Trainer4You

View Original

Meri-Sisko Rajalan tarina

Artikkelin kirjoittaja on Trainer4You Personal trainer Meri-Sisko Rajala, joka toimii Trainer4You:ssa kouluttajana.”Tyttäreni, olet kuin lehti”, sanoi isäni usein kiihtyessään silloin kun olin vielä pieni. Vaikka lauseessa oli napakka ote, oli siitä aistittavissa myös pilkettä sekä lämpöä. Lehdellä voidaan varmasti tarkoittaa alati liikkeessä olevaa, uudesta innostuvaa ja sateissa kestävää. Lehti ajelehtii tuulten mukana, mutta tällä lehdellä on kuitenkin aina ollut selkeä päämäärä.Harrastin nuorena liikuntaa monipuolisesti. Joku sitoutuu yhteen lajiin, mutta minä kokeilin kaikkea mahdollista jalkapallosta tanssiin ja itsepuolustuksesta telinevoimisteluun. En viihtynyt missään lajissa kovinkaan kauaa, vaan vaihdoin lajia lähes kuukausittain. Sen vuoksi sain monipuolisen pohjan ja liikunnannumeronikin nousi seiska- ja ysiluokan välillä kahdeksikosta kymmeneen.Lukioaikana eksyin aerobictunnille koulun liikuntasaliin. Ohjaajan osaaminen ja hyvä fysiikka tekivät minuun vahvan vaikutuksen. Pian huomasinkin istuvani samaisessa liikuntasalissa ryhmäliikunnanohjauksen peruskurssilla. Vuosi taisi olla 1999, jonka jälkeen lisäkoulutusta on tullut haalittua rutkasti lajikohtaisilta kursseilta, taistelulajeista sekä cross trainingista. Lukion lopussa sain yllätyksekseni diplomin liikunnan ja koulun onnistuneesta yhteensovittamisesta.

Liikuntaa työnä ja harrastuksena

Ohjaustyön parissa on tullut vietettyä tähän mennessä noin 15 vuotta. Siinä rinnalla on tullut harrastettua myös muuta liikuntaa. On juostu muutama marathon sekä seikkailtu maalla, vedessä ja ilmassa. Kun kilpailen, niin kilpailen aina itseäni vastaan. Asetan itselleni päämäärän ja teen määrätietoisesti töitä saavuttaakseni sen.Osaltaan ohjaustyön innostamana halusin opiskella kasvatustieteitä ja minusta tulikin kasvatustieteiden maisteri, opettajan pedagogisella pätevyydellä. Tulen poliisisuvusta ja tämä näkyi tietyistä valinnoistani opiskeluaikanani. Tein lopputyöni päihdevanhemmuudesta ja kuntoutumisesta sekä työskentelin opiskeluaikanani nuorisokodissa. Tein myös opettajan harjoitteluja ammattiopiston ammattistarttilinjalla sekä työskentelin haastavien nuorten parissa. Ja tietenkin ohjasin samanaikaisesti myös liikuntaa.Opiskeluaikanani ajauduin yhä enemmän liikunnanohjastyön pariin. Siirryin ohjaamaan ryhmäliikuntaa seuroilta liikuntakeskuksille ja samalla tarjoutui mahdollisuus lähteä laajentamaan osaamistani myös toisen intohimoni, kuntosalin puolelle.Trainer4You:hun törmäsin ensi kertaa Jyväskylässä Killerin liikuntakeskuksella. Työntekijöiden positiivisuus, innostavuus ja avuliaisuus tekivät minuun heti vaikutuksen. Aloitinkin pian kuntosalivalmentajaksi opiskelun ja nälkä kasvoi opiskelujen edetessä. Pääsin hyvin kiinni työn sarkaan heti valmistuttuani ja jano valmentaa vain kasvoi kasvamistaan. Valmistuin samaan aikaan myös yliopistolta, mutta tässä vaiheessa liikunnanohjaus- ja valmennustöitä oli niin paljon, että perustin toiminimen ja jatkoin opiskelua personal traineriksi saakka.

Koulutuspolulta unelmaduuniin

Personal trainer -koulutuspolku oli kasvattava kokemus. Kehon rakenne ja toiminta sekä valmennustyöhön liittyvät vuorovaikutustaidot ja henkinen valmennus motivoivat minua oppiaineista eniten. Pääsin työni kautta heti soveltamaan tietoa käytäntöön ja sain opille todellista kosketuspintaa. Samalla toivoin joskus voivani yhdistää työssäni kouluttamisen ja liikunnan.Valmistuttuani personal traineriksi työllistin itseni jo täysipäiväisesti ohjaustyöllä. Parin vuoden kokemuksen jälkeen siirryin vastaamaan Jyväskyläläisen liikuntakeskuksen personal trainer -tiimin toiminnasta. Samalla valmensin työyhteisöryhmiä Trainer4You:n kautta. Kun koulutustaustani tuli keskusteluissa ilmi, tarjoutui minulle tilaisuus myös uusien ohjaajien kouluttamiseen. Pian eteen tulikin hetki, johon olin jo vuosia tähdännyt ja valmistautunut. Pääsin estradille ja ensimmäiset kouluttamani hyvinvointivalmentajat valmistuivat keväällä 2013. Se tunne oli mahtava!Viime syksynä halusin syventää osaamistani ja osallistuin Trainer4Youn Functional trainer -koulutukseen. Asiakastyöstä sekä aiemmasta kouluttautumisesta oli hyötyä ja uusi tieto istui loistavasti vanhaan. Sain paljon eväitä työhöni ja silmäni toiminnallisuudelle sekä kehonhallinnalle avautuivat täysin ammolleen. Lihakset saivat paikansa yhtenäisissä liikeketjuissa ja oivalsin perustelut monille pohtimilleni asioille.Tällä hetkellä teen sitä mitä olen aina halunnut. Valmennan yksilöitä ja yrityksiä sekä ohjaan mm. LesMills-tunteja, kahvakuulaa ja crosstrainingia. Pääsen työssäni myös suunnittelemaan ja kehittämään personal trainereiden työtä sekä koulutan tulevia personal trainereita. Päivät ovat yrittäjämäisesti välillä pitkiä, mutta olen itse vastuussa työni laadusta, päivieni pituudesta ja tuloksista. Se on todella motivoivaa.Kouluttajana olen vastuussa opiskelijoideni laadukkaan työn jatkamisesta ja pyrin antamaan heille keinot tavoitella sekä löytää oman maksimipotentiaalinsa. Kouluttajana koen olevani vahva pedagogi sekä määrätietoinen, tavoitteellinen ja ihmisläheinen motivoija.Meri-Sisko Rajala on Trainer4You Personal trainer ja Trainer4You-kouluttaja.Ymmärrän vuosi vuodelta paremmin isäni viittausta lehteen. Koen leijailevani välillä puhurin, välillä pienemmän puhalluksen vietävänä, suunnan ollessa kuitenkin selkeä: Olen löytänyt oman intohimoni ohjaus- sekä koulutustyön parista ja heittäydyn luottavaisin mielin uusien haasteiden sekä tuulien vietäväksi.