Koulutettu mieli kestää paremmin stressiä

Ihminen kohtaa joidenkin arvioiden mukaan noin 20 miljoonaa sensorista ärsykettä sekunnissa! Niistä tietoiseen käsittelyyn saattaa eksyä jopa 40 voimakkaimmin henkilöön vaikuttavaa tekijää. Ihminen onkin melkoinen ”tunnistuskoneisto”. Se suodattaa signaaleista valtaosan peilaten niitä omiin olettamuksiin ja ennusteisiin. Ihminen siis säästää energiaa sulkemalla pois epätodennäköisyyksiä ja valikoimalla havaintokohteikseen niitä signaaleja, jotka tukevat henkilön ennusteita todellisuudesta.

Maailma on siis valmis. Positiiviselle henkilölle se on positiivinen ja negatiivisuuksia etsivälle valitettavan kielteinen. Osaltaan tästä syystä jotkut lajitovereistamme ovat tylsistyneitä, turhautuneita, eivätkä he näe ympärillä piileviä mahdollisuuksia. Jos on oikein tarkkana, ne mahdollisuudet saattavat olla jopa hyvinkin lähellä.

Psykofyysinen kokonaisuus

Tutkimuksissa on todettu, että fyysinen rasitus voi synnyttää uusia soluja, jotka ovat ”lähes immuuneja” stressille. Tai ainakin kyseiset solut sietävät stressiä huomattavasti paremmin. Valitettavasti kyseessä on vasta rotilla tehdyt tutkimukset, mutta samaa ilmiötä ei oikein voi olla havainnoimatta ihmisilläkin. Liikunta ja fyysinen rasitus tekevät siis meistä solutasollakin vahvempia. Kyseisiä solutason muutoksia havaittiin siimahännillä jo kuuden viikon intensiivisen treenin tuloksena. Kehon ja mielen saumattomalle yhteydelle saatiin taas lisää vahvistusta.

Sosiaalisuuskin lisää stressinsietoa

Ihminen onkin fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Sosiaalisuudesta puheen ollen tutkimusfakta kertoo yksinäisyyden lisäävän voimakkaasti ahdistuneisuuden tunnetta. Käänteisesti kanssakäyminen, keskustelu ja sosiaalinen aktiivisuus lisäävät huomattavasti aivojen aktivaatiota, hermoyhteyksien kehittymistä ja jopa eliniän ennustetta. Henkilö, jolla on rikas henkinen elämä ja tavoitteita sekä kirkas merkitys elämälleen, kestää stressiä ja jopa ääriolosuhteita (esim. keskitysleiriolosuhteet) huomattavasti paremmin. Jos taas stressaamme asioita, jotka eivät edes ole stressaamisen arvoisia, kuluttaa se kehon ja mielen voimavaroja täysin turhaan.

Älä anna historian rajoittaa

On tärkeää osata olla läsnä ja elää hetkessä. Mennyt on suonut sinulle paljon muistin varassa olevia muistoja, historiaa, saavutuksia ja ehkä myös traumoja. Tuleva taas on pitkälti mielikuvituksen varassa: sen kehitystä ohjaa osin historia.

Älä kuitenkaan anna sen rajoittaa liikaa tulevaisuuttasi! Anna unelmille ja tavoitteille riittävästi tilaa ja arvoa. Niiden avulla voit päästä irti menneisyyden ”kelasta”, joka pyörittää päässäsi helposti samaa nauhaa kuin eilenkin – ja sitä ennen. Muista myös, että jos sinulla on pelkoja tai epävarmuuden tunteita, et ole läsnä tässä hetkessä, vaan kelaat ajatuksia historian kuvanauhoilta.

Muista myös, että muistat sen totuuden, jonka muistit edellisen kerran. Muistisi saattaa tehdä sinulle kepposia ja muokata traumaattista kokemusta todellisuuttakin karumpaan suuntaan. Vastaavasti aika voi kuitenkin myös kullata muistoja.

Mieli pitää kouluttaa

Mieltä olisi hyvä kouluttaa läsnäolon taitoon. Seuraavat seitsemän jaloa taitoa voivat auttaa sinua elämään paremmin tässä hetkessä sekä löytämään kirkkaamman merkityksen läsnäolollesi. Se taas voi auttaa sinua menestymään paremmin tai ainakin nauttimaan elämästäsi aiempaa enemmän:

1) Hyväksyminen

  • Kun koet negatiivisen tunteen, et ole hyväksynyt kyseistä asiaa
  • Hyväksyminen on aktiivinen tila, ei siis alistumista eikä periksi antamista

2) Kehoon keskittyminen

  • Tunteet vaikuttavat kehossa
  • Jo ryhtiään tai ilmettään muuttamalla voi vaikuttaa tunteisiinsakin

3) Toisiin keskittyminen

  • Mitä jos repliikkien vaihtamisen sijaan ryhtyisitkin oikeasti keskittymään toisiin ihmisiin?
  • Dialogi on parhaimmillaan yhteisten merkitysten etsimistä keskustelukumppanin kanssa

4) Anteeksianto

  • Anteeksianto puhdistaa pöydän ja antaa mahdollisuuden ”aloittaa alusta”
  • Kokeile vaikka kirjoittaa kirje, jossa annat ja pyydät anteeksi. Se vapauttaa kummasti uutta energiaa

5) Uteliaisuus

  • Tylsyys, turhautuminen ja masennus ovat tätä päivää
  • Näin on, vaikka virikkeitä on ympärillämme enemmän kuin koskaan
  • ”Jos tämä aika on sinulle tylsä, niin mitä helvettiä olisit tehnyt keskiaikana?”
  • Viihteen väärinkäyttö (katsomme keskimäärin 3-4 tuntia TV:tä päivittäin) = itsensä pakenemista?
  • Aito kiinnostus avaa uusia ulottuvuuksia ja lisää elämään eri aistein koettavia elämyksiä sekä opettaa ja antaa mahdollisuuden kasvaa kaikilla elämän osa-alueilla

6) Kiitollisuus

  • Lisää onnellisuutta
  • Auttaa toipumaan traumoista ja stressistä
  • Lisää moraalista käytöstä
  • Vähentää hedonistista käytöstä
  • Syventää sosiaalista elämää
  • Parantaa itsetuntoa!
  • Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on, äläkä katkera siitä, mitä et omista

7) Hiljaisuus

  • Opettele tekniikka, jolla mieli on rauhassa ja hiljaa = keskittyneempi tila
  • Kykenet nauttimaan ja olemaan läsnä kaikin aistein

Inspiraation lähde: Trainer´s Housen asiantuntijan polku –koulutus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.