Trainer4You

View Original

Mitä valmentaja hyötyy personal training -osaamisesta?

Suomen Valmentajat ry ja Trainer4You Oy ovat tehneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Trainer4Yousta tulee valmentajajärjestön pääyhteistyökumppani.

Suomen Valmentajat järjesti kesällä jäsenkyselyn, jossa tiedusteltiin muun muassa jäsenten kiinnostusta personal trainer -koulutusta kohtaan. Yli kolmasosa vastanneista osoitti kiinnostusta ja sen lisäksi osalla oli pt-koulutus jo hankittuna. Vastatakseen kiinnostukseen Suomen Valmentajat ja koulutusyhtiö Trainer4You päättivät jatkaa aiemmin hyvin sujunutta yhteistyötä ja käynnistää hetken tauolla olleen pääyhteistyökumppanuuden uudestaan. Yhteistyökumppanuus hyödyttää Suomen Valmentajien jäseniä monella tapaa, joista yhtenä tärkeimpänä, että valmentajan on helppoa ja edullista täydentää osaamistaan personal trainingin saralla Trainer4Youn koulutuksissa.

Valmentamisessa ja personal trainingissa on paljon yhtäläisyyksiä. Molempien tavoitteena on valmennettavan auttaminen eteenpäin sekä itsensä tarpeettomaksi tekeminen opettamalla, perustelemalla ja palautetta antamalla. Eroavaisuudet kulminoituvat lähinnä siihen, että personal trainerin lähtökohtana on terveyttä ja suorituskykyä edistävän elämäntavan opettaminen, kun taas valmentaja opettaa valmennettavaansa urheilulajin tavoitteet keskiössä, kuitenkin urheilulliseen elämäntapaan liittyvät asiat myös huomioiden.

Tutustu Suomen Valmentajien toimintaan.

Mitä personal trainer -koulutuksessa opiskellaan?

Valmentaja hyötyy personal trainer -opinnoista ennen kaikkea niiden kokonaisvaltaisuuden vuoksi: koulutuksessa opiskellaan toiminnallista anatomiaa, liikkeen ja liikkumisen analysointia, voima-, kestävyys- ja liikkuvuusharjoittelun fysiologiaa, käytännön lihashuolto- ja palautumistoimia, yksittäisten harjoitusohjelmien rakentamista ja harjoittelun pidemmän tähtäimen ohjelmointia, ammattimaista ohjaamista sekä viestintää ja vuorovaikutusta. Koulutuksessa ovat omat osuutensa myös ravintovalmennuksesta, psyykkisestä valmennuksesta, markkinoinnista, myynnistä ja liiketoiminnan harjoittamisesta. Lisäksi koulutukseen sisältyy harjoitusasiakkuus ja siitä raportointi sekä lisenssikokeen suorittaminen.

Liigajoukkueissa luotetaan personal training -osaamiseen

Lappeenrannan SaiPan liigajoukkueen fysiikkavalmentaja, personal trainer Mikko Paunonen, pitää kokonaisuuden hallintaa sekä yksilöllisiä ohjelmointitaitoja suurina arvoina urheiluvalmentajalle. Hän nostaa tärkeinä tekijöinä esille myös ravintovalmennuksen sekä henkisen valmennuksen taidot, joita personal trainer -koulutuksessa opiskellaan ja joita Trainer4Youn Jatkokoulutuksissa syvennetään.

"Yksilöllisen kokonaiskuormituksen arvioiminen ja henkilökohtainen valmentaminen pelaajan tarpeet huomioiden ovat taitoja, jotka ovat ratkaisevan tärkeitä etenkin joukkuelajeissa", hän korostaa."

Lajitaitojen sekä lajia tukevan fysiikkaharjoittelun osaaminen on useissa seuroissa erinomaisella tasolla, mutta eniten kehitettävää näen juuri kokonaisuuden hallinnassa, progressiivisessa ohjelmoinnissa sekä ravitsemuksellisissa, palautumista edistävissä sekä huoltavissa toimenpiteissä, joissa personal training -osaamisesta on paljon hyötyä", Paunonen täydentää.

Myös Oulun Kärpissä luotetaan personal training -osaamiseen. Oulun Kärppien edustusjoukkueen fysiikkavalmentaja Samppa Jaakola opiskeli personal traineriksi Trainer4You:n koulutusputkessa.

"Personal trainer -koulutus avasi silmäni erityisesti siitä, mistä on kysymys kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa, hyvän kunnon eri osa-alueissa ja niiden tietojen soveltamisessa käytäntöön. Jo ensimmäisen lähijakson aikana kävi ilmi, kuinka hyvin suuri määrä tietoa oli punottu yhteen, helposti omaksuttavaan muotoon. Minua miellytti myös se, ettei koulutuksessa luvattu mitään hokkuspokkus-juttuja, vaan perusteiden kautta syvennyimme mielenkiintoisiin valmennuksellisiin asioihin", Jaakola muistelee personal trainer -koulutuksen antia.

"Toteutan edelleen työssäni useita asioita suoraan koulutuksesta saaduilla tiedoilla. Koenkin saaneeni personal trainerin ammatista varmuutta omaan työhöni, kouluttajista esikuvia ja loputtoman määrän hyödyllisiä työkaluja päivittäiseen valmennukseen", KHL-joukkue Neftehimik Niznekamskia ennen Kärppiä luotsannut fysiikkavalmentaja kertoo.

Personal training mahdollistaa täysipäiväisen valmennustyön

Personal trainer -koulutuksessa opiskeltavien toiminnallisen anatomian, fysiologian, biomekaniikan sekä liikkeen ja liikkumisen analysoinnin taidot antavat mahdollisuuden fysiikkavalmentaa urheilijoita monipuolisesti yli lajirajojen. Personal trainer -koulutus tarjoaakin monelle osa- tai täysipäiväisestä valmentamisesta kiinnostuneelle henkilölle mahdollisuuden siirtymiseen aiempaa laajemmin unelmatyönsä pariin.

"Yrittäjyys lisääntyy valmennuksessa ja urheiluvalmentaja-pt -yhdistelmä voi tarjota joillekin jäsenistämme kokoaikaisen työn liikunta-alalla. Jäsenkyselymme osoitti selvää kiinnostusta pt-koulutusta kohtaan. Kyseessä ei ole siis se, että sekoittaisimme urheiluvalmennuksen ja personal trainingin keskenään, vaan tarjoamme jäsenillemme mahdollisuutta hankkia Personal trainer -ammattiosaamisen urheiluvalmennuksen osaamisen rinnalle tuntuvalla jäsenalennuksella", Suomen Valmentajien toiminnanjohtajana toimiva Sari Tuunainen kertoo.

Harvassa lajissa on tarjolla edes osapäiväisesti työllistäviä valmentajan pestejä, mutta ammattimaista valmennusapua kaipaavia kuntoilijoita sekä terveysliikkujia sen sijaan piisaa. Valmentamalla osapäiväisesti tavallisia kuntoilijoita ja osapäiväisesti kilpaurheilijoita, on huomattavasti realistisempaa työllistyä ja tulla toimeen valmennustyöllä, kuin pelkästään urheilijoiden valmennukseen panostamalla. "Koen sen samalla myös tuovan sisältöä työpäiviin sekä lisäävän ammattitaitoani, kun ymmärrän paremmin molempia ääripäitä; suorituskyvyn optimointia ja toimintakyvyn palauttamista sekä ylläpitoa", voimavalmennukseen erikoistunut personal trainer Eetu Aalto kertoo. Hänelle unelmatyö personal trainingin ja urheiluvalmennuksen parissa mahdollistaa myös oman kilpaurheilu-uran klassisen voimanoston harrastajana.

Samppa Jaakola puolestaan korostaa personal training -osaamisen merkitystä oman kunnon sekä hyvinvoinnin näkökulmista.

"En usko, että olisin näin hyvässä kunnossa ilman koulutuksessa saatua ymmärrystä siitä, kuinka itsestä pidetään huolta, kuntoa kohotetaan ja saavutetaan omia tavoitteita eri osa- alueilla vielä nuoruusvuosien jälkeen. Ja vähintään yhtä rikastuttavaa oli verkostoitumisen mahdollisuus. Tapasin upeita ihmisiä, opiskelijoita ja kouluttajia, joista moni on edelleen elämässäni osallisena. Mielestäni sekin kertoo koulutuksen positiivisesta ilmapiiristä tärkeiden asioiden ympärillä", Jaakola myhäilee.