Mariannen tarina: Liiketalouden opiskelijasta ravintovalmentajaksi

Tamperelainen Marianne Kankaisto lähti Trainer4You:n hyvinvointivalmentajakoulutukseen keväällä 2012. Nälkä kasvoi syödessä ja samana vuonna hän päätti kouluttautua myös ravintovalmentajaksi.Nyt 24-vuotias nuori nainen pyörittää hyvinvointipalveluita tarjoavaa Mymes-yritystään Tampereella.

Oma oppi tuli kantapään kautta

Mariannen kiinnostus ravitsemusta ja liikuntaa kohtaan heräsi jo varhain, mutta terveellisen syömisen ja levon merkityksen hän joutui opettelemaan kantapään kautta."Sairastuin lukioikäisenä anoreksiaan ja masennukseen. Kävin Tampereen rankimmaksi listattua lukiota, jossa paineet olivat todella suuret. Mieli alkoi synketä ja kroppa kuihtua", Marianne sanoo.Omat voimat loppuivat keväällä 2008.Äiti vei tyttären terveydenhoitajalle ja paranemisprosessi aloitettiin terapeutin avustuksella. Tuloksia tuli hiljalleen, ja keho ja mieli alkoivat elpyä.Vaikka anoreksia hellitti otettaan, oli tasapaino edelleen hukassa."Kuin hiipien sairauteni vaihtoi vain nimeä. Anoreksian tilalle tuli ahmimishäiriö. Mätin ruokaa ahdistuneisuuteeni niin, että lopulta en voinut muuta kuin maata sikiöasennossa tuskissani."Halu parantua oli kuitenkin kova. Itsensä hyväksymistä ja rakastamista piti opetella toden teolla ja hiljalleen terveellinen elämäntapa alkoi iskostua. Tasapainoa Marianne kertoo saavuttaneensa armollisuuden ja kuntosaliharjoittelun kautta."Lihasten kasvaessa olen löytänyt uuden tavan suhtautua kehooni. Ruokaakin saa syödä reilusti. Homma pysyy hanskassa säännöllisesti syöden, ja se onkin kohdallani erittäin tärkeää."

Tradenomista ravintovalmentajaksi

Marianne valmistui liiketalouden tradenomiksi joulukuuussa 2011, mutta jo opiskellessa veri veti yrittäjäksi. Opintonsa Marianne suorittikin yrittäjälinjalla, Proakatemialla."Kiinnostukseni hyvinvointiin alkoi syventyä opiskellessani. Luin ravitsemuskirjallisuutta, osallistuin hyvinvointiluentoihin ja niin edelleen", Marianne kertoo.Sopiva aika lähteä koettamaan siipiä yrittäjänä tuli keväällä 2012.Marianne perusti Mymes-nimisen, hyvinvointipalveluita tarjoavan yrityksen Tampereelle yhdessä äitinsä kanssa. Samalla hän opiskeli hyvinvointi- ja ravintovalmentajaksi Trainer4You:lla."Asiakkaita on kertynyt reilussa vuodessa jo laidasta laitaan. Suurin osa on ollut painonpudottajia ja kiinteytyjiä, mutta joukkoon on mahtunut myös massankasvattajaa, kestävyysurheilijaa, allergikkoa, keliaakikkoa, sekä sellaisia ihmisiä, jotka haluavat vain hienosäätää syömistään."

Asiakastyössä tulokset palkitsevat

Palkitsevinta asiakastyössä on se, kun asiakas on motivoitunut ja saa hyviä tuloksia, Marianne sanoo. Kirsikan kakun päälle luo se, kun asiakas kertoo saaneensa jonkinlaisen maailmaa avartavan oivalluksen.Vuosien varrella Marianne on oppinut arvostamaan kultaista keskitietä. Terveellisen syöminen ei tarkoita, että lempiruoistaan olisi luovuttava."Itse ääripäästä toiseen kulkeneena olen kantapään kautta oppinut, että kohtuus kaikessa. Armollisuus ja itsensä kuuntelu ovat erittäin tärkeitä asioita."Asiakastyön tavoitteena on Mariannen mukaan saada aikaan elämäntapamuutos, joka onnistuu jokapäiväisessä elämässä. Avainasemassa tässä muutoksessa on ruoan laatuun panostaminen. Ruossa Marianne arvostaa puhtautta ja luonnonmukaisuutta.Marianne Kankaisto, 24, on Trainer4You Ravintovalmentaja, joka pyörittää yritystä nimeltä Mymes."Muutosta lähdetään tekemään yksilön omista lähtökohdista, askel kerrallaan. Valmennuksen perustana käytän suomalaisia ravitsemussuosituksia, jotka räätälöin kunkin yksilön tavoitteiden mukaan. Lisäksi ajatuksena on, että ei tarvitse luopua nautinnoistaan. En usko kieltoihin." Tällä hetkellä Marianne jatkaa opintojaan Trainer4You:n personal trainer -koulutusputkessa.

Edellinen
Edellinen

Väitöstutkimus: Alkoholin liikakäyttö lisää aivohalvauksen vaaraa

Seuraava
Seuraava

Tällainen on tulehdusta vähentävä ruokavalio