Kirkkautta kohinan keskelle

Maailma on muuttunut järjettömäksi paikaksi, enkä tarkoita nyt pelkästään viimeisen kuukauden tapahtumia. Kaaos, kohina ja koheranssin puute uhkaavat syödä viimeisimmätkin rippeet keskittymiskyvystämme, sekä turvallisuuden ja hallinnan tunteistamme. Etäännymme ja vieraannumme digitalisaatiovyöryn, informaatiotulvan sekä somehälinän vuoksi, paitsi muista ihmisistä, myös itsestämme. Itsetuntemuksen heikentyessä vaarana, tai oikeastaan luonnollisena seurauksena, ovat myös ongelmat itsensä johtamisessa sekä aikaisemmin itsestäänselvyyksinä pidetyissä elämänhallintataidoissa.

Valheellinen jako kehoon ja mieleen

Ongelmat eivät ole joko fyysisiä tai psyykkisiä. Tässä vaiheessa onkin viimeistään syytä purkaa valheellinen jako kehon sekä mielen kesken. Kun mieli tarpeeksi harhailee ja eksyy, ottaa myös keho osumaa harharetkestä. Vastaavasti taas instrumenttimme (keho) rapistuminen ja pääseminen huonoon kuntoon, vaikuttaa suoraan myös soittajan (mieli) vireeseen.

Ihminen on siis fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Tässä hetkessä on vaarana, että jokainen näistä osa-alueista ottaa siipeensä ihan kunnolla. Uskallan tässä yhteydessä hieman ”toimittaa” uusiksi istuvan presidenttimme sanontaa ja fiksata sen muotoon: ”Lisätkää fyysistä aktiivisuutta ja henkistä läheisyyttä itseenne sekä toisiinne”. Ja nimenomaan tuossa järjestyksessä. Ihminen on nimittäin yllättävän fyysinen otus. Kehon harjoittaminen on helpoin reitti mielen eheyttämiseksi sekä sosiaalisen aktiivisuuden lisäämiseksi.

Vanha maailma on rikki, rakennetaan uudesta entistä vahvempi

Maailma ei palaa enää entiselleen. Meneillään oleva kriisi tulee jättämään jälkeensä valtavan yhteiskunnallisen sekä maailmanlaajuisen laskun. Talouden elpymiseen menee pitkään, mutta onneksi ihminen on sopeutuvainen olento. Totumme uuteen normaaliin, oli se sitten äärimmäistä yltäkylläisyyttä tai katkeraa kurjuutta, uskomattoman nopeasti. Kun kaikki on hyvin, eikä meillä ole riittävää painetta muutokseen, toimimme minimienergiaperiaatteen mukaisesti ja toimintaamme ohjaavat nopeiden nautintojen sekä välittömän mielihyvän tavoittelu. Kun taas selkämme on seinää vasten ja haluamme palavasti saavuttaa jotakin parempaa, kykenemme valjastamaan käyttöömme uskomattomia voimavaroja sekä työskentelemään viivästyneiden nautintojen ja tavoitteiden motivoimina.

Hyvänä esimerkkinä mekin Trainer4You:lla vatuloimme koulutusliiketoiminnan digitalisoimisen kanssa useamman vuoden, ja aina löytyi jokin syy tai este asiassa etenemiseksi. Kun liikkumista sekä kokoontumisia ryhdyttiin hallituksen toimesta rajoittamaan (lähijaksot jouduttiin peruuttamaan), tapahtui tarvittava kehitys neljässä päivässä. Ja mikä parasta, asiakkaat olivat haltioissaan nopeasta reagoimisesta sekä erinomaisesta koulutuskokemuksesta. Valmista siis syntyy, kun perseen nostamiselle penkistä on tarpeeksi ”pakottavia” perusteita ja energia ymmärretään suunnata oikeisiin asioihin.

Instrumentti kuntoon

Kirkkauden ja selkeyden kadotessa ihmiset veltostuvat, vieraantuvat kehostaan ja menettävät otteensa arkeen. He luisuvat vääjäämättömästi kohti vanhuutta ja ovat pian enää kulahtaneita versioita nuoruuden parhaasta minästään. Toiminta- ja suorituskyvyn rapautumista voidaan kuitenkin merkittävästi hidastaa. Se edellyttää kuitenkin, että löydämme uudelleen luontevan liikkeen, palauttavan levon sekä energisoivan ravinnon tasapainon. Nopeiden palkintojen tavoittelu on johtanut myös siihen, että etsimme edelleen helpointa oikopolkua hyvän kunnon sekä virheettömän kehon tavoitteluun. Valitettavasti me liikunnan ammattilaisetkin olemme retkahtaneet pahasti tähän ansaan. Suosimme valmennuksissamme hiittejä, tabata–treenejä, burbeita, supersettejä, porrashyppyjä ja käsillä kävelyjä. Asiakkaamme saisivat kuitenkin paremman harjoitusvasteen sekä –tuntemuksen ihan oikein päin kävelystä ja portaiden laskeutuminen alaspäin tarjoaisi sopivan pykälän ylikuormitusta istumistäyteiselle arjelle. Istumisannoksen kasvamisen ja omasta kehosta vieraantumisen paras vastalääke ei olekaan tehon lisääminen harjoitteluun, vaan tasapainon löytäminen kuormituksen ja levon sekä kulutuksen ja saannin välille.

 Jälleenrakentaminen edellyttää energiaa sekä elinvoimaa

 Kun kriisi on ohi, ihmiset kaipaavat ”rotia” elämäänsä. Meidän liikunta-, terveys- sekä hyvinvointialan ammattilaisten tärkein tehtävä onkin tarjota ihmisille suuntaa, selkeyttä ja helposti sovellettavia ohjeita oman ”instrumenttinsa” kuntoon laittamiseksi. Se auttaa osaltaan ottamaan kopin myös oman arkensa, elämänsä sekä mielensä hallinnasta. Kriisin jälkeinen uudelleen rakentaminen ei onnistu ilman vitaliteettia. Meitä liikunnan-, terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia tarvitaankin pian enemmän kuin koskaan. Ilman suuntaa ja selkeyttä sekä energiaa ja elinvoimaa ei nimittäin pitkälle pötkitä. Pistetään yhdessä suomalaiset kuntoon!

Edellinen
Edellinen

7 syytä miksi kuntosaliharjoittelu on tärkein treenimuoto

Seuraava
Seuraava

Päivän tärkein kysymys?