Trainer4You

View Original

Menestyksekkään elintapamuutoksen 8 askelta

“Motivation is what gets you started. Habit is what keeps you going.”

Noin 90% ohitusleikkauspotilaista eivät ole kahden vuoden jälkeen leikkauksesta muuttaneet omia elintapojaan. Miksi?

Johtuuko se motivaation puutteesta? Tiedon puutteesta? Vai siitä, että heillä puuttuu usko muuttumisen mahdollisuuteen?

Meillä kaikilla on elämässämme jotain, mitä haluaisimme muuttaa. Itse olen yrittänyt muuttaa kymmeniä kertoja omia elintapojani ja usein myös niin sanotusti “ epäonnistunut ”. Olen nähnyt elintapamuutoksen prosessia omissa läheisissä ihmisissä sekä asiakkaissani. Haluan antaa sinulle konkreettisia keinoja ja vinkkejä, millä eri elintapamuutoksen vaiheissa menestytään.

See this content in the original post

Vaihe 1. - Ongelman ja arvojen hahmottaminen. Mitä ja “ miksi ”?

Ensimmäiseksi täytyy hahmottaa tai tunnistaa ongelma. Se, että jokin asia muuttuu ongelmaksi, pitää sen useimmiten aiheuttaa jonkinlaista haittaa elämässämme.

Esimerkkinä ylipaino. Niin kauan, kuin ylipaino ei aiheuta meille minkäänlaista haittaa (sosiaalista, psyykkistä tai fyysistä), ei alitajunta käytää kallista aikaa ja energiaa ongelman ratkaisemiseksi.

Ongelmalle pitää olla riittävän voimakas stimulaatio. Usein se on uuden sairauden diagnosoiminen, vanhemman kuoleminen samaan sairauteen, lasku elämänlaadussa, sosiaalinen stigma tai pelko tulevaisuudesta. Jokaisen täytyy etsiä se tärkein “miksi” - tärkein syy, minkä takia asialle täytyisi tehdä jotain.

Vaihe 2. - Mentaliteetin muutos; mitä tehdä - tue oman ajatusmaailman muuttumista oppimalla näiltä, jotka ovat onnistuneet.

Ennen kuin tehdään iso askel elintapamuutokseen, on saatava alitajunta uskomaan sen mahdollisuus. Suurin osa muutoksista jää tähän vaiheeseen “jumiin”, koska emme oikeasti usko, että pystyisimme siihen. Maalaamme päässämme kuvaa muutoksesta; isosta, pelottavasta, vaikeasta ja melkein mahdottomasta haasteesta. Jotta elämämme pystyisi muuttumaan parempaan, meidät täytyy saada uskomaan, että se on mahdollista. Parhaita keinoja siihen on tutustua ihmisiin, jotka ovat onnistuneet muutoksessa - joko henkilökohtaisesti tai heidän tarinoita lukemalla.

Jos hän pystyi, niin sitten pystyn minäkin! ” on useimmiten riittävä motivaatio siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Vaihe 3.- Tiedon lisääminen; mitä tehdä - etsi lisää tietoa aiheesta eri lähteistä.

See this content in the original post

Ennen kuin voimme menestyksellisesti lähteä isoon elintapamuutoksen, pitää meillä olla riittävästi teoreettista tietoa aiheesta. Ilman tietoa jäämme jumiin ongelmiin jo alkuvaiheissa, seuraavaksi menetämme motivaation ja uskon.

Onneksi tietoa voi saada monella eri tavalla, mutta joihinkin tiedon lähetteisiin kannattaa suhtautua hieman skeptisesti. Jos haluat mennä syvemmälle aiheeseen, osta aiheesta kirja.

Ennen kuin siirryin ns. virkalääkärin ammatista yrittäjäksi, luin vähintään 30 erilaista kirjaa yrittäjyydestä ja yritin haastatella mahdollisimman monia menestyneitä yrittäjiä. Jatkan tätä prosessia tälläkin hetkellä ja todennäköisesti koko elämäni.

Lukeminen kannattaa aina, sanoi Jörn Donner. Ongelma on, jos jäädään jumiin “analyysin paralyysiin” eikä osata ottaa seuraava askelta.

Vaihe 4.- korvaa vanhat tavat uusilla.

Loistavassa kirjassa “Tapojen voima ” Charles Duhiggilta, korostetaan, miten tärkeä on löydä vanhojen huonojen tapojen sijaan uudet tavat.

Vanhan toimintamallin “lopettaminen seinään” tuo harvoin pysyviä tuloksia. Meidän pitää avoimen rehellisesti analysoida tavat, jotka estävät meitä saavuttamasta tilaa, mihin pyrimme.

Tapojen korvaaminen uusilla on asteittainen prosessi ja takapakki tuleekin usein siitä, jos yritetään tehdä liian paljon kerrallaan. Korvaa mieluummin 15 minuuttia telkkarin katsomista 15 minuuttia lukemalla, yksi tupakka päivässä viiden minuutin kävelylenkillä.

Duhiggin mukaan pienet muutokset aiheuttavat pidemmän päälle isoja muutoksia muilla elämänalueilla. Pienet positiiviset tulokset antavat meille motivaatiota jatkaa ja kehittyä. Kärsivällisyys on avain.

Vaihe 5.- “Epäonnistuminen”

Pidänkö sinua luovuttajana? Epäonnistuminen on osa prosessia.

Sitä varten pitää olla valmiina, koska se tulee. Jos vältämme aihetta ja keskittyen vain menestymiseen, seuraa loppuunpalaminen ja romahdus.

Pidän itse erittäin tärkeänä sitä, että hyväksymme jo etukäteen tulevat takapakit sekä epäonnistumiset. Koska kaikissa muutosprosesseissa tulee takapakkeja ja suoranaisesti epäonnistumisia.

Laihduttajat, yrittäjät, alkoholistit ja lasten vanhemmat tietävät sen.

Tästä syystä en itse hyväksy sanaa “epäonnistuminen”, koska jokainen virhe tai takapakki on kokemus - mahdollisuus analysoida ja oppia. Se on osa muutosta. Tie tuloksiin on epäsuora. Jos me hyväksytään se, annetaan itsellemme anteeksi, päästään nousemaan nopeammin ja jatkamaan elintapamuutostamme.

Vaihe 6.- Muutos jatkuu; seuraa muutoksen avainindikaattoreita, priorisoi.

Kirjassa High performance habits Brendon Burchard kertoo, että ihmiset, jotka seuraavat säännöllisesti prosessia, onnistuvat 2,5 kertaa todennäköisemmin omissa tavoitteissa. Seuranta motivoi meitä pysymään tavoitteessa ja priorisoimaan energiaamme.

Itse seuraan melkein joka aamu painoa ja syötyjen kaloreiden määrää, koska tiedän, että ilman sitä unohtaisin, kuinka tärkeä prosessi se minulle on.

Toinen tärkeä tehtävä jatkuvassa elämäntapamuutoksessa on priorisointi.

Suoranainen mahdottomuus nykypäivänä ihmiselle on saada mahtumaan “ kaikki tärkeät asiat ” päivässä 16 tunnin sisälle.

Kirjassa The one thing Gary Keller opettaa, että jokaisella elämän osa-alueella pitää olla yksi kaikista tärkein asia, joka saa täysin huomiomme ja aikamme, koska muuten meillä on paljon asioita, jotka eivät saa lainkaan tuloksia aikaiseksi.

Itse en ole kovin isosti “tasapainoisen elämän” puoltaja, juuri sen takia, että tiedän, miten tavoitteiden saavuttaminen vaatii sekundaaristen asioiden tekemättä jättämistä.

Elämä on julmaa priorisointia.

 Vaihe 7.- “Epäonnistuminen”; - hyväksy se!

“Epäonnistuminen” taas? Ei, se ei ole huono vitsi tai virhe tekstissä.

Haluan korostaa sitä, että kaikissa muutosprosesseissa, kaikkialla, jossa yritetään luoda jotain parempaa, tulee “epäonnistumisia”. Siitä huolimatta, montako kertaa me kaadumme, meidän täytyy nousta.

Pieni määrä pakkomiellettä on hyvä asia. Suurin osa meistä tietää sen tunteen, kun olet jostain niin innostunut, että et pysty ajattelemaan muuta kuin vain sitä asiaa.

Annan itselleni usein vapauden ajatella pakkomielteisesti jostain isosta tavoitteesta, koska tiedän, että se auttaa minut vaikeiden aikojen yli. Iso mentorini Grant Cardone sanoo kirjassa “ Be obsessed or be average ”, että pakkomielle on vaatimus, jos haluat isoja tuloksia, muuten tulokset jäävät keskinkertaisiksi tai olemattomiksi.

Vaihe 8.- Pysyvä muutos; mitä tehdä - kehitä pysyvät tavat ja paranna näitä.

Kirjassa “Tapojen voima” Duhigg kertoo, miten tavat syntyvät ja toimivat. Oppiessa ajamaan autoa, meidän pitää ensimmäiset kuukaudet kiinnittää jatkuvasti huomiota nopeuteen, rattiin, liikennemerkkeihin, vaihteeseen, polkimiin. Kuukauden-parin päästä ne samat asiat toimivat täysin automaattisesti. Miten?

Meidän aivot oppivat siirtämään toistuvat tehtävät alitajuntaan, jotta ne eivät vaatisi meiltä jatkuvaa huomiota ja energiaa. Sama tapahtuu elintapamuutoksissa. Terveellinen syöminen, säännöllinen liikkuminen ja nukkumaanmenoaika muuttuvat parin kuukauden sisällä automaattisiksi. Takapakkeja tulee, mikään ei ole 100% pysyvää, mutta tässä vaiheessa on tavan jatkaminen jo huomattavasti helpompaa.

Onnistuminen tapahtuu jokainen päivä, kun yrität muuttua.