Unenaikaisia tapahtumia rekisteröidessä on osattu erotella unen eri vaiheet. Vaiheilla on erilaisia nimiä, mutta suosittelen edesmenneen lääkäri Jorma Palon käytännönläheistä terminologiaa. Pinnallisin uni on torke, joka ilmaantuu heti nukahtamisen jälkeen. Torke muuttuu kevyeksi uneksi ja tämä sitten laskeutuu syvän unen vaiheiksi, jotka voivat toistua pariin otteeseen yössä. Yöllä esiintyy keskimäärin neljä kertaa vilkeunta (REM-unta). Silloin nähdään unia. Vilkeunen häiriöt aiheuttavat vakavia uniongelmia.

Unen vaiheita on tutkittu paljon

On todettu, että suurimman osan unesta olemme ns. ei-REM-univaiheessa, johon edetään kolmen N-vaiheen kautta. N1-vaiheessa vasta etsitään unta ja kääntyillään usein. Herätessään ihminen kokee, ettei ole ollenkaan nukkunut. N2-vaiheessa hengitys tasaantuu ja ihminen on pääosin liikkumatta. Uni syvenee. N3-vaiheessa lihakset ovat täysin rentoina, verenpaine ja ruumiinlämpö laskevat. Elimistön korjausmekanismit ovat vahvimmillaan. Nukkuja ei herää, vaikka joku kävelee huoneessa. Unen laadun mittarina toimii se, miten kauan ihminen on tässä N3-vaiheessa. N-vaiheet toistuvat 3–5 kertaa normaalin yöunen aikana.

Mitä REM-unessa tapahtuu?

REM-univaiheessa aivot ovat valveilla, mutta muu elimistö lepää. Silmät liikkuvat nopeasti vaakatasossa (Rapid-Eye-Movement). Unien näkeminen on vilkkaimmillaan. REM-univaiheita on aikuisella ihmisellä 4–5 jaksoa yön aikana. Mitä lähempänä aamua REM-univaihe koetaan, sitä paremmin uni muistetaan aamulla herätessä.

REM-unta esiintyy alkuyöstä, mutta suhteellisesti enemmän sitä on aamuyön tunteina. Nämä unet voivat jäädä mieleen. Unikuvat muodostuvat menneistä tapahtumista, tulevista toiveista ja kaikenlaisista ihmiselämän ilmiöistä. Unet muistaa parhaiten, jos heti herättyään kirjoittaa ne muistilehtiöön.

Valon saannin merkitys

Ennen keinovalojen yleistymistä ihmiset viettivät yönsä yleensä lähes täydellisessä pimeydessä. Nykyisin eletään melkoisessa valoloisteessa vielä silloinkin kun ulkona on jo pilkkopimeää. Yleisesti oletetaan, että tämä häiritsee yöuntamme.

Me saamme valoa päivällä nykyisin vähäisemmässä määrin kuin ikinä ihmiskunnan historiassa. Syy on se, ettemme juurikaan kuluta aikaa taivasalla. Olemme päivisin sisätiloissa, joissa mittausten mukaan valoa on jopa yli satakertaisesti vähemmän kuin ulkona. Tämä voi sekoittaa vuorokausirytmiämme.

Suomessa on varsinkin talvella liian vähän päivänvaloa. Paras valo on tietysti aito päivänvalo, mutta sitä on liian vähän tarjolla talvisin. Tarvitaan keinovaloa. Perinteisestä keinovalosta, jota kodeissa ja työpaikoillakin eniten käytetään, puuttuu päivänvalon tasapainoinen spektri. Tällaista puutteellista valaistusta kutsutaan häiriövalaistukseksi.

Ihmisen sisäinen kello on 25 tuntia

hmisellä on sisäinen kello (ns. sirkadiaaninen rytmi), joka on kestoltaan noin 25 tuntia. Valoisan ja pimeän vuorottelu on ihmiselle tärkeä aikamerkki. Sisäinen kello nollautuu aina päivänvalossa. Elimistömme on herkimmillään valolle aamun tunteina yleensä kello 6–10. Silloin vireystason kohoamiseen auttaa auringonvalo tai esim. kirkasvalovalaisin. Kun sisäiseen kelloon tulee häiriö, ihminen ei kykene nukahtamaan eikä pysymään valveilla, silloin kun haluaisi. Jos tämä valoisan ja pimeän vuorottelu muuttuu epäloogisesti, elimistön sisäisen kellon rytmi häiriintyy. Pohjoisen päivän valoisan ajan lyhentyminen voi aiheuttaa kaamosmasennusta, ja pakeneva päivä rasittaa elimistöä myös nostamalla verenpainetta ja heikentämällä sokerinsietoa. Silloin kun on saanut nukkua luontaisen rytmin mukaan ja nukkua kaikki unipaineet pois, on yleensä tuloksena herääminen hyvin virkeänä.

Aamu- ja iltaihmisiä on olemassa

Äärimmäisen aamu- tai iltatyyppisyyden yhteydessä voi olla kyse unijaksosiirtymästä, joka tekee esim. iltavirkulle mahdottomaksi mennä ajoissa nukkumaan. Vireystaso voi perinnöllisistä ja muista syistä johtuen tehdä meistä aamuihmisiä (30 %), illan-virkkuja (10 %) ja välimuotoisia (60 % suomalaisista). Rytmin muuttaminen on todettu vaikeaksi. Parhaimmillaan aamuvirkkujen aivotoiminta on aamuisin kello 6 jälkeen ja päättyy juuri ennen lounasaikaa. Uusi tarmonpuuska kannattaa säästä kello 16–21 välille. Illanvirkkujen aivoja kannattaa rasittaa 8–13 ja 18–24. Vaikeimmat työt kannattaa keskittää näihin ajankohtiin. Brittitutkimuksen mukaan aamuvirkut ovat terveempiä, hoikempia ja onnellisempia kuin iltavirkut.

Tutkimusten mukaan mutaatio geenissä dec2 määrittelee sen, pärjäätkö hyvin lyhyillä yöunilla, mutta tätä esiintyy vain noin 3 prosentilla väestöstä. Tutkimukset tukevat sitä faktaa, että polymorfia (monimuotoisuus) geenissä per3 vaikuttaa vahvasti siihen, onko ihminen aamu- vai iltavirkku, mutta asiaan vaikuttavat myös kulttuuri- ja populaatioerot. Jossain päin maailmaa aamu voi alkaa kello 10, jossain jo kuudelta.

Tämä artikkeli on otos kirjasta Koko kansan unikoulu.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here