Olympiauimarin tarina Intian luostarin kautta Kaliforniaan

Matti Rajakylä innostui uinnista lapsena Kotkassa vanhempien vietyä hänet paikallisen uintiseuran uimakouluun 6-vuotiaana. Siitä kilpauintikoulun, oman uintiuran kautta on hänen uransa vienyt uintivalmentajaksi. Matti kertoo lapsena olleensa liikunnan monikuluttaja. ”Aktiivinen sälli” harrasti kaikkea Kotkan alueella järjestettyä aktiivista urheilua: jalkapallo ja koripallo eturintamassa, uinnin ohella. Monipuolisuus näkyi siinä, että Matti Rajakylä ei ollut uinnin varsinainen lapsitähti, vaikkakin nautti uinnista ja kilpailemisesta.

Märskyn kautta huipulle

Monelle urheilijan alulle Märsky, eli Mäkelänrinteen Urheilulukio, on liikunnan vakavammaksi työstävä opinahjo. Urheilulukion vieressä sijaitseva Mäkelänrinteen Uintikeskus tarjosi Matille erittäin hyvät harjoitteluolosuhteet.

-Märskyssä siirryin treenaamaan 9–11 kertaa viikossa. Uintikeskuksessa oli loistavat olosuhteet ja matka asuinpaikasta hallille oli lyhyt. Lisäksi uintivalmennus oli hyvää, kertoo Matti lukioaikojen harjoitusolosuhteista. Lukion aikana Matti kehittyi erinomaisesti. Siitä hyvänä todisteena käy hänen 18-vuotiaana voittama EM-pronssi.

Kokopäiväinen uimari

Lukion jälkeen Matti päätti keskittyä kokopäiväisesti uintiin. Matin päälajeiksi muodostuivat perhos- ja vapaauinti.

-Treenimäärää ei lisätty enää lukion aikaisesta. Hain treeniin enemmän tehoa ja toisaalta hyvät valmentajat toivat uintiin hyvää tekemistä. Keskittyminen uintiin toi mukanaan vakavan suhtautumisen. Sitä myötä valkeni miete lopettaa uintiura melko nuorena. Vaikka monet pitävät Matin uraa lyhyenä, mahtui siihen kaksi osallistumista olympialaisiin ja kolme EM-mitalia. Matti Rajakylä kertoo suoranaisesti kyllästyneensä kilpailemiseen ja treenaamiseen.

-Uinnista oli tullut aivan liian totista. Päätin lopettaa, kun kilpaileminen ei enää antanut minulle mitään.

Matti halusi matkustaa ja tutustua erilaisiin kulttuureihin. Kerätäkseen rahaa matkaa varten, Matti oli vuoden töissä Mäkelänrinteen Uintikeskuksessa.

Kohteena kaukomaat

Ensimmäisenä etappina uuteen aikaan Matti suuntasi tiensä Australiaan, jossa hän viipyi puoli vuotta. Sen jälkeen Matti otti kohteeksi Kaakkois-Aasian ja päätyi lopulta Intiaan.

-Intiasta löysin uuden maailman, meditaation.

Meditoinnin hän suoritti aamutuimaan luostarissa ja meditoinnin jälkeen hän (ja muut luostarissa) siirtyi tekemään hyväntekeväisyystyötä. Kaikkiaan arki luostarissa oli hyvin aikataulutettua ja selkeää.

-Osa omaa hyväntekeväisyyttä oli käydä opettamassa uinnin alkeita ja joskus puhumassa paikallisissa kouluissa ja yliopistoissa liikunnallisen elämän merkityksestä. Pystyin hyödyntämään omaa osaamistani osana hyväntekeväisyystyötä. Matti sanoo, että tämä oli loistava väylä päästä ulos kaikesta kiireestä ja antoi hyvää perspektiiviä maailman menoon. Matin Intia-aika kesti viisi vuotta.

-Intiassa tapasin vaimoni ja lopulta päätimme muuttaa takaisin länsimaihin.

Uinnin valmennusta Kaliforniassa ja Suomessa

Intiasta Matti vaimoineen muutti Suomeen, jossa parisen vuotta kului uintivalmennuksen parissa. Vuoden 2018-2019 taitteessa päätti perhe Rajakylä muuttaa Kaliforniaan. Kaliforniassa Matin arki on löytänyt hyvät raiteet.

-Aika lailla samaa hommaa teen täällä kuin tein Suomessakin.

Matille tärkeä osa arkea on työ paikallisessa uintiseurassa, jossa hän vastaa 6–16-vuotiaiden junioreiden valmennuksesta.

-Tavoitteeni ei ole löytää seuraavaa Michael Phelpsiä, vaan luoda lapsille hieno polku uinnin parissa. Amerikkalaisen järjestelmän hieno puoli on se, että seuroissa urheilevat voivat siirryttyään high schooliin, jatkaa siellä hyvässä valmennuksessa ja erityisesti lahjakkaat voivat high schoolin jälkeen saada stipendin collegeeen. Itse haluan olla luomassa uinnista hienoa harrastusta.

Nuorten lisäksi Matti valmentaa muutamia yksityisasiakkaita.

Oma metodi 

Vesi on kaikille elementtinä tuttu, mutta samalla tuntematon. Matti kumppaneineen on miettinyt oman harjoitusmetodin rakentamista ja siinä yhtenä perustava ajatuksena on suhde veteen.

-Vesi on mysteeri. Vedessä itsensä hahmottaminen on todella vaikeaa ja sitä kannattaa käydä asiakkaiden kanssa läpi.

Toinen uinnin valmentamista terävöittävä ajatelma on primitiiviset reaktiot. Vesi on yllättävä elementti ja siihen jokaisen on löydettävä oma tapansa reagoida.

-Kun ollaan sinut veden ja sen mahdollisuuksien kanssa, on aika siirtyä perinteisesti uintivalmennusta hallinneen uinnin mekaniikan opettamiseen.

Matti Rajakylä on yhdessä Eetu Karvosen ja Antti Rantasen rakentanut metodin pohjalle perustuvan uintivalmentajakoulutuksen yhteistyössä Trainer4You:n kanssa, mikä alkoi lokakuussa 2021.

Tulevaisuus vahvasti Kaliforniassa

Matti Rajakylä sanoo, että yhä vielä tänä päivänä uinti on hänelle intohimo.

-Lähitulevaisuuteeni tulee kuulumaan vahvasti uinnin valmentaminen täällä Kaliforniassa. Hienoa valmennuksessa on se, että opin siinä joka päivä uutta itsekin.

Teksti: Ari Katajisto 

Edellinen
Edellinen

Voimaharjoittelun sudenkuopat

Seuraava
Seuraava

Personal training 2021 – personal training -ala nyt ja tulevaisuudessa