Trainer4You

View Original

Mies lukuisten luottamustehtävien takana

Mikael Witick on yksi Trainer4You:n avainhenkilöistä, joka puurtaa kulisseissa äärettömän tärkeää työtä. Kehitystyö, jonka parissa herra ahkerasti puurtaa, jää usein kuitenkin arkisen tekemisen taakse piiloon. Siksi pyysimme Mikaelia kertomaan itsestään, taustastaan ja työtehtävistään, jotta arvokas työ saa ansaitsemansa arvostuksen. Antaa Mikaelin puhua:

Minulta kysytään usein mitä oikein teen työkseni. Jokunen vuosi takaperin pystyin vastaamaan tuohon kysymykseen melko yksiselitteisesti olevani parkettiasentaja, perheyrityksessä nimeltä Parkettiliike Witick. Tänä päivänä tehtävänkuvani on laajentunut melkoisesti ja vaikka käyntikortissa lukeekin tällä hetkellä Trainer4You Oy Palvelujohtaja, niin tulen itse yleensä innoissani kertoneeksi erilaisista tehtävistä ja projekteista, joissa olen mukana asiaa avatakseni.

Yleensä jossakin kohtaa kuuntelija alkaa pyöritellä silmiään, ehkäpä epäuskosta tai huvittuneena kaikesta siitä mitä viikkoon saakaan mahtumaan. Siinä kohtaa keskustelua alkaa kyllä itseänikin jo yleensä naurattamaan, kun pysähdyn arkeani pohtimaan. Juuri muutama päivä sitten esimerkiksi istuin Opetushallituksella kokouksessa jossa oli paikalla edustajia European Centre for the Development of Vocational Training (Cedefop) järjestöstä, Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, Oikeusministeriöltä, Ympäristöministeriöltä, Elinkeinoelämän keskusliitosta, Sisäministeriöstä, Lääkäriliitolta, lähes kaikista yliopistoista, sekä muista arvovaltaisista tahoista ja minä. Aiheena oli työpaja Suomen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen laajentamisesta ja yhtenä aiheena Personal trainer nimikkeen lisääminen kansalliseen viitekehykseen. Mutta otetaanpa muutama askel taaksepäin…

Miten päädyin Trainer4Youlle?

Muistan vieläkin elävästi, sen puhelun jonka sain vuosia sitten silloiselta Trainer4You Helsinki Oy:n johtajalta Janne Mustoselta. Olin juuri suorittanut Trainer4You Functional trainer koulutuksen jatkona Personal trainer opinnoille ja ilmeisesti sitten ollut enemmän tai vähemmän äänessä, mikä johti tuohon puheluun. Vaikka puhelu olikin varsin mieluisa, ei päätös irtisanoutua perheyrityksestä ollut kuitenkaan helppo ja pitkään sitä pohdinkin. Lopulta vain päätin, että tämä omalle polulle nyt osunut kivi on pakko kääntää ja katsoa mihin se johtaa.

Olen pohjakoulutukseltani Tuotantotalouden ja kansainvälisen markkinoinnin insinööri. Liikunta, muiden auttaminen ja erityisesti kamppailulajit ovat kuitenkin aina olleet minulle tärkeitä ja aihealueisiin on tullut perehdyttyä lukuisien kirjojen ja oppaiden kautta. Oman harjoitteluni ja valmennushommien myötä päädyin sitten aikoinaan myös Trainer4you Personal trainer koulutusputkeen vahvistaakseni osaamistani fysiikkavalmennuksen puolella. Tuon koulutuksen myötä avautuikin aivan uusi maailma, kiitos silloisten opettajieni, ja sittemmin on tullut suoritettua, jos jonkinlaista kurssia ja koulutusta kaikesta mahdollisesta minkä olen kokenut mielekkääksi ja hyödylliseksi. Tällä hetkellä olen mm. yksi vain yhdeksästä henkilöstä Suomessa joka on suorittanut Anatomy Trains organisaation Fascial Release for Structural Balance koulutuskokonaisuuden. Koulutusryhmässä oli tuolloin osallistujina mm. fysioterapeutteja, osteopaatteja, sekä muita kuntoutuksen ammattilaisia ja minä, Tuotantotalouden insinööri ja Trainer4You Personal trainer.Trainer4You:lla urani alkoi ihan Personal trainerina erilaisissa yritysvalmennuksissa, kouluttajana sekä toimiston yleismiehenä, jolta löytyi ratkaisu lähes mihin vain. Oli sitten kyseessä ATK-tuki ja laiteasennus, koulutusjaksojen vetäminen, tehtävien tai raporttientarkistus, työkaverin pyöränkorjaus tai mitä nyt vain eteen sattui tulemaan, kuten vaikka tilanne, jossa tarvitsimme aikaisemmissa koulutustiloissamme ollutta uima-altaan huoltamista varten henkilön, jolla oli vesityökortti, niin kukapas sinne kurssille vapaaehtoisena ilmoittautuikaan kuin allekirjoittanut. Huomasin olevani tavalla tai toisella aina mukana toiminnassa ja valmiina auttamaan. Onpahan joku joskus, ilmeisesti kaikella raukkaudella kutsunut myös MacGyveriksi.

Trainer4You:n Palveluyksikkö, jota nykyään Janne Mustosen jalanjäljissä johdan, vastaa valtakunnallisesti koulutusten käytännön organisoinnista tavoitteenaan tehdä kouluttajien sekä opiskelijoiden lähijaksoista mahdollisimman sujuvia. Huolehdimme yksikön tehokolmikon eli Nina Widemanin ja Sanni Nybergin kanssa mm. kahdeksan koulutuspaikkakuntamme koulutustiloista, koulutusmateriaaleista, ja yleisestä organisoinnista niin koulutusten kuin yritysvalmennusten osalta, yksinkertaistettuna siis, että oikeat henkilöt ovat oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Vuositasolla kahdeksan kaupungin ja lukuisten koulutusten organisointi tekee melkoisen määrän lähiopetustunteja, koulutusjaksoja, kouluttajia sekä oppilaita.

Lukuisia luottamustoimia

Olen aina kokenut ihmisten auttamisen mielekkääksi ja tämän vuoksi olenkin päätynyt Trainer4Youn kautta erilaisiin luottamustehtäviin, kuten ehkä aikaisemmasta jo on saattanut päätellä. Joku on joskus epäillyt, että käteni on ollut pystyssä vapaaehtoisuudesta ennen kuin pää on ehtinyt ymmärtämään mitä tapahtui ja kuinka paljon työtä loppuunsaattaminen vaatii mutta projektit ja tehtävät ovat myös tarjonneet valtavan määrän erittäin hyödyllistä kokemusta ja näkemystä sekä mahdollisuuden olla edistämässä myös itselleni tärkeitä asioita, kuten sitä, että joku saavuttaa sen #unelmaduuninsa personal trainerina.

Päädyin esimerkiksi Trainer4You:n työsuojeluvaltuutetuksi, kun yrityksen silloinen toimitusjohtaja kysyi ohimennen asiaan vapaaehtoisia. Tietenkin ilmoittauduin ja nykyään myös nimettynä kyseiseen tehtävään. Arkeen siis tuli jonkin verran hallinnollista työtä lisää sekä yhteydenpitoa Kelan ja Työterveyshuollon kanssa.

Kun Trainer4You haki kansallista Auktorisoitu Personal trainer auditointia, kansainvälisen jo olemassa olleen Europe Activen akreditointinsa päälle, olin jälleen vapaaehtoinen asian hoitamiseen. Perehdyin asiaan perinpohjaisesti ja läpäistyn auditoinnin myötä olen nykyään myös kyseisen APT auditointityöryhmän jäsen, jonka tehtävänä on varmistaa, että nykyisten sekä mahdollisten uusien koulutustalojen oppisisältö täyttää Auktorisoitu Personal trainer koulutussisällön minimivaatimukset opetuksen laadun varmistamiseksi.

Opetushallituksen ”amisreformin” eli ammatillisen koulutuksen uudistuksen myötä, aikaisemmat niin sanotut koulutusten tutkintolautakunnat lopetettiin ja Opetushallitus päätti perustaa alaisuuteensa Työelämätoimikunnat, joiden tehtävänä on ammatillisen koulutuksen näyttötutkintojen ja osaamisen arvioinnin varmistamiseen osallistuminen. Joten kun Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistykseltä (SKY Ry), joka siis hallinnoi Auktorioitu Personal trainer koulutustalojen sekä Personal trainereiden rekisteriä Suomessa, pyydettiin Suomen Yrittäjien toimesta ehdokkaita Opetushallituksen Liikunnan ja valmennuksen työelämätoimikuntaan työelämän edustajana niin arvaatteko, kuka oli taas vapaaehtoisena? Jep, allekirjoittanuthan siellä taas oli ja tuli valituksi. Seuraavat pari vuotta toimin sitten kyseisen Työelämätoimikunnan varapuheenjohtajana.

Trainer4Youn yhteistyö kansainvälisen liikunta-alan kattojärjestön Europe Activen kanssa taas on johtanut siihen, että kun kansainvälisiä EQF Level 4 Personal trainer koulutusstandardeja vuodenvaihteessa päivitettiin, sain kunnian olla Trainer4You:n edustajana kommentoimassa uudistettuja koulutusstandardeja. Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä alaamme, joten oli vain luonnollista kommentoida uudistusta. Silti oli alkuun hämmentävää nähdä oma nimi listattuna alan virallisissa koulutusstandardeissa.

Kansainvälisen yhteistyön kautta Trainer4You on tutustunut myös muihin alan toimijoihin Euroopassa kuten Fitness Academy Kroatiasta sekä Base Training Kreikasta muutamia mainitakseni. Edellä mainittujen tahojen kanssa yhteydenpito on johtanut jo kahteen kansainväliseen Erasmus+ rahoitteiseen yhteistyöprojektiin, jotka on laittanut alulle Fitness Academy of Croatia. Trainer4You:lla ja itselläni on kunnia olla näissä mukana yhtenä osapuolena ja mahdollisesti kolmatta yhteisprojektia jo suunnitellaan. Ensimmäisen projektin kunniamaininnasta saatoit jo lukeakin kanavistamme.

Tällä hetkellä työn alla oleva yhteisprojekti, johon tulin nimetyksi Trainer4You:n projektipäälliköksi on Fitness Index, jossa liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisille luodaan yhteinen työkalu terveyttä edistävän liikunnan hyödyntämiseksi osana hoitoketjua. Projektin myötä rakentuu mm. oppisisällölliset standardit, verkko-oppimisympäristö materiaaleineen sekä laatustandardit kuntokeskuksille terveyttä edistävän liikunnan tarjoamiseksi osana palveluitaan. Yksinkertaistettuna tarkoitus on saada terveydenhuollon sekä liikunnanalan ammattilaiset EU-tasolla, tekemään entistä enemmän yhteistyötä. Ennakkotietona ja osana tätä projektia Trainer4You järjestää ensi vuoden alussa aiheeseen liittyvän seminaarin Espoon toimipisteellään. Tästä toki tiedotamme vielä tarkemmin.

Espoon toimistosensein, kuten itse itseäni epävirallisesti pilke silmäkulmassa kutsun, päivät täyttyvät nykyään siis parketin asennuksen sijasta mm. melkoisesta määrästä Opetushallituksen byrokratiaa ja liikunnan ja valmennuksen ammattitutkintojen laadun varmistusta, erilaisten luottamustehtävien hoidosta Työsuojeluvaltuutettuna sekä Auditointityöryhmän jäsenenä, valtavasta määrästä organisointia sekä aikatauluttamista niin kotona Suomessa kuin EU-tasollakin.

Vuoden loppuun mennessä tulen käymään ainakin kerran vielä ulkomailla 9th International Standards kokouksessa, jossa aiheena koulutusten laadunvarmistus kansainvälisesti ja tähän tarvittavat toimenpiteet, sekä ylempien EQF koulutusstandardien oppisisältö.

Vuodenvaihteessa vuorossa onkin sitten, Opetushallinnon tutkinnon suorittamiseen valmentava opetushallinnon kurssi jonka oppisisältöä edellytetään rehtorin tai muun opetusalan esimies- ja hallintotehtävissä toimivilta. Näinköhän Trainer4You saa siis keväällä ensimmäisen virallisen rehtorinsa, aika näyttää.

Kaiken tämän keskellä olen myös kirjoittanut kirjan kamppailijoiden kuntoharjoittelusta. Kamppailijan Kuntokirjan tarkoituksena on jälleen kerran auttaa ihmisiä, tällä kertaa parempaan fysiikkaharjoitteluun ja näin edistymään omassa lajissaan.

Kansikuva International Standards Meeting 2018 tapahtumasta.

Bonus! Etsi kuvasta Mikael ;)