtaa maailman tarpeet”

Valmistuin personal traineiksi vuonna 2016 ja liikuntaneuvojaksi keväällä 2017. Yrittäjyys alkoi kiinnostamaan minua jo opintojen aikana, mutta armeijan vuoksi oman yrityksen perustaminen sai odottaa kesään 2018. Armeijasta kotiuduttuani ryhdyin työstämään asiaa konkreettisemman liiketoimintasuunnitelman muotoon ja heinäkuussa tein lopullisen päätöksen Edutraining nimisen yhtiön perustamisesta.

Isäni on ollut yrittäjä syntymästäni (1998) saakka. Olenkin saanut yrittäjägeenin jo perimäni kautta. Toisaalta olen päässyt näkemään läheltä yrittämisen hyvät, mutta myös nurjat puolet. Yrittäjän vapaus, mahdollisuus rakentaa oman näköistä juttua, mahdollisuus muokata työnkuvaansa sekä valita haluamansa kumppanit ja jopa asiakkaat, painoi omassa vaakakupissani kuitenkin yrittämisen riskejä sekä vastuita enemmän.

On kuitenkin tärkeää tiedostaa yrittämisen vapauden tuovan tullessaan myös täysimääräisen vastuun itsestään ja oman yrityksen asioista. Ihan löyhin perustein en siis suosittele kenenkään yritystä perustavan. Jos intohimo on olemassa ja olet valmis tekemään töitä tunteja laskematta, voit hyvin mielin siirtyä esivalmisteluvaiheeseen eli ketterän liiketoimintasuunnitelman laatimisen kimppuun.

Oma intohimoni on auttaa ihmisiä voimaan ja selviytymään arjessa paremmin, olemaan aikaansaavempia ja siten myös tyytyväisempiä elämäänsä. Liikunnan ja terveempien elämäntapojen avulla onkin mahdollista auttaa asiakkaita laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen, saavuttamaan konkreettisia tavoitteita ja jopa pitkäaikaisia unelmia. Vaikka monet omat valmennettavani hakevatkin parempaa suorituskykyä tai kehonmuokkausta, niin valmennukseni näkökulma on aina holistinen. ”Jos terveys menetetään, ei voida rakentaa suorituskykyä”.

Poimi Eetun vinkit

  • Yrityksen perustamisen lähtökohtana tulisi olla aito innostus ja kiinnostus toimialaa sekä liiketoimintaa kohtaan sekä odotus siitä, että omalle idealle on riittävästi kysyntää.

Kenelle palveluni ovat suunnattu ja missä heidät tavoitan?

Olen huomannut, että varsin samanlaisia asioita tavoittelevat ihmiset, kuin millainen itse olen, hakeutuvat seuraani. Ystäväpiiri rakentuukin usein ihmisistä, jotka jakavat samansuuntaisia kiinnostuksen kohteita. Ensimmäiset potentiaaliset personal training –asiakkaat löytyvätkin usein omasta ystävä- ja tuttavapiiristä. Sen vuoksi kannustankin Sinua some-markkinoimaan jo pt –koulutuksen harjoitusasiakkuutta omalle ystäväpiirillesi. Sieltä voi löytyi harjoitusasiakkaan lisäksi myös kourallinen uusia asiakkaita yrittäjyyden alkumetreille.

Terveyden vaaliminen, hyvinvoinnin edistäminen ja suorituskyvyn kehittäminen ovat megatrendejä, jotka kiinnostavat meistä useimpia. Olisikin helppoa sortua ansaan ja tarjota laveasti kaikkea hyvinvointiin liittyvää, kaikille siitä kiinnostuneille. Viestisi ei silloin uppoa keneenkään. Onkin todella tärkeää valita linjansa heti alusta saakka. Oma linjani painottuu asiakkaideni suorituskyvyn kehittämiseen sekä kehoa muokkaavaan valmentamiseen. Sitä tukee myös oma voimannostoharrastukseni, johon suhtaudun ammattimaisesti sekä intohimoisesti.

Olenkin itseni paras käyntikortti. Salilla päivystellessäni moikkailen ystävällisesti ihmisiä, ja jututtelen heidän kanssaan harjoitteluun sekä ravitsemukseen liittyvistä asiaoista. Pyrin antamaan vinkkejä ja neuvoja ilman taka-ajatuksia palveluideni myymisestä. Jos asiakas kokee saaneensa arvokkaita tippejä, hän kyllä palaa asiaan ennemmin tai myöhemmin. Kun itse olen treenaamassa, pyrin myös tekemään myös samaa. Somessa tuotan itseni näköistä materiaalia, sopivan rennolla otteella. Luotan, että aitous ja antaminen purevat. ”Sharing is caring” sanotaan. Mielestäni se pitää hyvin paikkansa. Tarjoamalla maistiaisia osaamisestani, madallan ostamisen kynnystä ihan huolella.

Poimi Eetun vinkit

  • Mieti mitkä ovat omat vahvuutesi ja minkälaisen asiakas-segmentin kanssa haluat työskennellä.

  • Tee itsesi näkyväksi.

Mitä pystyt asiakkaalle lupaamaan?

Lupaan asiakkaalle tuloksia. Mielestäni se on samanaikaisesti turvallinen ja törkeä lupaus, sillä jokainen, joka sitoutuu noudattamaan laatimaani ohjelmaa, kehittyy ihan takuulla. Törkeäksi lupauksesta tekee se, että vastuu harjoittelusta on asiakkaalla. Kykenenkin ainoastaan tarjoamaan eväät, kompassin, kartan ja suunnan, mutta asiakkaan on itse tehtävä valinnat sekä työ arjessa.

Kuten yritykseni nimi Edu-training kertoo, lupaan opettaa asiakkailleni taidon liikkua laadukkaammin. Edu viittaakin lempinimeni lisäksi opettavaan valmennusotteeseen sekä liikkeen laatuun ja fiksuun ohjelmointiin. Training sen sijaan viittaa opetteluun, uusien asioiden omaksumiseen sekä arjen rutiinien muuttamiseen. Tavoitteenani on siis tehdä asiakkaastani fiksumpi liikkuja, jolloin hän pärjää pian treeneissään ilman minuakin. Toisaalta hän on saanut niin paljon, että haluaa usein jatkaa kanssani pidempäänkin.

Poimi Eetun vinkit

  • Vain sellaisella palvelulla on arvoa, joka auttaa asiakasta saavuttamaan tavoitteensa.

  • Uskalla luvata.

Kenen kanssa onnistun?

Kukaan ei pärjää yksin. Aina on parempi, jos on kollegoja, joiden kanssa sparrailla tai kysyä apua. Et voi itse tietää kaikesta kaikkea, joten on hyvä, kun voi kääntyä paremmin osaavan puoleen, asiassa kuin asiassa.

Kannustan Sinua ajattelemaan isosti verkostoja rakentaessasi. Pohdi, mitkä tahot olisivat unelmakumppaneitasi. Entä millainen olisi unelma-asiakkaasi tai mitkä yritykset haluaisit mieluimmin asiakkaiksesi? Tee lista kumppanikandidaateista ja potentiaalisista unelma-asiakasryhmistä. Silloin homma on enää tekemistä vaille valmis, eli tekemällä pieniä päivittäisiä ponnistuksia asioiden eteen, hommat toteutuvat jälkeenpäin muistellen kuin itsestään.

Poimi Eetun vinkit

  • Verkostoidu.

Mitä uskallan pyytää palveluistani?

Sinulla on käytettävissäsi kaksi resurssia: Aika ja raha. Kumpaakaan Sinulla tuskin on liikaa tai käänteisesti haluaisit oletettavasti, että omistaisit molempia nykyistä enemmän. Asiakkaille myyt siis aikaasi sekä osaamistasi. Saat vastineeksi rahaa ja jos olet hinnoitellut palvelusi fiksusti, Sinulla pitäisi olla tulevaisuudessasi myös enemmän vapaa-aikaa käytettävissäsi. Pahin mahdollinen skenaario on se, että sinulla on kalenteri täynnä tekemistä, mutta homma ei kuitenkaan lyö leiville. Silloin olet hinnoitellut palvelusi pahasti pieleen.

Sinun onkin puntaroitava sitä, minkä arvoiseksi määrität aikasi ja osaamisesi. Peilaa palveluidesi hintaa myös siihen, miten kattava pt-pakettisi on, mikä on paikkakuntasi samankaltaisten palveluiden keskihinta, millaista asiakaskuntaa haluat tavoittaa ja miten haluat brändäytyä muihin treenareihin nähden.

Poimi Eetun vinkit

  • Anna maistiaisia palveluistasi.

  • Tee itsesi näköistä jälkeä.

Millä brändillä?

Hintasi on viesti. Jo pelkästään hinnoittelu määrittää osaltaan sen, millainen mielikuva sinusta osaajana muodostuu. Halvinta on vaikeaa mieltää laadukkaimmaksi, muttei kalleinkaan välttämättä houkuttele asiakkaita jonoksi asti. Pääasia on, että hinta- ja laatumielikuvat kulkevat jokseenkin käsi kädessä.

Itselleni on tärkeää, että en joudu feikkaamaan mitään. Pyrin nojaamaan kaikessa markkinoinnissani aitoihin ja luonteviin asioihin. Silloin sisällön tuottaminen on vaivatonta ja helppoa. Kuten kotisivuistani käy ilmi, luotan oman vahvan harrastustaustani (voimailu) sekä intohimojeni kohteiden (suorituskyvyn optimointi sekä kehonmuokkaus) vetävän puoleensa sellaisia asiakkaita, jotka hyötyvät osaamisestani ja haluavat minut valmentajakseen. Työstinkin heti yrittäjyyteni alkuviikkoina omat kotisivut, käyntikortit sekä palveluesitteet, jotka tukevat brändiäni, mutta niistä enemmän sitten tulevissa postauksissa.

Poimi Eetun vinkit

  • Hintasi on jo viesti, millaisen mielikuvan haluat antaa valmennuksestasi, mieti siis kohtaavatko valmennuksesi laatu ja hinta.

  • Brändäämisestä voi tehdä rankkaa feikkaamalla.

Fiiliksiä toiminnan starttaamisesta

Yrittäjän elämää on nyt takana kolmisen kuukautta. Fiilikseni alkusuoralta ovat hyvät sekä kiitolliset. Erityisen kiitollinen olen siitä, että sain Personal trainer –vastaavan paikan Liikku –kuntokeskuksen Alasintien toimipisteestä. Alihankintamuotoinen työsuhde takaa mukavasti duunia sekä parhaan mahdollisen pelipaikan uusien asiakkaiden hankkimiseen ja heidän valmentamiseensa. Lisäksi laskutettavaa on kertynyt muista pt –valmennussuhteista, Trainer4You kouluttajan töistä, erinäisistä sisältöhankkeista sekä muista pienemmistä projekteista.

Ilman rohkeutta heittäytyä yrittäjäksi ja pientä punnerrusta liiketoimintasuunnitelman rakentamiseksi mahdollisuus tuskin olisi minua tavoittanut. Sitä saa mitä tilaa, taitaa sekin olla melko osuva sanonta. Tilaaminen kannattaa aloittaa liiketoimintasuunnitelman hahmottamisesta, sillä se auttaa konkreettisten tavoitteiden asettamisessa sekä ohjaa tekemistä arjessa. Jos paperille ei synny mitään konkreettista, kannattaa yrittäjän haaveet haudata, ainakin toistaiseksi ja palata myöhemmin saman harjoituksen pariin. Kannattaa myös oivaltaa se tosiasia, ettei liiketoimintasuunnitelma ole koskaan valmis, vaan se kehittyy ja jalostuu matkan varrella. Huonokin suunnitelma on parempi, kuin se, ettei suunnitelmaa ole lainkaan olemassa. Hyvin ja huolellisesti suunniteltu sen sijaan on jo puoliksi tehty.