Trainer4You

View Original

Opi HOT taitoja osa 4 - Havainnoiva minä

Havainnoivasta minästä puhuttaessa on tärkeää ymmärtää, mikä on käsitetty minä ja mikä on havainnoiva minä sekä mikä näiden kahden ero on.

Me kaikki kerromme itsestämme tarinaa ja tarinamme koostuu kokemuksista, ajatuksista, tunteista ja muistoista elämämme varrelta. Tarinan avulla selitämme itseämme ja toimintaamme muille. Kuvaamme itseämme tietyillä ominaisuuksilla tai taipumuksilla, jotka perustuvat menneisiin kokemuksiin.

Tarinamme sisältää paljon asioita, jotka vahvistavat itseluottamustamme sekä vievät meitä eteenpäin. Usein kuitenkin määrittelemme itseämme myös ominaisuuksilla, jotka jarruttavat ja estävät meitä toimimasta. “En ole koskaan ollut liikunnallinen”, “en ole luova” tai “olen ujo” ovat kuvauksia, joita me kaikki olemme kuulleet jonkun sanovan tai sanoneet itse ja nämä ovat saattaneet vaikuttaa esimerkiksi harrastusvalintoihin. Tarina on meille niin totta, että toimimme sen mukaisesti, emmekä osaa pysähtyä huomaamaan, että tämä on vain osa luomaamme minäkäsitystä.

Huomaat ehkä nyt, miksi on hyvä opetella pysähtymään oman tarinan ja varsinkin negatiivisten minäkäsitysten äärelle. Jos uskomme tarinaamme sokeasti, se voi alkaa määritellä tulevaisuuttamme. Oppiessasi havainnoimaan itseäsi “ulkopuolelta” huomaat, että voit tunnistaa ja hyväksyä ajatukset ja kokemukset ja sitten halutessasi päästää niistä irti. Kun katsomme asiaa havainnoivan minän perspektiivistä opimme huomaamaan, että vaikka emme voi muuttaa elämässämme tapahtuneita asioita ja koettuja tunteita, niin voimme muuttaa tapaamme suhtautua niihin. Voit kirjoittaa tarinaasi uudelleen.

Oletko kiinnostunut arvopohjaisesta työskentelystä? Haluatko oppia psyykkisen valmennuksen taitoja?

Tutustu myös Trainer4You Psyykkinen valmentaja -koulutusoppaaseen!

Havainnoiva minä - harjoitus

Kokeillaanpa seuraavaa harjoitusta. Mieti jokin ajatus itsestäsi, jonka koet ehkä negatiivisena tai se rajoittaa sinua jotenkin. Sano se ääneen. Otan itse tässä esimerkiksi ajatuksen, että “en ole luova”. Tunnustele hetki miltä tämä ajatus sinussa tuntuu?

Muokkaa lausetta nyt hieman ja totea ääneen, että “minulla on ajatus, että…en ole luova”. Ja tunnustele taas tuntemuksia, joita lause sinussa herättää.

Voit viedä ajatusta vielä hieman kauemmas toteamalla ääneen, että “huomaan, että minulla on ajatus, että… en ole luova”. Miltä tämä lause tuntuu?

Miten eri lauseet toivat uutta perspektiiviä tilanteeseen? Harjoituksen avulla olet siirtynyt käsitetystä minästä havainnoivaan minään, joka on joustavampi ja antaa mahdollisuuden muutokseen. Voit ajatella havainnoivaa minää myös tarkkailijan roolina.

Tässä muutama kysymys, joiden avulla voit tutustua omaan tarinaasi:

Mitä kerrot itsestäsi kysyttäessä millainen ihminen sinä olet?

Miten kuvailisit itseäsi? Vahvuuksiasi, heikkouksiasi?

Tuntuuko jokin asia tarinassa siltä, että se ei ehkä enää pidäkään paikkaansa? Haluaisitko muuttaa sitä tai lisätä jotain uutta?

Aikaisemmin artikkelisarjassani käsittelin sitä, kuinka tietoisen läsnäolon taidot ovat meille tärkeitä, jotta osaamme ottaa aikalisän ja katkaista autopilotin, jonka ohjaamana usein elämässä toimimme. Valtaosa toiminnastamme on tätä tiedostamatonta ja automaattista, ajatustemme ja tunteidemme ohjaamaa toimintaa. Tämän vuoksi tietoisuustaidot liittyvät läheisesti myös tähän osa-alueeseen.

Toimintamme ohjaksissa ovat siis useimmiten tunteemme ja ajatuksemme ja kuten aiemmin totesimme, niin usein ajatuksemme ovat kuitenkin vain tarinaa jota kerromme, eivätkä totta ollenkaan. Miksi haluaisimme antaa ajatusten toimia autopilottina elämänmatkallamme ja istua itse silmät suljettuina kyydissä? Olisiko hyvä välillä tarkistaa, että kuljemme suuntaan, jonne haluamme päästä, pääsemme kokemaan asioita, joista haaveilemme ja että matka etenee tavalla, joka on arvojemme mukaista? Tämä ajatus kantaa aina uravalinnasta parempiin valintoihin elintavoissa - ajatukset saavat kulkea mukana matkallamme mutta me itse olemme ohjaksissa.

Lähde: Trainer4You Psyykkinen valmentaja -koulutus, Kohti muutosta (Anu Kangasniemi, Kati Kauravaara)

Lue myös aiemmat osat: