kehonpainoharjoittelu

Kehonpainoharjoittelua nousujohteisesti

Tässä artikkelissa Tuomas Rytkönen kertoo kehonpainoharjoittelun liikevariaatiosta, kun tavoitteena on nousujohteinen treenaaminen. Voimaharjoittelussa esimerkiksi kuorman lisääminen käy helposti painoja lisäämällä, mutta kehonpainoharjoittelussa tulee keskittyä enemmän liikevariaatioihin. Alkuperäinen teksti löytyy Atleettisen partasuun blogista.

Kuorman ja määrän lisäys

Kehonpainoharjoittelussa kuorman lisäys tapahtuu liikevariaatioita vaikeuttamalla. Käytännössä niveliin kohdistuvan kuorman vipuvarsi kasvaa tai sama kuorma pyritään voittamaan pienemmällä määrällä työhön osallistuvia lihaksia. Voitettavan kuorman vipuvarren kasvaessa nivelmomentti kuorman suuntaan kasvaa ja lihakset joutuvat tuottamaan suuremman vääntömomentin toiseen suuntaan nivelessä liikkeen suorittamisessa onnistuakseen. Vipuvarren kasvatuksesta esimerkkinä toimii vaikkapa seuraava etuvaa’an intensiteettiprogressio: keräetuvaaka → suoran selän keräetuvaaka → yksi jalka suorana etuvaaka → lantio suorana polvet koukussa etuvaaka → jalat levällään etuvaaka → ja varsinainen etuvaaka eli koko kroppa suorana jalat yhdessä etuvaaka.

Saman kuorman voittamisesta pienemmällä määrällä lihaksia esimerkkinä toimii vaikkapa seuraava etunojapunnerruksen intensiteettiprogressio: etunojapunnerrus varpaillaan → etunojapunnerrus puolelta toiselle varpaillaan → ja yhden käden etunojapunnerrus varpaillaan. Tässä liike muuttuu kahden raajan liikkeestä kohti yhden raajan liikettä, jolloin lopulta sama kuorma (+ toisen käden kuorma) kohdistuu puolet vähemmälle määrälle päävaikuttajalihaksia kuin aloitusvariaatiossa.

Vipuvarsiprogressiota ja kuorman jakautumista pienemmälle määrälle päävaikuttajalihasmassaa -progressiota voi toki yhdistellä, esimerkiksi: etunojapunnerrus polviltaan → etunojapunnerrus varpaillaan → etunojapunnerrus puolelta toiselle polviltaan → yhden käden etunojapunnerrus polviltaan → puolelta toiselle etunojapunnerrus varpaillaan → ja yhden käden etunojapunnerrus varpaillaan.

Yksi hyvä tapa luoda nousujohteisuutta eli progressoida kehonpainoharjoittelua on tehdä ensin määrän kasvatusta eli volyymiprogressiota (dynaamisissa liikkeissä sarjat x toistot ja staattisissa liikkeissä sarjat x aika) tietyllä liikevariaatiolla ja sitten siirtyä haastavampaan variaatioon (intensiteettiprogressiohyppäys) ja alkaa tehdä sillä variaatiolla volyymiprogressiota. Toki eri variaatioita yhdistelemällä voidaan aaltoiluttaa intensiteetti- ja volyymiprogression kulkua monimutkaisemmillakin tavoilla tuloksekkaasti. Hyvä lähtökohta on treenata tavoiteliikkeen variaatioita 2-5 kertaa viikossa. Taidollisesti vaativimmissa liikkeissä kannattaa suosia korkeahkoa harjoitustiheyttä pienemmillä kertaharjoitusmäärillä. Kun tehdään kovaa lihasmassaharjoittelua, ei lihasryhmää kannata treenata kuin 2-3 kertaa viikossa.

Staattisten liikkeiden harjoittelun erityispiirteet

Staattisissa kehonpainoliikkeissä tehdään isometristä lihastyötä eli nivelkulmat eivät muutu, jolloin voimaatuottavien lihasjännekompleksien pituus ei muutu. Koska voiman kehittyminen on osin lihastyötapaspesifiä, tulee isometristä voimaharjoittelua tehdä paljon, kun tavoitteet ovat staattisissa liikkeissä. Voiman kehittyminen on myös nivelkulmaspesifiä. Niinpä staattisten kehonpainoliikkeiden harjoittelussa staattisten pääliikevariaatioiden tulisi tapahtua suurimmaksi osaksi suurin piirtein tavoiteliikkeen nivelkulmilla mahdollisimman hyvällä tekniikalla. Tällöin niin lihasten käskyttäminen lihastyötapaspesifisti tavoitespesifeillä nivelkulmilla kuin paikallinen lihaskasvu saadaan optimoitua. Myös lihasten välinen ja sisäinen koordinaatio kehittyy parhaiten staattisilla tavoiteliikkeen variaatioilla. Yksi hyvä tapa luoda intensiteettiprogressiota staattisissa liikkeissä on tehdä liikettä lopullisen tavoiteversion asennossa vastuskuminauhoilla kevennettynä. Voimien kasvaessa kumin tuomaa kevennystä vähennetään. Tällöin päästään treenaamaan lopullista tavoiteasentoa koko ajan matkan alusta maaliin asti.

Voimavalmentaja -koulutuksessa perehdytään myös kehonpainoharjoitteluun ja sen nousujohteiseen kehittämiseen. Lataa alta koulutuksen opas!

 

Dynaamisilla tukiliikkeillä on kuitenkin paikkansa yleisvoiman hankinnassa myös staattisiin päätavoitteisiin. Ne tuovat osaltaan päävaikuttajalihaksiin lihasmassaa, yksittäisten lihasten käskytyskykyä sekä tuki- ja sidekudosten voimanvälityskykyä pääliikeharjoittelun ohella. Dynaamisissa tukiliikkeissäkin on hyvä valita suurin osa liikevariaatioista siten, että ne ovat raskaimmillaan samoilla nivelkulmilla kuin nivelkulma, jolla tavoiteliikkeen isometrinen lihastyö tapahtuu.

Myös riittävä ärsykkeenvaihtelu on tärkeää niin tasannevaiheiden ehkäisemiseksi kuin laajan liikemallitaitopohjan rakentamiseksi. Riittävää ärsykkeenvaihtelua saadaan luotua riittävän laajalla liikepankilla sekä voimaharjoittelun ohjelmointimuuttujien muutoksilla. Staattisissa liikkeissä alle 10 s sarjat ovat maksimivoimaharjoittelua. 10–30 sekunnin sarjat ovat niin sanottua hermostollishypertrofista ”perusvoima” -harjoittelua, 30–60 s sarjat perinteistä lihasmassaharjoittelua ja yli 60 s sarjat kestovoimaharjoittelua. Lihasmassan kasvu on kuitenkin eniten riippuvaista kokonaisvolyymista, joka voidaan saada aikaiseksi lyhyemmilläkin sarjoilla riittävällä sarjamäärällä. Tämä on usein maksimivoiman hankkijalle se paras tapa, koska silloin myös muut maksimivoimantuoton kannalta todella tärkeät asiat eli lihasten hermostollinen käskytys, lihaslaatu sekä tuki- ja sidekudosten voimanvälityskyky kehittyvät tehokkaasti lihasmassan lisäksi.

Yksi toimiva tapa on tehdä pääliikkeet 0–30 s aikaikkunaan ja tukiliikkeet 10–60 s aikaikkunaan. Voimanhankintaan aloittelijoille 60–100 ja kokeneemmille 100–140 toistoa per lihasryhmä viikossa on hyvä peruslähtökohta. Staattisissa liikkeissä yhdeksi ”toistoksi” voi laskea 2–4 s pitoa. Staattisiin liikkeisiin vielä sellainen vinkki, että pidot ovat helpompia saada pysymään laskuvaiheen kuin nostovaiheen jälkeen. Tämä johtuu laskuvaiheen eli eksentristä lihastyötä sisältävän vaiheen jälkeisessä isometrisessä voimantuotossa ilmenevästä ”residual force enhancement” -ilmiöstä, joka johtuu lihassolujen titiinijousten toiminnasta.

Huomioi suhteellinen voima tavoitelähtöisesti

tuomas-rytkonen
Artikkelin kirjoittaja ja Voimavalmentaja -koulutuksen kouluttaja Tuomas Rytkönen on voimaharjoitteluun erikoistunut valmennus- ja testausopin maisteri sekä fysiikkavalmentaja (athletica.fi), joka on tehnyt useita SE-tuloksia sekä toisto- sekä lisäpainoleuanvedossa.

Jos kehonpainoharjoittelun yläkroppaliikkeet ovat päälaji, niin jalkoihin ei kannata hommata turhaa lihasmassaa. Näin suhteellinen maksimivoima omaan päälajiin optimoituu. Erityisesti erilaisissa vaaoissa liiasta jalkojen massasta on paljon haittaa ylimääräisenä painona pitkän vipuvarren päässä. Melko vaikeitakin kehonpainoliikkeitä voi kuitenkin ottaa haasteekseen ja haltuun, vaikka omien treenien pääpaino olisi monipuolisessa voimailussa. Esimerkiksi itse painoharjoitteluun keskittyneenä lisäpainoleuanvetäjänä ja yleisvoimailijana pystyin tekemään takavaa’an, etuvaa’an, ihmislipun ja lohikäärmelipun 100-kiloisena melko suurella jalkojen lihasmassan määrällä ennen 2017 vuoden sairastumistani. Tämä onnistui nousujohteista tavoitespesifiä kehonpainoharjoittelua painoharjoitteluun yhdistämällä. Niinpä koko kropan absoluuttisen ja suhteellisen voiman tavoitteitakin voi yhdistellä melko tuloksekkaasti, mutta se on aina kompromissi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.