Pienryhmävalmentaminen on jopa kolme kertaa kannattavampaa kuin yksilövalmennus

Small Group Training eli pienryhmävalmennus ei ole ihan uusi juttu. Vedin itsekin useita eri teemaisia pienryhmiä jo 90-luvun lopussa. Ne tähtäsivät useimmiten painonpudottamiseen, fitness -kilpailuihin osallistumiseen ja maratonin tai puolikkaan matkan juoksemiseen.Pienryhmävalmennusten todellinen läpimurto on kuitenkin antanut odottaa itseään vuoteen 2018 saakka. Tänä vuonna pienryhmävalmennus komeilee ACSM:n (American College of Sport Medicine) liikuntatrendilistan sijalla 2 ja IHRSA:n raportin mukaan joka neljäs kuntokeskusasiakas USAssa osallistuu pienryhmävalmennuksiin, kun personal trainerin yksilövalmennusta hyödyntää siellä nykyisin joka kahdeksas kuntokeskusasiakas.

Asiakkaan hyödyt pienryhmävalmennuksesta

Pienryhmävalmennuksessa yhdistyvät personal trainingin ja ryhmävalmennuksen parhaat puolet. Asiakas saakin valmentajan henkilökohtaisen sparrauksen ja mahdollisten omaharjoitusohjelmien lisäksi myös muiden ryhmäläisten kannustuksen sekä vertaistuen. Se, että valmennuksen kustannukset jakautuvat myös muille ryhmäläisille, madaltaa sekä yksilön valmennuksesta maksamaa hintaa, että kynnystä lähteä mukaan valmennukseen.Parhaimmillaan ryhmäläisten kemiat ja tavoitteet kohtaavat niin hyvin, että ryhmästä löytyy myös treenikavereita yhteisten tapaamisten ulkopuolelle. Usein on käynyt jopa niin, että ryhmä kokoontuu itsenäisesti, ilman valmentajaa, toteuttamaan omia treenejään tai osallistuu yhdessä johonkin kuntoliikuntatapahtumaan, kuten puolikkaalle maratonille.

Personal trainer hyödyt pienryhmävalmennuksesta?

Myös personal traineri hyötyy pienryhmävalmennuksista taloudellisesti. Voisikin karkeasti arvioida, että pt kykenee kolminkertaiseen ansaintaan, mikäli panostaa yksilövalmennuksen sijaan enemmän pienryhmien täyttämiseen ja pyörittämiseen. Se selviää hyvin seuraavan karkean laskuesimerkin kautta:

Personal trainer 1: panostus yksilövalmennuksissa

Valmennuksen kk -hinta yksilöasiakkaalle: 350 € /kk (sis. alv)Yhtäaikaisia valmennettavia (ka) 12 hlöäValmennustapaamisia 12  /vk (1 per hlö/vko)Laskutus 4200 € /kk (12hlö*350€)Liikevaihto 50 400 € /vuosi

Personal trainer 2: Pienryhmävalmennuksiin panostava pt

Pienryhmävalmennuksen kk -hinta asiakkaalle: 200 € /kk (sis. alv)Yhtäaikaisia pienryhmävalmennuksia (ka) 12 (5 hlöä per ryhmä)Valmennustapaamisia 12 /vk (1 tapaaminen per ryhmä /vk)Laskutus 12 000 € /kk (12ryhmää*5hlö*200€)Liikevaihto/vuosi 144 000 €Homma näyttää helpolta paperilla, mutta pienryhmien tuotteistamisessa, markkinoinnissa, myynnissä ja organisoinnissa onkin sitten omat haasteensa. Mahdotonta ryhmien täyttäminen ja pyörittäminen eivät kuitenkaan ole. Jos minä sain omat ryhmäni täyteen 90-luvun lopulla, on sinun mahdollisuutesi onnistumiseen tänä päivänä huomattavasti paljon suuremmat.

Tutustu ilmaiseen oppaaseen Pienryhmävalmentaja-koulutus

Pienryhmävalmennuksen hyödyt eivät kilpisty pt:n osalta pelkästään toiminnan kannattavuuteen. Pienryhmän valmentaminen voikin olla todella vaikuttavaa, energisoivaa ja mukavaa. Toisiaan tsemppaava ja tason nostamiseen haastava pienryhmä antaa paljon energiaa myös personal trainerille ja voi toimia melkoisena markkinointitukena. Innostunut ja innostustaan myös ulospäin viestivä pienryhmä voikin tarjota personal trainerille tai kuntokeskukselle huikean some- ja puskaradiotuen seuraavien ryhmien täyttämiseksi.Oikein suunniteltu pienryhmävalmennuspaletti myös mahdollistaa asiakkaiden pitkäaikaisen sitoutumisen. Sopiva kombo pienryhmiä ja yksilöasiakkaita tekee personal trainerin työstä monipuolista, vaihtelevaa ja kehittävää. Usein realistisinta onkin täyttää kalenteriaan sekä pienryhmillä että yksilövalmennustapaamisilla. Osalla asiakkaista reitti pienryhmiin käykin yksilövalmennuksen kautta, kun taas pienryhmäläisistä moni voi kiinnostua yksilövalmennuksesta ryhmään ensin osallistuttuaan.

Sopiva koko pienryhmälle

Nimikin sen jo kertoo. Pienryhmän tulee olla pienryhmä eikä liiallinen väkimäärä saa syödä valmennuksen yksilöllisyyttä. Toteutustapoja on kuitenkin monia ja näin ollen maksimimääräkin voi vaihdella toteutusmallista riippuen neljästä jopa kymmeneen henkilöön.Mikäli pienryhmävalmennus perustuu valmennuksen aikaiseen sparraamiseen sekä yhteistreeneihin, on sopiva ryhmäkoko tuolloin noin 3-6 henkilöä. Jos taas valmennustapaamiset ovat enemmän keskustelua, tietoiskuja ja ohjausta omaharjoitusohjelmien noudattamista ajatellen, voi ryhmässä olla tällöin mukana jopa 8-10 henkilöä.

Kuinka tuotteistan vaikuttavan ja kannattavan pienryhmävalmennuksen?

Segmentointi

Tuotteistamisen lähtökohtana on aina ihanneasiakasryhmän täsmentäminen ja rajaaminen. Kaikkea kaikille -ajattelun sijaan ryhmät kannattaa tuotteistaa tavoitelähtöisesti. Kun kaikki ryhmäläiset ovat kiinnostuneet samasta tavoitteesta/liikuntamuodosta, on markkinointi, myynti sekä vertaistukiryhmän kasaaminen selvästi helpompaa. Ryhmän yhteinen kemiakin löytyy helpoimmin, kun jengi jakaa keskenään samat kiinnostuksen kohteet, ainakin liikuntatavoitteen osalta.

Ostopäätöksen madaltaminen

Toinen vaihe tuotteistamisessa on ostopäätöksen madaltaminen positiivisia mielikuvia luomalla ja houkuttelevia lupauksia tarjoilemalla. Insinöörimäisen sisällön avaamisen sijaan, kannattaa asiakkaalle kertoa mitä hän voi parhaimmillaan saavuttaa valmennukseen osallistumalla. Sisällön luetteleminenhan kertoo lähinnä, kuinka paljon asiakas joutuu hikoilemaan ja sitoutumaan valmennuksen vuoksi, kun taas aidot referenssitapaukset tai realistiset, mutta positiiviset mielikuvat valmennuksen lopputulemasta kannustavat varmasti tekemään ostopäätöksen.

Sopiva hinta

Hintalappua määrittäessä ei kannata lähteä mukaan polkujuoksuun. Hyvä ja halpa harvemmin kohtaavat, ainakaan mielikuvissa, joten laadusta kannattaa pitää kiinni myös palvelua hinnoitellessaan. Riittävän korkea hinta tarjoaa myös työrauhan tuotekehitykselle, ohjelmien laadinnalle sekä muille kulissien takana tehdyille toimenpiteille. Keskimäärin pienryhmävalmennuksen kuukausihinnat pyörivät 90-250 € välimaastossa, riippuen luonnollisesti tapaamiskerroista, omaharjoitusohjelmien kattavuudesta, ravintovalmennuksen osuudesta sekä valmentajan muusta tuesta.

Nimeäminen

Nimi ei miestä pahenna, mutta valmennuksen markkinoinnin ja myynnin kannalta huonosti palvelua kuvaava nimi voi olla este läpimurrolle. Lyhyt, mieleenpainuva, tavoitetta kuvaava, ehkä jopa humoristinen sekä kokeilemaan koukuttava nimi voi jo itsessään kertoa paljon palvelun sisällöstä sekä tavoitteista.

Valmennuksen sisältö

Pienryhmävalmennuksen sisällön tulee olla rautaa. Yleisesti voisi sanoa, että mitä tarkempi ja jäykempi konsepti on, sitä enemmän valmentajalle tarjoutuu mahdollisuuksia aitoon vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa valmennustapaamisten aikana. Koko tuotteistamisprosessin tavoitteena onkin se, että myös muut kuin spesialisti itse kykenevät vetämään pienryhmävalmennuksia vaikuttavasti sekä tuloksekkaasti.

Missä eniten petrattavaa?

Lähes jokainen kuntokeskus ja -ketju tarjoavat tänä päivänä pienryhmävalmennuksia asiakkailleen. Tuotteistamisessa ja palvelumuotoilussa on kuitenkin vielä paljon tehtävää, sillä harva suomalainen kuntokeskus pääsee valmennuspalveluidensa osalta >10 % liikevaihtoon koko keskuksen liikevaihtoon peilaten. Ruotsissa ja Norjassa sen sijaan moni kuntokeskus ilmoittaa valmennuspalveluidensa osuuden olevan jo jopa 30-50 % yrityksen liikevaihdosta, johtuen pitkälti juuri pienryhmävalmennusten läpimurrosta. Edellisen tiedon ei kuitenkaan pidä lannistaa, vaan pikemminkin kannustaa, sillä valmennuspalveluiden suuri potentiaali on vielä pitkälti hyödyntämättä.

Pienryhmävalmennuksen potentiaali

"Viime vuosina suosiota nostanut pienryhmävalmennus tulee nousemaan vahvemmaksi liiketoiminnaksi, personal trainereiden pyrkiessä kouluttautumaan paremmiksi ryhmän vetäjiksi. Pienryhmävalmennus saa vahvaa tukea kuluttajien tietoisuuden kasvaessa…". Näin kuvattiin pienryhmävalmennusten lähitulevaisuuden kehitystä viimeisimmässä K&F pro -lehdessä. Potentiaali on siis valtava. Onnistuakseen läpimurrossa kuntokeskuksen tai personal trainerin tulee kuitenkin hallita niin pienryhmävalmennusten tuotteistaminen, markkinointi ja myynti sekä tietenkin vaikuttavien pienryhmävalmennusten suunnittelu, ohjelmointi sekä toteutus käytännössä. Onneksi tähän tarpeeseen on olemassa jo täsmäkoulutustakin: Trainer4You Pienryhmävalmentaja-koulutus.

Edellinen
Edellinen

Voimaharjoittelun ohjelmoinnin syventävä oppimäärä

Seuraava
Seuraava

Lisää kuormaa lisäpainoleuanvetoon!