Janika Nieminen haluaa madaltaa liikunnan aloittamisen kynnystä

Sporttinen malli ja juontaja Janika Nieminen opiskelee parhaillaan personal traineriksi Trainer4Youn koulutusputkessa. Millaisin fiiliksin Janika opintojaan suorittaa ja millaiset taustat, tavoitteet, toiveet ja unelmat hänellä on mielessään? Se selviää, kun annetaan puheenvuoro Janikalle.

Janika Nieminen

Liikunta on tärkeä osa elämää

Olen aina harrastanut liikuntaa monipuolisesti. Lajivalikoimaan on mahtunut ratsastusta, telinevoimistelua, tanssia, rullaluistelua, motocrossia, potkunyrkkeilyä, uintia, kuntosalia, lenkkeilyä, pyöräilyä jne. Oikeastaan rakastan ihan kaikkea liikuntaa. Nykyään kuitenkin vielä tärkeämpää on se, että saan myös muut rakastumaan liikuntaan ja omaan hyvinvointiin.

Yläasteella olin liikuntaluokalla, ja kisailin etenkin sprinttimatkoilla. Juoksin muutenkin aina joka paikkaan. Minulle ominaisinta liikuntaa ovat lyhyet fyysiset ja nopeat suoritukset. Kestävyysliikuntaa en juurikaan tällä hetkellä harrasta, sillä arjen aktiivisuustaso on muutenkin jo korkea ja massan sekä voiman hankkiminen on minulle tällä hetkellä tärkeämpää.

Personal trainer -opinnot

Personal trainer –koulutusputken ensimmäinen koulutusviikonloppu oli kyllä erityisen mielenkiintoinen. Koulutusjaksolla käsiteltiin sellaisia asioita, jotka olivat minulle selkeitä, mutta olin lakaissut niitä maton alle, mukamas pois tärkeimpien asioiden tieltä.

Erilaiset luvut, taulukot ja näyttöön perustuva tieto siitä, miten paljon tehokkaammin voimme liikkua valmentajan kanssa, olivat mielenkiintoisia. Ja vaikka olen aina tiennyt sen, että lepo on tärkeää ja silloin tapahtuu kehitys, niin ymmärsin paremmin tämän asian vasta superkompensaatio -kaavion kautta.

Mielestäni Kehittävän harjoittelun perusteet –koulutusjakso oli erinomainen kokonaisuus, joka jokaisen liikunnasta ja hyvinvoinnista kiinnostuneen ihmisen kannattaisi käydä. Tämä koulutusjakso sopisi loistavasti vaikka lukion tai ammatillisten opintojen perusoppimäärään, kun siellä kuitenkin puhutaan hyvinvoinnin perusteista.

Kuntosalivalmentajakoulutus

Kuntosalivalmentajakoulutuksessa tärkeintä tietysti olivat erilaiset liiketekniikat. Suurin osa liikkeistä oli minulla jo entuudestaan jotakuinkin hallussa, mutta oivalluksilta ei voinut välttyä. Vaikeinta koulutuksessa oli anatomia ja eri lihasten roolit sekä liikeradat. Tuo viikonloppu oli raskas, ja muistankin, että meni muutama päivä palautuessa siitä.

Koulutusviikonloput olivat kyllä erityisen mielenkiintoisia ja kuntosaliharjoittelu lähellä omaa sydäntä, joten koin opiskelun tarpeellisena ja opettavaisena. Kävisinkin mielelläni sen vaikka uudelleen: Mitä enemmän toistoja, sitä paremmat rutiinit.

Parasta tähänastisessa pt –opiskelussa on ehdottomasti ollut uusien ihmisten kohtaaminen, keskustelut, uusien asioiden oppiminen, vanhojen asioiden terästäminen, ymmärrys alan monipuolisuudesta ja uusien koulutusjaksojen odottaminen.

Työmoraali

Olen aina ollut toiminnan ihminen. Aloitin työnteon 10 -vuotiaana lähikaupan pullohuoneessa. Siitä saakka olen rakastanut työntekoa ja se on ollut minulle aina asia, johon voin luottaa ja joka tuntuu merkitykselliseltä. Se antaa minulle paljon ja vastaavasti annan sille itsekin paljon. Työmoraalini on korkea ja olen kunnianhimoinen kaikissa asioissa mitä teen, oli kyse sitten liikunnasta, työstä tai arjen pyörittämisestä.

Persoona

Olen aina ollut huolenpitäjä, äitihahmo ja ryhmän johtaja porukassa ollessamme. Monet sanoivat minulle jo nuoresta pitäen, että sinusta pitäisi tulla terapeutti. Se olisikin ollut mielenkiintoinen työ, mutta myös nykyisessä työssäni yhdistyy monta hyvää asiaa. Olen ollut aikaisemmin töissä liikuntaleireillä, kuntoutuskeskuksessa ja eri kuntosaleilla, joissa olen päässyt tekemään sellaista työtä, mikä on varmasti osittain vaikuttanut päätökseeni lähteä opiskelemaan personal traineriksi.

Epäitsekkyys

Olen aina rakastanut ihmisiä ja asettanut muut ihmiset etusijalle, ennen itseäni. Aikaisemmin siitä moitittiin minua, enkä oikein ymmärtänyt miksi. Aikuisiällä olen kuitenkin osannut ottaa sen vahvuutena ja vedän puoleeni ihmisiä, jotka ovat avoimia ottamaan vastaan valmennustani. Minulla on iso määrä elämänkokemusta ja kanssani jokainen aloittaa samalta viivalta.

Empatia

Mielestäni tärkein asia personal trainerin työssä on epäitsekkyys. Asetan asiakkaani aina jalustalle, enkä pönkitä omaa egoani. Minä en itseasiassa edes ole minä silloin, kun olen valmennustehtävässä. Minulla on silloin tärkeämpi rooli, joka on olla asiakkaan tukena neutraalina ja vastaanottavaisena valmentajana ja kuuntelijana, joka antaa asiakkaalle selkeän ja motivoivan suunnitelman ja tavan toimia itsensä kanssa. Empaattisuus onkin avainsana tässä työssä. Olen varmasti itse vaikein asiakkaani, sillä joudun muistuttelemaan itselleni tasaisin väliajoin levosta ja ruokailuista.

Unelmat

Olen saanut valmiiksi ensimmäisen osan tulevasta eBookistani. Se julkaistaan Suomessa ja Euroopassa viimeistään tammikuussa 2018. Kirja kertoo kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja matalan kynnyksen liikunnan aloittamisesta, mutta myös henkisistä vaikeuksista, sosiaalisista paineista, ravinnosta, unesta ja liikunnasta. Haluan antaa tavalliselle ihmiselle hieman enemmän resursseja oman hyvinvoinnin määrittämiseen. Ja tietysti haluan opastaa heitä valitsemaan myös oikeanlaisen valmentajan juuri heille itselleen. Täytyy ensin tuntea itseään hieman, ennen kuin osaa määritellä tavoitteet ja valita sopivan valmennuksen.

Tulevaisuus

Tulevaisuudessa haluan tapahtumieni ja luentojen kautta saada jokaiselle yksilölle lisäinfoa ja oivalluksia siitä, miten voida paremmin arjessa, nykyajan painekattilassa ja siinä kiireessä, mihin meitä ajetaan joka päivä.

Haaveilen myös siitä, että 3 vuoden päästä asun omakotitalossa, jossain hieman etäämmällä hulinasta. Teen töitä valmennustiimieni kanssa ja valmennan myös itse aktiivisesti. Järjestän edelleen matalan kynnyksen liikuntatapahtumia, joissa mukana on eri liikunta-alojen ammattilaisia sekä uusia ja vanhoja lajeja, joita ihmiset pääsevät kokeilemaan ja harrastamaan yhdessä. Aion myös suuntautua tulevaisuudessa enemmän psyykkisen valmentamisen puolelle.

Viiden vuoden päästä olen 37- vuotias ja toivottavasti silloin minulla on muutamat jatkokoulutukset käytynä, jotta voin auttaa ihmisiä vieläkin paremmin psyykkisellä ja fyysisellä puolella. Lisäksi haaveilen siitä, että tuotteistamiani tapahtumia järjestetään jo kansainvälisestikin ja minulla on projekteja myös muissa maissa, kuten Australiassa, Englannissa ja Amerikassa.

Terveiset

Haluan toivottaa Teistä jokaiselle ilon ja auringon täyteisiä talvipäiviä! Käykää liikkumassa ja ulkoilemassa sekä muistakaa rentoutua ja palautua riittävästi. Muistakaa, että elämän ja kokemusten tie on pitkä, mutta se päättyy joskus. Kannattaakin tehdä asiat juuri nyt suurella intohimolla ja keskittyen tähän hetkeen. Minuun saa mieluusti ottaa yhteyttä, ja tulkaa ihmeessä seuraamaan minua @janikanieminen tai Mä sporttaan -projektia somen puolelle.

Seuraava Mä sporttaan tapahtuma järjestetään Oulussa 9.12. Tapahtumassa nähdään ja koetaan mm. lajikokeiluja, Mikko Paunosen luento sekä samaan aikaan järjestettävät Art Of Boxing -nyrkkeilykisat. Katso lisätiedot Facebookista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.