Trainer4You

View Original

Psyykkinen valmennus personal trainingissa – kahdeksan peruspilaria

Psyyke eli mieli muodostuu ihmisen sisäisestä tilasta, jossa ajatukset, tunteet, ja tietoisuus muodostuvat sekä vaikuttavat ihmisen fysiologiaan ja johtavat tiettyyn toimintaan.Personal trainingissa psyykkisen valmennuksen avulla autetaan asiakasta näkemään sisäiseen maailmaansa ja annetaan tukea sieltä käsin toimimiseen. Ihmiset saattavat usein perusteiden tasolla tietää miten pitäisi liikkua ja syödä, jotta pääsisi parempaan kuntoon, mutta tämä tieto ei välttämättä siirry käytäntöön – ei sitten alkuunkaan. Onkin järkevää päätellä, että tiedon ja sen käytäntöön siirtämisen välillä on psyykkisiä tekijöitä jotka rajoittavat tavoitetilaan pääsyä. Pelkkä järki ei saa meitä muuttamaan asioita, vaan meidän tulee saada tunteet muutoksen puolelle ja ymmärtää toiminnan sisäiset ajurit, jotta tapoja voidaan muuttaa pysyvästi.Kuulostakoon kliseeltä, mutta jokaisen ihmisen psyykkinen valmentaminen on aina yksilöllinen prosessi, koska asiakkaan tavoitteet määrittelevät sen mihin psyykkisellä valmennuksella tulisi pyrkiä ja kuinka sitä tulisi toteutetaa. Alla kuitenkin kahdeksan psyykkisen valmennuksen peruspilaria.

1. Oppi itsestä – Näe sisäinen maailma

Ihmiselle on luotu mahdollisuus ikään kuin astua sivuun ja tarkastella omaa toimintaansa kauempaa. Et ainoastaan reagoi sinulle tapahtuviin asioihin automaattisesti, vaan osaat myös tietoisesti käsitellä miten toimit. Meillä jokaisella on opittuja malleja erilaisissa tilanteissa toimimiseen. Osa niistä on hyödyllisiä, osa haitallisia ja osa neutraaleja.Tämän ensimmäisen "peruspilarin" perimmäinen idea onkin, että henkilö alkaa tiedostaa miksi toimii tietyllä tavalla eli mitä ajatuksia, tuntemuksia ja motiiveja oman toiminnan taustalla piilee.Personal trainerin tulisikin auttaa henkilöä näkemään missä hän on nyt, mitä hän todella haluaa tavoitella, ja miten sinne pääsee. Oppi itsestä tarkoittaa siis oman itsetuntemuksen parantumista. Esimerkiksi kun henkilö kertoo haluavansa näyttää tietynlaiselta tai hankkia kiinteän vartalon voivat nämä tavoitteet tulla ulkosyntyisesti mediasta tai ystäväpiiristä. Paremman itsetuntemuksen kautta henkilö oppii havaitsemaan miksi haluaa – vai haluaako – näitä asioita tavoitella.

 2. Todellisen potentiaalin löytäminen

Voimme auttaa henkilöä saamaan todellinen potentiaalinsa esiin, kun hän oppii lisää itsestään. Psyykkinen valmennuksen kautta autat henkilöä havaitsemaan mikä estää, tai on estänyt, häntä pääsemästä tavoitteisiinsa sekä rakentamaan toimivampia mentaalisia malleja ja näkemään millaista potentiaalia hänestä löytyy. Asiakkaasi itsetunto voi parantua kun hän alkaa huomata, että itsessä on enemmän hyvää kuin huonoa, ja sitä kautta arvostus itseä kohtaan kasvaa.

 3. Sisäisen motivaation löytäminen

Personal trainingissa pyritään psyykkisen valmennuksen avulla saamaan liikunta ja terveellinen ruokavalio luontevaksi osaksi arkea. Tavoitetila on usein saada tuotua nämä yhtä luontevaksi osaksi arkea kuin vaatteiden pukeminen tai hampaiden pesu aamulla. Tämä tarkoittaa, että valmennettavan olisi äärimmäisen tärkeää löytää oma sisäinen motivaationsa tekemiselle ja ymmärtää, että hänellä on vastuu omasta hyvinvoinnistaan.Sisäisessä motivaatiossa on lyhykäisyydessään kyse siitä, että asiakas näkee liikunnan ja terveellisen ruokavalion suuremman merkityksen, löytää liikuntalajit joista nauttii, sekä kokee onnistumisia tavoitteisiinsa nähden.Henkilö esimerkiksi harjoittelee kahvakuulalla, koska nauttii siitä ja kokee, että näin pääsee parempaan kuntoon ja sen seurauksena on energisempi perheensä kanssa ollessaan. Lisäksi hän kokee onnistumisia treeneissään ja kokee, että pääsee niiden kautta tavoitteeseensa. Lisää motivaatiosta kannattaa lukea Lassen aikaisemmasta kirjoituksesta.

4. Itseluottamuksen vahvistaminen

Yksi tärkeimpiä keinoja itseluottamuksen vahvistamiseen personal trainerin työssä on suhteuttaa asiakkaan taitotaso suunniteltuihin ohjelmiin. Kun ohjelmat vaativat asiakkaan taitoihin nähden sopivasti kokee hän onnistumisen kokemuksia ja itseluottamus paranee.Muutosprosesseissa täytyy toki muutenkin osata suhteuttaa muutokset asiakkaalle sopiviksi, jotta hän kokee kyvykkyytensä riittävän niiden toteuttamiseen ja kokee onnistumisia. Yleensä muutoksen on hyvä olla hallittu ja etenemisen rauhallista.

5. Psyykkisten taitojen opettaminen

Psyykkisen valmennuksen kautta opetat asiakkaallesi samalla tarpeellisia psyykkisiä taitoja. Näitä ovat muun muassa oikeanlainen tavoitteiden asettelu, rentoutuminen, keskittyminen, läsnäolo ja rakentava ajattelu. Psyykkisten taitojen kautta asiakas oppii käsittelemään tavoitteitaan, parantaa todennäköisyyksiään päästä niihin ja voi elää oman näköistään elämää.Usein valmennusprojekteissa on jopa sivustaseuraajan silmin nähtävissä kuinka alussa fyysisen kunnon parantamiseen keskittyneen valmennettavan kehitys laajenee osaavan valmentajan hoteissa myös psyykkiselle puolelle ja asiakas kokee kuin huomaamattaan löytäneen uudenlaisen – positiivisen – otteen ja tekemisen meiningin myös muille elämän osa-alueille.

6. Psyykkisen hyvinvoinnin parantaminen

Psyykkinen valmennus on myös psyykkisen hyvinvoinnin parantamista jota voidaan lähestyä ajatusten, tunteiden, ja toiminnan kautta. Eli kuinka nämä kaikki vaikuttavat toisiinsa. Millaisia ajatuksia sinulla on pääasiallisesti päivittäin? Entä millaisia tuntemuksia ja millaista toimintaa ne vahvistavat?Ajattelu on aivojen plastisiteetin ansiosta harjoitettava ominaisuus. Ajattelua on siis mahdollista harjaannuttaa erilaisiin suuntiin. Jos päässä pyörii jatkuvasti negatiivisia ajatuksia, harjaantuvat aivot ajattelemaan asioista negatiivisella tavalla. Koska psyykkinen valmennus ei ole jotain, jota tulisi pyrkiä tietoisesti tekemään vasta kun tulee ongelmia, kannattaisi valmennukselle antaa jo ensimmäisellä tapaamisella tietty suunta. Ei ole liian korkealentoista kysyä esimerkiksi mitä asiakkaallesi tarkoittaa hyvä elämä ja miten liikunta tai parempi kunto hänen mielestä liittyy siihen.Kun asiakas näkee liikunnan ja harjoittelun tällaisen oven kautta luo se valmentamiseen antoisan psyykkisen ilmapiirin ja antaa mahdollisuuksia asiakkaan psyykkisen hyvinvoinnin kehittymiselle.

7. Elämäntilanteen huomioiminen osana valmennusta

Kulloinenkin elämäntilanne vaikuttaa meihin kokoajan ja kuten tiedettyä, voi muuttua nopeastikin. Siksi on äärimmäisen tärkeää osata suhteuttaa liikunta ja terveellinen ruokavalio kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Kun perheeseen tulee lapsia tai töissä on kiireinen jakso, aiheuttavat nämä lähes väistämättä muutoksia liikunta- ja ruokailutottumuksiin. Näihin elämäntilanteisiin tulee osata aina reagoida oikealla tavalla. Kun elämässä säilyy sopiva tasapaino, on muuttuviin tilanteisiin myös helpompi suhtautua.Tasapainoinen ei tarkoita tylsää ja yksitoikkoista, vaan päinvastoin vaihtelevaa ja värikästä. Jos elämä on pelkkää liikuntaa ja se viedään sinulta yhtäkkiä pois, on varmasti ongelmia tiedossa. Kuinka hyvin sinulla ovat työ ja vapaa-aika ovat tasapainossa? Entä liikkuminen ja lepo? Entä miten liikunta auttaa sinua pääsemään takaisin tasapainoon itsesi kanssa?

8. Hallittu mukavuusalueen venyttäminen

Kun henkilö pyrkii muuttamaan liikunta- ja ravitsemustottumuksiaan täytyy hänen aloittaa oman mukavuusalueensa sopiva "venyttäminen".Mukavuusalueella ovat meille jokapäiväiset asiat ja siellä on kotoisa sekä turvallinen olo. Kun mukavuusaluetta venytetään hallitusti ja tehdään jotain toisella tavalla, on olo edelleen suhteellisen turvallinen ja voimme oppia sekä saada pysyviä muutoksia. Mikäli ihminen alkaa muuttaa asioita kerralla liian paljon, on seurauksena helposti levoton sekä turvaton olo, ja usein paluu mukavuusalueelle tapahtuu jossain vaiheessa. Henkilön venyttäessä mukavuusaluettaan, hän käy vilkasta sisäistä keskustelua siitä jatkaako matkaa vai pysyykö nykyisellä mukavuusalueellaan.[avatar user="Jorma Vaara" size="thumbnail" align="right" link="http://www.trainer4you.fi/blogi/author/jorma-vaara/" target="_blank"]Artikkelin kirjoittaja on Trainer4You:n psyykkisen valmennuksen asiantuntija ja pääkouluttaja Jorma Vaara.[/avatar]Venytys-lähestymistapaan liittyy siis paljon ajatuksia ja tuntemuksia muutoksen puolesta sekä vastaan. Tämän sisäisen prosessin näkyväksi tekeminen keskustelun avulla on yksi oleellisimpia asioita miten Personal trainer tekee psyykkistä valmennusta kun asiakas haluaa muuttaa elintapojaan.Kuva: hofhauser