Trainer4You

View Original

Ovatko ravitsemusgurut oikeassa?

Heti alkuun kehotan lukemaan artikkelin Pärjääkö maalaisjärjellä ruokavalion valinnassa? Jos et siis ole sitä vielä lukenut. Siinä käsitellyt asiat auttavat sinua ymmärtämään ja sisäistämään tässä artikkelissa kertomiani asioita.Sitten otsikon kysymyksen vastaukseen: ovat ja eivät ole. Asiantuntijoita on monenlaisia. Osa haluaa auttaa, osa haluaa auttaa ja tehdä siinä sivussa rahaa, osa haluaa vain tehdä rahaa ja osa haluaa jotain ihan muuta. Kaikilla näillä asiantuntijoilla on kuitenkin yksi yhteinen piirre; kaikilla on jonkinlainen käsitys normaaliudesta ja se liukuu tilanteen mukaan. Jollekin asiakkaalle voidaan antaa alennusta, toiselle hinta on vähän kalliimpi, yhtä autetaan ilmaiseksi ja samalla kerrotaan julkisuuteen jotain ihan muuta. Jokaisella on omat tarkoitusperänsä ja käyttäytymismallinsa, joiden takaa taas löytyy useita eri syitä. Tästä syystä löydät itsesi usein kuuntelemasta tai seuraamasta sellaista asiantuntijaa, jonka kanssa oma ideologiasi (tai kuvitelmasi siitä) kohtaa.

Timo Kettunen on tunnettu useista blogeista, Terveysmyrskyn FB-sivusta sekä humoristisesta, mutta räväkästä tyylistä käsitellä ja popularisoida terveyteen ja ravitsemukseen liittyviä asioita. Kettunen on korkeasti koulutettu, joten ihan mikä tahansa tutkimus mullistavine tuloksineen ei mene suodattamatta läpi! Vahvana haluna Kettusella on kuitenkin tutkitun tiedon tuominen esille kansantajuisesti, huumorilla höystettynä. Tämä artikkeli on pätkä lokakuussa ilmestyvästä Kettusen kirjasta Miksi syömisestä tuli niin hankalaa?

Ravintogurut voivat joko (vilpittömästi tai vilpillisesti) uskoa tai olla uskomatta asiaansa, mutta juuri edellä mainitun ilmiön takia heihin uskotaan. Sieltä voi tulla vaikka minkälaista dadaa pihalle, mutta jos olet ideologisesti sopivassa mielentilassa, olet vaarassa astua ansaan. Tässä kohtaa sinua auttaa nimenomaan asian ymmärtäminen, normien kyseenalaistaminen ja kriittinen ajattelu. Kysy itseltäsi mitä sinä itse haluat. Tai oletat.Ravitsemusguruilla on tarve olla oikeassa, olivatpa he sitä oikeasti tai eivät. Tämä johtuu siitä, että oikeassa olemista arvostetaan ja väärässä olemista taas ei, minkä ansiosta gurun - joka yleensä joko aina myy jotain aineetonta tai aineellista tai saa palkkansa yhteiskunnallisen statuksen nousuna - arvo kasvaa hänen omalla, itse rakennetulla ja alitajuisella asteikollaan. Guruilla on useita keinoja tehdä itsensä fiksumman näköiseksi ja oloiseksi kuin he oikeasti ovatkaan. Heidän onkin pakko, koska en ole vielä tavannut yhtään gurua joka olisi oikeasti ymmärtänyt ihmisen kokonaisuutena. Toki he väittävät niin ja tarjoavatkin usein kokonaisvaltaista hyvinvointia, joka pitää sisällään myös ruokavalion. Usein ruokavalio on kuitenkin sellainen, joka on jo valmiiksi kategorisoitu tietyllä tavalla, sallien ja rajaten tiettyjä ennalta määriteltyjä asioita. Lähtökohtaisesti tämä toimii vain yksinkertaisella fysiologian ymmärryksen tasolla, mutta kun laitetaan useita kerroksia päällekkäin, tulokset ovat hyvin harvoin pysyviä.Yksi keino tehdä itsestään fiksumpi on luoda sille ulkoiset puitteet. Tämä ei ole siis missään nimessä negatiivinen ilmiö, vaan se pätee ihmisen käytökseen niin hyvässä kuin pahassa. Puhun siis sädekehäilmiöstä eli haloefektistä. Siinä henkilöön jolla on jokin huomiota herättävä myönteinen ominaisuus, liitetään muitakin positiivisia piirteitä. Esimerkiksi siisti ulkoasu tulkitaan usein terveyden tai menestyksen merkiksi, silmälasit fiksuuden merkiksi, uusi auto varakkuuden merkiksi tai kauneus/komeus älykkyyden merkiksi. Ilmiö toimii myös toiseen suuntaan eli negatiivisiin piirteisiin tulkitaan liittyvän muitakin negatiivisia ilmiöitä. Kyseessä on tällöin stigma-ilmiö ja se voi tulla esimerkiksi silloin kyseeseen, kun oletetaan että pullea henkilö ei voi tietää terveydestä mitään, toimia esimerkiksi lääkärinä tai personal trainerinaGuru voi kasvattaa näennäistä osaamistaan myös sekalaisella terminologialla, tai asioilla joita kuulijan on hankala tarkastaa joko siksi että tieto on vaikeasti saatavilla tai sitä ei ymmärretä. Jos nielet kaiken kyseenalaistamatta mitä sinulle kerrotaan, vahinko on silloin oma. Jos taas et tajua mitä sinulle yritetään kertoa, älä usko. Kutsun itse tätä ilmiötä wikipediafysiologiaksi. Se tarkoittaa, että kaivetaan jostain heppoisesta lähteestä jokin oikealle kuulostava asia jolla voi olla suuri vaikutus, mutta ei välttämättä itsekään ymmärretä mitä se tarkoittaa suuressa mittakaavassa.Esimerkiksi joiltain biohakkereilta olen kuullut väittämän, että serotoniinista jopa yhdeksänkymmentä prosenttia muodostuu suolistossa, joten suoliston kunto on mielialan kannalta ehdoton asia. Serotoniini on siis yksi aivojen välittäjäaineista ja osallisena erilaisissa mielenterveysongelmissa ja ylipäätään siinä onko henkilö onnellinen vai ei. On toki totta, että suolistossa muodostuu serotoniinia. On myös totta, että serotoniinin jurskutus on aivoissa merkittävä tekijä. On kuitenkin myös totta – ja jätetään usein mainitsematta koska oma tietotaito ei riitä tai siitä ei ole hyötyä tuotteen markkinoinnissa – että suoliston serotoniinin vaikutus on paikallinen, eikä se pääse aivojen suojamekanismin, veriaivoesteen takia suolistosta aivoihin saakka vaikuttamaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö hyvällä ruoalla voisi tulla parempi mieli, mutta luotu mielikuva vaikutusmekanismista on virheellinen ja osoittaa ettei syvempää tietotaitoa ole.Auktoriteetteihin vetoaminen on niin ikään yksi selkeä asia, jolla guru voi yrittää korjata oikeassa olemisen maskiaan. Olet varmasti kuullut kuinka kerrotaan, että useat terveysalan ammattilaiset, ruokateollisuuden ammattilaiset tai ylipäätään jotkut asiantuntijat jossain tietävät asian ”todellisen laidan”, mutta eivät uskalla kertoa sitä julkisuuteen koska tulisi seuraamuksia. Onneksi ovat kertoneet sen juuri kyseiselle gurulle tai asiantuntijalle, hän voi sitten kertoa sen eteenpäin miten hän tuntee ja tietää asian oikean laidan. Tietysti oikein sopivasti niitä nimiä tai mitään muutakaan ei voi kertoa, koska ne paljon puhutut seuraamukset.Kas, minä olen tavannut presidentin, joten tiedän miten tätä maata johdetaan. Olen käynyt Ranskassa, joten osaan leipoa patongin. Tapasin kerran herran, joka oli töissä salaisessa virastossa. Hän kertoi minulle miten kaikki valtakunnan johtajat ovat oikeasti Ganymedeksen limaliskoja ja virallisterveellinen ruokavaliosuositus on oikeasti Jupiterin salainen ase maata vastaan. On toki selvää, etten luonnollisesti voi kertoa kenestä on kyse, koska seuraamukset ja niin edelleen.Mutta minä tiedän.Minä en kykene - enkä halua - sanoa kuka on väärässä ja kuka oikeassa, koska vastaus ei tietenkään ole sopiva ja oikea muille kuin itselleni. Jokaisen on itse määriteltävä se tie mitä aikoo kulkea, kenelle aikoo rahansa antaa, mihin koloon aikoo päänsä tunkea ja mitä aikoo terveytensä eteen tehdä. Muista kuitenkin, että salaliittoja, näkymättömiä ihmisiä tai avaruusmyyriä on harvoin oikeasti olemassa.

Älykkyyden avulla selviät monesta tilanteesta, mutta viisaana et niihin edes joudu.

Tutustu tästä lokakuussa ilmestyvään Kettusen uutuuskirjaan!