65-vuotias Pentti ei ole aivan tyypillinen personal trainer

Pentti Mikkonen poikkeaa stereotyyppisestä personal trainerista. Alan vaihtajia meidän personal trainereiden joukossa on kyllä monia, mutta harva on käynyt jo eläkkeellä.Oulussa asuva Pentti Mikkonen, 65, jäi eläkkeelle noin puolitoista vuotta sitten. Takana on pitkä työura, johon mahtuu muun muassa 24 vuotta työtä lääketeollisuuden parissa, sekä 15 vuotta oman ravintolan pyörittämistä. Aktiiviselle Mikkoselle aika eläkkeellä kävi kuitenkin pitkäksi.”Sitten kohtalo puuttui peliin ja tapasin EasyFit Edenin Maija Oravamäen. Maija kysyi kiinnostaisiko minua vielä yksi työura. Heillä oli tarvetta hieman vanhemmalle personal trainerille, senioriasiakkaita ohjaamaan. Keskustelun seurauksena ajatus pt-koulutuksesta kypsyi”, Mikkonen kertoo.Niinpä hän päätti luoda itselleen vielä yhden työuran. Opinnot Oulun personal trainer -putkessa alkoivat kevättalvella ja nyt Mikkonen on todistusta vaille valmis personal trainer. Sekä näyttö- että teoriakoe on suoritettuna.

Mentävä senioreiden luokse

Pentti Mikkonen on jo personal trainer -koulutuksen aikana ohjannut senioriryhmää ja useita asiakkaita. Mikkonen työskentelee EasyFit Edenissä ja vuoden alusta hän aloittaa osa-aikaisena myös toisella kuntosalilla. Töitä hän suunnittelee tekevänsä 3–4 päivää viikossa. Luonnollinen asiakasryhmä on seniorit. Mikkonen näkee työn iäkkäämpien asiakkaiden kanssa hieman erilaisena.penttimikkonen”Senioreita ei välttämättä tapaa kuntosalilla, vaan potentiaaliset asiakkaat on löydettävä muualta. Pitää luoda tapahtumia, pitää luentoja ja mennä itse sinne, missä seniorit viihtyvät ja tapaavat”, Mikkonen toteaa.Senioreilla voi myös olla enemmän fyysisiä haasteita kuin nuoremmilla asiakkailla. Sillä on merkitystä, onko asiakkaalla ikää 25 vai 75 vuotta.”Monella iäkkäällä on vammoja nivelissä, huono tasapaino ja heikko lihaskunto. Lisäksi usealla esiintyy kakkostyypin diabetesta, he ovat ylipainoisia ja verenpaineongelmat ovat tavallisia. Senioreiden kanssa lähtötilanteen kartoittaminen on erityisen tärkeää, jotta varmasti tietää mitä tekee ja voi ohjata asiakasta turvallisesti. Liikkeelle on lähdettävä varovasti”, Mikkonen muistuttaa.

Liikkumisen kynnys matalaksi

Pentti Mikkonen kokee, että iästä on hänelle personal trainerina ehdottomasti hyötyä. Keskusteltaessa asiakkaan kanssa henkilökohtaisista asioista, moni arvostaa elämänkokemusta. Mikkosen mukaan iäkkäät asiakkaat eivät välttämättä halua nuorta ”fitnessihmistä” ohjaajaksi.”Usein iäkkäillä ihmisillä on todella korkea kynnys astua kuntosalille. Heidän mielikuvansa on se, että salilla on vain nuoria, hyväkuntoisia ihmisiä. Silloin samanikäinen personal trainer voi madaltaa liikkumisen kynnystä merkittävästi. Asiakas kokee, että vanhempi pt ymmärtää juuri hänen tarpeitansa. Lisäksi sitä tietää itse, miten vanha ukko taipuu, ja mihin keho pystyy”, Mikkonen toteaa.

Puolisosta ravintovalmentaja

Personal trainer -koulutus ja uusi ura vaikutti konkreettisesti myös Mikkosen vaimon elämään. Riitta Lukkaroinen-Mikkonen inspiroitui miehensä koulutuksesta niin, että ilmoittautui itse Trainer4You Ravintovalmentaja -koulutukseen.Lukkaroinen-Mikkonen jäi marraskuussa eläkkeelle mutta katse on jo suunnattuna kohti uusia haasteita. Hän on omien sanojensa mukaan lähdössä ”valistushommiin”, tavoitteenaan parantaa ikäihmisten ravitsemustottumuksia.Mahtaako tällä yrittäjähenkisellä pariskunnalla olla oma liikunta- ja hyvinvointialan yritys suunnitelmissa?”Kyllähän tutut laskevat leikkiä ja sanovat, että kohta meillä on taas yhteinen yritys pystyssä. Että emme osaa pysyä erossa työnteosta ja yrittäjyydestä”, Mikkonen nauraa.

Edellinen
Edellinen

Uuden vuoden tervehdys personal trainereille ja kuntoilijoille

Seuraava
Seuraava

Kiran valmennustyö arabimaassa ei ollut ihan 'kakunpala'