Syöminen kuin riippuvuusongelma - osa 2

Tämän blogin ensimmäisessä osassa kerroin, miten syöminen voi olla riippuvuustasoinen ongelma. Tämä ei-tieteellinen ajatuskulkuni sai alkuunsa huomatessani, että sekä päihderiippuvaisilla että häiriösyömisestä kärsivillä on samantyyppisiä piirteitä. Tässä jutussa haluan nostaa muutamia ajatuksia siitä, miten ongelmaan voisi lähestyä riippuvuuden hoidon kannalta. En pysty, eikä tarkoitus olekaan, tarjota täydellisiä ratkaisuja, vaan ennen kaikkea saada lukija ajattelemaan asiaa hieman eri kulmasta.

1. Ympäristön hallitseminen

Samalla tavalla kuten raitistunut alkoholisti ei hakeudu baariin ja muihin riskitilanteisiin, myös ruokariippuvaisen pitäisi selvästi tunnistaa tilanteet, jotka aiheuttavat ongelmia syömisen hallinnassa. Näitä voi esimerkiksi olla: ravintolat, ruokakaupan jäätelöallas, hampurilaiskioski, huoltoasema, tapahtumat, sosiaalinen ruokailu, kahvihuoneen pullat tai työpaikan ruokala. Näiden tilanteiden välttäminen ei ole aina järkevintä, saati mahdollista. Hallitseminen on avainsana. Esimerkiksi ennen altistumista tilanteelle, joka saattaa aiheuttaa ahmimista, olisi fiksu syödä maha täyteen terveellistä hyvää ruokaa ja pysyä hyvin nesteytyneenä. Riskitilanteisiin ei saisi ikinä altistua ilman suunnitelmaa.

2. Sosiaalisen verkoston hallitseminen

Halusimme tai emme, sosiaalinen ympäristömme vaikuttaa päivittäisiin valintoihimme ja käyttäytymiseen enemmän kuin itse uskomme ja hahmotamme. Varsinkin kun kyseessä on riippuvuustasoiset ongelmat, on riippuvuuskäyttäytymistä ylläpitävä sosiaalinen verkosto ehkä jopa kaikista keskeisin tekijä. Olen tavannut lukuisia päihderiippuvaisia, jotka pääsivät riippuvuudesta eroon vasta, kun pistivät välit poikki “päihdekavereiden” kanssa.

Jos epäterveellisen ruokakäyttäytymisen takana ovat sosiaaliset tekijät, on äärimmäisen tärkeää tunnistaa ne ja miettiä, mitä asian eteen on tehtävissä. Hyvin usein on kyseessä hyvinkin läheiset henkilöt - vanhemmat, kumppanit, muut perheenjäsenet, parhaat kaverit. Luonnollisesti näissä tilanteissa “välien poikki pistäminen” on mahdotonta. Helppoa ratkaisua ei ole, mutta avoin keskustelu, yhteisten tavoitteiden luominen ja jatkuva kommunikointi ovat tärkeitä. Jos tämäkään ei tuota tuloksia, tulee keksiä systeemejä miten sosiaalisen ympäristön vaikutukset omaan ruokakäyttäytymiseen olisivat minimaalisia. Esimerkiksi syödä eri aikoina ja laittaa omat ruoat.

3. Tukiverkostot

Riippuvuuden hallinnassa pitäminen onnistuu paremmin, jos henkilöllä on vahva ja laaja tukiverkosto ympärillään. Useimmiten paras tukiverkosto muodostuu henkilöistä, joilla on samanlaisia ongelmia. Sosiaalisen median ja internetin ansiosta verkostoituminen ja vertaisten löytäminen on helpompaa kuin koskaan. Ruokariippuvainen hyötyy merkittävästi siitä, että voi jakaa omia kokemuksia ja saada neuvoa sekä henkistä tukea muilta, varsinkin ongelmaansa jo hallitsevilta henkilöiltä.

4. Terapeuttinen keskustelu

Tällaisilla keskusteluilla pystytään “avaamaan” ongelmien taustasyitä ja muokkaamaan käyttäytymistä sen perusteella. Ruokariippuvuus, tunnesyöminen tai alkoholismi ovat AINA jäävuorten huippuja. Taustalla on usein traumoja, sukurasitusta, kaltoinkohtelua, psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia ja paljon muuta. Tärkeä on oppia tuntemaan näitä mekanismeja, jotka taustalla vaikuttavat. Tämä onnistuu usein tehokkaimmin ulkopuolisen ja asiaan perehtyneen henkilön avulla. Se voi olla lääkäri, hoitaja, psykologi, ravitsemusterapeutti, psykoterapeutti, tai yhtä hyvin tukihenkilö tai mentori, valmentaja tai ystävä.

5. Riippuvuus ei parane, se pysyy remissiossa oikeissa olosuhteissa

Tämä saattaa olla yksi syy sille, miksi 99% laihduttajista epäonnistuu pitkällä tähtäimellä. Painonpudotus luo tunteen, että olemme onnistuneet. Todellisuudessa on kyseessä koko elämän kestävä prosessi, joka voi olla hyvin hallittuna remissiossa pysyvästi. Se vaatii pysyviä systeemejä. Ongelma on se, että suurin osa painonpudottajista ja kaupallisista painonpudotusohjelmista tukeutuvat hetkelliseen innostumiseen ja tahdonvoimaan. Kumpikaan ei riitä pidempiaikaiseksi muutokseksi. Kuten kaikki elämäntapamuutokset, vaatii riippuvuuden hoito

a. systeemejä, automaattisia käytäntöjä

b. pieniä, pysyviä muutoksia (eikä isoja, äkillisiä ja useinmiten tilapäisiä)

c. minäkuvan muutosta

d. pysyvää motivaatiota.

Huomasitko, että kummassakaan jutussa ei puhuta ravintoaineista, ruoka-ajoista, dieeteistä, kaloreista yms. Miksi? Koska näiden merkitys on minimaalinen. Vähähiilihydraattisuus, pätkäpaasto, paleo, ketogeeninen ruokavalio ja sadat muut “kikat” eivät ratkaise psykologisia ongelmia, mitä häiriösyömisessä esiintyy. Mitä enemmän aiheesta opin, sitä paremmin ymmärrän, että kyseessä on vähemmän fysiologinen ja hyvinkin paljon psykologinen haaste.

Kyllä - fysiologisin keinoin saadaan nopeat muutokset, mutta pysyvät vain muuttamalla elämäntapaa.