Personal trainerin työkalut: Maksuliikenne ja iZettle

iZettle_Chip&PIN_int_large

Maksaminen. Jokainen palvelulupauksensa menestyksellä lunastanut yrittäjä kohtaa elämässään tilanteita, joissa rahan olisi tarkoitus vaihtaa omistajaa. Omalle kontolle jää tietenkin se, kuinka asiakkaalta itselle suuntautuvan maksuliikenteen käytännön tasolla järjestelee. Rahan kiertokulkuun liittyykin yllättävän paljon seikkoja, joita palveluntarjoajan on hyvä ottaa huomioon.Yritysmyynti on helppoa ja selkeää laskulla toteutettavaksi, mutta varsinkin kausiluontoiseen kuluttajakauppaan voi monesti olla tarpeen löytää erilaisia ratkaisuja maksamisen helpottamiseen ja nopeuttamiseen. Jokaisen tilillä välittömästi käytettävissä olevan lantin merkitys on yleensä käytännössä melkoisen tuntuva, ja euro tänään onkin usein arvokkaampi kuin euro huomenna.Itselle kuuluvaa rahaa ei siis kannata jättää maailmalle tarpeettoman pitkäksi aikaa kiertämään, vaan pyrkiä haalimaan lantit kassaan mahdollisimman nopeasti myyntitapahtuman päätteeksi.Käteisen tai laskun lisäksi korttimaksujen hyväksyminen olisikin myös monille Personal trainereille tarpeellinen toimintamalli useisiin tilanteisiin. Korttimaksamiseen liittyvät kulut vain osoittautuvat monesti hyötyyn nähden turhan suuriksi. Maksupäätteen kuukausivuokra saattaa vaihdella 40–50 euron välillä ja aloitusmaksut olla 60–100 euron luokkaa. Odotusaika päätteen käyttöönoton suhteen saattaa myös helposti venähtää useamman viikon mittaiseksi.Selvitellessäni korttimaksamiseen liittyviä ketteriä vaihtoehtoja, törmäsin nopeasti Ruotsalaiseen iZettleen ja palvelun Suomen toiminnoista vastaavaan Tommi Huoviseen. Pyysin Tommia itseään kiteyttämään mistä iZettlessä on kyse ja vastailemaan muutamaan kysymykseen. Muun muassa siihen miksi iZettle saattaisi olla varteenotettava työkalu esimerkiksi personal trainereille.

”iZettle on korttimaksamiseen tarkoitettu pieni musta numeronäppäimillä ja luottokorttipaikalla varustettu maksupäätelaite joka kytkeytyy iPhoneen, iPadiin ja Android-laitteisiin. Windows-versiokin on tulossa.iZettle pitää käytännössä sisällään kaksi asiaa. Älypuhelimeen tai taulutietokoneeseen liitettävän kortinlukijan, sekä iZettle sovelluksen.Palvelua suunniteltaessa on mietitty juuri pienyrittäjiä, jotka aiemmin ovat toimineet puhtaasti käteiskaupalla tai laskuttaneet työstään jälkikäteen. Personal trainerit ovat yksi suurista käyttäjäryhmistämme Ruotsissa.”

iZettlen palvelumallin suurin ero perinteiseen maksupäätteeseen on, että iZettle ei peri kiinteitä kuukausimaksuja, tai velvoita sitoutumaan pitkiin sopimuksiin.Kulut tulevat puhtaasti käytöstä - jos ei ole käyttöä, ei ole maksuja. Myös palvelun käyttöönotto kuulostaa kohtalaisen kivuttomalta.

”Ollaan pyritty tekemään käyttöönotto mahdollisimman helpoksi.Rekisteröitymiseen menee viitisen minuuttia, ja kortinlukija on tilauksesta vastaanottajalla parissa arkipäivässä. Yrittäjän ei tarvitse erikseen tehdä kauppiassopimuksia luottolaitosten, pankkien tai operaattorien kanssa. Meillä on sopimukset näiden toimijoiden kanssa, joten niidenkin suhteen rekisteröityminen ainoastaan iZettleen riittää.” 

Näiden pienten kortinlukijoiden ja niihin liittyvän sovelluksensa avulla iZettle haastaa nyt siis perinteiset maksupäätteet.iZettle ottaa osuuden jokaisesta maksutapahtumasta. Välityspalkkio on kiinteä 2,75 prosenttia. Näppäimistöllä varustetun kortinlukijan hinta on puolestaan 119 euroa, kuukausimaksua tai aikaan sidottua sopimusta ei ole. Palvelua käyttävälle kulut muodostuvat siis näistä kahdesta elementistä. Päätelaitteen hinnasta, ja jokaisesta maksutapahtumasta otettavasta komissiosta.Maksutapoina käyvät kaikki keskeisimmät kortit: Visa, Visa Electron, Mastercard, Maestro, V Pay ja American Express.Muita iZettlen kaltaisia mobiililaitteiden maksupäätteitä välittäviä yrityksiä ovat Square, Worldpay Mobile, ja Payleven. Lähes tismalleen samalla komissiolla toimivia ja asialliselta vaikuttavia palveluntarjoajia kaikki, mutta yksikään näistä muista toimijoista ei tällä hetkellä tarjoa palveluitaan pohjoismaissa. Suomalaiselle näistä ainut vaihtoehto on siis iZettle.

Kahden kauppaa

Kaikissa vertailuissa ei iZettle perinteiselle maksupäätteelle pärjää. Jos maksutapahtumat ovat suuria ja niitä on säännöllisesti, tulee perinteinen maksupääte yleensä edullisemmaksi. Jokaisen kannattaakin ehdottomasti tehdä omia laskelmiaan siitä, milloin perinteinen korttimaksaminen on iZettleä edullisempi vaihtoehto.Tähän on saatavilla vetoapua Tamperelaisen Tuplaamon toteuttaman epävirallisen, mutta mainiosti suuntaa-antavan laskurin myötä.  Saman linkin takaa löytyvä juttu kannattaa myös ehdottomasti lukaista läpi.Erityisen järkevältä hankinnalta iZettle - omien laskelmien ja kokemusten mukaan – vaikuttaa, jos korttimaksamiselle on vuositasolla tarvetta ”silloin tällöin”. ------------------Tuomas 

Edellinen
Edellinen

Tulisiko sinusta hyvä brändi?

Seuraava
Seuraava

Haasteena innostuksen säilyttäminen