Liikuttavan hyvä personal trainer -tiimi

Oululaisen liikuntakeskusketjun toimitusjohtaja pohtii, millaisista aineksista muodostuu hyvä personal trainer ja menestyvä personal trainer -tiimi.Kolmen kuntosalin muodostama Liikku-ketju on jäsenmäärältään Oulun suurin liikuntakeskus, noin 6 200 aktiivista asiakasta. Liikuntakeskus toimii ns. budjettisaliperiaatteella eli sen hallinto sekä henkilökunta on rajattu mahdollisimman pieneksi. Näin hintakin on saatu painettua mahdollisimman alas, puitteiden laadusta tinkimättä.Vaikka yleinen olettamus on, ettei budjettisalilta saa erilaisia ohjauspalveluja, menee homma todellisuudessa täysin päinvastaisesti. Liikun personal trainer -tiimissä on noin 10–15 osaavaa sekä asiakaslähtöistä personal traineria, joilta asiakkaat voivat kysyä vinkkejä ja ostaa tarvitsemiaan ohjauspalveluja erilaisista mittauksista aina pienryhmävalmennuksiin saakka.Tapasin Liikku-ketjun toimitusjohtajan Johanna Riihijärven ja jututin häntä heidän personal trainer -tiiminsä menestykseen ja toimintaperiaatteisiin liittyen. Hän kertoi, että vaihtoehtona oli aluksi rakentaa itse Liikun omat personal trainer -palvelut sekä palkata personal trainerit toimintaa pyörittämään. Pian kuitenkin syntyi ratkaisu kyseisten palveluiden ulkoistamisesta alihankintaperiaatteella toimivalle personal trainer -tiimille, joka toimisi keskuksissa yrittäjähenkisesti."Kuntokeskuksen näkökulmasta personal trainer -palveluiden pyörittämisessä on paljon työtä, joka on pois varsinaisesta jäsenhankinnasta. Siitä on myös vaikeaa saada tehdyksi kannattavaa liiketoimintaa, mutta yksityisyrittäjälle toiminta on erittäinkin tuottoisaa", Johanna kertoo päätökseen johtaneista syistä.

Millainen on hyvä personal trainer?

Johanna haluaa olla vahvasti mukana tiimiläisten valintaprosessissa. Kun tenttaan häneltä, millaisia personal trainereita hän etsii ja haluaa rekrytoida tiimiinsä, saan Johannalta sellaisen vastauksen, joka olisi pitänyt saada tallennetuksi videonauhalle. Tuo video toimisi erinomaisesti jokaisen personal trainerin ja pt:ksi aikovan perehdytyspätkänä uutta työtä aloitettaessa."Menestyviä personal trainereita yhdistää mielestäni seuraavat ominaisuudet ja teot: He haluavat vilpittömästi auttaa asiakkaitaan onnistumaan muutospyrkimyksissään. He eivät ole liian ujoja, mutta eivät toisaalta liian päällekäyviäkään, vaan pitävät sopivasti meteliä itsestään. He jakavat hyödyllisiä treenivinkkejä paikan päällä tai somessa. He ovat aidosti läsnä, ja antavat parastaan sekä pienissä että suurissa tehtävissä."Menestyvimmät personal trainerit ovat myös tyyppejä, joista on helppo tykätä. He ovat joukkuepelaajia, jotka kykenevät yhteistyöhön, eivätkä ole liian mustasukkaisia osaamisestaan. He ovat ymmärtäneet, että antamalla omastaan saavuttaa luottamuksen, pääsee asiakkaan lähelle ja madaltaa ostamisen kynnystä tuntuvasti", Johanna tykittää kokemuksiaan.Liikun personal trainer -tiimistä löytyy myös monia alan vaihtajia. Tiimissä on entinen IT-yrittäjä, sosiaalialan työntekijä, opettaja sekä tanssikouluyrittäjä. "Merkityksellisen työn ja oman kutsumuksen löytyminen näkyy intohimoisena tekemisenä, jolloin tunteja ei usein lasketa. Innostus tarttuu asiakkaaseenkin. Kun alanvaihtaja hyväksyy sen, että on alanvaihtaja, eli uudella alallaan aloittelija, ja suhtautuu nöyrästi työhön, asiakkaisiin ja missioonsa, on hänellä kaikki saumat menestymiseen", Johanna täydentää."Henkilöllä tulee olla hyvät ihmissuhdetaidot, valoisa luonne, halua auttaa sekä taitoa kohdella asiakkaita arvostavasti. Hänen tulee olla varsinkin uransa alussa paljon läsnä asiakkaiden parissa, sillä antamalla pikkuvinkkejä ja tekemällä paljon starttiohjauksia sekä sali-isäntävuoroja, tulee naama tutuksi jäsenille. Lämmin moikkaus, hymy tai peukun nostaminen asiakkaan väännettyä tiukan sarjan loppuun asti voi olla se pieni signaali, joka saa asiakkaan rohkaistumaan ostopäätöksessään", Johanna heittää vinkiksi personal trainereille.

Tavoitteena kaikkien menestyminen

Liikun tavoitteena on hyvä asiakaspito eli tyytyväinen asiakas, joka viihtyy jäsenenä pitkään. Johannan mukaan se toteutuu parhaiten tiimityöllä."Meille on tärkeää, että myös personal trainer -tiimimme pärjää hyvin. Siksi emme kilpaile heidän kanssaan, vaan starttipakettia lukuun ottamatta kaikki muu ohjaustoiminta on ulkoistettu täysin heille."Vuosimaksumme Liikun tilojen hyödyntämisestä, markkinointituesta ja asiakkaiden ohjaamisesta tiimiläisille on 2 000 euroa. Sen voi kuitenkin maksaa meille 60 euron hintaisia starttipaketteja ohjaamalla, joka toimii samalla hyvänä harjoitteluna, asiakashankintana sekä kokemuksen kerryttämisenä. Kaikki muu myynti ja ohjaustoiminta onkin sitten personal trainerin omaa liiketoimintaa, joten emme rajoita, vaan kannustamme myymään lisäpalveluja, kunhan se tehdään tyylikkäästi ja asiakasta arvostaen", Johanna täsmentää.johannariihijarvi-01

Menestyvän personal trainerin urakehitys

Kun kysyn Johannalta menestyneen personal trainerin tyypillisestä urakehityksestä, saan erinomaisen ja konkreettisen vastauksen:"Aluksi personal trainer on tehnyt paljon startteja ja salipäivystyksiä. Hän on siis viettänyt paljon aikaa asiakkaiden parissa. Moni personal trainer tulee salille täsmällisesti ohjaustapaamisensa alkaessa, mutta erinomaisesti pärjänneet tyypit ovat ajoissa paikalla sekä avuliaasti myös muiden jäsenten tukena. Pian personal trainerin kalenteri on täyttynyt omista asiakastapaamisista, eikä aikoja starteille ole enää löytynyt samaan tapaan. Silti suhtautuminen niihin on edelleen pysynyt nöyränä, ja niitä tehdään aina ehdittäessä. Yksilötapaamisten rinnalle nousevat pian kovan kysynnän vuoksi myös pienryhmävalmennukset, sillä asiakkaita olisi tulossa hyville tyypeille enemmän kuin he ehtivät ottaa", Johanna myhäilee.Kun tenttaan sitä, kuinka pitkään henkilöllä menee tyypillisesti itsensä työllistämiseen ja kalenterin täyttämiseen personal trainer -työllä, saan seuraavanlaisen vastauksen.[avatar user="Riku Aalto" size="thumbnail" align="right" link="http://www.trainer4you.fi/blogi/author/riku-aalto/" target="_blank"]Artikkelin kirjoittaja on Riku Aalto, Trainer4Youn perustajajäsen ja personal trainingin uranuurtaja Suomessa.[/avatar]"Tyypit, jotka ovat heittäytyneet täysillä uudelle alalle, eivätkä ole olleet liian varovaisia, ovat täyttäneet kalenterinsa parissa kuukaudessa. Aluksi täyttöä on tullut pitkälti starteista, mutta muutaman kuukauden kuluessa se on täyttynyt jo omista asiakkaista. Kun ihminen heittäytyy, panostaa tosissaan, haluaa menestyä ja on yrittäjähenkinen, hän pärjää taatusti tälläkin alalla", Johanna tietää.

Edellinen
Edellinen

Elä niin kuin opetat

Seuraava
Seuraava

Ravintovalmennuksesta unelmaduuni – Janican tarina