Sairauksien ennaltaehkäisyä apteekissa

Elintapavalmennus ja sairauksien ennaltaehkäisy lisääntyvät apteekeissa kovaa vauhtia. Tuoreimpana esimerkkinä Keuruun Apteekki, joka palvelee asiakkaitaan monipuolisesti tarjoten mm. elintapaneuvontaa ja terveysmittauksia uudessa Terveyspisteessä. Terveyspisteessä työskentelee sairaanhoitaja Miia Leppäkangas ja toimintaa tarjotaan niin päiväsaikaan kuin iltaisinkin ja jopa aikaa varaamatta. Haastattelimme Leppäkangasta Terveyspisteen toiminnasta.

Mistä Terveyspiste ajatus sai alkunsa?

Terveyspiste ajatus sai alkunsa siten, että otin yhteyttä Keuruun Apteekkiin ja kysyin heidän kiinnostuksestaan asiaa kohtaan. Olin ottanut selvää Terveyspiste konseptista ja tiesin, että muutamia terveyspisteitä oli apteekkien yhteyteen avattu Suomessa. Keuruulla aloitti uusi apteekkari Riitta Valjakka-Koskela, hänellä oli myös suunnitelma laajentaa Apteekin valikoimaa terveydenhuollon puolelle. Näin ollen kysyntä ja tarjonta kohtasivat.

Kun päätös terveyspisteen avaamisesta oli tehty, löysin Trainer4You:n Elintapavalmentaja -koulutuksen ja tutustuin siihen. Keskustelin apteekkarin kanssa koulutukseen osallistumisesta ja totesimme yhdessä koulutuksen vastaavan hyvin toiminnan tarpeita. Ajantasainen tieto ja kertaus elintapasairauksista ja liikunnasta, ravitsemuksesta ja omien elintapojen vaikutuksesta sairauden hoitoon tai ennaltaehkäisyyn tulisi hyvään saumaan.

Avajaiset syyskuussa

Virallisesti toiminta starttasi syyskuun alussa Terveyspisteen avajaisilla. Avajaiset olivat erittäin positiivinen tapahtuma, asiakkaita kävi paljon ja he olivat kiinnostuneita toiminnasta. Aikoja on varattu hyvin ja asiakkaat ovat löytäneet paikalle hyvin myös ilman ajanvarausta. Etenkin työnantajat ovat olleet kiinnostuneita elintapavalmennuksesta.

Jatkossa suunnitelmissa on myös ryhmävalmennusten järjestäminen esimerkiksi työpaikoille. Nyt alkuun kuitenkin keskitytään yksilövalmennukseen ja jatkossa myös ryhmävalmennukseen.

Koulutuksesta on ollut laajalti hyötyä

Trainer4You:n Elintapavalmentaja -koulutuksesta on hyötyä myös päivittäiseen sairaanhoidolliseen työhön. Esimerkiksi asiakkaan tullessa kolesteroli- tai verensokerimittaukseen, voin antaa elintapaohjausta myös näillä käynneillä. Asiakkaat ovat aiheesta kiinnostuneita ja jos terveysneuvonnalla saadaan vähennettyä elintapasairauden riskiä tai asiakkaan jo sairastaessa elintavoilla lisättyä terveempiä vuosia, ovat terveysneuvonnan merkitykset silloin myös kansantaloudellisia.

 

Miten teen elämäntapamuutoksen?

Miellyttävä muutos -verkkokurssi antaa sinulle eväät kestävän ja miellyttävän muutoksen tekemiseen pieniä, mutta vaikuttavia elintapamuutoksia tekemällä.

Edellinen
Edellinen

Recover wisely - 4 steps

Seuraava
Seuraava

Opi HOT taitoja osa 1 - Arvot