Ampumahiihtäjästä intohimoiseksi hyvinvoinnin puolestapuhujaksi!

Moottorikelkka parkkiin, pilkkihaalari päältä ja halogeenivalot pellon laitaan valaisemaan ampumapaikkaa. Takana pitkä koulupäivä, sillä kun aamulla taksi oli vienyt ison tien varteen, edestakainen matka bussilla ylä-asteelle oli 140 kilometriä. Kotiin tullessani olikin talvisin jo pilkkopimeää.

Nuoren miehen silmät kiiluivat aina, kun asettauduin ampumapaikalle. Silloin käynnistyi kaksintaistelu harjoittelijan ja kaatuvien peltitaulujen välillä. Oli upea tunne joka ikinen kerta, kun lätkä kaatui luodin voimasta. Vaikka vuodessa ammuin tuhansia laukauksia, niin vuodesta, treenistä ja laukauksesta toiseen, tuntui aina yhtä hyvältä, kun sai peltisen lätkän kilahtamaan. Saatoin yhtyä sketsisarja Kummelin laulun sanoihin:

”Ampumahiihto on lajeista paras, hiihdät vaan ja täplät alas”.

Ampumahiihtoharrastusta kesti noin kymmenisen vuotta ja ehdin voittaa kuusi suomenmestaruutta ja kolme pronssia. Mitalit satelivat kaappiin sinnikkyyden, ei niinkään lahjakkuuden vuoksi. Olin ahkera harjoittelija ja saatoinkin jäädä koulusta pois, koska halusin hiihtää 50 kilometrin lenkin. Poissaolovihkoon saatoin kirjoittaa ”marjastamassa”, vuoden ajasta riippumatta. Sinnikkyydestä sain palkinnon myös maastohiihdon puolella, kun voitin Kainuun Cup –nimisen kokonaiskilpailun ja toiseksi tullut hiihtäjä oli aivan suomen huippuja.

Takamatkalta intohimon ääreen

Koska en uskonut riittävästi omiin kykyihini päästä ampumahiihdossa maailman huipulle, lähdin Ouluun opiskelemaan koulutetun hierojan ammattitutkintoa. Kävin hieromassa Kärsämäkeläisen blondin pohkeita ja näyttötutkinnon vastaanottajat olivat kovin vakuuttuneita: hyvin hierottu!

Hierojakoulutukseen sisältyi myös harjoittelua kuntosalilla. Luulin meneväni kahdeksi viikoksi pyyhkimään pölyjä kuntosalilaitteista. Niinhän siinä kävikin, mutta onnekseni törmäsin ohjaajaan, joka opiskeli personal traineriksi. Kiinnostuin, otin selvää Personal trainer –koulutuksesta, ja ilmoittauduin Vierumäellä järjestettävään koulutusohjelmaan. Siellä tutustuin Riku Aaltoon, joka myöhemmin perusti Trainer4You –yrityksen ja josta vuonna 2007 tuli sekä yhtiökumppanini sekä työkaverini.

Aloitin työni personal trainerina vuonna 2002 ja pääsin kouluttamaan ensimmäisen kerran kuntosaliohjaajia vuonna 2003. Koin kouluttajatyön heti antoisaksi ja kiinnostuin ensimmäisen kerran elämässäni opiskelemaan oikein kunnolla. Asiakkaiden kanssa tehty työ oli palkitsevaa ja yrittäjänä koin vapautta tehdä asiat omalla tyylilläni.

Fysiikkavalmentajasta mentaalivalmentajaksi

2009 vuonna saavutin kyllästymispisteen fysiikkavalmennuksissa. Koin, että fyysisen suorituskyvyn ja ravitsemuksen edistämisen periaatteet ovat todella yksinkertaisia, mutta siitä huolimatta asiakkaat eivät olleet sitoutuneita tai motivoituneita ohjeita noudattamaan kovin pitkään. Kuulin, että NLP eli neurolingvistinen ohjelmointi olisi toimiva menetelmä motivoinnissa ja muutostyökaluna. Niinpä lähdin opiskelemaan ensin NLP:tä ja sen jälkeen psykologiaa laajemmin. Avoimessa yliopistossa ja avoimissa koulutusohjelmissa koitin ahmia tietoa niin paljon kuin mahdollista, ja oppien seurauksista hedelmät korjasivat sekä asiakkaat että minä itse. Tiedolla valistamisen aikakausi oli päättynyt ja siirryin kokonaisvaltaisempaan ja psykologisempaan valmennusotteeseen.

Tähän mennessä olen saanut valmentaa elämäntapamuuttujia sekä kuntoilijoita lukemattoman määrän. En ole koskaan laskenut, mutta valmennuksissani on uran aikana ollut tuhansia ihmisiä. Urheilijoita olen valmentanut kahdessakymmenessä eri lajissa ja meriitteinä on useita suomenmestaruksia –ja ennätyksiä sekä MM ja EM –mitaleita.

”Liikunta on fyysisesti hyödyllistä ja henkisesti välttämätöntä!” – Mauno Koivisto

Psyykkinen valmennus on vienyt niin vahvasti mennessään, että tällä hetkellä teen fysiikkavalmennusta enää konsultoiden. Koulutan edelleen personal traineita sekä liikunta –ja hyvinvointialan ammattilaisia myös fyysisissä teemoissa, vaikkakin psyykkiset teemat täyttävät 90 % ajastani niin mentaalivalmentajana yksilöille kuin kouluttajana.

Fysiikan osalta olen itse pitänyt huolta siitä, että pysyn itsekin kunnossa. Ampumahiihtouran päätyttyä innostuin kokeilemaan triathlonia ja se vei mennessään sellaisella imulla, että olen suorittanut kaksi täydenmatkan Ironman –kisaa sekä useita puolimatkoja. Lisäksi hyvän ystävän kanssa olemme tehneet erilaisia omia henkisiä ja fyysisiä rajoja testaavia testejä, kuten 100 kilometrin yhtäjaksoisen sauvakävelyn sekä Afrikan korkeimmalle vuorelle, Kilimanjarolle kiipeämisen.

Mikä työtäni ohjaa?

Tällä hetkellä teen työtä yrittäjänä. Oman yrityksen lisäksi olen osakkaana Trainer4You –yhtiössä sekä True Hearts Oy:ssä. Työpäivääni, joka on välillä 2 tuntinen ja välillä 12 tuntinen, koitan mahduttaa niitä asioita, joita rakastan ja niitä, joita haluan muuttaa.

Olen erittäin huono motivoitumaan television katseluun tai lorvimiseen. Jos minulla on minuuttikaan ylimääräistä aikaa, otan kirjan käteeni. Luenkin vuodessa tätä nykyä 20 – 40 kirjaa ja voin sanoa, että olen parantumaton lukemisen suhteen. Yksikin hyvä ajatus, jonka kirjasta löydän, saattaa kantaa oivalluksen myötä hyvää fiilistä seuraavan päivän. Tai viikon. Jos toiset ovat koukussa elokuviin tai suklaaseen, minä olen oppimiseen.

Pyrin pitämään huolta siitä, että opiskelen joka päivä vähintään tunnin ja liikun tunnin. Yöunet hurahtavat yleensä 7,5 – 9 tunnin väliin, sillä pidän unta tärkeimpänä yksittäisenä hyvinvointitekona. Unella on hyvin vahva korrelaatio siihen, mitä seuraava päivä käynnistyy ja mitä saan aikaan.

Koen, että olen saanut työelämältä valtavan paljon, sillä olen saanut tavata tuhansia liikunta-alan ammattilaisia, motivoituneita asiakkaita, olen saanut työskennellä huippu-ammattilaisten kanssa, kirjoittaa 15 kirjaa ja viimeksi eilen olin luennoimassa Pekka Hyysalon ja Jethro Rostedtin kanssa samassa tapahtumassa.

Vaikka olen saanut paljon, koen silti, että olen vasta alkutaipaleella. Tässä kiihtyvässä informaatiomaailmassahan osaaminen vanhenee joka päivä. Nöyränä, mutta en nöyristellen suuntaankin huomista kohden. Mitähän saan taas oppia?

Jos haluat seurata arkeani, niin se onnistuu Instagramissa: @lasse_seppanen, Twitterissä: @lasse_seppanen sekä LinkedInissä ja Facebookissa omalla nimelläni.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here