Trainer4You

View Original

TE3 älykeppi - kehonhallinnan testaaja

TE3 – Älykeppi liikkuvuuden, koordinaation ja kehonhallinnan testaamiseen

TE3 -älykeppi on karrikoidusti ilmaistuna vain keppi, jonka sisällä on runsaasti modernia teknologiaa. Älykepin rinnalle kehitetyssä sovelluksessa on huikeita ominaisuuksia, joilla pystytään toteuttamaan monipuolisia treenejä ja testauksia kaikille asiakassegmenteille ikään tai kuntotasoon katsomatta. Sillä voidaan kartoittaa muun muassa kehon liikkuvuutta, kehonhallintaa ja koordinatiivisia ominaisuuksia. 13 liikkeen liikkuvuustesti on kehitetty yhdessä NHL- ja NBA –joukkueiden fysiikkavalmentajien kanssa. "Aikaisemmat testit ovat olleet hyvin karkeita ja silmämääräisiä, eikä niistä ole saatu numeerista dataa tai välitöntä palautetta", yhtiön toimitusjohtaja Ari Laakkonen kertoo.

"Älykepin sekä väärän liikeradan aiheuttaman värinän avulla asiakas oppii itse havaitsemaan ja tunnistamaan vääriä liikkeitä, liikerajoitteitaan sekä puolierojaan", Laakkonen täsmentää. Keppi antaakin henkilölle itselleen välittömän palautteen väärästä liikemallista sekä onnistuneesta liikkeen korjaamisesta. Välineen voi halutessaan kiinnittää myös esim. levytankoon, jolloin saadaan kartoitetuksi muun muassa liikkeen kiihtyvyyttä, aikaa, liikeradan puhtautta sekä tehon laskua useamman toiston mittaisen sarjan aikana.

Trainer4You ja TE3 yhteistyöhön

Suomen suurin liikunta- ja hyvinvointialan koulutusyhtiö Trainer4You ja liikuntateknologiayritys TE3 ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka johdosta TE3  älykeppi sekä sen avulla toteutettavat liikkuvuuden, koordinaation ja kehonhallinnan testit tullaan sisällyttämään Trainer4Youn Personal trainer –koulutusohjelmaan sekä yrityksille suunnattuihin työhyvinvointiohjelmiin. Yhteistyö kattaa myös välineen ympärille konseptoidun, oman kaksipäiväisen koulutusohjelman (testaus ja korjaavat liikkeet).

Kumppaneiksi vain parhaat toimijat

Trainer4Youn lisäksi TE3:n kumppaniverkostoon kuuluvat useiden suomalaisten urheiluopistojen lisäksi myös muun muassa kaksi pohjoisamerikkalaista NBA  koripalloseuraa sekä NHL –jääkiekkojoukkue. TE3:n toisen perustajan, toimitusjohtaja Ari Laakkosen mukaan yhtiön tavoitteena on kasvaa kansainvälisesti, jolloin parhaat kumppanit sekä kansainväliset hankkeet ovat merkittäviä avauksia tavoitteen saavuttamiseksi.

Huippuvalmentaja Yrjövuori mukana kehitystyössä

Yhteistyökuviot kansainvälisten huippuseurojen kanssa TE3 sai aluilleen suomalaisen ammattivalmentaja Marko Yrjövuoren kontaktien kautta. Yrjövuorella on pitkä kokemus NHL- ja NBA –joukkueiden lihashuollosta sekä fysiikkavalmennuksesta. Hän on mukana yrityksen kehitys- ja kouluttajatiimissä.

Suomalaista sisua, saunaa sekä sattumaa

Idea teknologisesta tuotteesta syntyi Laakkosen sekä hänen ystävänsä Jarkko Kortelaisen saunareissun aikana, noin 4 vuotta sitten. Keskustelu ajautui löylynheiton välissä työ- ja businessasioihin. Laakkosen kysyessä Kortelaiselta, pitäisikö heidän kehittää jokin uusi liikuntaan liittyvä teknologinen tuote, Kortelainen nappasi käteensä harjan varren. "Jos saat tähän liitetyksi älyä, joka kertoo kehon asennosta ja liikkeen puhtaudesta, niin ollaan jo pitkällä", Kortelainen kommentoi. Yhtiö perustettiin vuonna 2016 ja älykeppejä on myyty tähän mennessä noin 600 kappaletta. Yhteistyö Trainer4You:n sekä muiden huippukumppaneiden kanssa mahdollistaa lähitulevaisuudessa tunnettavuuden ja menekin nopean kasvun.

Lähde: Helsingin Sanomat: Suomalainen älykeppi valloittaa maailmaa – NBA- ja NHL-seurat testaavat ”saunan lauteilla” kehitettyä esinettä.