Trainer4You

View Original

Pienillä teoilla voidaan saavuttaa suuria terveysvaikutuksia

Helmikuun lopussa Espoon Keilarantaan kokoontui jälleen tusinan verran liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisia Terveysvalmentaja -koulutukseen. Tällä toisella lähijaksolla käytiin läpi eri sairauksien syntymekanismeja ja niiden aiheuttamia muutoksia elimistössä. Lisäksi käsiteltiin, miten liikunnalla voidaan vaikuttaa sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, ja kuinka suunnitellaan ja toteutetaan turvallinen, mutta tehokas ohjelmointi eri elintapasairauksia sairastaville henkilöille. Koulutuksessa oli mukana Myllyn Apteekin apteekkari Anne Elo-Kinnunen, joka kertoo nyt kokemuksistaan ja mietteistään toisen lähijakson jälkeen.”Ensimmäisenä on annettava kiitosta viikonlopun kouluttajalle, Arto Pesolalle. Hän on äärimmäisen asiantunteva ja mukaansatempaava kaveri, jolla on paljon itse tutkittua tietoa passiivisuuden (huonoista) vaikutuksista meidän elimistöömme”. Arto on liikuntieteiden tohtori, joka on tutkinut laajasti istumisen terveyshaittoja sekä passiivisuuden välttämisen terveysvaikutuksia.

Pienet teot tuovat suuren muutoksen

Vahvimpina ajatuksina Elo-Kinnusen mieleen jäi kaksi asiaa: käypähoitosuositusten hyödyntäminen, sekä se, että pienillä teoilla todella aikaansaadaan suuri vaikutus.”Esimerkiksi esidiabetesvaiheessa hyvinkin pienillä teoilla voidaan parantaa terveyttä merkittävästi. Pelkästään arkiaktiivisuutta lisäämällä ennaltaehkäistään taudin etenemistä jo paljon”. Liikunnan hyödyntäminen ennaltaehkäisevänä hoitona elintapasairauksissa ei tosiaankaan tarkoita suuria mullistuksia elämäntapoihin, mutta miksi tätä maksutonta ja suhteellisen helppoa hoitomuotoa ei sitten hyödynnetä terveydenhuollossa paremmin?Lieneekö syynä kiire vai epävarmuus, mutta liikunnan merkityksen painottaminen jää terveydenhuollossa valitettavan usein tekemättä. Tai ainakin siitä ei puhuta tarpeeksi. Elintapamuutos vaatii usein monta impulssia eri tahoilta sekä syvällisempää paneutumista. Terveydenhuollossa saattaa myös puuttua tieto, mihin asiakkaan voisi jatkotoimenpiteitä varten ohjata. Muutoksenhan itsessään ei tarvitse olla valtava - jo yksistään arkiaktiivisuuden lisääminen on iso askel parempaan suuntaan. ”Suositukset ovat varsin kohtuullisia useimmille meistä”, toteaa Elo-Kinnunen. Moni ihmetteleekin, miksi elintapaohjausta on saatu vasta, kun tauti on jo puhjennut.

Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan

Terveysvalmentajakoulutuksen toisella lähijaksolla käytiin läpi myös käypähoitosuosituksia. Elo-Kinnunen yllättyi, miten tarkasti siellä on kerrottu liikuntasuositukset eri sairauksista poteville. ”Tuntuu, että ne ovat jääneet sinne piiloon ja hyödyntämättömiksi. Pyörää on turha keksiä uudestaan. Nykyiset suositukset tulisi ottaa vain laajemmin käyttöön. Tässä kohtaa Terveysvalmentajan rooli nouseekin merkittävään asemaan, sillä usein etenkin liikunnan aloittamiseen vaaditaan joku hieman lempeästi tönimään liikkeelle” Elo-Kinnunen toteaa.Edellisessä artikkelissa Elo-Kinnunen kertoi tulleensa Terveysvalmentaja -koulutukseen hakemaan ideoita uusiin palveluratkaisuihin apteekin asiakkaille. Ajatukset käytännön toteutuksesta selkenivät edelleen tämän toisen koulutusviikonlopun aikana. ”Olen kouluttanut kaksi henkilökunnastani personal trainereiksi ja nyt uskon löytäneeni tavan hyödyntää lisäkoulutusta. Haluan tarjota asiakkaillemme matalan kynnyksen terveysvalmentajapalveluita”, sanoo Elo-Kinnunen tyytyväisenä.Apteekkari aikoo hyödyntää viikonlopun aikana tullutta uutta tietoa myös henkilökunnan hyvinvoinnin edistämisessä. Hän korostaa istumisen tauottamisen tärkeyttä – jälleen hyvin pieni asia, jolla on melko merkittävä vaikutus jaksamiseen ja terveyteen. ”Jokaisen tulee olla tietoinen näiden pienten valintojen vaikutuksista. Esimerkiksi työpaikoilla istumisen tauottamisella on suuri merkitys”.Koulutuksessa kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että yhteistyötä terveydenhuollon ja liikunta-alan ammattilaisten välillä tulisi lisätä. Tarvitaan juuri sitä tietoutta, jota Terveysvalmentaja-koulutus tarjoaa. ”Viestin vieminen etenkin lääkärikenttään olisi todella tärkeää. Yhteistyö rakentuu joka tapauksessa aktiivisen yhteydenpidon kautta. Mikäli yksittäinen toimija haluaa edistää yhteistyötä, on vain oltava rohkeasti yhteydessä eri tahoihin”.Onneksi hyvinvointialalta löytyy jo loistavia esimerkkejä siitä, miten aktiivisuudella voidaan luoda uusia ratkaisuja ja palvella asiakkaita paremmin. Myllyn Apteekin lisäksi esimerkkitapauksia löytyy mm. urheilukaupan ja vakuutuspalveluiden parista, joista voit lukea lisää Personal trainingin tulevaisuus –oppaasta. Muutoksen aikaansaamiseksi on vain uskallettava työntää kädet saveen. Kaikkien hienojen esimerkkien takaa löytyy auttamisenhaluisia henkilöitä, kuten Anne Elo-Kinnunen.Elo-Kinnunen onkin lähtenyt sekä Personal trainer että Terveysvalmentaja –koulutuksiin nimenomaan halusta auttaa asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin, sekä saadakseen ideoita ja tietoa matalan kynnyksen terveysvalmennuspalveluiden tarjoamiseen.”Uskon, että tästä maasta löytyy kyllä töitä terveysvalmentajille!” Elo-Kinnunen summaa.

Katso, miltä opiskelu näytti Terveysvalmentaja -koulutuksen toisella lähijaksolla Espoossa!

[embed]https://youtu.be/EvaGdWV7f6w[/embed]