Personal trainerin tulonmuodostus

Tässä artikkelissa havainnollistamme, miten personal trainerin tulo muodostuu palkkatyössä ja yrittäjänä.

(Teksti on päivitetty 20.2.2018)

(Linkit on päivitetty 27.7.2023)

Personal trainer on siitä onnekkaassa asemassa, että hänelle tarjoutuu monenlaisia mahdollisuuksia ansaita elantonsa. Uran alkuvaiheessa voi olla hankalaa hahmottaa, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat omaan tulotasoon, joten otetaan aiheesta pieni ABC.Pidemmälle viety tuotteistus parantaa ansaintamahdollisuuksia, mutta tarkastellaan tilannetta tässä yhteydessä perinteisten tapaamisten näkökulmasta.

Palkkatyö

Personal trainereiden ansiotaso vaihtelee, mutta valitaan tämän tarkastelun lähtökohdaksi vaikkapa suomalaisten mediaanipalkka, joka on noin 2 700 euroa kuukaudessa. Ansainnan lisäksi meidän on syytä pohtia ajankäyttöä. Tarkastellaan asiaa vuoden näkökulmasta, jolloin kokonaisuus hahmottuu helpommin. Tavoitepalkka on siis 32 400 euroa vuodessa. Säännöllisessä ansiotyössä työpäiviä on yleensä 5 päivää viikossa, 22 päivää kalenterikuukaudessa. Vuodessa työssäkäyntikuukausia on lomakuukausi huomioon ottaen 11, jolloin työpäiviä kertyy vuodessa yleensä 242 päivää.

Oletetaan, että personal trainer työskentelee kuntokeskuksessa. Tyypillisesti personal trainerille maksetaan komissiopalkkaa toteutuneiden tapaamisten perusteella ja työnkuvaan kuuluu oleellisena osana myös oheistehtäviä, kuten myyntiä ja markkinointia, raportointia ja sen sellaista. Kokemus on osoittanut realistisen olettaman olevan, että menestyvä personal trainer tapaa 4 asiakasta päivässä.

Yksinkertaista laskelmaa – tavoitepalkka jaettuna työpäivien määrällä jaettuna tavattavien asiakkaiden määrällä – mutkistaa hieman loma-ajan palkka. Komissiopohjaisessa palkkamallissa loma-ajan palkka maksetaan prosenttiperusteisesti. Sovitaan, että tässä tarkastelussa personal trainer on ansainnut täyden loma-ajan palkan ja se määräytyy 11,5 % mukaisesti (lue lisää osoitteesta erto.fi). Pääsemme lähelle esimerkin tavoitepalkkaa, kun komissioperusteinen palkka on 29 060 euroa, johon lisätään loma-ajan palkka 3 341,9 euroa, yhteensä siis 32 401,9 euroa vuodessa. Nyt jaetaan tuo komissioperusteinen palkka 29 060 euroa ensin työpäivien määrällä (242) ja sitten tapaamisten määrällä (4) ja näin saadaan palkaksi 30,02 euroa/tapaaminen.

Yrittäjäksi saman työnantajan palvelukseen

Entä jos personal trainerille tarjoutuu tilaisuus toimia itsenäisenä yrittäjänä aiemman työnantajan palveluksessa? Nyt pitäisi vain päätellä, mitä personal trainerin tulisi vähintään laskuttaa korvauksena samasta työstä, josta hän aiemmin sai palkan.

Pohditaan hetki. Työnantaja on tähän asti maksanut personal trainerin puolesta työeläkemaksua, mutta nyt yrittäjänä hän maksaa itse yrittäjäeläkettä (YEL-vakuutus). Maksu vuonna 2017 on 24,1 % työtulosta

Tämän lisäksi tulee huomioida loma-ajan palkka, perusteltu määrä on 11,5 %. Lisäksi yrittäjä vastaa itse sairauspoissaoloista. Elinkeinoelämän keskusliiton työaikakatsauksen (2014) mukaan keskimääräinen poissaolo palvelualoilla oli 4,3 % työajasta, josta saadaan esimerkkiin perusteltu prosentti.

Olettaen, ettei personal trainerilla ole muita tähän toimeksiantajaan liittyviä kuluja, niin edelliset kun lasketaan yhteen, täytyy yrittäjänä laskuttaa entistä työnantajaa aiemman tuntipalkan päälle vähintään 38,40 % enemmän.

Yritysten välillä toimittaessa käsitellään arvonlisäverottomia hintoja

Eli näin laskutettavaksi summaksi saadaan 41,55 euroa/tapaaminen alv 0 %. Laskuun lisätään arvonlisäveroa 24 % eli arvonlisäverollinen laskutus on 52,27 euroa/tapaaminen.

Yksityisenä yrittäjänä

Edellisistä esimerkeistä saadaankin aasinsilta yksityisenä yrittäjänä toimimiseen. Yksityisenä yrittäjä vastaa itse kaikista liiketoimintaan kohdistuvista kuluista. Kulut voivat vaihdella suurestikin, mutta aika ilmeisiä kuluja personal trainerille ovat ainakin verkkosivut, nettiyhteys, kännykkä, tietokone, tulostin, salijäsenyys, kirjanpito ja sopivaksi katsomasi määrä vakuutuksia. Muitakin voi olla, joten sovitaan tähän esimerkkiin kuluiksi vaikkapa 500 euroa kuukaudessa, 6 000 euroa vuodessa, alv 0 %.

Perinteisiä tapaamisia yrittäjänä toimiva personal trainer tuskin ennättää hoitaa ainakaan kuntokeskuksessa työskentelevää enempää. Aiemmassa esimerkissä päästiin 41,55 (alv 0 %) laskutettavaan euroon per tapaaminen. Nyt yksityisenä yrittäjänä toimivan treenarin on kuoletettava lisäksi vielä tuo 6 000 euroa vuodessa. Yhtälö on tuttu. 6 000 (alv 0 %) euroa jaettuna työpäivillä jaettuna tapaamisten määrällä tuottaa 6,20 (alv 0 %) euroa/tapaaminen. Saadaan 47,75 (alv 0 %) euroa/tapaaminen. Tämä on siis edellisiin rinnastettava tulo yrittäjänä. Kuluttaja-asiakas maksaa palveluistasi arvonlisäverollisen hinnan, joten tapaamisen hintaan lisätään alv 24 %, joten tässä esimerkissä yrittäjänä toimiva personal trainer laskuttaa palvelustaan vähintään 58,26 euroa/tapaaminen.

Kuinka personal trainer pääsee tähän tavoiteltuun, neljään asiakastapaamiseen päivässä? Se vaatii erikoistumista, palvelujen tuotteistamista sekä markkinointia ja myyntiä. Mikäli nämä aiheet kiinnostavat, niin klikkaa kuvaa alla ja rekisteröidy maksuttomaan Tietopankkiin. Löydät Osaaminen euroiksi -oppaan, jossa käydään yllä mainitut asiat tarkasti läpi.

YEL-maksu ja YEL-maksuerät vaihtelevat jonkin verran. Siihen vaikuttaa neljä asiaa: Ikä, ensikertalaisuus, maksuerien määrä ja verotus.

Lisätietoja esim. Ilmarisen sivuilla

Arvonlisävero on nollasummapeliä. Se on vero, jonka maksat ostamistasi palveluista ja laskutat omistasi, vähennät maksamasi saamistasi ja erotuksen tilität verottajalle.

Edellinen
Edellinen

Personal trainerin ammatti: Valmennustyön aloittaminen

Seuraava
Seuraava

Liikunta on aikuisten leikkiä